Kuormatraktori, vaihtokoneena Ponsse Wisent 6W

Rovaniemen Koulutuskuntayhtymä

Pyydämme tarjoustanne kuormatraktorista ja muista tuotteista ja palveluista tarjouspyynnössä eritellysti. Kuormatraktori on tarkoitettu metsäkoneenkuljettajaopiskelijoiden oppimisympäristöksi ja hanketutkimus- ja kehityskohteeksi.
Hankittavan kuormatraktorin tulee olla uusi. Kuormatraktorissa tulee olla asennettuna vaatimusten mukaiset suomenkieliset korjuuohjelmat ja ohjausjärjestelmät. Kuormatraktori tulee olla varustettuna tarjouspyynnön mukaisen teknisen erittelyn mukaisesti.
Koulutamme metsäkoneenkuljettajia ensisijaisesti Pohjois-Suomen alueelle. Kuormatraktorin kuljettajakoulutukseen kuuluu puunkorjuutyömaalla työskentely puutavaran lähikuljetuksen tehtävissä. Lisäksi metsäkoneenkuljettajan opintoihin kuuluvat huolto- ja korjaustyöt, jossa opiskelija hoitaa huolto- ja varaosien hankinnan opiskelijatyönä osana työelämään valmistautumista.
Työelämä ja työympäristön muutokset sekä uudet puunkorjuutavat vaativat metsäkoneenkuljettajaopiskelijoilta vahvaa ammatillista osaamista heti työelämäjakson alussa sekä varsinkin tutkinnon valmistuessa ja työelämään siirryttäessä. Edellytämme huollon, varaosien ja teknisen tuen saatavuutta Rovaniemen alueella sopimusmallissa edellytetyllä tavalla.
Osana hankintaa tarjoajan tulee sitoutua ottamaan vaihdossa vaihtokoneena oleva Ponsse Wisent 6W kuormatraktori. Vaihtokoneena oleva kuormatraktori ja tutustumismahdollisuus vaihtokoneeseen on kuvattu tarjouspyynnön osiossa Vaihtokone.
Kuormatraktorin arvonlisäveroton tarjoushinta vähennettynä summalla, jonka tarjoaja sitoutuu hyvittämään vaihtokoneena olevasta kuormatraktorista, ei saa ylittää 230 000 euroa (alv 0%).
Hankinnan ennakoitu arvo on 330 000 € (alv 0%). Selvyyden vuoksi todetaan, että ennakoidulla arvolla tarkoitetaan arviota hankittavan kuormatraktorin enimmäisarvosta.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-05-09. Hankinta julkaistiin 2022-04-07.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2022-04-07 hankintailmoitus
2022-10-05 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2022-04-07)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Maatalouskoneet
Viitenumero: A16/22
Lyhyt kuvaus:
“Pyydämme tarjoustanne kuormatraktorista ja muista tuotteista ja palveluista tarjouspyynnössä eritellysti. Kuormatraktori on tarkoitettu...”    Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Maatalouskoneet 📦
Lisä-CPV-koodi: Korjaus- ja huoltopalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Lappi 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Muu
Hankintaviranomaisen nimi: Rovaniemen koulutuskuntayhtymä
Postiosoite: Korvanranta 50
Postinumero: 96300
Postitoimipaikka: Rovaniemi
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.redu.fi 🌏
Sähköposti: kilpailutus@hansel.fi 📧
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hanselkilpailutuspalvelut?id=393262&tpk=63409e4d-8142-486c-bba8-52072caf7fdf 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hanselkilpailutuspalvelut?id=393262&tpk=63409e4d-8142-486c-bba8-52072caf7fdf 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-04-07 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-05-09 📅
Julkaisupäivä: 2022-04-12 📅
Aloituspäivä: 2022-05-31 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 072-191541
EUVL-S-numero: 72
Lisätietoja

“Tavoitteena on, että sopimus tulee voimaan 31.5.2022 mennessä. Sopimuksen voimaantuloa ja sopimuskautta koskevat ehdot on esitetty tarkemmin sopimuksessa (liite 1).”    Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Pyydämme tarjoustanne kuormatraktorista ja muista tuotteista ja palveluista tarjouspyynnössä eritellysti. Kuormatraktori on tarkoitettu...”    Näytä lisää

“Hankittavan kuormatraktorin tulee olla uusi. Kuormatraktorissa tulee olla asennettuna vaatimusten mukaiset suomenkieliset korjuuohjelmat ja...”    Näytä lisää
Näytä lisää (6)
“Koulutamme metsäkoneenkuljettajia ensisijaisesti Pohjois-Suomen alueelle. Kuormatraktorin kuljettajakoulutukseen kuuluu puunkorjuutyömaalla työskentely...”    Näytä lisää

“Työelämä ja työympäristön muutokset sekä uudet puunkorjuutavat vaativat metsäkoneenkuljettajaopiskelijoilta vahvaa ammatillista osaamista heti...”    Näytä lisää

“Osana hankintaa tarjoajan tulee sitoutua ottamaan vaihdossa vaihtokoneena oleva Ponsse Wisent 6W kuormatraktori. Vaihtokoneena oleva kuormatraktori ja...”    Näytä lisää

“Kuormatraktorin arvonlisäveroton tarjoushinta vähennettynä summalla, jonka tarjoaja sitoutuu hyvittämään vaihtokoneena olevasta kuormatraktorista, ei saa...”    Näytä lisää

“Hankinnan ennakoitu arvo on 330 000 € (alv 0%). Selvyyden vuoksi todetaan, että ennakoidulla arvolla tarkoitetaan arviota hankittavan kuormatraktorin...”    Näytä lisää

“Katso kohta II.1.4) Lyhyt kuvaus”
Lisätietoja:
“Tavoitteena on, että sopimus tulee voimaan 31.5.2022 mennessä. Sopimuksen voimaantuloa ja sopimuskautta koskevat ehdot on esitetty tarkemmin sopimuksessa (liite 1).”    Näytä lisää

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
“ks. tarjouspyyntöasiakirjat”
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
“ks. tarjouspyyntöasiakirjat”

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2022-05-09 📅
Tarjousten avausaika: 12:15
Lisätietoja:
“Tarjousten avaamisen ajankohta on arvio. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.”

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0973110-9
Muu hankintaviranomaisen tyyppi: Kunta tai kuntayhtymä
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Kauko Jaukkuri
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hanselkilpailutuspalvelut?id=393262&tpk=63409e4d-8142-486c-bba8-52072caf7fdf 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 072-191541 (2022-04-07)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-10-05)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 310 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-10-05 📅
Julkaisupäivä: 2022-10-10 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 195-552505
Viittaa ilmoitukseen: 2022/S 072-191541
EUVL-S-numero: 195

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 30
Hinta (painotus): 70

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2022-08-16 📅
Nimi: Ponsse Oyj
Kansallinen rekisterinumero: 0934209-0
Postitoimipaikka: Vieremä
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankinnan kokonaisarvo: 310 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 1
Lähde: OJS 2022/S 195-552505 (2022-10-05)