Senaatti-kiinteistöjen ja Puolustuskiinteistöjen IM- ja BIM-managerointipalvelujen hankinta tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankittavat palvelut on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus ja sen liitteissä. Tehtävään valitaan valtakunnallisesti enintään kolme (3) palveluntuottajaa hinta-laatuarvion perusteella. Tässä hankinnassa Senaatti-kiinteistöillä on valtakunnallisesti neljä maantieteellistä aluetta ja Puolustuskiinteistöillä on valtakunnallisesti yksi maantieteellinen alue. Näin ollen alueita on yhteensä viisi (5). Tarjoaja sitoutuu toimimaan kaikilla alueilla. Maantieteelliset alueet on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus ja sen liitteissä. Puitejärjestely on kolmivuotinen. Tilaajalla on varsinaisen sopimuskauden lisäksi mahdollisuus jatkaa puitesopimusta kolmella (3) optiovuodella. Sopimuskausi on 1.1.2024 - 31.12.2026. Puitejärjestelyn käyttö Toimittajavalinta tapahtuu alueellisten etusijajärjestysten avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että hankinnat ohjataan puitejärjestelyssä alueellisesti sille toimittajalle, jonka tarjous on puitejärjestelyn kilpailutuksessa arvioitu kokonaistaloudellisesti edullisimmaksi.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-12-18.
Hankinta julkaistiin 2023-11-15.
hankintailmoitus (2023-11-15) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: IM- ja BIM-managerointipalvelut
Viitenumero: 481372
Lyhyt kuvaus:
Senaatti-kiinteistöjen ja Puolustuskiinteistöjen IM- ja BIM-managerointipalvelujen hankinta tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankittavat palvelut on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus ja sen liitteissä.
Tehtävään valitaan valtakunnallisesti enintään kolme (3) palveluntuottajaa hinta-laatuarvion perusteella.
Tässä hankinnassa Senaatti-kiinteistöillä on valtakunnallisesti neljä maantieteellistä aluetta ja Puolustuskiinteistöillä on valtakunnallisesti yksi maantieteellinen alue. Näin ollen alueita on yhteensä viisi (5). Tarjoaja sitoutuu toimimaan kaikilla alueilla. Maantieteelliset alueet on kuvattu tarkemmin liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus ja sen liitteissä.
Puitejärjestely on kolmivuotinen. Tilaajalla on varsinaisen sopimuskauden lisäksi mahdollisuus jatkaa puitesopimusta kolmella (3) optiovuodella.
Sopimuskausi on 1.1.2024 - 31.12.2026.
Puitejärjestelyn käyttö
Toimittajavalinta tapahtuu alueellisten etusijajärjestysten avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että hankinnat ohjataan puitejärjestelyssä alueellisesti sille toimittajalle, jonka tarjous on puitejärjestelyn kilpailutuksessa arvioitu kokonaistaloudellisesti edullisimmaksi.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Rakennuksia koskevat konsulttipalvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 2 400 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 677403
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅ Kesto
Aloituspäivä: 2024-01-01 📅
Loppupäivä: 2026-12-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅ Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Tarjouskilpailussa noudatetaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettua lakia (1397/2016).
VAIHTOEHTOISET TARJOUKSET
Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.
RYHMITTYMÄNÄ TARJOAMINEN
Tarjoajan tulee tarjouksessaan selvästi yksilöidä, jos tarjous on tehty ryhmittymänä.
Tällöin sopimuksen tekeminen ryhmittymän kanssa edellyttää ryhmittymään kuuluvien yritysten yhteisvastuullista sitoutumista sopimuksen velvoitteisiin ja vastuisiin. Tarjoajia pyydetään huomioimaan, että kilpailijoiden välisten yhteistarjousten tekemiseen liittyy kilpailuoikeudellisia rajoituksia. Ennen yhteistarjouksen tekemistä tarjoajan tulee arvioida, onko yhteistarjous kilpailulainsäädännön mukainen.
