Hankinnassa on kysymys Kouvolan Inkeroisten monitoimitalon toteuttamisesta yhteistoiminnallisena KVR-hankkeena. Uudisrakennukseen on tarkoitus rakentaa tilat päiväkodille, yhtenäiskoululle, perhekeskukselle, kirjastolle ja aluekeittiölle. Monitoimitaloon sisältyvään yhtenäiskouluun on tarkoitus toteuttaa tilat alustavasti noin 530 oppilaalle ja päiväkodin tilat 166 (esiopetus 40 lasta + varhaiskasvatus 126 lasta) lapselle. Muun henkilökunnan määrä tarkentuu vielä hankkeen edetessä. Hankintaan sisältyy uudisrakennuksen suunnittelu- ja rakennustyö sekä vuonna 2012 rakennetun taitosiiven yhdistäminen uuteen rakennukseen. Hankinnassa valitaan kvr-urakoitsija, joka toimii pääurakoitsijana. Hankinta jakautuu kehitys- ja toteutusvaiheisiin. Kehitysvaiheen aikana tilaaja, kvr-urakoitsija ja suunnittelijat määrittävät yhdessä muun muassa suunnitteluun sekä tavoite- ja kattohintaan liittyviä kysymyksiä. Kehitysvaiheen päättää tilaajan päätös mahdollisesta toteutusvaiheeseen siirtymisestä. Tilaajan tarkoituksena on, että urakoitsija nimeää tarjouksessaan kaikki tarvittavat suunnittelijat, jotka kehitys- ja toteutusvaiheessa toimivat kvr-urakoitsijan nimissä. Tavoitteena on, että rakennustyöt aloitetaan vuoden 2023 alusta ja rakennus voidaan ottaa käyttöön elokuussa 2024. Hankinnassa hinta-laatuvertailussa hinnan painoarvo on 30-40 % ja laadun painoarvo 70-60 %.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-03-21.
Hankinta julkaistiin 2022-02-17.
hankintailmoitus (2022-02-17) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennustyöt
Lyhyt kuvaus:
Hankinnassa on kysymys Kouvolan Inkeroisten monitoimitalon toteuttamisesta yhteistoiminnallisena KVR-hankkeena. Uudisrakennukseen on tarkoitus rakentaa tilat päiväkodille, yhtenäiskoululle, perhekeskukselle, kirjastolle ja aluekeittiölle. Monitoimitaloon sisältyvään yhtenäiskouluun on tarkoitus toteuttaa tilat alustavasti noin 530 oppilaalle ja päiväkodin tilat 166 (esiopetus 40 lasta + varhaiskasvatus 126 lasta) lapselle. Muun henkilökunnan määrä tarkentuu vielä hankkeen edetessä.
Hankintaan sisältyy uudisrakennuksen suunnittelu- ja rakennustyö sekä vuonna 2012 rakennetun taitosiiven yhdistäminen uuteen rakennukseen.
Hankinnassa valitaan kvr-urakoitsija, joka toimii pääurakoitsijana. Hankinta jakautuu kehitys- ja toteutusvaiheisiin. Kehitysvaiheen aikana tilaaja, kvr-urakoitsija ja suunnittelijat määrittävät yhdessä muun muassa suunnitteluun sekä tavoite- ja kattohintaan liittyviä kysymyksiä. Kehitysvaiheen päättää tilaajan päätös mahdollisesta toteutusvaiheeseen siirtymisestä.
Tilaajan tarkoituksena on, että urakoitsija nimeää tarjouksessaan kaikki tarvittavat suunnittelijat, jotka kehitys- ja toteutusvaiheessa toimivat kvr-urakoitsijan nimissä.
Tavoitteena on, että rakennustyöt aloitetaan vuoden 2023 alusta ja rakennus voidaan ottaa käyttöön elokuussa 2024.
Hankinnassa hinta-laatuvertailussa hinnan painoarvo on 30-40 % ja laadun painoarvo 70-60 %.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennustyöt📦
Lisä-CPV-koodi: Rakennustöiden johto📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Kymenlaakso🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Kilpailullinen neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintailmoituksen yhteydessä julkaistussa tarjouspyyntöaineistossa annetut tiedot ja vaatimukset ovat alustavia, ellei niitä ole esitetty tässä hankintailmoituksessa ehdottomina tai ellei aineistossa toisin mainita. Tiedot ja vaatimukset täsmentyvät hankinnan edetessä.
Hankintailmoitusta koskevat tiedustelut tulee esittää Tarjouspalvelu-toimittajaportaalissa viimeistään 7.3.2022 klo 10:00 mennessä. Vastaukset tiedusteluihin pyritään julkaisemaan Tarjouspalvelu-toimittajaportaalissa 11.3.2022 klo 15:00 mennessä.
Jos ehdokas on ryhmittymä, kaikista ryhmittymän jäsenistä toimitetaan oma ESPD-lomake. Jos ehdokas vetoaa alihankkijansa tai muun tahon voimavaroihin neuvotteluvaiheeseen pääsyn edellytyksenä olevien vähimmäisvaatimusten (esim. referenssivaatimukset) täyttymiseksi, myös kyseisestä alihankkijasta tai muusta tahosta on toimitettava ESPD-lomake. Tämä koskee myös omia konserniyhtiöitä.

