Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue (jäljempänä myös ''Pohde'') pyytää tarjousta majoitus- ja ravitsemuspalveluista sekä ryhmätiloista hyvinvointialueen järjestämiä ensitieto- ja sopeutumisvalmennuskursseja varten eri sairaus- ja vammaryhmille esimerkiksi diabetes-, reumakuntoutujille tai neurologista sairautta sairastaville potilaille. Tilaisuuksia järjestetään aikuisille, nuorille ja lapsiperheille. Kohderyhmät ja niiden määrä vaihtelee vuosittain, joten tarvetta on erilaisille ja erikokoisille tiloille. On myös kohderyhmiä, jotka tarvitsevat pieniä ja kodinomaisia tiloja. Tilaisuuksia järjestetään n. 40 - 60 vuosittain. Ensitietopäivät ovat yhden (1) päivän mittaisia ja sopeutumisvalmennuskurssit kestävät 2-4 vuorokautta. Ensitietopäiville ja sopeutumisvalmennuskursseille osallistuvien määrä on yleensä 10 - 40 henkilöä. Perhekursseille osallistuvat myös sisarukset ja molemmat vanhemmat. Lisäksi tilaisuuksiin osallistuu henkilökuntaa 2-10 henkilöä. Sopeutumisvalmennuskursseille osallistuvat yöpyvät kurssipaikassa henkilökuntaa lukuun ottamatta. Ensitieto- ja sopeutumisvalmennuskurssit pidetään Oulun ympäristössä, etäisyys (ajomatkan pituus) maksimissaan 40 km Oulun yliopistollisesta sairaalasta. Sopeutumisvalmennuskursseille tarvitaan useimmiten seuraavanlaisia palveluita; aamupala, lounas, päiväkahvi ja/tai välipala, päivällinen, iltapala (tarvittaessa). Lisäksi majoitus samassa rakennuskompleksissa, 1-2 hengen huoneissa, iso kokoustila ja useampi pienryhmätila, kohderyhmästä riippuen. Ensitietopäiville tarvitaan yleensä: tulokahvi, lounas, päiväkahvi, iso kokoustila ja mahdollisesti pienryhmätiloja kohderyhmästä riippuen. Hankinta on jaettu ryhmiin seuraavasti: Kokouspaketit Majoitus jaetussa kahden (2) hengen huoneessa Majoitus yhden (1) hengen huoneessa Tarjoajan tulee tarjota vähintään kokouspaketit. Lisäksi tarjoaja voi tarjota majoitusta jaetussa 2hh huoneessa ja/tai 1hh huoneessa, mutta niiden tarjoaminen ei ole pakollista.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-01-08.
Hankinta julkaistiin 2023-11-29.
hankintailmoitus (2023-11-29) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Ensitieto- ja sopeutumisvalmennuskurssipaikat
Viitenumero: 135347
Lyhyt kuvaus:
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue (jäljempänä myös ''Pohde'') pyytää tarjousta majoitus- ja ravitsemuspalveluista sekä ryhmätiloista hyvinvointialueen järjestämiä ensitieto- ja sopeutumisvalmennuskursseja varten eri sairaus- ja vammaryhmille esimerkiksi diabetes-, reumakuntoutujille tai neurologista sairautta sairastaville potilaille. Tilaisuuksia järjestetään aikuisille, nuorille ja lapsiperheille. Kohderyhmät ja niiden määrä vaihtelee vuosittain, joten tarvetta on erilaisille ja erikokoisille tiloille. On myös kohderyhmiä, jotka tarvitsevat pieniä ja kodinomaisia tiloja.
Tilaisuuksia järjestetään n. 40 - 60 vuosittain. Ensitietopäivät ovat yhden (1) päivän mittaisia ja sopeutumisvalmennuskurssit kestävät 2-4 vuorokautta. Ensitietopäiville ja sopeutumisvalmennuskursseille osallistuvien määrä on yleensä 10 - 40 henkilöä. Perhekursseille osallistuvat myös sisarukset ja molemmat vanhemmat. Lisäksi tilaisuuksiin osallistuu henkilökuntaa 2-10 henkilöä. Sopeutumisvalmennuskursseille osallistuvat yöpyvät kurssipaikassa henkilökuntaa lukuun ottamatta.
Ensitieto- ja sopeutumisvalmennuskurssit pidetään Oulun ympäristössä, etäisyys (ajomatkan pituus) maksimissaan 40 km Oulun yliopistollisesta sairaalasta.
Sopeutumisvalmennuskursseille tarvitaan useimmiten seuraavanlaisia palveluita; aamupala, lounas, päiväkahvi ja/tai välipala, päivällinen, iltapala (tarvittaessa).
Lisäksi majoitus samassa rakennuskompleksissa, 1-2 hengen huoneissa, iso kokoustila ja useampi pienryhmätila, kohderyhmästä riippuen.
Ensitietopäiville tarvitaan yleensä: tulokahvi, lounas, päiväkahvi, iso kokoustila ja mahdollisesti pienryhmätiloja kohderyhmästä riippuen.
Hankinta on jaettu ryhmiin seuraavasti:
Kokouspaketit
Majoitus jaetussa kahden (2) hengen huoneessa
Majoitus yhden (1) hengen huoneessa
Tarjoajan tulee tarjota vähintään kokouspaketit. Lisäksi tarjoaja voi tarjota majoitusta jaetussa 2hh huoneessa ja/tai 1hh huoneessa, mutta niiden tarjoaminen ei ole pakollista.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Hotellipalvelut📦 Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
1️⃣
Sisäinen tunniste: 1
Otsikko: Kokouspaketit
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Ensitieto- ja sopeutumisvalmennuskurssipaikat Oulun ympäristössä, etäisyys (ajomatkan pituus) enintään 40 km Oulun yliopistollisesta sairaalasta.
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Kesto
Aloituspäivä: 2024-04-01 📅
Loppupäivä: 2026-03-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅ Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste: 2
Otsikko: Majoittuminen jaetussa 2 hengen huoneessa
Hankinnan kuvaus:
Ensitieto- ja sopeutumisvalmennuskurssipaikat, etäisyys (ajomatkan pituus) enintään 40 km Oulun yliopistollisesta sairaalaasta.
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002
3️⃣
Sisäinen tunniste: 3
Otsikko: Majoittuminen 1 hengen huoneessa
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista.
Rinnakkaistarjouksia ei hyväksytä, tarjoaja voi jättää vain yhden tarjouksen. Osana yhteenliittymää jätettyä tarjousta sekä yhtäaikaista tarjoajan itsenäistä tarjousta ei kuitenkaan lueta rinnakkaistarjouksiksi.
Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille korvausta.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-01-08 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-01-08 12:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅ Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-01-08 12:05:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2023-12-11 12:00:00 📅
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista: TALOUDELLINEN TILANNE JA RAHOITUSASEMA: Ks. tarjouspyyntö.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.