Toimittajalta voidaan pyytää ennen sopimuksen tekemistä ja sopimuksen voimassaoloaikana selvityksiä sellaisista sitoumuksista ja sopimuksista, joita se on tehnyt ilmoittamiensa alihankkijoiden kanssa, ja joilla on merkitystä toimittajien edellytyksille sopimuksen mukaisten velvoitteiden täyttämiselle. Ryhmittymällä ja toimittajalla alihankkijoineen edellytetään olevan tekniset, taloudelliset ja muut edellytykset sopimuksen mukaisten hankintojen toimittamiseen koko sopimuksen voimassaoloajan.
ALIHANKKIJAT
Tarjoaja tai ryhmittymä voi käyttää hankinnan toteuttamiseen muiden yritysten voimavaroja riippumatta niiden välisten suhteiden oikeudellisesta luonteesta. Muiden yritysten voimavarojen on oltava tosiasiallisesti tarjoajan tai ryhmittymän käytössä hankintaa suoritettaessa.
Hankintayksikkö varaa oikeuden vaatia näyttöä (kuten yritysten välisiä sitoumuksia ja sopimuksia) siitä, että muiden tahojen voimavarat ovat tarjoajan taikka ryhmittymän käytettävissä.
Tällaisia voimavaroja voivat olla esimerkiksi:
1) tarjoajan kanssa samaan konserniin kuuluvan tai jonkin muun yrityksen kokemus hankinnan kohteena olevan hankinnan suorittamisesta edellyttäen, että tämä yksikkö nimetään tarjouksessa tarjoajan tai ryhmittymän alihankkijaksi kyseisten suoritteiden osalta ja tämä tulee tosiasiallisesti myös osallistumaan hankinnan suorittamiseen;
2) toisen yrityksen palveluksessa olevan henkilöstön ammatillinen pätevyys edellyttäen, että henkilöt tosiasiallisesti osallistuvat hankinnan suorittamiseen;
3) taloudelliseen tilanteeseen ja rahoitusasemaan liittyvät voimavarat;
4) tekniseen suorituskykyyn liittyvät voimavarat edellyttäen, että kyseisiä voimavaroja tosiasiallisesti hyödynnetään hankintaa suoritettaessa.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2023-12-18 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2023-12-18 12:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2023-12-18 12:00:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2023-11-27 12:00:00 📅
Turvallisuusselvitys vaaditaan ✅
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja ✅
Salassapitosopimus on pakollinen ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Liikevaihto: Tarjoajan yleinen vuotuinen liikevaihto on vähintään neljäsataatuhatta (400.000) euroa.
Tarjoaja toimittaa pyynnöstä liikevaihtoa koskevat tiedot vähintään viimeksi kuluneelta tilikaudelta, jos tarjoaja on sijoittumismaansa lainsäädännön mukaan oikeutettu ne toimittamaan.
Jos tarjoajalla ei ole takanaan tilikautta, tarjoaja voi osoittaa taloudellisen ja rahoituksellisen
tilanteensa muulla hankintayksikön hyväksymällä asiakirjalla.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, ryhmittymän jäsenet voivat täyttää vaatimuksen yhdessä.
Jos tarjoaja vetoaa muiden yksiköiden voimavaroihin (voimavarayksiköt) vaatimuksen täyttämiseksi, tarjoaja yhdessä voimavarayksiköidensä kanssa voi täyttää vaatimuksen. Tällöin tarjoajalta voidaan pyytää
selvitys taloudellisten voimavarojen olemassaoloa koskevista sitoumuksista ja sopimuksista.

Vastuuvakuutus: Tarjoajalla tulee olla koko sopimuskauden ajan voimassaoleva vastuuvakuutus, jonka vakuussumma on vähintään 1 000 000 euroa ja joka tulee kattaa myös taloudellisia vahinkoja.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, tulee kaikilla ryhmittymän jäsenillä olla tämän vaatimuksen mukainen vastuuvakuutus.
Jos tarjoaja käyttää voimavarayksiköitä, tulee kaikkien voimavarayksiköiden täyttää vaatimus.
Tarjoaja sitoutuu toimittamaan todistuksen vastuuvakuutuksen olemassaolosta ennen sopimuksen allekirjoittamista, mikäli tulee valituksi toimittajaksi.

