Mikkelin kaupungin infran konsulttipalveluiden puitejärjestely 2023-2025 (optio 2 v) hankinta koskee yhdyskuntateknisten suunnittelutöiden, työmaavalvonnan ja turvallisuuskoordinaattorin sekä ympäristöteknisten konsulttipalvelujen tehtäviä. Hankinta koskee pääsääntöisesti keskeisellä kaupunkialueella, mutta myös Anttolassa, Haukivuorella, Ristiinassa, Otavassa ja/tai Suomenniemellä olevia kohteita. Hankintaa koskevat työt ovat yksilöimättömiä. Tämän hankintaprosessin perusteella valitaan ne toimittajat, joiden kanssa solmitaan sopimukset em. palvelujen tuottamisesta (puitesopimus). Toimeksiannot koskevat erikseen sovittavien kohteiden tehtäväalueita tai osaa niistä. Toimeksiantoihin sisältyvät tehtävät ja niiden laajuus määritellään yksityiskohtaisesti hankkeittain. Tarjouksen voi jättää yhdestä tai useammasta osa-alueesta. Kuhunkin osa-alueeseen 1.-13. valitaan tilaajan tarpeita vastaava määrä puitetoimittajia (1-4). Puitetoimittajien määrä on kuvattu tarkemmin osa-alueittain tarjouspyynnön hankintasopimuksia koskevissa kohdissa II.2.4. Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Osa-alue: Aluesuunnittelu 2. Osa-alue: Katu- ja vesihuollon suunnittelu 3. Osa-alue: Viherympäristösuunnitelmat 4. Osa-alue: Liikennesuunnittelu 5. Osa-alue: Liikennevalojen isännöinti 6. Osa-alue: Ympäristötekniset konsulttipalvelut 7. Osa-alue: Purettavan kiinteistön kartoitukset ja valvonta 8. Osa-alue: Kaupunkimittaukset 9. Osa-alue: Infrahankkeiden maastotyöt 10. Osa-alue: Siltaisännöinti 11. Osa-alue: Työmaavalvonta 12. Osa-alue: Vihertöiden valvonta 13.Osa-alue: Turvallisuuskoordinaattori Mikkelin kaupungin muut yksiköt sekä kaupunkikonserniyhtiöt voivat hyödyntää puitejärjestelyä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-02-08.
Hankinta julkaistiin 2022-12-22.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2022-12-22) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut
Viitenumero: MliDno-2022-5366
Lyhyt kuvaus:
Mikkelin kaupungin infran konsulttipalveluiden puitejärjestely 2023-2025 (optio 2 v) hankinta koskee yhdyskuntateknisten suunnittelutöiden, työmaavalvonnan ja turvallisuuskoordinaattorin sekä ympäristöteknisten konsulttipalvelujen tehtäviä. Hankinta koskee pääsääntöisesti keskeisellä kaupunkialueella, mutta myös Anttolassa, Haukivuorella, Ristiinassa, Otavassa ja/tai Suomenniemellä olevia kohteita. Hankintaa koskevat työt ovat yksilöimättömiä.
Tämän hankintaprosessin perusteella valitaan ne toimittajat, joiden kanssa solmitaan sopimukset em. palvelujen tuottamisesta (puitesopimus). Toimeksiannot koskevat erikseen sovittavien kohteiden tehtäväalueita tai osaa niistä. Toimeksiantoihin sisältyvät tehtävät ja niiden laajuus määritellään yksityiskohtaisesti hankkeittain.
Tarjouksen voi jättää yhdestä tai useammasta osa-alueesta. Kuhunkin osa-alueeseen 1.-13. valitaan tilaajan tarpeita vastaava määrä puitetoimittajia (1-4). Puitetoimittajien määrä on kuvattu tarkemmin osa-alueittain tarjouspyynnön hankintasopimuksia koskevissa kohdissa II.2.4.
Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin:
1. Osa-alue: Aluesuunnittelu
2. Osa-alue: Katu- ja vesihuollon suunnittelu
3. Osa-alue: Viherympäristösuunnitelmat
4. Osa-alue: Liikennesuunnittelu
5. Osa-alue: Liikennevalojen isännöinti
6. Osa-alue: Ympäristötekniset konsulttipalvelut
7. Osa-alue: Purettavan kiinteistön kartoitukset ja valvonta
8. Osa-alue: Kaupunkimittaukset
9. Osa-alue: Infrahankkeiden maastotyöt
10. Osa-alue: Siltaisännöinti
11. Osa-alue: Työmaavalvonta
12. Osa-alue: Vihertöiden valvonta
13.Osa-alue: Turvallisuuskoordinaattori
Mikkelin kaupungin muut yksiköt sekä kaupunkikonserniyhtiöt voivat hyödyntää puitejärjestelyä.