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnassa on kysymys Kouvolan Inkeroisten monitoimitalon toteuttamisesta yhteistoiminnallisena KVR-hankkeena. Uudisrakennukseen on tarkoitus rakentaa tilat päiväkodille, yhtenäiskoululle, perhekeskukselle, kirjastolle ja aluekeittiölle. Monitoimitaloon sisältyvään yhtenäiskouluun on tarkoitus toteuttaa tilat alustavasti noin 530 oppilaalle ja päiväkodin tilat 166 (esiopetus 40 lasta + varhaiskasvatus 126 lasta) lapselle. Muun henkilökunnan määrä tarkentuu vielä hankkeen edetessä.
Hankinnassa on kysymys Kouvolan Inkeroisten monitoimitalon toteuttamisesta yhteistoiminnallisena KVR-hankkeena. Uudisrakennukseen on tarkoitus rakentaa tilat päiväkodille, yhtenäiskoululle, perhekeskukselle, kirjastolle ja aluekeittiölle. Monitoimitaloon sisältyvään yhtenäiskouluun on tarkoitus toteuttaa tilat alustavasti noin 530 oppilaalle ja päiväkodin tilat 166 (esiopetus 40 lasta + varhaiskasvatus 126 lasta) lapselle. Muun henkilökunnan määrä tarkentuu vielä hankkeen edetessä.
Hankintaan sisältyy uudisrakennuksen suunnittelu- ja rakennustyö sekä vuonna 2012 rakennetun taitosiiven yhdistäminen uuteen rakennukseen.
Hankinnassa valitaan kvr-urakoitsija, joka toimii pääurakoitsijana. Hankinta jakautuu kehitys- ja toteutusvaiheisiin. Kehitysvaiheen aikana tilaaja, kvr-urakoitsija ja suunnittelijat määrittävät yhdessä muun muassa suunnitteluun sekä tavoite- ja kattohintaan liittyviä kysymyksiä. Kehitysvaiheen päättää tilaajan päätös mahdollisesta toteutusvaiheeseen siirtymisestä.
Hankinnassa valitaan kvr-urakoitsija, joka toimii pääurakoitsijana. Hankinta jakautuu kehitys- ja toteutusvaiheisiin. Kehitysvaiheen aikana tilaaja, kvr-urakoitsija ja suunnittelijat määrittävät yhdessä muun muassa suunnitteluun sekä tavoite- ja kattohintaan liittyviä kysymyksiä. Kehitysvaiheen päättää tilaajan päätös mahdollisesta toteutusvaiheeseen siirtymisestä.
Tilaajan tarkoituksena on, että urakoitsija nimeää tarjouksessaan kaikki tarvittavat suunnittelijat, jotka kehitys- ja toteutusvaiheessa toimivat kvr-urakoitsijan nimissä.
Tavoitteena on, että rakennustyöt aloitetaan vuoden 2023 alusta ja rakennus voidaan ottaa käyttöön elokuussa 2024.
Hankinnassa hinta-laatuvertailussa hinnan painoarvo on 30-40 % ja laadun painoarvo 70-60 %.
Hankinnassa on kysymys Kouvolan Inkeroisten monitoimitalon toteuttamisesta puurakenteisena yhteistoiminnallisena KVR-hankkeena. Uudisrakennukseen on tarkoitus rakentaa tilat päiväkodille, yhtenäiskoululle, perhekeskukselle, kirjastolle ja aluekeittiölle. Monitoimitaloon sisältyvän yhtenäiskoulun tilat on alustavasti tarkoitus rakentaa noin 530 oppilaalle ja päiväkodin tilat 166 (esiopetus 40 lasta + varhaiskasvatus 126 lasta) lapselle. Vanha koulurakennus on tontilta purettu syksyllä 2021. Tontille jäi vuonna 2012 rakennettu ns. taitosiipi mikä liitetään uuteen rakennukseen.

Hankinnan tavoitteena on rakentaa puurakenteinen toimiva, viihtyisä, arkkitehtonisesti korkeatasoinen sekä kustannustehokas monitoimitalo, jonka tilat ovat joustavat ja tukevat usean eri käyttäjäryhmän toimintaa. Päiväkodin, yhtenäiskoulun, perhekeskuksen ja kirjaston lisäksi monitoimitalon tiloja käyttävät nuorisotyö, kansalaisopiston aikuisryhmät ja lasten sekä nuorten käsityökoulu, kuvataidekoulu sekä musiikkiopisto. Lisäksi monitoimitalo tarjoaa monipuoliset kokoontumis- ja harrastustilat Inkeroisten ja eteläisen Kouvolan alueen yhdistyksille ja urheiluseuroille.