Riskiluokka: Taloudellinen tai rahoituksellinen vaatimus ja sen kuvaus: Tarjoajan vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn sekä maksukyvyn tulee olla
riittävä suhteessa hankinnan kohteena olevien tuotteiden toimittamiseen ja palveluiden tuottamiseen.
Tarjoajan taloudellinen tilanne katsotaan
riittäväksi, jos sen riskiluokka Suomen Asiakastieto Oy:n Riskimittarin riskiluokituksessa on 1-3.
Mikäli tarjoajan riskiluokkaa ei ole saatavilla Suomen Asiakastieto Oy:n Riskimittarin riskiluokituksessa, hankintayksikkö arvioi tarjoajan tilannetta
pyydettäessä toimitettavien tilinpäätöstietojen ja/tai muun selvityksen perusteella sekä hankintayksikön oma-aloitteisesti hankkiman selvityksen perusteella.
Tarjoaja, jonka riskiluokitus on Suomen Asiakastieto Oy:n Riskimittarin riskiluokituksessa 4 tai 5 tai jonka vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn taikka maksukyvyn arvioidaan vastaavan riskiluokkaa 4 tai 5,
suljetaan hankintamenettelyn ulkopuolelle.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, vaatimus koskee ryhmittymän kaikkia jäseniä.
Jos tarjoaja käyttää voimavarayksiköitä, vaatimus koskee kaikkia voimavarayksiköitä.
OHJE:
Kirjoita "Kuvaus"-kenttään "Kyllä", jos vaatimus täyttyy.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä:
Laadunhallintajärjestelmä: A) Tarjoajalla tulee olla sertifioitu laadunhallintajärjestelmä (ISO 9001 tai vastaava).
tai vaihtoehtoisesti:
B) Tarjoajalla on jokin muu, esim. yrityksen oma kirjattu laadunhallintajärjestelmä / -suunnitelma (ei sertifioitu).
Tarjoaja sitoutuu antamaan pyydettäessä selvityksen laadunvarmistuksen huomioimisesta edellä olevista vaihtoehdoista.
A) Jos tarjoajalla on sertifioitu laadunhallintajärjestelmä, selvityksestä tulee ilmetä ainakin:
1) laadunhallintajärjestelmän nimi
2) tunniste
3) voimassaoloaika
4) auditoija
B) Jos tarjoajalla on jokin muu esim. oma ei-sertifioitu
laadunhallintajärjestelmä / -suunnitelma, selvityksestä tulee ilmetä ainakin:
1) organisaation hallintotapa
2) organisaation laatupolitiikka
3) organisaation johdon tehtävät ja vastuut
4) laadunvarmistuksen toteuttaminen
5) laadunvarmistuksen ylläpito
6) laadunvarmistuksen valvonta
Luettelo ja lyhyt kuvaus säännöistä ja kriteereistä

Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Kokemus_Tietomallien elinkaarenhallinnan asiantuntija (BIM-manageri): Tietomallien elinkaarenhallinnan asiantuntija (BIM-manageri)
Hyväksyttävä tietomallien elinkaarenhallinnan asiantuntijan kokemus koostuu vastuullisista tehtävistä toistuvissa yksittäisissä tai hankintasopimukseen tai puitejärjestelyyn perustuvissa tilaajan puolesta suoritetuissa rakennushankkeen loppudokumentoinnin tukemisen, valvonnan- ja haltuunoton tai rakennuskohteen tietomallin ajantasaistuksen toimeksiannoissa.
Kokemusta tulee olla vähintään 5 v edellä kuvatuissa tai vastaavissa tehtävissä.

Kokemus_Tiedonhallinnan asiantuntija (IM-manageri): Tiedonhallinnan asiantuntija (IM-manageri)
Hyväksyttävä tiedonhallinnan asiantuntijan kokemus koostuu vastuullisista tehtävistä toistuvissa yksittäisissä tai hankintasopimukseen tai puitejärjestelyyn perustuvissa tilaajan puolesta suoritetuissa rakennushankkeen loppudokumentoinnin tukemisen, valvonnan- ja haltuunoton toimeksiannoissa tai tilaajan tiedonhallintaympäristössä suoritetuissa rakennuskohteiden ajantasatietojen hallinnan tai piirustusten ajantasaistuksen toimeksiannoissa.