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Tietoa eristä:
Mikäli useammalle osa-alueelle valitaan sama palveluntuottaja, tehdään kyseisen palveluntuottajan kohdalla osa-alueista yksi yhteinen sopimus.
Osan nimi: Osa-alue: Aluesuunnittelu
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus:
Tehtäväkokonaisuuteen kuuluu kaavoitukseen liittyvä yhdyskuntatekninen liikennesuunnittelu ja viheralueiden yleissuunnittelu sekä yleissuunnitelmatasolla katualueen ja yleisten alueiden käytön suunnittelu, katujen ja vesihuollon yleissuunnitelmat, alueelliset hulevesien järjestelyt, täyttösuunnitelmat, melu- ja tärinäselvitykset, vesivuotoselvitykset, meluvallit ym. leikkausmassojen läjitykset.

Työssä noudatetaan Mikkelin kaupungin teknistä katusuunnitteluohjetta (liite 16) ja sen liitteitä (liite 17 Piirustusmerkinnät ja liite 18 Tiedote N2000 käytettävästä koordinaatistosta).
Tehtävään valitaan enintään 4 puitetoimittajaa.
Mikäli em. tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttäviä tarjoajia ja hyväksyttäviä tarjouksia on saatu vähemmän, tehdään myös sopimuksia vastaavasti vähemmän.
Kesto: 24 kuukautta
Uudistusten kuvaus: Sopimusta voidaan jatkaa kahdella (2) optiovuodella.
Vaihtoehtojen kuvaus: Optio 2 vuotta
Osan nimi: Osa-alue: Katu- ja vesihuollon suunnittelu
Osan numero: 2
Lyhyt kuvaus:
Työhön kuuluu kadun ja katuympäristön sekä vesihuollon yleis- ja rakennussuunnittelu maanpäällisten ja maanalaisten rakenteiden osalta, kadun valaistus ja kuivatusjärjestelyt, liikenteenohjaus, erilaiset putkisillat ilman erillistä siltarakennesuunnittelua sekä vesihuollon suunnittelu katurakenteessa ja erilliskohteissa. Voi sisältää myös liikennevalojen rakennussuunnittelua.

Osan nimi: Osa-alue: Liikennesuunnittelu
Osan numero: 4
Lyhyt kuvaus:
Tehtäväkokonaisuuteen sisältyy esi- ja yleissuunnittelu, liikenneselvitykset ja -suunnitelmat, toimivuus- ja vaikutustarkastelut, liikenne-ennusteet, jalankulku- ja pyöräliikenteen lisäämistä palvelevat selvitykset, esteettömyys- ja liikenneturvallisuusselvitykset, pysäköintistategiat, liikenteenohjauksen yleissuunnittelu (liikennevalot, viitoitus) sekä liikenne- ja käyttäjätutkimukset.

