Äänekosken kaupunki pyytää tarjouksia Koulunmäen koulun C-osan uudisrakentamisen suunnittelupalveluista. Hankkeessa puretaan vanha koulurakennus ja rakennetaan uusi koulurakennus, jossa on tilat opetukselle, nuorisotoimelle ja musiikkiopistolle. Solmittavaan suunnittelusopimukseen sisältyy hankkeen edellyttämä purkusuunnittelu. Suunnittelumallina on jaettu suunnittelu ja hankinta on jaettu viiteen osakokonaisuuteen, jotka ovat: 1) Pää- ja arkkitehtisuunnittelu 2) Rakennesuunnittelu 3) LVIA-suunnittelu 4) Sähkösuunnittelu 5) Geotekninen suunnittelu Suunnittelu tehdään suunnittelualoittain ja pääsuunnittelusta sekä tietomallikoordinoinnista vastaa pää- ja arkkitehtisuunnittelu. Suunniteltava kohde tullaan toteuttamaan urakkamalliltaan projektinjohtorakennuttamisena, mikä tulee huomioida suunnittelun resursoinnissa. Väistötilan suunnittelu ei sisälly kilpailutuksen kohteena olevaan hankintaan. Kohteesta on laadittu hankesuunnitelma, joka toimii hankkeen lähtökohtana. Suunnittelussa ja rakentamisessa tulee toteuttaa hankesuunnitelmassa määritellyt toiminnalliset ja laadulliset tavoitteet asetetussa tavoitekustannus-puitteessa. Hankkeen tekniset laatutavoitteet ovat: - sisäilmastoluokka S2, Sisäilmaluokitus 2018 (RT 07-11299) - laskennallinen kokonaisenergiatehokkuusluku (E-luku) 80 kWh/nettom² - tutkitaan aurinkopaneelielikenttä ja muut energian hyödyntämismahdollisuudet - Musiikkiopiston akustiset ja ääneneristys tilavaatimukset - suunnittelu ja toteutus Terve Talo hankkeena (RT 07-10805) - puhtausluokka P1 - laatuluokka M1 rakennusmateriaaleissa ja ilmanvaihtotuotteissa - energiatehokkuusluokka A Tarjousten valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hinta-laatusuhteeltaan paras noudattaen tarjouspyynnössä ilmoitettuja pisteytysperusteita. Tarjoukset vertaillaan osakokonaisuuskohtaisesti. Kussakin osakokonaisuudessa hinnan painoarvo on 60 pistettä (tarjoukset suhteutettuna toisiinsa) ja laadun 40 pistettä (tarjouksen täyttämien tarjouspyynnössä ilmoitettujen kriteerien perusteella).
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-09-05.
Hankinta julkaistiin 2022-08-03.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2022-08-03) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut
Viitenumero: Dnro 738/02.07.00/2022
Lyhyt kuvaus:
Äänekosken kaupunki pyytää tarjouksia Koulunmäen koulun C-osan uudisrakentamisen suunnittelupalveluista. Hankkeessa puretaan vanha koulurakennus ja rakennetaan uusi koulurakennus, jossa on tilat opetukselle, nuorisotoimelle ja musiikkiopistolle. Solmittavaan suunnittelusopimukseen sisältyy hankkeen edellyttämä purkusuunnittelu. Suunnittelumallina on jaettu suunnittelu ja hankinta on jaettu viiteen osakokonaisuuteen, jotka ovat:
1) Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
2) Rakennesuunnittelu
3) LVIA-suunnittelu
4) Sähkösuunnittelu
5) Geotekninen suunnittelu
Suunnittelu tehdään suunnittelualoittain ja pääsuunnittelusta sekä tietomallikoordinoinnista vastaa pää- ja arkkitehtisuunnittelu. Suunniteltava kohde tullaan toteuttamaan urakkamalliltaan projektinjohtorakennuttamisena, mikä tulee huomioida suunnittelun resursoinnissa. Väistötilan suunnittelu ei sisälly kilpailutuksen kohteena olevaan hankintaan.
Kohteesta on laadittu hankesuunnitelma, joka toimii hankkeen lähtökohtana. Suunnittelussa ja rakentamisessa tulee toteuttaa hankesuunnitelmassa määritellyt toiminnalliset ja laadulliset tavoitteet asetetussa tavoitekustannus-puitteessa.
Hankkeen tekniset laatutavoitteet ovat:
- sisäilmastoluokka S2, Sisäilmaluokitus 2018 (RT 07-11299)
- laskennallinen kokonaisenergiatehokkuusluku (E-luku) 80 kWh/nettom²
- tutkitaan aurinkopaneelielikenttä ja muut energian hyödyntämismahdollisuudet
- Musiikkiopiston akustiset ja ääneneristys tilavaatimukset
- suunnittelu ja toteutus Terve Talo hankkeena (RT 07-10805)
- puhtausluokka P1
- laatuluokka M1 rakennusmateriaaleissa ja ilmanvaihtotuotteissa
- energiatehokkuusluokka A
Tarjousten valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hinta-laatusuhteeltaan paras noudattaen tarjouspyynnössä ilmoitettuja pisteytysperusteita. Tarjoukset vertaillaan osakokonaisuuskohtaisesti. Kussakin osakokonaisuudessa hinnan painoarvo on 60 pistettä (tarjoukset suhteutettuna toisiinsa) ja laadun 40 pistettä (tarjouksen täyttämien tarjouspyynnössä ilmoitettujen kriteerien perusteella).

