Myllypohjan monitoimitalon allianssihankinnan asiantuntijapalvelut

Lahden kaupunki

Myllypohjan koulurakennus valmistui alkujaan v. 1956 Ahtialan kansakoulun käyttöön. Koulurakennusta on myöhemmin v. 1988 laajennettu vanhan osan peruskorjauksen yhteydessä. Palveluverkkopäivityksen yhteydessä laaditun tarveselvityksen tuloksena käynnistettiin hankesuunnittelu nykyisen koulun alueelle rakennettavasta monitoimitalosta, johon tulee sijoittumaan alueen peruskoulun lisäksi 8- ryhmäinen päiväkoti sekä alueellinen kirjasto.
Kesäkuussa 2022 hyväksytyn hankesuunnitelman mukaisesti Myllypohjan monitoimitalohankkeen valmistelua jatketaan korjausrakennusvaihtoehdon VE1 mukaisesti, tarkoittaen lähinnä koulurakennuksen vanhimman, asemakaavassa suojellun osan (n. 2200 brm²) perusparannusta ja sen yhteyteen rakennettavaa laajennusosaa (n. 5400 brm²).
Hankkeen toteutusmuodoksi on valittu projektiallianssi. Valitun allianssihankinnan asiantuntijan tavoitteena on kilpailuttaa hankkeen toteuttajat siten, että kehitysvaihe voidaan aloittaa elokuussa 2023.
Tavoitteena hankkeen valmistumiselle on kevät 2026 ja käyttöönotolle syksy 2026.
Tämä hankinta koskee allianssihankkeen suunnittelijoiden ja urakoitsijan hankintavaiheen asiantuntija- tehtäviä tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Optiona tilaaja voi hankkia sekä kehitysvaiheeseen (KAS) että toteutusvaiheeseen (TAS) liittyviä asiantuntijatehtäviä.
Tarkempi tehtäväsisältö ja muut ehdot on esitetty tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-12-19. Hankinta julkaistiin 2022-11-14.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2022-11-14 hankintailmoitus
2023-03-01 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2022-11-14)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakentamiseen liittyvät konsulttipalvelut
Lyhyt kuvaus:
Myllypohjan koulurakennus valmistui alkujaan v. 1956 Ahtialan kansakoulun käyttöön. Koulurakennusta on myöhemmin v. 1988 laajennettu vanhan osan peruskorjauksen yhteydessä. Palveluverkkopäivityksen yhteydessä laaditun tarveselvityksen tuloksena käynnistettiin hankesuunnittelu nykyisen koulun alueelle rakennettavasta monitoimitalosta, johon tulee sijoittumaan alueen peruskoulun lisäksi 8- ryhmäinen päiväkoti sekä alueellinen kirjasto. Kesäkuussa 2022 hyväksytyn hankesuunnitelman mukaisesti Myllypohjan monitoimitalohankkeen valmistelua jatketaan korjausrakennusvaihtoehdon VE1 mukaisesti, tarkoittaen lähinnä koulurakennuksen vanhimman, asemakaavassa suojellun osan (n. 2200 brm²) perusparannusta ja sen yhteyteen rakennettavaa laajennusosaa (n. 5400 brm²). Hankkeen toteutusmuodoksi on valittu projektiallianssi. Valitun allianssihankinnan asiantuntijan tavoitteena on kilpailuttaa hankkeen toteuttajat siten, että kehitysvaihe voidaan aloittaa elokuussa 2023. Tavoitteena hankkeen valmistumiselle on kevät 2026 ja käyttöönotolle syksy 2026. Tämä hankinta koskee allianssihankkeen suunnittelijoiden ja urakoitsijan hankintavaiheen asiantuntija- tehtäviä tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Optiona tilaaja voi hankkia sekä kehitysvaiheeseen (KAS) että toteutusvaiheeseen (TAS) liittyviä asiantuntijatehtäviä. Tarkempi tehtäväsisältö ja muut ehdot on esitetty tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa. Tämä hankinta koskee allianssihankkeen suunnittelijoiden ja urakoitsijan hankintavaiheen asiantuntija- tehtäviä tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Optiona tilaaja voi hankkia sekä kehitysvaiheeseen (KAS) että toteutusvaiheeseen (TAS) liittyviä asiantuntijatehtäviä. Tarkempi tehtäväsisältö ja muut ehdot on esitetty tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakentamiseen liittyvät konsulttipalvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Oikeudelliset neuvontapalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Päijät-Häme 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Lahden kaupunki
Postiosoite: Aleksanterinkatu 24 A, PL 13
Postinumero: 15140
Postitoimipaikka: Lahti
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.lahti.fi 🌏
Sähköposti: tilakeskus@lahti.fi 📧
Puhelin: +358 381411 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://bem.buildercom.net/html/rfq2registration/index?rfqId=7016&guid=34883683-2393-4336-989e-053627fe98be 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://bem.buildercom.net/html/rfq2registration/index?rfqId=7016&guid=34883683-2393-4336-989e-053627fe98be 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-11-14 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-12-19 📅
Julkaisupäivä: 2022-11-18 📅
Aloituspäivä: 2023-01-09 📅
Loppupäivä: 2024-08-31 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 223-641800
EUVL-S-numero: 223
Lisätietoja
Tarjouskilpailuprosessi toteutetaan kokonaisuudessaan sähköisenä tarjousasiakirjojen noudosta tarjousten jättämiseen. Hankintailmoituksessa on Buildercom BEM-projektipankin kirjautumislinkki ”rekisteröidy tarjoajaksi”. Linkin kautta pääsee lataamaan tarjouspyyntöaineiston ja jättämään tarjouksen. Mikäli tarjouspyyntöön liittyen ilmenee kysymyksiä tai asiakirjoissa esiintyy epäselvyyksiä, niistä tulee kirjallisesti ilmoittaa tilaajalle viimeistään 08.12.2022 klo 12:00 mennessä sähköpostiosoitteiseen tilakeskus@lahti.fi. Sähköpostin otsikkokenttään tulee kirjata: ”Myllypohjan monitoimitalo, allianssihankinnan asiantuntija - kysymys”. Tilaaja toimittaa projektipankin kautta kaikille tarjouslaskentaan osallistuville tarjouspyyntöasiakirjojen mahdolliset lisäselvitykset ja täydennykset viimeistään 12.12.2022. Muita kuin kirjallisia lisätietoja ei katsota tilaajaa sitoviksi.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Myllypohjan koulurakennus valmistui alkujaan v. 1956 Ahtialan kansakoulun käyttöön. Koulurakennusta on myöhemmin v. 1988 laajennettu vanhan osan peruskorjauksen yhteydessä. Palveluverkkopäivityksen yhteydessä laaditun tarveselvityksen tuloksena käynnistettiin hankesuunnittelu nykyisen koulun alueelle rakennettavasta monitoimitalosta, johon tulee sijoittumaan alueen peruskoulun lisäksi 8- ryhmäinen päiväkoti sekä alueellinen kirjasto.
Näytä lisää
Kesäkuussa 2022 hyväksytyn hankesuunnitelman mukaisesti Myllypohjan monitoimitalohankkeen valmistelua jatketaan korjausrakennusvaihtoehdon VE1 mukaisesti, tarkoittaen lähinnä koulurakennuksen vanhimman, asemakaavassa suojellun osan (n. 2200 brm²) perusparannusta ja sen yhteyteen rakennettavaa laajennusosaa (n. 5400 brm²).
Näytä lisää
Hankkeen toteutusmuodoksi on valittu projektiallianssi. Valitun allianssihankinnan asiantuntijan tavoitteena on kilpailuttaa hankkeen toteuttajat siten, että kehitysvaihe voidaan aloittaa elokuussa 2023.
Tavoitteena hankkeen valmistumiselle on kevät 2026 ja käyttöönotolle syksy 2026.
Tämä hankinta koskee allianssihankkeen suunnittelijoiden ja urakoitsijan hankintavaiheen asiantuntija- tehtäviä tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Optiona tilaaja voi hankkia sekä kehitysvaiheeseen (KAS) että toteutusvaiheeseen (TAS) liittyviä asiantuntijatehtäviä.
Näytä lisää
Tarkempi tehtäväsisältö ja muut ehdot on esitetty tarjouspyynnön liiteasiakirjoissa.
Lisätietoja:
Tarjouskilpailuprosessi toteutetaan kokonaisuudessaan sähköisenä tarjousasiakirjojen noudosta tarjousten jättämiseen.
Hankintailmoituksessa on Buildercom BEM-projektipankin
kirjautumislinkki ”rekisteröidy tarjoajaksi”. Linkin kautta pääsee lataamaan tarjouspyyntöaineiston ja jättämään tarjouksen.
Mikäli tarjouspyyntöön liittyen ilmenee kysymyksiä tai asiakirjoissa esiintyy epäselvyyksiä, niistä tulee kirjallisesti ilmoittaa tilaajalle viimeistään 08.12.2022 klo 12:00 mennessä sähköpostiosoitteiseen tilakeskus@lahti.fi.
Sähköpostin otsikkokenttään tulee kirjata: ”Myllypohjan monitoimitalo, allianssihankinnan asiantuntija - kysymys”.
Tilaaja toimittaa projektipankin kautta kaikille tarjouslaskentaan osallistuville tarjouspyyntöasiakirjojen mahdolliset lisäselvitykset ja täydennykset viimeistään 12.12.2022.
Muita kuin kirjallisia lisätietoja ei katsota tilaajaa sitoviksi.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Vanha Ahtialantie 93, 15300 Lahti

