Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet) on uudistamassa valtionhallinnon henkilöstötutkimuksen palveluita ja järjestelmäratkaisua. Uudistamisen tavoitteet periytyvät hallitusohjelmasta sekä julkisen hallinnon strategiasta (2030). Lähivuosina valtionhallinnon keskeisenä haasteena ovat voimakas eläköityminen sekä digitaalisen teknologiamurroksen kautta syntyvä tarve rekrytoida uusia osaajia. Hankinta on osana toimenpiteitä, joiden tavoitteena on uudistaa valtion henkilöstöjohtamista sekä kehittää valtion työntekijäkokemusta ja näiden kautta parantaa valtion kilpailukykyä työnantajana. Hankinta kehittää osaltaan HR-prosessien järjestelmiä, tiedolla johtamista sekä työhyvinvoinnin, työnantajakuvan ja työntekijäkokemuksen mittaamista. Valtionhallinnon henkilöstötutkimuksilla tarkoitetaan valtionhallinnon työnantajien teettämiä erilaisia henkilöstötutkimuksia henkilöstöilleen. Tutkimukset voivat olla laajoja tai nopeatahtisia tutkimuksia, joita toteutetaan erilaisilla kysymyspatteristoilla. Tutkimuksia tehdään mm. työhyvinvoinnin, johtamisen, työnantajakuvan ja työtekijäkokemuksen sekä palkkausjärjestelmän teemoista. Valtionhallinnolla on oma valtiotasoinen mittaristo osana laajempia tutkimuksia, joita työnantajat voivat täydentää omilla mittareillaan. Nopeatahtisia tutkimuksia toteutetaan laajemman tutkimuksen kehittämistoimien ja näiden etenemisen seurantaan sekä ajankohtaisiin teemoihin tarpeen mukaan nopeallakin aikataululla. Tuleva hankinta on korvausinvestointi, jolla turvataan nykyinen palvelumalli Palkeiden asiakkaille ja mahdollistetaan palvelumallin uudistaminen ja laajentaminen. Hankinnan keskeisenä tavoitteena on saada kustannustehokkaasti ja turvallisesti toimiva laadukas ja moderni järjestelmäratkaisu, jolla korvataan nykyisin käytössä oleva järjestelmä. Palkeiden asiakkaille tarjotaan edelleen yhtenäiset sähköiset työkalut anonyymien henkilöstötutkimusten toteuttamiseen ja raportointiin. Valtionhallinnon henkilöstölle taas tarjotaan helppokäyttöinen ja päätelaiteriippumaton käyttöliittymä tutkimuksiin vastaamiseen, joka innostaa osallistumaan oman työnantajan työhyvinvoinnin kehittämiseen. Hankinnan kohteena on edellä mainitun Palkeiden nykyisen palvelumallin ja sen uudista-misen mahdollistava järjestelmäkokonaisuus ja sen käyttöönotto. Hankinta pitää sisällään: o palvelun tuottamiseen vaadittavan kysely- ja raportointijärjestelmän käytön, o käyttöönoton, o tuen ja ylläpidon sekä o Erikseen sovittavat ja tilattavat järjestelmän käyttöön ja kehittämiseen liittyvät työt. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä, varsinkin liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus. Hankinnan ennakoitu arvo ylittää EU-kynnysarvon.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-06-27.
Hankinta julkaistiin 2022-05-25.
hankintailmoitus (2022-05-25) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Tietotekniset palvelut: neuvonta, ohjelmistojen kehittäminen, Internet ja tuki
Lyhyt kuvaus:
Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet) on uudistamassa valtionhallinnon henkilöstötutkimuksen palveluita ja järjestelmäratkaisua. Uudistamisen tavoitteet periytyvät hallitusohjelmasta sekä julkisen hallinnon strategiasta (2030). Lähivuosina valtionhallinnon keskeisenä haasteena ovat voimakas eläköityminen sekä digitaalisen teknologiamurroksen kautta syntyvä tarve rekrytoida uusia osaajia. Hankinta on osana toimenpiteitä, joiden tavoitteena on uudistaa valtion henkilöstöjohtamista sekä kehittää valtion työntekijäkokemusta ja näiden kautta parantaa valtion kilpailukykyä työnantajana. Hankinta kehittää osaltaan HR-prosessien järjestelmiä, tiedolla johtamista sekä työhyvinvoinnin, työnantajakuvan ja työntekijäkokemuksen mittaamista.