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Tarjoukset avataan aikaisintaan ilmoitettuna ajankohtana, mutta ne voidaan avata myöhemminkin. Tarjousten avaus ei ole julkinen tilaisuus.
Kohde Hankinnan laajuus

Arvioitu kokonaisarvo: 647 000 EUR 💰
Osan nimi: Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
Osan numero: Osakokonaisuus 1
Lyhyt kuvaus:
Pää- ja arkkitehtisuunnittelutehtävä on vaativuusluokaltaan RT YM2-21641 rakennussuunnittelun mukainen ”Vaativa suunnittelutehtävä”. Kohteen pääsuunnittelijalla ja projektiarkkitehdillä on oltava luokan vaatima pätevyys. Pääsuunnittelija vastaa pääsuunnittelun velvoitteista. Projektiarkkitehdin tai pääsuunnittelijan työpanoksen on oltava arkkitehtisuunnittelusta vähintään 50 % jokaisessa suunnittelun vaiheessa. Pää- ja arkkitehtisuunnittelijan tehtävään sisältyvät ARK 18 (RT 103253) ja PS 18 (RT 103254) kohtien B – K mukaiset tehtävät. Tarkennetut tehtäväluettelo, katso liitteet 4,5,6,7,11 ja 16. Edellisten lisäksi pää- ja arkkitehtisuunnitteluun sisällytetään seuraavat tehtävät:

- MRL:n mukaiset pääsuunnittelijan tehtävät
- suunnittelun toteuttaminen tilaajan BIM – suunnitteluohjeen mukaisesti
- purkulupa-aineisto
- palotekninen suunnittelu
- akustiikkasuunnittelu
- viher- ja pihasuunnittelu
- pihavarusteet ja -välineet sis. leikkivälineet
- piharakennukset ja -katokset
- liikenneratkaisut
- rakennustyönaikaisiin viranomaisten aloitus- ja seurantakokouksiin osallistuminen uudisrakennuksen osalta.
- energiatodistuksen laatimiseen liittyvien tietojen toimittaminen LVIA- suunnittelijalle
- tietojen toimittaminen huoltokirjaan oman suunnittelualan osalta.
- suunnitelmien ennakkoesittely rakennusvalvontaviranomaiselle ja viranomaisten alustava hyväksyntä suunnittelulle.
Suunnittelussa noudatetaan suunnittelualaa koskevia RT-kortteja (kts tarjouspyynnön liitteet).
Tarkemmat tiedot osakokonaisuuteen sisältyvistä tehtävistä on esitetty tarjouspyynnön liitteissä, erityisesti suunnitteluohjelmassa ja siinä yksilöidyissä suunnittelualaa koskevissa suunnitteluohjelman liitteissä.
Arkkitehtisuunnittelun osakokonaisuuden ennakoitu arvo eri tehtävittäin jaoteltuna on noin:
Pääsuunnittelu 57 000 €
Arkkitehtisuunnittelu 230 000 €
Akustinen asiantuntija 35 000 €
Paloasiantuntija 10 000 €
yht. 332 000 €
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 332 000 EUR 💰
Kesto: 54 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Kilpailutuksen perusteella solmittava projektisopimus päättyy, kun uuden rakennuksen 2-vuotiskatselmuksessa havaitut virheet ja puutteet on hyväksyttävästi korjattu, takuuajan vakuudet palautettu ja taloudellinen loppuselvitys tehty. Hankkeessa solmittavien urakoiden takuuaika on kaksi vuotta.