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2022-12-19 📅
Tarjousten avausaika: 12:15
Paikka: Lahden Tilakeskus, Aleksanterinkatu 24 A, 15140 Lahti.
Lisätietoja:
Avaustilaisuus ei ole julkinen. Tarjousten avaaminen suoritetaan tarjousten jättöajan päätyttyä sähköisesti Buildercom BEM-projektipankin kautta tilaajan henkilöstön toimesta.

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0149669-3
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Lahden Tilakeskus
Asiakirjojen URL-osoite: https://bem.buildercom.net/html/rfq2registration/index?rfqId=7016&guid=34883683-2393-4336-989e-053627fe98be 🌏

Viite
Lisätietoja
Tällä ilmoituksella on liitteitä/linkkejä osoitteessa https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/78057/notice/112815

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 223-641800 (2022-11-14)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-03-01)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Myöntämisperusteet
Alin hinta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-03-01 📅
Julkaisupäivä: 2023-03-06 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 046-136753
Viittaa ilmoitukseen: 2022/S 223-641800
EUVL-S-numero: 46

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2023-01-10 📅
Nimi: Vison Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2481700-7
Postiosoite: BIM Kampus, Lapinrinne 3
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00100
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 505543507 📞
Sähköposti: vison@vison.fi 📧
Maa: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Internetosoite: https://vison.fi 🌏
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 1
Lähde: OJS 2023/S 046-136753 (2023-03-01)