Kuhmon kaupungin katujen ja yleisten alueiden talvikunnossapitourakka

Kuhmon Kaupunki

Kuhmon kaupungin Kaupunkiympäristön palvelualue pyytää tarjousta Kuhmon kaupungin katujen ja yleisten alueiden talvikunnossapidosta kokonaishintaurakkana liitteenä olevien urakka-asiakirjojen mukaisesti. Katujen lisäksi urakkaan kuuluvat, jätevedenpumppamoiden tiet, Hetesuon vedenottamon tie sekä haulikko- ja kivääriratojen tiet asemakaavaalueen ulkopuolelta, mikä vaatii myös tutustumista alueisiin. Urakoitsijan tulee sisällyttää antamaansa kokonaishintaan sovitun työtuloksen aikaansaamiseksi tarpeellisten töiden kaikki kustannukset.
Urakkaan sisältyy katualueella olevien ajoratojen, pysäkkien, P-alueiden ja kevyenliikenteen kulkuväylien seuraavat talvikunnossapidon työt:
Auraus
Sohjon ja polanteen poisto
Lumen lähisiirto ja läjitys
Lumen kuormaus ja poiskuljetus läjityksestä, liittymien näkemäalueilta
(max.1 m:n penkat) sekä jalkakäytäviltä että kevyenliikenteenväyliltä, jos lumi ei
enää mahdu penkalle
Liukkauden torjunta (tilaajan hiekoitusepeli)
Lumenkaatopaikan ylläpitäminen penkkatöineen
Keskustan kauppaliikkeiden kohdalla hoidettava alue on asemakaavassa katualueeksi
varattu alue.
Urakoitsijan tulee alueen kunnossapitäjänä itsenäisesti, mukaan lukien sään päivystys,
suorittaa urakkaan kuuluvat tehtävät ja ottaa huomioon Kadun ja eräiden yleisten
alueiden kunnossa- ja puhtaanapitolain (547/2005) velvoitteet. Tehtävien suorituksen
tulee tapahtua tehtäväkorttien periaatteiden mukaisesti.
Urakka on tarkemmin kuvattu liitteenä olevassa urakkaohjelmassa.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-08-19. Hankinta julkaistiin 2022-06-28.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2022-06-28 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2022-06-28)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Lumenaurauspalvelut
Lyhyt kuvaus:
Kuhmon kaupungin Kaupunkiympäristön palvelualue pyytää tarjousta Kuhmon kaupungin katujen ja yleisten alueiden talvikunnossapidosta kokonaishintaurakkana liitteenä olevien urakka-asiakirjojen mukaisesti. Katujen lisäksi urakkaan kuuluvat, jätevedenpumppamoiden tiet, Hetesuon vedenottamon tie sekä haulikko- ja kivääriratojen tiet asemakaavaalueen ulkopuolelta, mikä vaatii myös tutustumista alueisiin. Urakoitsijan tulee sisällyttää antamaansa kokonaishintaan sovitun työtuloksen aikaansaamiseksi tarpeellisten töiden kaikki kustannukset. Urakkaan sisältyy katualueella olevien ajoratojen, pysäkkien, P-alueiden ja kevyenliikenteen kulkuväylien seuraavat talvikunnossapidon työt: Auraus Sohjon ja polanteen poisto Lumen lähisiirto ja läjitys Lumen kuormaus ja poiskuljetus läjityksestä, liittymien näkemäalueilta (max.1 m:n penkat) sekä jalkakäytäviltä että kevyenliikenteenväyliltä, jos lumi ei enää mahdu penkalle Liukkauden torjunta (tilaajan hiekoitusepeli) Lumenkaatopaikan ylläpitäminen penkkatöineen Keskustan kauppaliikkeiden kohdalla hoidettava alue on asemakaavassa katualueeksi varattu alue. Urakoitsijan tulee alueen kunnossapitäjänä itsenäisesti, mukaan lukien sään päivystys, suorittaa urakkaan kuuluvat tehtävät ja ottaa huomioon Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapitolain (547/2005) velvoitteet. Tehtävien suorituksen tulee tapahtua tehtäväkorttien periaatteiden mukaisesti. Urakka on tarkemmin kuvattu liitteenä olevassa urakkaohjelmassa.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Lumenaurauspalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Kainuu 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Kuhmon kaupunki
Postiosoite: Kainuuntie 82
Postinumero: 88900
Postitoimipaikka: Kuhmo
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.kuhmo.fi 🌏
Sähköposti: jari.juntunen@kuhmo.fi 📧
Puhelin: +358 447255254 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kuhmo?id=407106&tpk=af738b1e-7bed-4672-9bdf-f4aad6809642 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kuhmo?id=407106&tpk=af738b1e-7bed-4672-9bdf-f4aad6809642 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-06-28 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-08-19 📅
Julkaisupäivä: 2022-07-01 📅
Aloituspäivä: 2022-09-30 📅
Loppupäivä: 2024-06-30 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 125-354557
EUVL-S-numero: 125
Lisätietoja
Tarjoukset avataan sähköisesti Cloudian -hankintaportaalissa Kuhmossa. Tarjoukset avaa hankinnan yhteyshenkilö.

