Keminmaan kunnan vartiointipalvelut,palo- murto ja kiinteistötekniikkaan liittyvät hälytykset ja niiden vastaanotto

Keminmaan kunta

Keminmaan Kunta pyytää tarjousta kunnan ja Keminmaan vuokra-asunnot Oy:n vartiointipalveluista ja niihin liittyvistä asiosta,sekä palo- murto ja kiinteistötekniikkaan liittyvien hälytysten vastaanottosta
Palvelun osa-alueet ovat
1. Hälytyskeskuspalvelut
2. Piirivartiointi
3. Paikallisvartiointi
Keminmaan Kunta ja keminmaan vuokra-asunnot Oy on jo kilpailutuksessa mukana. Konserniyhteisöt voivat halutessaan liittyä tämän tarjouskilpailun perusteella laadittavaan hankintasopimukseen tarjouspyynnössä viitattavaan keskeisiin sopimusehtoihin.
Keminmaan Kunta / vuokra-asunnot Oy ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimus-kauden aikana. Mikäli sopimuskauden aikana kunta myy / luopuu kohteista, niin niitä pätee sama asia.
Toimittajan valinta
Kilpailutuksen perusteella on tarkoitus muodostaa sopimus yhden toimittajan kanssa.
Hankintapäätöksestä ilmoitetaan kaikille tarjoajille kirjallisesti.
Sopimuskausi
Sopimuskausi on kaksi plus kaksi ( 2+2 ) vuotta ja sen arvioitu alkamisajankohta on 1.2.2023.
Hankintasopimus
Hankintapäätöksen tekemisen jälkeen tehdään hankintaa koskeva kirjallinen sopimus, joka on tarjouspyynnön mukana. Tekemällä sopimuksen toimittaja sitoutuu suorittamaan tarjouspyynnön mukaiset tehtävät ja toimet. Näiden laiminlyönti tulee olemaan sopimuksen purkuperuste. Hankintasopimus voidaan tehdä ja panna täytäntöön aikaisintaan 21 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen valitusosoituksineen tiedoksi.
Hankintamenettely
Hankinnasta on julkaistu ilmoitus Hilma-tietokannassa.
Hankinnassa käytetään avointa menettelyä.
Osatarjoukset ja vaihtoehtoiset tarjoukset
Osatarjouksia ei sallita. Vaihtoehtoisia tarjouksia ei oteta huomioon. Esimerkiksi ei voi vain tarjota tiettyä osakokonaisuutta esim. ( piirivartiointi ) ja jättää muut osa- alueet tarjoamatta.
Tarjouksen hylkääminen
Tarjouspyyntöä vastaamaton tarjous hylätään. Liian alahainen hinta ei takaa laadullista tarjouspyynnössä vaadittua työtä ja voidaan täten hylätä.
Tarjousten käsittely
Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan Cloudia kilpailutusjärjestelmän avulla.
Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen
Tarjouksen tulee vastata tarjouspyyntöä ja siinä mainittuja vaatimuksia.
Tarjouksen hintatiedot
Tarjoushinnat on ilmoitettava tarjouspyynnön mukaisesti eriteltynä kohteittain.
Muulla tavalla tarjottuja hintoja ei oteta huomioon.
Hintojen tulee sisältää kaikki tarjouspyynnössä mainitut toimenpiteet, sekä aloitus-, käynti-, laskutus-, minimiveloitus-, raportointi- matka- ja matka-aika- ym. vastaavat kulut. Erillistä veloitusta niistä ei hyväksytä.
Piirivartioinnin hinnan tulee sisältää tavalliset piirivartiointikierrostoimenpiteet, kuten; ovien lukitukset, hälytysten kuittaus, palo- ja pelastusturvallisuuden ennaltaehkäisevät toimenpiteet, laite/valojen sammuttaminen, murto/onnettomuus/vesivuoto tai vastaavan paikan ja tilanteen kohtuullisen ajan vartiointi (vähintään 1h), ennen lisäavun saapumista. Tarvittaessa toimija hälyttää paikalle lisäapua ( tilaajan antamien urakoitsijaluettelon mukaisesti ( LVISA ).
Tarjoajan tulee liittää tarjoukseensa malliraportit sekä mahdollinen selostus/esittely raporttien ominaisuuksista (esim. tapahtumaraportit/raporttiyhteenveto, toteutuneet ja toteutumattomat piirivartiointikierrosten raportti, hälytysviiveraportti, henkilöstö/asiakastyytyväisyyskyselyn raportti.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-12-30. Hankinta julkaistiin 2022-11-30.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2022-11-30 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2022-11-30)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Vartiointipalvelut
Lyhyt kuvaus:
Keminmaan Kunta pyytää tarjousta kunnan ja Keminmaan vuokra-asunnot Oy:n vartiointipalveluista ja niihin liittyvistä asiosta,sekä palo- murto ja kiinteistötekniikkaan liittyvien hälytysten vastaanottosta Palvelun osa-alueet ovat 1. Hälytyskeskuspalvelut 2. Piirivartiointi 3. Paikallisvartiointi Keminmaan Kunta ja keminmaan vuokra-asunnot Oy on jo kilpailutuksessa mukana. Konserniyhteisöt voivat halutessaan liittyä tämän tarjouskilpailun perusteella laadittavaan hankintasopimukseen tarjouspyynnössä viitattavaan keskeisiin sopimusehtoihin. Keminmaan Kunta / vuokra-asunnot Oy ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimus-kauden aikana. Mikäli sopimuskauden aikana kunta myy / luopuu kohteista, niin niitä pätee sama asia. Toimittajan valinta Kilpailutuksen perusteella on tarkoitus muodostaa sopimus yhden toimittajan kanssa. Hankintapäätöksestä ilmoitetaan kaikille tarjoajille kirjallisesti. Sopimuskausi Sopimuskausi on kaksi plus kaksi ( 2+2 ) vuotta ja sen arvioitu alkamisajankohta on 1.2.2023. Hankintasopimus Hankintapäätöksen tekemisen jälkeen tehdään hankintaa koskeva kirjallinen sopimus, joka on tarjouspyynnön mukana. Tekemällä sopimuksen toimittaja sitoutuu suorittamaan tarjouspyynnön mukaiset tehtävät ja toimet. Näiden laiminlyönti tulee olemaan sopimuksen purkuperuste. Hankintasopimus voidaan tehdä ja panna täytäntöön aikaisintaan 21 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen valitusosoituksineen tiedoksi. Hankintamenettely Hankinnasta on julkaistu ilmoitus Hilma-tietokannassa. Hankinnassa käytetään avointa menettelyä. Osatarjoukset ja vaihtoehtoiset tarjoukset Osatarjouksia ei sallita. Vaihtoehtoisia tarjouksia ei oteta huomioon. Esimerkiksi ei voi vain tarjota tiettyä osakokonaisuutta esim. ( piirivartiointi ) ja jättää muut osa- alueet tarjoamatta. Tarjouksen hylkääminen Tarjouspyyntöä vastaamaton tarjous hylätään. Liian alahainen hinta ei takaa laadullista tarjouspyynnössä vaadittua työtä ja voidaan täten hylätä. Tarjousten käsittely Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan Cloudia kilpailutusjärjestelmän avulla. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen Tarjouksen tulee vastata tarjouspyyntöä ja siinä mainittuja vaatimuksia. Tarjouksen hintatiedot Tarjoushinnat on ilmoitettava tarjouspyynnön mukaisesti eriteltynä kohteittain. Muulla tavalla tarjottuja hintoja ei oteta huomioon. Hintojen tulee sisältää kaikki tarjouspyynnössä mainitut toimenpiteet, sekä aloitus-, käynti-, laskutus-, minimiveloitus-, raportointi- matka- ja matka-aika- ym. vastaavat kulut. Erillistä veloitusta niistä ei hyväksytä. Piirivartioinnin hinnan tulee sisältää tavalliset piirivartiointikierrostoimenpiteet, kuten; ovien lukitukset, hälytysten kuittaus, palo- ja pelastusturvallisuuden ennaltaehkäisevät toimenpiteet, laite/valojen sammuttaminen, murto/onnettomuus/vesivuoto tai vastaavan paikan ja tilanteen kohtuullisen ajan vartiointi (vähintään 1h), ennen lisäavun saapumista. Tarvittaessa toimija hälyttää paikalle lisäapua ( tilaajan antamien urakoitsijaluettelon mukaisesti ( LVISA ). Tarjoajan tulee liittää tarjoukseensa malliraportit sekä mahdollinen selostus/esittely raporttien ominaisuuksista (esim. tapahtumaraportit/raporttiyhteenveto, toteutuneet ja toteutumattomat piirivartiointikierrosten raportti, hälytysviiveraportti, henkilöstö/asiakastyytyväisyyskyselyn raportti.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Vartiointipalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Lappi 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Keminmaan kunta
Postiosoite: Kunnantie 3
Postinumero: 94400
Postitoimipaikka: Keminmaa
Yhteystiedot
Internetosoite: https://www.keminmaa.fi 🌏
Sähköposti: sakari.ravelin@keminmaa.fi 📧
Puhelin: +358 407302169 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/keminmaa?id=425308&tpk=e055d827-978b-4dea-9254-e1c87754838a 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/keminmaa?id=425308&tpk=e055d827-978b-4dea-9254-e1c87754838a 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-11-30 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-12-30 📅
Julkaisupäivä: 2022-12-05 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 234-676274
EUVL-S-numero: 234
Lisätietoja
Vertailuhinnan määrittäminen. 1. Annettava € määrä kiinteistölle / toiminnalle annetulle tuntimäärälle ( vaikuttaa vertailuhintaan) 2. Yhden vuoden kiinteistölle / toiminnalle annetun palvelun kokonaishinta € ( pakollinen)