Valtionhallinnon henkilöstötutkimuksilla tarkoitetaan valtionhallinnon työnantajien teettämiä erilaisia henkilöstötutkimuksia henkilöstöilleen. Tutkimukset voivat olla laajoja tai nopeatahtisia tutkimuksia, joita toteutetaan erilaisilla kysymyspatteristoilla. Tutkimuksia tehdään mm. työhyvinvoinnin, johtamisen, työnantajakuvan ja työtekijäkokemuksen sekä palkkausjärjestelmän teemoista. Valtionhallinnolla on oma valtiotasoinen mittaristo osana laajempia tutkimuksia, joita työnantajat voivat täydentää omilla mittareillaan. Nopeatahtisia tutkimuksia toteutetaan laajemman tutkimuksen kehittämistoimien ja näiden etenemisen seurantaan sekä ajankohtaisiin teemoihin tarpeen mukaan nopeallakin aikataululla.
Tuleva hankinta on korvausinvestointi, jolla turvataan nykyinen palvelumalli Palkeiden asiakkaille ja mahdollistetaan palvelumallin uudistaminen ja laajentaminen. Hankinnan keskeisenä tavoitteena on saada kustannustehokkaasti ja turvallisesti toimiva laadukas ja moderni järjestelmäratkaisu, jolla korvataan nykyisin käytössä oleva järjestelmä.
Palkeiden asiakkaille tarjotaan edelleen yhtenäiset sähköiset työkalut anonyymien henkilöstötutkimusten toteuttamiseen ja raportointiin. Valtionhallinnon henkilöstölle taas tarjotaan helppokäyttöinen ja päätelaiteriippumaton käyttöliittymä tutkimuksiin vastaamiseen, joka innostaa osallistumaan oman työnantajan työhyvinvoinnin kehittämiseen.
Hankinnan kohteena on edellä mainitun Palkeiden nykyisen palvelumallin ja sen uudista-misen mahdollistava järjestelmäkokonaisuus ja sen käyttöönotto.
Hankinta pitää sisällään:
o palvelun tuottamiseen vaadittavan kysely- ja raportointijärjestelmän käytön,
o käyttöönoton,
o tuen ja ylläpidon sekä
o Erikseen sovittavat ja tilattavat järjestelmän käyttöön ja kehittämiseen liittyvät työt.
Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä, varsinkin liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.
Hankinnan ennakoitu arvo ylittää EU-kynnysarvon.

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankinnan kohdetta on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa ja erityisesti liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.
Kesto: 36 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Määräaikainen sopimuskausi 36 kuukautta, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana.
Sopimuskausi ja irtisanominen on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteenä olevassa sopimusmallissa.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Hankintaan sisältyy mahdollisuus hankkia toimittajalta sellaisia kokonaisuuksia/toiminnallisuuksia, jotka sisältyvät toimittajan tarjoamiin palveluhintoihin tai ovat arvoltaan vähäisiä, ja jotka tilaaja katsoo tarpeelliseksi tai hyödylliseksi henkilöstötutkimusten toteutus- ja raportointijärjestelmän käyttöä ajatellen.

Tiettyjä erikseen mainittuja lisähankintamahdollisuuksia on kuvattu hankinnan kohteen kuvauksen luvussa 10.
Näiden tilaamisesta tilaaja päättää erikseen sopimuskauden aikana.
Lisätietoja: Hansel Oy toimii kilpailutuksessa konsultatiivisessa roolissa.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
Toimitusprojektin tehtäviä suoritetaan ensisijaisesti etänä, lisätietoa kts. Liite 1 luku 9.2.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Katso hankinta-asiakirjat.