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Kuhmon kaupungin Kaupunkiympäristön palvelualue pyytää tarjousta Kuhmon kaupungin katujen ja yleisten alueiden talvikunnossapidosta kokonaishintaurakkana liitteenä olevien urakka-asiakirjojen mukaisesti. Katujen lisäksi urakkaan kuuluvat, jätevedenpumppamoiden tiet, Hetesuon vedenottamon tie sekä haulikko- ja kivääriratojen tiet asemakaavaalueen ulkopuolelta, mikä vaatii myös tutustumista alueisiin. Urakoitsijan tulee sisällyttää antamaansa kokonaishintaan sovitun työtuloksen aikaansaamiseksi tarpeellisten töiden kaikki kustannukset.
Näytä lisää
Urakkaan sisältyy katualueella olevien ajoratojen, pysäkkien, P-alueiden ja kevyenliikenteen kulkuväylien seuraavat talvikunnossapidon työt:
Auraus
Sohjon ja polanteen poisto
Lumen lähisiirto ja läjitys
Lumen kuormaus ja poiskuljetus läjityksestä, liittymien näkemäalueilta
(max.1 m:n penkat) sekä jalkakäytäviltä että kevyenliikenteenväyliltä, jos lumi ei
enää mahdu penkalle
Liukkauden torjunta (tilaajan hiekoitusepeli)
Lumenkaatopaikan ylläpitäminen penkkatöineen
Keskustan kauppaliikkeiden kohdalla hoidettava alue on asemakaavassa katualueeksi
varattu alue.
Urakoitsijan tulee alueen kunnossapitäjänä itsenäisesti, mukaan lukien sään päivystys,
suorittaa urakkaan kuuluvat tehtävät ja ottaa huomioon Kadun ja eräiden yleisten
alueiden kunnossa- ja puhtaanapitolain (547/2005) velvoitteet. Tehtävien suorituksen
tulee tapahtua tehtäväkorttien periaatteiden mukaisesti.
Urakka on tarkemmin kuvattu liitteenä olevassa urakkaohjelmassa.
Arvioitu kokonaisarvo: 600 000 EUR 💰
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 600 000 EUR 💰
Uudistusten kuvaus:
Tilaaja voi mahdollisesti tehdä urakoitsijan kanssa sopimuksen optiovuosista 2024-2025, 2025-2026 ja 2026-2027, mikäli urakoitsija hoitaa urakan kaksi ensimmäistä vuotta tilaajan edellyttämällä tavalla.

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Yrityksen tulee kuulua kaupparekisteriin sekä
ennakkoperintärekisteriin ja jos vieraita työntekijöitä niin myös työnantajarekisteriin. Yrityksen on oltava arvolisäverovellvollinen ja yrityksen verot ja eläkevakuutusmaksut tulee olla maksettu. Hyväksytty Luotettava kumppani -raportti käy todisteeksi em. vaatimusten osalta.
Näytä lisää
Yrityksellä tulee olla vastuuvakuutus vähintään 500000 €:n suuruinen.
Yrityksen tai työyhteenliittymän yhteenlaskettu liikevaihto edelliseltä tilikaudelta tulee olla vähintään 300000 €.
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Katso tarjouspyyntöasiakirjat.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 2022-10-21 📅
Tarjousten avauspäivä: 2022-08-22 📅
Tarjousten avausaika: 09:00
Paikka: Kuhmo
Lisätietoja:
Tarjoukset avataan sähköisesti Cloudian -hankintaportaalissa Kuhmossa. Tarjoukset avaa hankinnan yhteyshenkilö.

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0186204-0
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Jari Juntunen
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kuhmo?id=407106&tpk=af738b1e-7bed-4672-9bdf-f4aad6809642 🌏

Viite
Lisätietoja
Arvioitu aikataulu seuraavien ilmoitusten julkaisemiselle: Seuraava tarjouspyyntö on joko vuonna 2024 tai 2027.

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 125-354557 (2022-06-28)