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Keminmaan Kunta pyytää tarjousta kunnan ja Keminmaan vuokra-asunnot Oy:n vartiointipalveluista ja niihin liittyvistä asiosta,sekä palo- murto ja kiinteistötekniikkaan liittyvien hälytysten vastaanottosta
Palvelun osa-alueet ovat
1. Hälytyskeskuspalvelut
2. Piirivartiointi
3. Paikallisvartiointi
Keminmaan Kunta ja keminmaan vuokra-asunnot Oy on jo kilpailutuksessa mukana. Konserniyhteisöt voivat halutessaan liittyä tämän tarjouskilpailun perusteella laadittavaan hankintasopimukseen tarjouspyynnössä viitattavaan keskeisiin sopimusehtoihin.
Keminmaan Kunta / vuokra-asunnot Oy ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimus-kauden aikana. Mikäli sopimuskauden aikana kunta myy / luopuu kohteista, niin niitä pätee sama asia.
Toimittajan valinta
Kilpailutuksen perusteella on tarkoitus muodostaa sopimus yhden toimittajan kanssa.
Hankintapäätöksestä ilmoitetaan kaikille tarjoajille kirjallisesti.
Sopimuskausi
Sopimuskausi on kaksi plus kaksi ( 2+2 ) vuotta ja sen arvioitu alkamisajankohta on 1.2.2023.
Hankintasopimus
Hankintapäätöksen tekemisen jälkeen tehdään hankintaa koskeva kirjallinen sopimus, joka on tarjouspyynnön mukana. Tekemällä sopimuksen toimittaja sitoutuu suorittamaan tarjouspyynnön mukaiset tehtävät ja toimet. Näiden laiminlyönti tulee olemaan sopimuksen purkuperuste. Hankintasopimus voidaan tehdä ja panna täytäntöön aikaisintaan 21 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen valitusosoituksineen tiedoksi.
Näytä lisää
Hankintamenettely
Hankinnasta on julkaistu ilmoitus Hilma-tietokannassa.
Hankinnassa käytetään avointa menettelyä.
Osatarjoukset ja vaihtoehtoiset tarjoukset
Osatarjouksia ei sallita. Vaihtoehtoisia tarjouksia ei oteta huomioon. Esimerkiksi ei voi vain tarjota tiettyä osakokonaisuutta esim. ( piirivartiointi ) ja jättää muut osa- alueet tarjoamatta.
Tarjouksen hylkääminen
Tarjouspyyntöä vastaamaton tarjous hylätään. Liian alahainen hinta ei takaa laadullista tarjouspyynnössä vaadittua työtä ja voidaan täten hylätä.
Tarjousten käsittely
Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan Cloudia kilpailutusjärjestelmän avulla.
Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen
Tarjouksen tulee vastata tarjouspyyntöä ja siinä mainittuja vaatimuksia.
Tarjouksen hintatiedot
Tarjoushinnat on ilmoitettava tarjouspyynnön mukaisesti eriteltynä kohteittain.
Muulla tavalla tarjottuja hintoja ei oteta huomioon.
Hintojen tulee sisältää kaikki tarjouspyynnössä mainitut toimenpiteet, sekä aloitus-, käynti-, laskutus-, minimiveloitus-, raportointi- matka- ja matka-aika- ym. vastaavat kulut. Erillistä veloitusta niistä ei hyväksytä.
Piirivartioinnin hinnan tulee sisältää tavalliset piirivartiointikierrostoimenpiteet, kuten; ovien lukitukset, hälytysten kuittaus, palo- ja pelastusturvallisuuden ennaltaehkäisevät toimenpiteet, laite/valojen sammuttaminen, murto/onnettomuus/vesivuoto tai vastaavan paikan ja tilanteen kohtuullisen ajan vartiointi (vähintään 1h), ennen lisäavun saapumista. Tarvittaessa toimija hälyttää paikalle lisäapua ( tilaajan antamien urakoitsijaluettelon mukaisesti ( LVISA ).
Näytä lisää
Tarjoajan tulee liittää tarjoukseensa malliraportit sekä mahdollinen selostus/esittely raporttien ominaisuuksista (esim. tapahtumaraportit/raporttiyhteenveto, toteutuneet ja toteutumattomat piirivartiointikierrosten raportti, hälytysviiveraportti, henkilöstö/asiakastyytyväisyyskyselyn raportti.
Näytä lisää
Arvioitu kokonaisarvo: 240 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus: Keminmaan kunta hankkii vartiointipalvelun
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 240 000 EUR 💰
Kesto: 48 kuukautta
Lisätietoja:
Vertailuhinnan määrittäminen.
1. Annettava € määrä kiinteistölle / toiminnalle annetulle tuntimäärälle ( vaikuttaa vertailuhintaan)
2. Yhden vuoden kiinteistölle / toiminnalle annetun palvelun kokonaishinta € ( pakollinen)
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Keminmaan kunta

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0210469-8
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Sakari Ravelin Kiinteistöpäällikkö

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 234-676274 (2022-11-30)