KVR-urakka, Pirkkalan Vapaa-aikakeskuksen laajennus

Pirkkalan kunta

Pirkkalan kunta on päättänyt Pirkkalan vapaa-aikakeskuksen laajennushankkeen toteuttamisesta KVR-urakkana. Hankkeen tilaajana toimii Pirkkalan kunta.
Vapaa-aikakeskus sijaitsee Pirkkalan keskustassa osoitteessa Urheilutie 10, 33960 Pirkkala. Sen nykyinen osa on rakennettu vuonna 1999 ja se on puuverhoiltu.
Vapaa-aikakeskuksen nykyiset tilat ovat käyneet ahtaiksi ja vapaa-aikakeskuksen välittömään läheisyyteen rakennetaan uutta koulukampusta, jonka liikunnan opetustilat sijoittuvat vapaa-aikakeskukseen. Lisäksi tiloja käytetään seurojen ja kunnan järjestämään toimintaan.
Hankkeessa rakennetaan nykyisen osan laajennuksena vähintään täyden salibandykentän mukaan mitoitettu liikuntasali aputiloineen. Salin vapaan sisäkorkeuden tulee olla vähintään 9 metriä. Salin tulee olla jaettavissa kolmeen lohkoon ääntä eristävillä jakoverhoilla. Rakennuksessa tulee olla salin yhteydessä 300-paikkainen katsomo valvomoineen ja monikäyttöinen pienliikuntatila, joka täydentää koulujen tilatarpeita. Mahdollisten kerrosten välillä tulee olla hissi.
Tilaajan tavoitteena on saada käyttöönsä toiminnallisesti ja laadullisesti korkeatasoiset liikuntatilat, jonka monikäyttöiset ja muuntojoustavat tilat palvelevat tulevia käyttäjiä: liikunnan opettajia ja ohjaajia, oppilaita, seuroja ja muita ilta- ja viikonloppukäyttäjiä.
Rakennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee huomioida seuraavat tavoitteet:
- tilojen toiminnallisuus, terveellisyys, turvallisuus ja esteettömyys
- tilojen synergiaedut ja muuntojoustavuus
- tilojen iltakäyttö ja korkea käyttöaste
- alueen vetovoimaisuuden lisääminen
- kestävä kehitys: vähäinen energiankulutus ja vähähiilisyys
- rakennuksen sopiminen kaupunkikuvaan

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-06-06. Hankinta julkaistiin 2022-05-03.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2022-05-03 hankintailmoitus
2022-05-20 Lisätietoilmoitus
hankintailmoitus (2022-05-03)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennustyöt
Viitenumero: PIR/732/5102/2020
Lyhyt kuvaus:
Pirkkalan kunta on päättänyt Pirkkalan vapaa-aikakeskuksen laajennushankkeen toteuttamisesta KVR-urakkana. Hankkeen tilaajana toimii Pirkkalan kunta. Vapaa-aikakeskus sijaitsee Pirkkalan keskustassa osoitteessa Urheilutie 10, 33960 Pirkkala. Sen nykyinen osa on rakennettu vuonna 1999 ja se on puuverhoiltu. Vapaa-aikakeskuksen nykyiset tilat ovat käyneet ahtaiksi ja vapaa-aikakeskuksen välittömään läheisyyteen rakennetaan uutta koulukampusta, jonka liikunnan opetustilat sijoittuvat vapaa-aikakeskukseen. Lisäksi tiloja käytetään seurojen ja kunnan järjestämään toimintaan. Hankkeessa rakennetaan nykyisen osan laajennuksena vähintään täyden salibandykentän mukaan mitoitettu liikuntasali aputiloineen. Salin vapaan sisäkorkeuden tulee olla vähintään 9 metriä. Salin tulee olla jaettavissa kolmeen lohkoon ääntä eristävillä jakoverhoilla. Rakennuksessa tulee olla salin yhteydessä 300-paikkainen katsomo valvomoineen ja monikäyttöinen pienliikuntatila, joka täydentää koulujen tilatarpeita. Mahdollisten kerrosten välillä tulee olla hissi. Tilaajan tavoitteena on saada käyttöönsä toiminnallisesti ja laadullisesti korkeatasoiset liikuntatilat, jonka monikäyttöiset ja muuntojoustavat tilat palvelevat tulevia käyttäjiä: liikunnan opettajia ja ohjaajia, oppilaita, seuroja ja muita ilta- ja viikonloppukäyttäjiä. Rakennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee huomioida seuraavat tavoitteet: - tilojen toiminnallisuus, terveellisyys, turvallisuus ja esteettömyys - tilojen synergiaedut ja muuntojoustavuus - tilojen iltakäyttö ja korkea käyttöaste - alueen vetovoimaisuuden lisääminen - kestävä kehitys: vähäinen energiankulutus ja vähähiilisyys - rakennuksen sopiminen kaupunkikuvaan
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennustyöt 📦
Lisä-CPV-koodi: Rakennustyöt 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Pirkanmaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Kilpailullinen neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Pirkkalan kunta
Postiosoite: PL 1001
Postinumero: 33961
Postitoimipaikka: Pirkkala
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.pirkkala.fi 🌏
Sähköposti: yhdyskuntatoimisto@pirkkala.fi 📧
Puhelin: +358 503625687 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/pirkkala?id=393662&tpk=686d26e9-4b4e-454a-93a9-ca16f8352cfb 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/pirkkala?id=393662&tpk=686d26e9-4b4e-454a-93a9-ca16f8352cfb 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-05-03 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-06-06 📅
Julkaisupäivä: 2022-05-06 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 089-238633
EUVL-S-numero: 89
Lisätietoja
Kaikki lisätietokysymykset tulee lähettää kirjallisesti Tarjouspalvelu-toimittajaportaalista.