Tehtävään valitaan 3 toimittajaa.
Mikäli em. tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttäviä tarjoajia ja hyväksyttäviä tarjouksia on saatu vähemmän, kuin edellä esitetyt sopimustoimittajien määrät, tehdään myös sopimuksia vastaavasti vähemmän.
Uudistusten kuvaus: Tätä sopimusta voidaan jatkaa kahdella (2) optiovuodella.
Osan nimi: Osa-alue: Liikennevalojen isännöinti
Osan numero: 5
Lyhyt kuvaus:
Tehtäväkokonaisuuteen sisältyy mm. Mikkelin kaupunkikeskustan liikennevalojen yleissuunnitelman päivitys (sis. tavoitteellinen korjausohjelma), liikennevalojen dokumenttiporttaalin ylläpito, uusien ja saneerattavien liikennevalojen suunnittelun tarjouspyyntöjen valmistelu sekä kokouksiin osallistuminen, liikennevalojen ohjaus- ja valvontajärjestelmän sekä liikennevalolaitteiden tarjouspyyntöasiakirjojen valmistelu, rakentamisen valvonta, käyttöönottotarkastuksiin osallistuminen, liikennevalojen toiminnan seurantaa ja liikennevalojen toimivuuden arviointia etäseurantana tai maastossa. Yksittäisten liikennevaloristeysten tai liikennevalojen rakennnussuunnittelu ei kuulu toimeksiantoon. Liikennevaloisännöitsijä voi osallistua liikennevalojen muuhun suunnitteluun. Neuvottelumenettelyn kautta pyydetään tarjoutuminen ja/tai tarjous kohdekohtaisesti.

Mikkelissä on noin 33 liikennevaloliittymää, joista osa maantieliittymissä. Kaupungin liikennevalot on dokumentoitu Teamsiin rakennettuun dokumenttiporttaaliin risteyskohtaisesti. Portaali sisältää suunnitelmakartat, ohjelmointilomakkeet ja ajoituskaaviot, risteyskuvat, kytkentädokumentit, kaapelointikaaviot sekä työselitykset.

Liikennevaloisännöintiin valitaan vain yksi toimija, yritys tai toiminimi sopimuskaudeksi.
Tarjouksessa esitetään tehtävään tarjottavat henkilöt ja heidän veloitushintansa sekä muut kysytyt toiminnasta syntyvät yksikkökustannukset.
Osan nimi: Osa-alue: Viherympäristösuunnitelmat
Osan numero: 3
Lyhyt kuvaus:
Työhön kuuluu yleis- ja rakennussuunnitelman tasoisia tehtäviä, virkistys- ja viheralueet, puistoalueet, leikkipaikat, pihat, hulevesien käsittelyalueet, uimarannat, urheilukentät ja liikunta-alueet.
Osan nimi: Osa-alue: Ympäristötekniset konsulttipalvelut
Osan numero: 6
Lyhyt kuvaus:
Hankinta sisältää pilaantuneiden maiden, vesien, kaatopaikkojen ja sedimenttien tutkimiseen sekä kunnostamiseen liittyvää näytteenottoa, riskinarviointia, vesilupahakemuksia, suunnittelua ja kunnostuksen valvontaa. Hankintaa koskevat työt ovat yksilöimättömiä.

Toimeksiantoihin sisältyvät tehtävät ja niiden laajuus määritellään yksityiskohtaisesti hankkeittain. Tehtävän tarkempi kuvaus on esitetty liitteessä 6.1.
Työt voivat myös olla kiireellisiä, jolloin ympäristötekniseen näytteenottoon liittyvissä kiireellisissä tehtävissä puitetoimittajan tulee olla työmaalla viimeistään seuraavana päivänä virka-aikaan. Tilaajan kanssa sovitaan etukäteen suoritettavasta näytteenotosta, kenttämittauksista ja mahdollisista laboratorioanalyyseistä sekä jatkotoimenpiteistä. Kyseessä voi olla esim. käynnissä oleva rakennustyömaa, jossa havaitaan pilaantumiseen liittyvää näytteenottotarvetta.

Tehtävään valitaan 3 puitetoimittajaa.
Osan nimi: Osa-alue: Infrahankkeiden maastotyöt
Osan numero: 9
Lyhyt kuvaus:
Työhön kuuluu maastomittaukset ja pohjatutkimukset, mukaan lukien maastomallit, kartoitukset ja tarkemittaukset. Pohjatutkimusten vähimmäisvaatimus on paino-, tärykairaus sekä näytteenotto.
Työn tuloksena on digitaalisessa muodossa oleva mittausvirheiden osalta tarkistettu maastomalliaineisto dwg tai dgn -muotoinen tiedosto (Tilaajan koodilistan mukaisesti mitattuna, ei ristikkäisiä taiteviivoja), josta on tulostettu pdf-tiedosto katselua varten sekä siirtokelpoinen mittausdata ascii- tiedostona. Kairaukset luovutetaan ascii-muotoisena siirtokelpoisena tekstitiedostona, joka on luettavissa järjestelmästä toiseen.