Osan nimi: Rakennesuunnittelu
Osan numero: Osakokonaisuus 2
Lyhyt kuvaus:
Osakokonaisuudessa hankinnan kohteena on rakennesuunnittelu sisältäen elementtisuunnittelun, Terve-Talo koordinoinnin sekä kosteudenhallinta-koordinoinnin.
Hankinnan kohteena oleva rakennesuunnittelutehtävä on vaativuusluokaltaan RT YM2-21641 mukaan kantavien rakenteiden suunnittelun osalta ”vaativa suunnittelutehtävä” sekä rakennusfysikaalisen suunnittelun osalta ”vaativa suunnittelutehtävä”.
Ennen uuden koulurakennuksen rakentamista tontilla oleva vanha koulurakennus puretaan omana urakkana. Rakennesuunnittelija laatii ja kokoaa varsinaiset purkusuunnitelmat ja purkulupaan liittyvät asiakirjat muiden suunnittelijoiden avustuksella.
Suunnittelussa noudatetaan suunnittelualaa koskevia RT-kortteja (kts. tarjouspyynnön liitteet).
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 140 000 EUR 💰
Osan nimi: LVIA-suunnittelu
Osan numero: Osakokonaisuus 3
Lyhyt kuvaus:
LVIAJ-suunnittelutehtävä on RT YM2-21641 mukainen ”vaativa suunnittelutehtävä” sekä ilmanvaihtosuunnittelun että kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston suunnittelun osalta.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 100 000 EUR 💰
Osan nimi: Sähkösuunnittelu
Osan numero: Osakokonaisuus 4
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena oleva sähkösuunnittelutehtävä on vaativuusluokaltaan ”Vaativa suunnittelutehtävä”.
Sähkösuunnittelijan tehtävään sisältyvät TATE 18 (RT 10-111290) kohtien B - K mukaiset tehtävät (tarkennettu tehtäväluettelo liitteet 10–16). Edellisten lisäksi sähkösuunnitteluun sisällytetään seuraavat tehtävät:
- RTS- ympäristöluokituksen vaatimukset tulee täyttyä
- rakennustyönaikaisiin viranomaisten aloitus- ja seurantakokouksiin osallistuminen
- rakennusalueella sijaitsevien kaapeleiden (mm. tele- ja sähkökaapeleiden siirtotarpeiden selvittäminen ja siirtoreittien suunnittelun ohjaaminen)
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 60 000 EUR 💰
Osan nimi: Geotekninen suunnittelu
Osan numero: Osakokonaisuus 5
Lyhyt kuvaus:
Osakokonaisuudessa hankinnan kohteena oleva pohjarakennesuunnittelutehtävä on vaativuusluokaltaan ”Vaativa suunnittelu" -tehtävä (RT YM2-21641).
Pohjarakennesuunnittelijan tehtävään sisältyvät GEO 18 (RT 103032) kohtien B - J mukaiset tehtävät. Tarkennettu tehtäväluettelo on esitetty liitteessä 9. Edellisten lisäksi pohjarakennesuunnitteluun sisällytetään seuraavat tehtävät:
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 15 000 EUR 💰
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 09:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 2022-12-05 📅
Tarjousten avauspäivä: 2022-09-05 📅
Tarjousten avausaika: 09:05
Lisätietoja:
Tarjoukset avataan aikaisintaan ilmoitettuna ajankohtana, mutta ne voidaan avata myöhemminkin. Tarjousten avaus ei ole julkinen tilaisuus.
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-11-17) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Äänekosken kaupunki pyysi tarjouksia Koulunmäen koulun C-osan uudisrakentamisen suunnittelupalveluista. Hankkeessa puretaan vanha koulurakennus ja rakennetaan uusi koulurakennus, jossa on tilat opetukselle, nuorisotoimelle ja musiikkiopistolle. Solmittavaan suunnittelusopimukseen sisältyy hankkeen edellyttämä purkusuunnittelu. Suunnittelumallina on jaettu suunnittelu ja hankinta on jaettu viiteen osakokonaisuuteen, jotka ovat:
1) Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
2) Rakennesuunnittelu
3) LVIA-suunnittelu
4) Sähkösuunnittelu
5) Geotekninen suunnittelu
Suunnittelu tehdään suunnittelualoittain ja pääsuunnittelusta sekä tietomallikoordinoinnista vastaa pää- ja arkkitehtisuunnittelu. Suunniteltava kohde tullaan toteuttamaan urakkamalliltaan projektinjohtorakennuttamisena, mikä tulee huomioida suunnittelun resursoinnissa. Väistötilan suunnittelu ei sisälly kilpailutuksen kohteena olevaan hankintaan.
Kohteesta on laadittu hankesuunnitelma, joka toimii hankkeen lähtökohtana. Suunnittelussa ja rakentamisessa tulee toteuttaa hankesuunnitelmassa määritellyt toiminnalliset ja laadulliset tavoitteet asetetussa tavoitekustannus-puitteessa.
Hankkeen tekniset laatutavoitteet ovat:
- sisäilmastoluokka S2, Sisäilmaluokitus 2018 (RT 07-11299)
- laskennallinen kokonaisenergiatehokkuusluku (E-luku) 80 kWh/nettom²
- tutkitaan aurinkopaneelielikenttä ja muut energian hyödyntämismahdollisuudet
- Musiikkiopiston akustiset ja ääneneristys tilavaatimukset
- suunnittelu ja toteutus Terve Talo hankkeena (RT 07-10805)
- puhtausluokka P1
- laatuluokka M1 rakennusmateriaaleissa ja ilmanvaihtotuotteissa
- energiatehokkuusluokka A
Tarjousten valintaperusteena on ollut kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hinta-laatusuhteeltaan paras noudattaen tarjouspyynnössä ilmoitettuja pisteytysperusteita. Tarjoukset vertailtiin osakokonaisuuskohtaisesti. Kussakin osakokonaisuudessa hinnan painoarvo on 60 pistettä (tarjoukset suhteutettuna toisiinsa) ja laadun 40 pistettä (tarjouksen täyttämien tarjouspyynnössä ilmoitettujen kriteerien perusteella).

Suunnittelussa noudatetaan suunnittelualaa koskevia RT-kortteja (kts. tarjouspyynnön liitteet) ja Äänekosken kaupungin rakennusautomaatiojärjestelmien…