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Pirkkalan kunta on päättänyt Pirkkalan vapaa-aikakeskuksen laajennushankkeen toteuttamisesta KVR-urakkana. Hankkeen tilaajana toimii Pirkkalan kunta.
Vapaa-aikakeskus sijaitsee Pirkkalan keskustassa osoitteessa Urheilutie 10, 33960 Pirkkala. Sen nykyinen osa on rakennettu vuonna 1999 ja se on puuverhoiltu.
Vapaa-aikakeskuksen nykyiset tilat ovat käyneet ahtaiksi ja vapaa-aikakeskuksen välittömään läheisyyteen rakennetaan uutta koulukampusta, jonka liikunnan opetustilat sijoittuvat vapaa-aikakeskukseen. Lisäksi tiloja käytetään seurojen ja kunnan järjestämään toimintaan.
Näytä lisää
Hankkeessa rakennetaan nykyisen osan laajennuksena vähintään täyden salibandykentän mukaan mitoitettu liikuntasali aputiloineen. Salin vapaan sisäkorkeuden tulee olla vähintään 9 metriä. Salin tulee olla jaettavissa kolmeen lohkoon ääntä eristävillä jakoverhoilla. Rakennuksessa tulee olla salin yhteydessä 300-paikkainen katsomo valvomoineen ja monikäyttöinen pienliikuntatila, joka täydentää koulujen tilatarpeita. Mahdollisten kerrosten välillä tulee olla hissi.
Näytä lisää
Tilaajan tavoitteena on saada käyttöönsä toiminnallisesti ja laadullisesti korkeatasoiset liikuntatilat, jonka monikäyttöiset ja muuntojoustavat tilat palvelevat tulevia käyttäjiä: liikunnan opettajia ja ohjaajia, oppilaita, seuroja ja muita ilta- ja viikonloppukäyttäjiä.
Näytä lisää
Rakennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee huomioida seuraavat tavoitteet:
- tilojen toiminnallisuus, terveellisyys, turvallisuus ja esteettömyys
- tilojen synergiaedut ja muuntojoustavuus
- tilojen iltakäyttö ja korkea käyttöaste
- alueen vetovoimaisuuden lisääminen
- kestävä kehitys: vähäinen energiankulutus ja vähähiilisyys
- rakennuksen sopiminen kaupunkikuvaan
Arvioitu kokonaisarvo: 7 500 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Hankinnassa on kyse Pirkkalan vapaa-aikakeskuksen laajennusosan toteuttamisesta KVR-urakkana tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien asiakirjojen mukaisesti. Hankintamenettelynä käytetään kilpailullista neuvottelumenettelyä.
Osallistumishakemusten perusteella kesäkuussa 2022 valitaan tarjoajaehdokkaat neuvotteluvaihetta varten ja heidän tulee työstää neuvotteluvaiheen aikana alustavia yleissuunnitelmia omaksi tarjouskokonaisuudekseen tilaajan tavoitteet huomioiden.
KVR-urakkasopimus allekirjoitetaan alustavasti loka-marraskuussa 2022. Rakennuslupa on alustavasti jätettävä viimeistään tammi-helmikuussa 2023.
KVR-urakka on kokonaishintaurakka. Urakalla on kattohinta, joka on seitsemänmiljoonaaviisisataatuhatta (7 500 000) euroa, alv 0 %.
Neuvotteluvaiheessa käydään vuoropuhelu tarjoajien kanssa mahdollisista ratkaisuista liittyen hinta- / saatavuusriskeihin (mahdolliseen indeksi- tai tuotehinta- tms. sidonnaisuuteen), lopulliseen tarjouspyyntöön tulee ratkaisu, jolla urakkatarjoukset annetaan.
Näytä lisää
Tilaaja varaa mahdollisuuden sopia ja muokata sopimusta (esim. indeksisidonnaisuutta) ja ehtoja valitun urakoitsijan kanssa, vedoten vallitsevaan maailman tilanteeseen.
Osallistumishakemus ja tarjous on tehtävä suomen kielellä tarjouspyynnön ja sen liitteissä annettujen ohjeiden mukaisesti. Tarjouksien on oltava sisällöltään tarjouspyynnön mukaisia ja kaikki lomakkeiden kohdat on täytettävä. Neuvotteluvaiheen jälkeisen tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen jättäneille urakoitsijoille maksetaan palkkio 10 000 € (alv 0 %), tarjouskilpailun voittajalle eli valitulle urakoitsijalle ei makseta palkkiota.
Näytä lisää
Kesto: 21 kuukautta
Lisätietoja:
Kaikki lisätietokysymykset tulee lähettää kirjallisesti Tarjouspalvelu-toimittajaportaalista.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Kohteen osoite on Urheilutie 10, 33960 Pirkkala

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Neuvotteluvaiheeseen valittavilta tahoilta tarkistetaan tilaajavastuulain mukaiset asiakirjat, jotka kunkin tarjoajaehdokkaan on toimitettava osallistumishakemuksen yhteydessä.
Jos osallistumishakemuksen tekijä on ryhmittymä, edellä mainitut todistukset ja selvitykset tarkistetaan ja pyydetään sen kaikilta jäseniltä.
Tarjoajan on tutustuttava tonttiin ja rakennuspaikkaan ennen osallistumishakemuksen jättämistä.
Yhteyshenkilö
Matti Juola
+358 44 7799 292
(Kohteen osoite on Urheilutie 10, 33960 Pirkkala.)
Osallistumishakemukseen tulee ladata täytetty Tarjoajan referenssien todentamislomake.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Ehdokkaiden vähimmäismäärä: 3
Ehdokkaiden enimmäismäärä: 5
Objektiiviset kriteerit rajoitetun ehdokasjoukon valitsemiseksi:
Tilaaja valitsee tarjouskilpailuun osallistumishakemuksensa jättäneistä, soveltuvuutta koskevat vaatimukset täyttävistä ehdokkaista 3-5 eniten pisteitä saanutta urakoitsijaa. Jos vähintään kolmea ehdot täyttävää ehdokasta ei löydy, valitaan kaikki kelpoisuusehdot täyttävät ehdokkaat.
Näytä lisää
Tarkemmat pisteytykset ovat ilmoitettuna täytettävässä referenssit-lomakkeessa.
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0152084-1
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Nella Ahola
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/pirkkala?id=393662&tpk=686d26e9-4b4e-454a-93a9-ca16f8352cfb 🌏

Viite
Lisätietoja
Tämän osallistumispyynnön yhteydessä julkaistussa tarjouspyyntöaineistossa annetut tiedot
ja vaatimukset ovat alustavia, ellei niitä ole esitetty tässä hankintailmoituksessa
ehdottomina tai ellei aineistossa toisin mainita. Tiedot ja vaatimukset täsmentyvät
hankinnan edetessä.

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 089-238633 (2022-05-03)
Lisätietoilmoitus (2022-05-20)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-05-20 📅
Julkaisupäivä: 2022-05-25 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 101-278786
Viittaa ilmoitukseen: 2022/S 089-238633
EUVL-S-numero: 101
Lisätietoja
Tarjouspyyntöasiakirjoja on muutettu. Tarjouspyynnön liitteenä on yhteenveto tällä korjausilmoituksella korjatuista tiedoista.
Lähde: OJS 2022/S 101-278786 (2022-05-20)