Tehtävään valitaan enintään 4 toimittajaa.
Osan nimi: Osa-alue: Siltaisännöinti
Osan numero: 10
Lyhyt kuvaus:
Tehtäväkohtaan sisältyy mm. sillan yleis- ja erikoistarkastukset, sillan tarkastustietojen vienti Väyläviraston taitorakennerekisteriin. Uusien ja nykyisten siltojen suunnittelun tarjouspyyntöjen valmistelu sekä sillan korjausurakan kilpailutus ja valvonta sekä siltasuunnitelmien tarkastaminen.

Neuvottelumenettelyn kautta pyydetään tarjoutuminen ja/tai tarjous kohdekohtaisesti.
Siltojen vuositarkastukset ja hoidon ohjaus sekä tapaaminen tilaajan edustajan ja ylläpidosta vastaavan tahon kanssa kerran vuodessa.
Siltaisännöintiin valitaan vain yksi toimija, yritys tai toiminimi sopimuskaudeksi.
Tarjouksessa esitetään tehtävään tarjottavat henkilöt ja heidän veloitushinnat sekä muut kysytyt toiminnasta syntyvät yksikkökustannukset.
Mikkelin kaupungin omistavat sillat on viety pääosin Väyläviraston taitorakennerekisteriin. Siltojen kuntoa ja korjaustarvetta seurataan vuosittain taitorakennerekisterin kautta. Siltojen peruskorjauksista on tehty tavoitteellinen korjausohjelma. Sillan yleistarkastus ja erikoistarkastus tehdään Väyläviraston ohjeistuksen mukaisesti.

Osan nimi: Osa-alue: Työmaavalvonta
Osan numero: 11
Lyhyt kuvaus:
Rakennuttajan maa- ja vesirakennustyön työmaavalvonnan tehtävät RT 16-11122 mukaan. Neuvottelumenettelyn kautta pyydetään tarjoutuminen ja/tai tarjous kohdekohtaisesti RT korttia soveltaen. Työmaavalvontaa voidaan tilata myös yksityisteiden perusparannushankkeiden osalta.

Työmaavalvontaan valitaan vain yksi toimija, yritys tai toiminimi sopimuskaudeksi.
Osan nimi: Osa-alue: Turvallisuuskoordinaattori
Osan numero: 13
Lyhyt kuvaus:
Rakennuttajan turvallisuuskoordinaattorin tehtävät RT 10-10982 mukaan. Neuvottelumenettelyn kautta pyydetään tarjoutuminen ja/tai tarjous kohdekohtaisesti RT korttia soveltaen.
Turvallisuuskoordinaattoriksi valitaan vain yksi toimija, yritys tai toiminimi sopimuskaudeksi.
Osan nimi: Osa-alue: Kaupunkimittaukset
Osan numero: 8
Lyhyt kuvaus:
Työhön kuuluu maastomittaukset ja niiden raportointi. Kiinteistötoimitusten maastotyöt, rakennusvalvontamittaukset, kaavan pohjakartan tarkastamiset, täydennyskartoitukset, rajojen merkkaukset/avaukset, rajankäynnin maastotyöt, rajannäytöt.
Tilaaja toimittaa maastotöihin tarvittavat lähtöaineistot, kuten kartat, laskennat ja koordinaattilistat. Mikkelin kaupungilla on käytössä ETRS-GK27 koordinaatisto ja N2000 korkeusjärjestelmä (paitsi Haukivuorella N60). Konsultti muokkaa lähtöaineiston omaan mittalaiteympäristöön sopivaksi. Mittaukset suoritetaan GPS-laitteella (RTK, VRS), takymetrilla ja tarvittaessa vaaituskojeella. Liitteessä 8.1. on tarkempi kuvaus maastotöiden suorittamisesta.

Työn tuloksena on dwg tai dgn -muotoinen tiedosto ja/tai määrämuotoinen mittausdata koordinaattitiedostona, sekä raportti työnkulusta ja mittauksista.
Työt ovat pääasiassa yhden henkilön tehtäviä, mutta osa töistä voi vaatia 2 henkilöä, tällöin toisen näistä tulee olla kriteereissä nimetty mittamies. Nimettyjen mittamiesten tulee kyetä suorittamaan toimeksianto itsenäisesti.
Puitetoimittajalta edellytetään joidenkin mittaustöiden osalta 3-7 vrk vasteaikaa toimeksiannosta. Rakennusvalvontamittaukset vaativat 3 vrk vasteajan, mikä tarkoittaa, että työn tulisi olla valmis 3 vrk kuluessa asiakkaan tilauksesta. Käytännössä ensimmäinen vuorokausi kuluu tilaajan laskentaan ja maastotöiden valmisteluun ja konsultille jää 2 vrk aikaa maastotöihin ja raportointiin.

Pyykityksien, rajannäyttöjen ja rajojen merkkauksien vasteaika on 7 vrk. Muiden toimeksiantojen osalta aikataulusta sovitaan tilauksen yhteydessä. Jos puitetoimittaja ei tapauskohtaisesti kykene määritettyyn vasteaikaan, toimeksianto voidaan antaa seuraavalle puitetoimittajalle (2. ja 3.).

Tehtävään valitaan vähintään 2 toimittajaa.
Puitejärjestelyn tilaukset tehdään ensisijaisesti kokonaistaloudellisesti edullisimman vertailuhinnan tarjonneelta ja kriteerit täyttäneeltä puitetoimittajalta tai minikilpailuttamalla.
Lisäksi puitesopimuskauden aikana voidaan tehdä tilauksia myös toiseksi (2.) ja kolmanneksi (3.) hintajärjestyksessä olevalta puitetoimittajalta. Vasteaika, kohteen erityispiirteet ja puitetoimittajan soveltuvuus voivat muuttaa järjestystä.
Kesto: 24 päivää
Osan nimi: Osa-alue: Purettavan kiinteistön kartoitukset ja valvonta
Osan numero: 7
Lyhyt kuvaus:
Tehtäväkokonaisuus sisältää Mikkelin kaupungin purettavien kiinteistöjen osalta mm. seuraavat osa-alueet:
- Haitta-ainekartoitus: näytteiden ottaminen (ml. timanttiporaukset), analysointi ja raportointi.
- Purkumateriaalikartoitus: purkumateriaalien selvitykset ja hyödyntämismahdollisuudet sekä purkumäärien kartoitukset.
- Materiaalikoordinointi: purku- ja kaivujätemassojen koordinointia ja analysointia.
- AHA-työn valvontaa: puhtaiden tilojen vastaanotto sekä lisä- ja muutostöiden osalla siirtoasiakirjahallinta.
Hankintaa koskevat työt ovat yksilöimättömiä. Toimeksiantoihin sisältyvät tehtävät ja niiden laajuus määritellään yksityiskohtaisesti hankkeittain. Tehtävien tarkempi kuvaus liitteessä 7.1.
Tehtävään valitaan enintään 4 vähimmäisvaatimukset täyttävää puitetoimittajaa.
Puitejärjestelyn tilaukset tehdään ensisijaisesti kokonaistaloudellisesti edullisimman vertailuhinnan tarjonneelta puitetoimittajalta tai minikilpailuttamalla. Kaikki tähän osa-alueeseen valitut puitetoimittajat voivat osallistua minikilpailutuksiin.

Työt voivat olla myös kiireellisiä. Puitetoimittajan vasteajaksi edellytetään maksimissaan yksi viikko ja valvontatehtävissä tulee puitetoimittajan olla työmaalla seuraavana päivänä virka-aikaan.
Osan nimi: Osa-alue: Vihertöiden valvonta
Osan numero: 12
Lyhyt kuvaus:
RT työmaavalvonnan soveltuvat tehtävät RT 16-11122 mukaan. Työ käsittää Mikkelin kaupungin yhden ylläpito alueurakan työmaavalvonnan soveltuvat tehtävät. Työstä laaditaan neuvottelumenettelyn pohjalta ylläpidon valvontasuunnitelma ja pyydetään tarjoutuminen ja/tai tarjous kohdekohtaisesti.

Työhön kuuluu ylläpidon laadullinen, määrällinen ja aikataulun valvonta, raportointi ja työmaakokouksiin osallistuminen. Tilaaja valvoo osan urakka-alueen töistä.
Työ voi sisältää viherrakennuskohteen valvontatöitä erikseen sovittaessa.
Vihertöiden valvontaan valitaan vain yksi toimija, yritys tai toiminimi sopimuskaudeksi.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
Mikkelin kaupunki
Mikkeli
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Ilmoitetaan tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema: Ilmoitetaan tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Vähimmäistaso(t): Ilmoitetaan tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Tarjouskilpailun valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus.
Kokonaistaloudellista edullisuutta arvioitaessa laadun ja hinnan painoarvot ovat 40/60.
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Ilmoitetaan tarjouspyyntöasiakirjoissa ja sen liitteissä.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Harkittavien osallistujien määrä: 14
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 5 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2023-02-08 📅
Tarjousten avausaika: 12:30
Paikka: Mikkeli
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Tiedot muutoksenhakumenettelyjen määräajoista: Ilmoitetaan päätöksessä.
Lähde: OJS 2022/S 249-726539 (2022-12-22)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-06-08) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Mikkelin kaupungin infran konsulttipalveluiden puitejärjestely 2023-2025 (optio 2 v) hankinta koskee yhdyskuntateknisten suunnittelutöiden, työmaavalvonnan ja turvallisuuskoordinaattorin sekä ympäristöteknisten konsulttipalvelujen tehtäviä. Hankinta koskee pääsääntöisesti keskeisellä kaupunkialueella, mutta myös Anttolassa, Haukivuorella, Ristiinassa, Otavassa ja/tai Suomenniemellä olevia kohteita. Hankintaa koskevat työt ovat yksilöimättömiä.
Tämän hankintaprosessin perusteella valittiin puitesopimuksen toimittajat. Sopimuksiin liittyvät toimeksiannot koskevat erikseen sovittavien kohteiden tehtäväalueita tai osaa niistä. Toimeksiantoihin sisältyvät tehtävät ja niiden laajuus määritellään yksityiskohtaisesti hankkeittain.
Tarjous oli mahdollista jättää yhdestä tai useammasta osa-alueesta. Kuhunkin osa-alueeseen 1.-13. valittiin tilaajan tarpeita vastaava määrä puitetoimittajia (1-4).
Hankinta oli jaettu seuraaviin osa-alueisiin:
1. Osa-alue: Aluesuunnittelu
2. Osa-alue: Katu- ja vesihuollon suunnittelu
3. Osa-alue: Viherympäristösuunnitelmat
4. Osa-alue: Liikennesuunnittelu
5. Osa-alue: Liikennevalojen isännöinti
6. Osa-alue: Ympäristötekniset konsulttipalvelut
7. Osa-alue: Purettavan kiinteistön kartoitukset ja valvonta
8. Osa-alue: Kaupunkimittaukset
9. Osa-alue: Infrahankkeiden maastotyöt
10. Osa-alue: Siltaisännöinti
11. Osa-alue: Työmaavalvonta
12. Osa-alue: Vihertöiden valvonta
13.Osa-alue: Turvallisuuskoordinaattori
Mikkelin kaupungin muut yksiköt sekä kaupunkikonserniyhtiöt voivat hyödyntää puitejärjestelyä.
Mikkelin kaupungin infran konsulttipalveluiden puitejärjestely 2023-2025 (optio 2 v) hankinta koskee yhdyskuntateknisten suunnittelutöiden, työmaavalvonnan ja turvallisuuskoordinaattorin sekä ympäristöteknisten konsulttipalvelujen tehtäviä. Hankinta koskee pääsääntöisesti keskeisellä kaupunkialueella, mutta myös Anttolassa, Haukivuorella, Ristiinassa, Otavassa ja/tai Suomenniemellä olevia kohteita. Hankintaa koskevat työt ovat yksilöimättömiä.
Tämän hankintaprosessin perusteella valittiin puitesopimuksen toimittajat. Sopimuksiin liittyvät toimeksiannot koskevat erikseen sovittavien kohteiden tehtäväalueita tai osaa niistä. Toimeksiantoihin sisältyvät tehtävät ja niiden laajuus määritellään yksityiskohtaisesti hankkeittain.
Tarjous oli mahdollista jättää yhdestä tai useammasta osa-alueesta. Kuhunkin osa-alueeseen 1.-13. valittiin tilaajan tarpeita vastaava määrä puitetoimittajia (1-4).
Hankinta oli jaettu seuraaviin osa-alueisiin:
1. Osa-alue: Aluesuunnittelu
2. Osa-alue: Katu- ja vesihuollon suunnittelu
3. Osa-alue: Viherympäristösuunnitelmat
4. Osa-alue: Liikennesuunnittelu
5. Osa-alue: Liikennevalojen isännöinti
6. Osa-alue: Ympäristötekniset konsulttipalvelut
7. Osa-alue: Purettavan kiinteistön kartoitukset ja valvonta
8. Osa-alue: Kaupunkimittaukset
9. Osa-alue: Infrahankkeiden maastotyöt
10. Osa-alue: Siltaisännöinti
11. Osa-alue: Työmaavalvonta
12. Osa-alue: Vihertöiden valvonta
13.Osa-alue: Turvallisuuskoordinaattori
Mikkelin kaupungin muut yksiköt sekä kaupunkikonserniyhtiöt voivat hyödyntää puitejärjestelyä.
Tämän hankintaprosessin perusteella valittiin puitesopimuksen toimittajat. Sopimuksiin liittyvät toimeksiannot koskevat erikseen sovittavien kohteiden tehtäväalueita tai osaa niistä. Toimeksiantoihin sisältyvät tehtävät ja niiden laajuus määritellään yksityiskohtaisesti hankkeittain.
Tämän hankintaprosessin perusteella valittiin puitesopimuksen toimittajat. Sopimuksiin liittyvät toimeksiannot koskevat erikseen sovittavien kohteiden tehtäväalueita tai osaa niistä. Toimeksiantoihin sisältyvät tehtävät ja niiden laajuus määritellään yksityiskohtaisesti hankkeittain.
Tarjous oli mahdollista jättää yhdestä tai useammasta osa-alueesta. Kuhunkin osa-alueeseen 1.-13. valittiin tilaajan tarpeita vastaava määrä puitetoimittajia (1-4).
Hankinta oli jaettu seuraaviin osa-alueisiin:
Tehtävään valittiin 4 puitetoimittajaa.
Tehtävään valittiin 3 toimittajaa.
Liikennevaloisännöintiin valittiin sopimuskaudeksi yksi puitesopimustoimittaja.
Tarjouksessa tuli esittää tehtävään tarjottavat henkilöt ja heidän veloitushintansa sekä muut kysytyt toiminnasta syntyvät yksikkökustannukset.
Toimeksiantoihin sisältyvät tehtävät ja niiden laajuus määritellään yksityiskohtaisesti hankkeittain. Tehtävän tarkempi kuvaus oli esitetty tarjouspyynnön liitteessä 6.1.
Tehtävään valittiin 3 puitetoimittajaa.
Työssä noudatetaan Mikkelin kaupungin teknistä katusuunnitteluohjetta ( tarjouspyynnössä ollut liite 16) ja sen liitteitä (tarjouspyynnössä olleet liite 17 Piirustusmerkinnät ja liite 18 Tiedote N2000 käytettävästä koordinaatistosta).
Tehtävään valittiin 2 puitesopimustoimittajaa.
Siltaisännöintiin valittiin yksi toimittaja sopimuskaudeksi.
Tarjouksessa tuli esittää tehtävään tarjottavat henkilöt ja heidän veloitushinnat sekä muut kysytyt toiminnasta syntyvät yksikkökustannukset.
Työmaavalvontaan valittiin yksi toimittaja sopimuskaudeksi.
Turvallisuuskoordinaattoriksi valittiin yksi toimija sopimuskaudeksi.
Tilaaja toimittaa maastotöihin tarvittavat lähtöaineistot, kuten kartat, laskennat ja koordinaattilistat. Mikkelin kaupungilla on käytössä ETRS-GK27 koordinaatisto ja N2000 korkeusjärjestelmä (paitsi Haukivuorella N60). Konsultti muokkaa lähtöaineiston omaan mittalaiteympäristöön sopivaksi. Mittaukset suoritetaan GPS-laitteella (RTK, VRS), takymetrilla ja tarvittaessa vaaituskojeella. Tarjouspyynnön liitteessä 8.1. oli tarkempi kuvaus maastotöiden suorittamisesta.

Lisäksi puitesopimuskauden aikana voidaan tehdä tilauksia myös toiseksi (2.) olevalta puitetoimittajalta. Vasteaika, kohteen erityispiirteet ja puitetoimittajan soveltuvuus voivat muuttaa järjestystä.
Hankintaa koskevat työt ovat yksilöimättömiä. Toimeksiantoihin sisältyvät tehtävät ja niiden laajuus määritellään yksityiskohtaisesti hankkeittain. Tehtävien tarkempi kuvaus oli tarjouspyynnön liitteessä 7.1.
Vihertöiden valvontaan liittyvään osa-alueisiin ei kilpailutuksessa saatu tarjouksia.
Menettely Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 40
Hinta (painotus): 60
Laatukriteeri (painotus): 32
Hinta (painotus): 68
Laatukriteeri (painotus): 24
Hinta (painotus): 76
Laatukriteeri (painotus): 18
Hinta (painotus): 82
Laatukriteeri (painotus): 30
Hinta (painotus): 70
Laatukriteeri (painotus): 28
Hinta (painotus): 72
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2023-05-23 📅
Nimi: Ramboll Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI01011975
Postiosoite: PL 25, Itsehallintokuja 3
Postitoimipaikka: Espoo
Postinumero: 02601
Maa: Suomi 🇫🇮 Helsinki-Uusimaa🏙️
Nimi: FCG Finnish Consulting Group Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1940671-3
Postiosoite: Osmontie 34
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00610
Nimi: AFRY Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI06259056
Postiosoite: PL 4, Jaakonkatu 3, INFRA
Postitoimipaikka: Vantaa
Postinumero: 01621
Nimi: Sitowise Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2335445-0
Postiosoite: Linnoitustie 6 D
Postinumero: 02600
Hankinnan kokonaisarvo: 56 000 EUR 💰
Nimi: Proxion Plan Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI22615698
Postiosoite: Ratamestarinkatu 7a, 3. krs
Postinumero: 00520
Hankinnan kokonaisarvo: 52 000 EUR 💰
Nimi: Traficon Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3094368-3
Postiosoite: Länsiportti 4
Postinumero: 02210
Nimi: VSU maisema-arkkitehdit Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1480434-1
Postiosoite: Uusikatu 24 G 72
Postitoimipaikka: Oulu
Postinumero: 90100
Maa: Pohjois- ja Itä-Suomi🏙️
Nimi: WSP Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0875416-5
Postiosoite: Pasilan Asema-aukio 1, 13. krs
Hankinnan kokonaisarvo: 48 000 EUR 💰
Nimi: Sipti Environment Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI29881403
Postiosoite: Vanha Helsingintie 18 a
Postinumero: 00700
Nimi: Maanmittauspalvelu Puttonen Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1582494-2
Postitoimipaikka: Mikkeli
Maa: Etelä-Savo🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 25 000 EUR 💰
80 000 EUR 💰
Nimi: Welado Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI21680391
Postiosoite: Tutkijantie 9
Postinumero: 90590
Hankinnan kokonaisarvo: 29 000 EUR 💰
12 000 EUR 💰
24 000 EUR 💰
40 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 18