Kokemusta tulee olla vähintään 5 v edellä kuvatuissa tai vastaavissa tehtävissä.
Hyväksyttävä tiedonhallinnan asiantuntijan kokemus koostuu vastuullisista tehtävistä toistuvissa yksittäisissä tai hankintasopimukseen tai puitejärjestelyyn perustuvissa tilaajan puolesta suoritetuissa rakennushankkeen loppudokumentoinnin tukemisen, valvonnan- ja haltuunoton toimeksiannoissa tai tilaajan tiedonhallintaympäristössä suoritetuissa rakennuskohteiden ajantasatietojen hallinnan tai piirustusten ajantasaistuksen toimeksiannoissa.
Kokemusta tulee olla vähintään 5 v edellä kuvatuissa tai vastaavissa tehtävissä.
Kokemus_Avustava tiedonhallinnan asiantuntija (IM-manageri): Avustava tiedonhallinnan asiantuntija (IM-manageri)
Hyväksyttävä avustavan tiedonhallinnan asiantuntijan kokemus koostuu vastuullisista tai avustavista tehtävistä toistuvissa yksittäisissä tai hankintasopimukseen tai puitejärjestelyyn perustuvissa tilaajan puolesta suoritetuissa rakennushankkeen loppudokumentoinnin tukemisen, valvonnan- ja haltuunoton toimeksiannoissa tai tilaajan tiedonhallintaympäristössä suoritetuissa rakennuskohteiden ajantasatietojen hallinnan tai piirustusten ajantaistuksen toimeksiannoissa.
Kokemusta tulee olla vähintään 5 v edellä kuvatuissa tai vastaavissa tehtävissä.
Hyväksyttävä avustavan tiedonhallinnan asiantuntijan kokemus koostuu vastuullisista tai avustavista tehtävistä toistuvissa yksittäisissä tai hankintasopimukseen tai puitejärjestelyyn perustuvissa tilaajan puolesta suoritetuissa rakennushankkeen loppudokumentoinnin tukemisen, valvonnan- ja haltuunoton toimeksiannoissa tai tilaajan tiedonhallintaympäristössä suoritetuissa rakennuskohteiden ajantasatietojen hallinnan tai piirustusten ajantaistuksen toimeksiannoissa.
Kokemusta tulee olla vähintään 5 v edellä kuvatuissa tai vastaavissa tehtävissä.
Kokemus_ARK-mallintaja: ARK-mallintaja
Hyväksyttävä ARK-mallintajan kokemus koostuu toistuvista yksittäisistä tai hankintasopimukseen tai puitejärjestelyyn perustuvista rakennuskohteiden lähtötieto- tai inventointimallinnuksen toimeksiannoista.
Kokemusta tulee olla vähintään 5 v edellä kuvatuissa tai vastaavissa tehtävissä.
Hyväksyttävä ARK-mallintajan kokemus koostuu toistuvista yksittäisistä tai hankintasopimukseen tai puitejärjestelyyn perustuvista rakennuskohteiden lähtötieto- tai inventointimallinnuksen toimeksiannoista.
Kokemusta tulee olla vähintään 5 v edellä kuvatuissa tai vastaavissa tehtävissä.
Kokemus_CAD-piirtäjä: CAD-piirtäjä
Hyväksyttävä CAD-piirtäjän kokemus koostuu toistuvista yksittäisistä tai hankintasopimukseen tai puitejärjestelyyn perustuvista rakennuskohteiden lähtötieto- tai ajantasapiirustusten tuotannon toimeksiannoista.

Koulutus_Tietomallien elinkaarenhallinnan asiantuntija (BIM-manageri): Tietomallien elinkaarenhallinnan asiantuntija (BIM-manageri)
Soveltuva rakennetun ympäristön alan koulutus. Soveltuva koulutus sisältää rakennussuunnittelun, rakennuspiirtämisen, suunnittelunohjauksen tai tuotannonohjauksen opintoja.