Tilaajan tarkoituksena on, että urakoitsija nimeää tarjouksessaan kaikki tarvittavat suunnittelijat, jotka toimivat kvr-urakoitsijan nimissä.
Kehitys- ja toteutusvaiheen sopimusten sisältö täsmentyy nyt toteutetun kilpailutuksen neuvotteluvaiheen kuluessa. Neuvotteluissa kartoitetaan ja määritellään keinot, joilla tilaajan tarpeet voidaan parhaiten täyttää. Tavoitteena on, että kehitysvaihe alkaa loppuvuonna 2022, toteutusvaihe keväällä 2023 ja rakennus voidaan ottaa käyttöön elokuussa 2024

Hankinnassa hinta-laatusuhteen vertailussa hinnan painoarvo on 30-40 % ja laadun painoarvo 70-60 %. Laadun osalta huomioitavia vertailuperusteita ovat mm. suunnitteluratkaisun toiminnallisuus, suunnitteluratkaisun arkkitehtoniset ratkaisut ja soveltuvuus ympäristöön sekä hankkeelle esittämä alustava projektisuunnitelma. Hintavertailussa huomioidaan projektinjohtopalkkioprosentti sekä kehitysvaiheen hinnoittelu. Paikallisten työttömien työllistämiseen liittyvä kaupungin tavoite huomioidaan hankkeessa toteutusta koskevana vaatimuksena, joka täsmentyy neuvotteluvaiheen kuluessa, myös oppisopimusperusteinen työllistäminen hyväksytään.

Projektikieli on suomi. Osallistumishakemuksen voi jättää ja hankkeen toteuttajaksi voidaan valita ryhmittymä. Ryhmittymään kuuluvia jäseniä ei voi vähentää tai muuttaa. Ryhmittymään kuuluvia jäseniä voidaan lisätä edellyttäen, että uudet jäsenet täyttävät tässä hankintailmoituksessa esitetyt vaatimukset ja toimittavat vaaditun selvityksen. Näiden vaatimusten tulee täyttyä jo sillä ryhmittymän kokoonpanolla, jolla osallistumishakemus tehdään.

Lisätietoja hankinnan suunnitellusta sisällöstä on saatavissa hankintailmoituksen liitteistä. Näissä liitteissä esitetyt tiedot muun muassa hankkeen toiminnallisista tavoitteista ja vaatimuksista kehittyvät hankinnan neuvotteluvaiheen kuluessa.
Kesto: 100 kuukautta Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Yhteiskouluntie 6, 46900 Inkeroinen
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Valintaperusteet hankintaa koskevissa asiakirjoissa määritetyn mukaisesti
Tilaaja valitsee tarjouskilpailuun osallistumishakemuksensa jättäneistä, soveltuvuutta koskevat vaatimukset täyttävistä ehdokkaista kolmesta viitteen (3-5) ehdokasta.
Mikäli soveltuvia ehdokkaita on enemmän, käytetään ehdokkaiden valintaperusteena aiempien asiakkaiden palautetta vastaavista uudisrakennushankkeista rakennustöissä seuraavasti:
a) Rakentamisen kokonaislaatu (ml. puhtauden- ja kosteudenhallinta)
b) Aikataulujen hallinta ja aikatauluissa pysyminen
c) Kustannusten hallinta ja budjetissa pysyminen
d) Työturvallisuuden toteutuminen
e) Yhteistyö- ja ongelmanratkaisukyky
Ehdokas toimittaa osallistumishakemuksen liitteenä tämän hankintailmoituksen liitteenä 2 olevan lomakkeen täytettynä ja allekirjoitettuna kolmen aiemman referenssihankkeen osalta. Kutakin referenssihanketta kohden toimitetaan erillinen kappale lomakkeesta.

Kunkin lomakkeen täyttää ja allekirjoittaa referenssihankkeen tilaajan edustaja (vastuullinen projektipäällikkö tai muu vastaavassa roolissa toiminut henkilö) lomakkeessa annettujen ohjeiden mukaisesti. Tilaajien edustajat pisteyttävät ehdokkaan kunkin ominaisuuden osalta asteikolla 0-5.

Ilmoitettujen kolmen referenssihankkeen pisteet (yhteensä enintään 75 pistettä) lasketaan yhteen. Tilaajan harkinnan mukaan 3-5 eniten pisteitä saanutta valitaan hankkeen neuvotteluvaiheeseen. Mikäli tasapisteiden vuoksi ei voida erotella näitä kolmea, neljää, viittä tai kuutta eniten pisteitä saanutta ehdokasta, arpa ratkaisee valinnan tasapisteissä olevien osalta.