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Katso hankinta-asiakirjat.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 10:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2022-06-27 📅
Tarjousten avausaika: 10:15
Lisätietoja: Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu 1 - Vaatimukset
Laatukriteeri (painotus): 31
Laatukriteeri (nimi): Laatu 2 - Ratkaisukuvaus
Laatukriteeri (painotus): 9
Hinta (painotus): 60
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2022/S 103-289358 (2022-05-25)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-09-20) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet) on uudistamassa valtionhallinnon henkilöstötutkimuksen palveluita ja järjestelmäratkaisua.
Hankinta on korvausinvestointi, jolla turvataan nykyinen palvelumalli Palkeiden asiakkaille ja mahdollistetaan palvelumallin uudistaminen ja laajentaminen.
Hankinnan kohteena oli edellä mainitun Palkeiden nykyisen palvelumallin ja sen uudistamisen mahdollistava järjestelmäkokonaisuus ja sen käyttöönotto.
Hankinta pitää sisällään:
o palvelun tuottamiseen vaadittavan kysely- ja raportointijärjestelmän käytön,
o käyttöönoton,
o tuen ja ylläpidon sekä
o Erikseen sovittavat ja tilattavat järjestelmän käyttöön ja kehittämiseen liittyvät työt.
Hankinnan kohde oli kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä, varsinkin liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.

Viite Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-09-20 📅
Julkaisupäivä: 2022-09-23 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 184-520768
Viittaa ilmoitukseen: 2022/S 103-289358
EUVL-S-numero: 184
Lisätietoja
Hansel Oy toimi kilpailutuksessa konsultatiivisessa roolissa.
Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet) on uudistamassa valtionhallinnon henkilöstötutkimuksen palveluita ja järjestelmäratkaisua.
Hankinta on korvausinvestointi, jolla turvataan nykyinen palvelumalli Palkeiden asiakkaille ja mahdollistetaan palvelumallin uudistaminen ja laajentaminen.
Hankinnan kohteena oli edellä mainitun Palkeiden nykyisen palvelumallin ja sen uudistamisen mahdollistava järjestelmäkokonaisuus ja sen käyttöönotto.
Hankinnan kohde oli kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä, varsinkin liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.
Hankinnan kohdetta oli kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa ja erityisesti liitteessä 1 Hankinnan kohteen kuvaus.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Hankintaan sisältyi mahdollisuus hankkia toimittajalta sellaisia kokonaisuuksia/toiminnallisuuksia, jotka sisältyvät toimittajan tarjoamiin palveluhintoihin tai ovat arvoltaan vähäisiä, ja jotka tilaaja katsoo tarpeelliseksi tai hyödylliseksi henkilöstötutkimusten toteutus- ja raportointijärjestelmän käyttöä ajatellen.

Tiettyjä erikseen mainittuja lisähankintamahdollisuuksia oli kuvattu hankinnan kohteen kuvauksen luvussa 10.
Näiden tilaamisesta tilaajan oli tarkoitus päättää erikseen sopimuskauden aikana.
Lisätietoja: Hansel Oy toimi kilpailutuksessa konsultatiivisessa roolissa.
Viite Lisätietoja
Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus Palkeet (jäljempänä ”hankintayksikkö”) keskeyttää valtionhallinnon henkilöstötutkimusjärjestelmän uudistamisen hankinnan.
Hankintayksikkö katsoo, että sillä on hankintalain 125 §:n 1 momentin mukainen todellinen ja perusteltu syy keskeyttää hankinta. Hankintayksikkö jatkaa hankinnan suunnittelua ja arvioi mahdollisuuksiaan käynnistää mahdollisimman pikaisesti uuden hankintamenettelyn valtionhallinnon henkilöstötutkimusjärjestelmän uudistamisesta. Uusi hankintamenettely tulee olemaan nyt keskeytettyyn hankintamenettelyyn nähden erillinen ja uusi prosessi.