Koulutusaste 5
Koulutusasteet on ilmoitettu tilastokeskuksen Kansallinen koulutusaste 2016 -luokituksen mukaisesti
https://www2.stat.fi/fi/luokitukset/koulutusaste/koulutusaste_1_20160101/
Tutkintonimikkeen ja koulutusasteen vastaavuuden toteamiseen sovelletaan uusinta tilastokeskuksen koulutuskoodit -julkaisua: https://www.stat.fi/static/media/uploads/classication_attachments/koulutusluokitus_2021.xlsx

Koulutus_Tiedonhallinnan asiantuntija (IM-manageri): Tiedonhallinnan asiantuntija (IM-manageri)
Soveltuva rakennetun ympäristön alan koulutus. Soveltuva koulutus sisältää rakennussuunnittelun, rakennuspiirtämisen, suunnittelunohjauksen tai tuotannonohjauksen opintoja.
Koulutusaste 5
Koulutusasteet on ilmoitettu tilastokeskuksen Kansallinen koulutusaste 2016 -luokituksen mukaisesti
https://www2.stat.fi/fi/luokitukset/koulutusaste/koulutusaste_1_20160101/
Tutkintonimikkeen ja koulutusasteen vastaavuuden toteamiseen sovelletaan uusinta tilastokeskuksen koulutuskoodit -julkaisua: https://www.stat.fi/static/media/uploads/classication_attachments/koulutusluokitus_2021.xlsx
Soveltuva rakennetun ympäristön alan koulutus. Soveltuva koulutus sisältää rakennussuunnittelun, rakennuspiirtämisen, suunnittelunohjauksen tai tuotannonohjauksen opintoja.
Koulutus_Avustava tiedonhallinnan asiantuntija (IM-manageri): Avustava tiedonhallinnan asiantuntija (IM-manageri)
Soveltuva rakennetun ympäristön alan koulutus. Soveltuva koulutus sisältää rakennussuunnittelun, rakennuspiirtämisen, suunnittelunohjauksen tai tuotannonohjauksen opintoja.
Koulutusaste 3
Koulutusasteet on ilmoitettu tilastokeskuksen Kansallinen koulutusaste 2016 -luokituksen mukaisesti
https://www2.stat.fi/fi/luokitukset/koulutusaste/koulutusaste_1_20160101/
Tutkintonimikkeen ja koulutusasteen vastaavuuden toteamiseen sovelletaan uusinta tilastokeskuksen koulutuskoodit -julkaisua: https://www.stat.fi/static/media/uploads/classication_attachments/koulutusluokitus_2021.xlsx
Soveltuva rakennetun ympäristön alan koulutus. Soveltuva koulutus sisältää rakennussuunnittelun, rakennuspiirtämisen, suunnittelunohjauksen tai tuotannonohjauksen opintoja.
Soveltuva rakennetun ympäristön alan koulutus. Soveltuva koulutus sisältää rakennussuunnittelun, rakennuspiirtämisen, suunnittelunohjauksen tai tuotannonohjauksen opintoja.
Soveltuva rakennetun ympäristön alan koulutus. Soveltuva koulutus sisältää rakennussuunnittelun, rakennuspiirtämisen, suunnittelunohjauksen tai tuotannonohjauksen opintoja.
Tekniset laitteet: Tietojenkäsittely-ympäristön teknisen suorituskyvyn vähimmäisvaatimuksien mukainen ohjelmistovalikoima:
Yleiskäyttöinen tietokoneavusteisen suunnittelun ohjelmisto
-Autodesk AutoCAD 2024
Arkkitehtisuunnittelun ohjelmistot
-Autodesk Revit 2024
-Graphisoft ArchiCAD 27
Rakennuksen tietomallien tarkastusohjelmisto
-Solibri 9.13
Palveluntuottajalla on oltava käytettävissä vähimmäisvaatimusten mukaiset ohjelmistot sekä TL IV- että TL III -tietojenkäsittely-ympäristöissä.
Palveluntuottaja sitoutuu pitämään käytössänsä olevat ohjelmistoversiot Tilaajan ohjeiden mukaisella tasolla ilman eri kustannusta.

Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Turvallisuussopimus on oltava allekirjoitettuna ennen puitesopimuksen tekemistä.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Petos
+ 6 lisää
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Verojen maksu
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa