Siikajoen kunnan asiointiliikenteen ja ruoka - sekä koulukuljetusten hankinta
Tarjouskilpailu koskee Siikajoen kunnan asiointiliikenteen sekä ruoka- ja koulukuljetuksien hoitamista ajalle 1.8.2022 - 31.7.2026 + optio 2 vuotta.
Koulukuljetukset järjestetään erilliskuljetuksina silloin, kun avoin joukkoliikenne ei ole käytettävissä. Koulukuljetuksessa noudatetaan perusopetuslain 32 §:n mukaisia säädöksiä kuljetusten odotusajoista sekä koulumatkan pituudesta. Opetustoimi myöntää oppilaille maksuttoman kuljetuksen joko matkan pituuden tai koulumatkan vaarallisuuden perusteella.
Kuljetukset suunnitellaan yhteistyössä koulujen ja liikennöitsijän kanssa siten, että päällekkäisiä kuljetuksia ei synny ja kuljetukset hoidetaan mahdollisimman kustannustehokkaasti. Kuntarajat ylittäviä nykyisiä kilpailutettuja linja-autovuoroja ja paikallisliikennettä hyödynnetään mahdollisimman paljon, koska tällä turvataan kaikille avoimien joukkoliikennepalvelujen säilyminen tulevaisuudessa.
Ostaja pidättää itsellään oikeuden järjestellä kuljetukset kustannustehokkaimmalla kuljetuskalustolla.
Tarjoaja sitoutuu tarjousta antaessaan tarjouspyynnössä ja sen liitteissä mainittuihin ehtoihin.
Tarjous tehdään kohteittain. Tarjoajalla on mahdollisuus valita tarjoaako hän valintansa mukaan yhden tai useamman kohteen tai kaikki kohteet.
Tarjoajan (liikennöitsijän tai tarjousliittymän) tulee ilmoittaa tarjouksessaan se kokonaisautomäärä (alihankkijan kalusto mukaan lukien), jolla hän osallistuu tarjouskilpailuun.
Yhteenliittymä=liikennöitsijät voivat liittyä yhteen tehdäkseen yhteisen tarjouksen yhteisestä suorituksesta (tarjousliittymä), edellyttäen, ettei toiminta ole ristiriidassa Hankintalain (1397/2016) 2. luvun kanssa. Tarjoukseen tulee liittää kaikkien yhteenliittymään osallistuneiden liikennöitsijöiden allekirjoittama sitoumus siitä, että tarjouksen tehneet ovat yhteisvastuussa tarjouksesta. Liikennöitsijä saa käyttää alihankkijaa (alihankinnan ketjuttaminen on kielletty).
Alihankkijan käytöstä pitää liittää tarjoukseen selvitys. Alihankkijaksi voidaan hyväksyä vain tarjouskilpailuasiakirjoissa asetetut vaatimukset täyttävä liikennöitsijä. Tarjoaja vastaa alihankkijansa toimista ostajalle kuin omastaan.
Liikennöinnissä käytettävän autokaluston tulee täyttää kaikki Suomen lakien , asetusten sekä viranomaisten antamien määräysten ja henkilökuljetukseen käytettävälle kalustolle asetetut vaatimukset mm. rakenteen ja varusteiden osalta. Kaluston tulee olla kuljetuskapasiteetiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan PALVELUKUVAUKSESSA esitetyn tarjottavan kohteen asettamat vaatimukset täyttävää.
Tarjoukseen tulee liittää tiedot käytettävistä ja hankittavista autoista.
Tarjouspyyntöön liittyvät kysymykset on lähetettävä 24.5.2022 klo 12.00 mennessä. Kysymykset tulee lähettää Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalista. Samasta paikasta löytyvät myös kysymyksiin annetut vastaukset 25.5.2022 klo 15.00 mennessä.
Tarjousten vastaanottamisen määräaika on 8.6.2022 klo 12.00.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-06-08.
Hankinta julkaistiin 2022-05-05.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?
Mitä?
Missä?
Hankintojen historia
hankintailmoitus (2022-05-05)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Tieliikennepalvelut
Lyhyt kuvaus:
“Tarjouskilpailu koskee Siikajoen kunnan asiointiliikenteen sekä ruoka- ja koulukuljetuksien hoitamista ajalle 1.8.2022 - 31.7.2026 + optio 2 vuotta.”
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi
🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi:
Tieliikennepalvelut
📦
Lisä-CPV-koodi:
Kuljetuspalvelut (jätteen kuljetusta lukuun ottamatta)
📦
Suorituspaikka
NUTS-alue:
Pohjois-Pohjanmaa
🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi
🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Siikajoen kunta
Postiosoite: Siikasavontie 1 A
Postinumero: 92400
Postitoimipaikka: Siikajoki
Yhteystiedot
Internetosoite:
http://www.siikajoki.fi 🌏
Sähköposti:
hankinta@raahe.fi 📧
Puhelin:
+358 408303041 📞
Asiakirjojen URL-osoite:
https://tarjouspalvelu.fi/raahe?id=398549&tpk=3854aa0c-e6a1-4c28-b416-1926aa6341b4 🌏
Osallistumisen URL-osoite:
https://tarjouspalvelu.fi/raahe?id=398549&tpk=3854aa0c-e6a1-4c28-b416-1926aa6341b4 🌏
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-05-05 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-06-08 📅
Julkaisupäivä: 2022-05-10 📅
Aloituspäivä: 2022-08-01 📅
Loppupäivä: 2026-07-31 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 090-247865
EUVL-S-numero: 90
Lähde: OJS 2022/S 090-247865 (2022-05-05)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-09-12)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 2 600 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-09-12 📅
Julkaisupäivä: 2022-09-16 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 179-506288
Viittaa ilmoitukseen: 2022/S 090-247865
EUVL-S-numero: 179
Lähde: OJS 2022/S 179-506288 (2022-09-12)