Vastaavaksi uudisrakennuskohteeksi katsotaan bruttoalaltaan vähintään 3 000 brm² toimitilarakennukset (Tilastokeskuksen Rakennusluokitus 2018 -luokat 04 (toimistorakennukset, 06 (hoitoalan rakennukset), 07 (kokoontumisrakennukset) ja 08 (opetusrakennukset)). Rakennus voi olla yksityisen tai julkisen sektorin käytössä. Referenssihankkeiden tulee olla viimeisen seitsemän vuoden ajalta (vastaanotettu aikaisintaan huhtikuussa 2015 ja viimeistään maaliskuussa 2022).

Näistä vastaavista uudisrakennuskohteista kahden toteuttamismuoto on voinut olla mikä hyvänsä, mutta yhden on oltava yhteistoiminnallinen hanke. Yhteistoiminnallisiksi hankkeiksi katsotaan seuraavat:
- IPT- tai allianssihanke (hankkeen keskeisten toimijoiden väliseen yhteiseen sopimukseen perustuva urakka, jossa osapuolet vastaavat toteutettavan projektin suunnittelusta ja rakentamisesta yhdessä yhteisellä organisaatiolla, ja jossa toimijat jakavat projektiin liittyviä riskejä sekä noudattavat tiedon avoimuuden periaatteita kiinteää yhteistyötä tavoitellen)

- elinkaarihanke (urakkamuoto, jossa hankkeen toteuttaja vastaa kohteen suunnittelusta, rakentamisesta sekä kiinteistöpalveluista pitkäkestoisella sopimuskaudella (tavanomaisesti 15-25 vuotta)
- erillisiin kehitys- ja toteutusvaiheisiin jaetut KVR/SR- ja projektinjohtourakat (urakkamuoto, jossa tilaaja ja toteuttaja yhdessä kehittävät hankkeen suunnittelua ja toteutusta kehitysvaiheessa, minkä jälkeen tilaaja erikseen päättää, toteutetaanko hanke)

Mikäli ehdokas nimeää ei-yhteistoiminnallisia hankkeita enemmän kuin kaksi, ainoastaan kaksi vähiten pisteitä saanutta hanketta otetaan arvioinnissa huomioon.
Mikäli ehdokas ei toimita osallistumishakemuksen liitteinä edellä kuvattuja lomakkeita, tästä ei suoraan seuraa, että osallistumishakemus suljettaisiin pois tarjouskilpailusta. Ehdokas saa kuitenkin tällöin 0 pistettä edellä kuvatussa vertailussa.
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Hankintailmoituksen yhteydessä julkaistussa tarjouspyyntöaineistossa annetut tiedot ja vaatimukset ovat alustavia, ellei niitä ole esitetty tässä hankintailmoituksessa ehdottomina tai ellei aineistossa toisin mainita. Tiedot ja vaatimukset täsmentyvät hankinnan edetessä.
Hankintailmoituksen yhteydessä julkaistussa tarjouspyyntöaineistossa annetut tiedot ja vaatimukset ovat alustavia, ellei niitä ole esitetty tässä hankintailmoituksessa ehdottomina tai ellei aineistossa toisin mainita. Tiedot ja vaatimukset täsmentyvät hankinnan edetessä.
Hankintailmoitusta koskevat tiedustelut tulee esittää Tarjouspalvelu-toimittajaportaalissa viimeistään 7.3.2022 klo 10:00 mennessä. Vastaukset tiedusteluihin pyritään julkaisemaan Tarjouspalvelu-toimittajaportaalissa 11.3.2022 klo 15:00 mennessä.
Jos ehdokas on ryhmittymä, kaikista ryhmittymän jäsenistä toimitetaan oma ESPD-lomake. Jos ehdokas vetoaa alihankkijansa tai muun tahon voimavaroihin neuvotteluvaiheeseen pääsyn edellytyksenä olevien vähimmäisvaatimusten (esim. referenssivaatimukset) täyttymiseksi, myös kyseisestä alihankkijasta tai muusta tahosta on toimitettava ESPD-lomake. Tämä koskee myös omia konserniyhtiöitä.
Jos ehdokas on ryhmittymä, kaikista ryhmittymän jäsenistä toimitetaan oma ESPD-lomake. Jos ehdokas vetoaa alihankkijansa tai muun tahon voimavaroihin neuvotteluvaiheeseen pääsyn edellytyksenä olevien vähimmäisvaatimusten (esim. referenssivaatimukset) täyttymiseksi, myös kyseisestä alihankkijasta tai muusta tahosta on toimitettava ESPD-lomake. Tämä koskee myös omia konserniyhtiöitä.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2022/S 037-094334 (2022-02-17)