Kaavasuunnittelun konsulttipalvelut

Tuusulan kunta

Tuusulan kunta pyytää tarjousta erilaisista kaavasuunnitteluun liittyvistä konsulttipalveluista. Tällä hankinnalla tullaan perustamaan puitesopimus, johon tullaan valitsemaan enintään viisi (5) puitesopimustoimittajaa kuhunkin kuvattuun osa-alueeseen. Tarjouksen voi jättää koskien yhtä tai useampaa osa-aluetta.
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kahdelle yhden vuoden optiokaudelle (2+1+1 vuotta). Sopimuskauden tavoitteena on alkaa 1.6.2022. Sopimuskautena tullaan teettämään kaavoitukseen liittyviä erityyppisiä toimeksiantoja.
Tulevat toimeksiannot tarjotaan puitesopimuskilpailutuksessa menestymisjärjestyksen mukaisesti konsulteille. Mikäli toimeksiannon suorittamiseksi Toimittajalla ei ole tarvittavia resursseja, tarjotaan toimeksiantoa seuraavalle.
Puitesopimus ei anna yksinoikeutta toimeksiantoihin. Tilaaja ei sido määräostovelvoite. Tilaaja hankkii konsulttipalveluja määrärahansa puitteissa.
Tilaaja pidättää mahdollisuuden tilata työn miltä tahansa puitesopimuksen kulloisenkin osa-alueen kilpailutuksessa viideltä parhaiten menestyneeltä Toimittajalta kun toimeksiannon suuruus on alle 60 000 € (alv 0%) ja tähän on erityisen vahvat perusteet.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-05-18. Hankinta julkaistiin 2022-04-11.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2022-04-11 hankintailmoitus
2022-05-03 Lisätietoilmoitus
2023-08-04 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2022-04-11)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut
Viitenumero: TUUDno-2022-58
Lyhyt kuvaus:
Tuusulan kunta pyytää tarjousta erilaisista kaavasuunnitteluun liittyvistä konsulttipalveluista. Tällä hankinnalla tullaan perustamaan puitesopimus, johon tullaan valitsemaan enintään viisi (5) puitesopimustoimittajaa kuhunkin kuvattuun osa-alueeseen. Tarjouksen voi jättää koskien yhtä tai useampaa osa-aluetta. Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kahdelle yhden vuoden optiokaudelle (2+1+1 vuotta). Sopimuskauden tavoitteena on alkaa 1.6.2022. Sopimuskautena tullaan teettämään kaavoitukseen liittyviä erityyppisiä toimeksiantoja. Tulevat toimeksiannot tarjotaan puitesopimuskilpailutuksessa menestymisjärjestyksen mukaisesti konsulteille. Mikäli toimeksiannon suorittamiseksi Toimittajalla ei ole tarvittavia resursseja, tarjotaan toimeksiantoa seuraavalle. Puitesopimus ei anna yksinoikeutta toimeksiantoihin. Tilaaja ei sido määräostovelvoite. Tilaaja hankkii konsulttipalveluja määrärahansa puitteissa. Tilaaja pidättää mahdollisuuden tilata työn miltä tahansa puitesopimuksen kulloisenkin osa-alueen kilpailutuksessa viideltä parhaiten menestyneeltä Toimittajalta kun toimeksiannon suuruus on alle 60 000 € (alv 0%) ja tähän on erityisen vahvat perusteet.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Infrastruktuuria koskevat konsulttipalvelut 📦
Tiedon käsittelypalvelut 📦
Yhdyskunta- ja maisemansuunnittelupalvelut 📦
Yhdyskuntasuunnittelupalvelut 📦
Maa-, tie- ja vesirakentamista koskevat konsulttipalvelut 📦
Markkina- ja taloustutkimuspalvelut; mielipidetutkimukset ja tilastot 📦
Rakentamiseen liittyvät palvelut 📦
Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Tuusulan kunta
Postiosoite: Kotorannankuja 10, PL 60
Postinumero: 04301
Postitoimipaikka: Tuusula
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.tuusula.fi 🌏
Sähköposti: hankinnat@tuusula.fi 📧
Puhelin: +358 403142014 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuusula?id=395301&tpk=a2d3f418-9876-4f14-b8e5-553e58af7834 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuusula?id=395301&tpk=a2d3f418-9876-4f14-b8e5-553e58af7834 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-04-11 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-05-18 📅
Julkaisupäivä: 2022-04-15 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 075-201654
EUVL-S-numero: 75

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tuusulan kunta pyytää tarjousta erilaisista kaavasuunnitteluun liittyvistä konsulttipalveluista. Tällä hankinnalla tullaan perustamaan puitesopimus, johon tullaan valitsemaan enintään viisi (5) puitesopimustoimittajaa kuhunkin kuvattuun osa-alueeseen. Tarjouksen voi jättää koskien yhtä tai useampaa osa-aluetta.
Näytä lisää
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kahdelle yhden vuoden optiokaudelle (2+1+1 vuotta). Sopimuskauden tavoitteena on alkaa 1.6.2022. Sopimuskautena tullaan teettämään kaavoitukseen liittyviä erityyppisiä toimeksiantoja.
Näytä lisää
Tulevat toimeksiannot tarjotaan puitesopimuskilpailutuksessa menestymisjärjestyksen mukaisesti konsulteille. Mikäli toimeksiannon suorittamiseksi Toimittajalla ei ole tarvittavia resursseja, tarjotaan toimeksiantoa seuraavalle.
Puitesopimus ei anna yksinoikeutta toimeksiantoihin. Tilaaja ei sido määräostovelvoite. Tilaaja hankkii konsulttipalveluja määrärahansa puitteissa.
Tilaaja pidättää mahdollisuuden tilata työn miltä tahansa puitesopimuksen kulloisenkin osa-alueen kilpailutuksessa viideltä parhaiten menestyneeltä Toimittajalta kun toimeksiannon suuruus on alle 60 000 € (alv 0%) ja tähän on erityisen vahvat perusteet.
Näytä lisää
Arvioitu kokonaisarvo: 1 150 000 EUR 💰
Osan nimi: Kaupunki- ja kaavasuunnittelu
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus:
Yleis- ja asemakaavojen laadinta, kaavarungon tai maankäytön yleissuunnitelmat, korttelisuunnitelmat, havainnekuvat, rakentamistapaohjeet, osallistaminen: kaavoitukseen liittyvät kyselyt, tilaisuuksien fasilitointi, palautteen kerääminen ja analysointi.
Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 220 000 EUR 💰
Kesto: 24 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Tilaaja varaa oikeuden kahteen yhden vuoden optiokauteen. Optiokausista tehdään erillinen kirjallinen päätös viimeistään kolme (3) kuukautta ennen sopimuskauden tai optiokauden päättymistä Sopimuskausi on tällöin korkeintaan neljä (4) vuotta).
Osan nimi: 3D-visualisointi
Osan numero: 2
Lyhyt kuvaus: 3D-mallintaminen ja -visualisointi.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 40 000 EUR 💰
Uudistusten kuvaus:
Tilaaja varaa oikeuden kahteen yhden vuoden optiokauteen. Optiokausista tehdään erillinen kirjallinen päätös viimeistään kolme (3) kuukautta ennen sopimuskauden tai optiokauden päättymistä. Sopimuskausi on tällöin korkeintaan neljä (4) vuotta).
Osan nimi: Maisemasuunnittelu
Osan numero: 3
Lyhyt kuvaus:
Kaavoitukseen liittyvät maisemaselvitykset, korttelipihasuunnitelmat, virkistys- ja yms. alueiden yleissuunnitelmat ja selvitykset, virkistysverkostoon liittyvät selvitykset ja suunnitelmat sekä maisemanhoito-ohjeet.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 100 000 EUR 💰
Osan nimi: Ympäristöselvitykset
Osan numero: 4
Lyhyt kuvaus:
Kaavoihin liittyvät melu-, tärinä-, hiukkas-, pohjavesi-, hulevesi-, pima- ja rakennettavuusselvitykset.
Osan nimi: Liikenneselvitykset
Osan numero: 5
Lyhyt kuvaus:
Kaavoitukseen liittyvät liikenneselvitykset ja -suunnitelmat sekä yleisten alueiden rakentamiskustannusten arviointi.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 20 000 EUR 💰
Osan nimi: Elinvoimaselvitykset
Osan numero: 6
Lyhyt kuvaus:
Kaavoitukseen liittyvät kaupalliset-, vetovoima-, elinvoima-, väestö- ja matkailuselvitykset.
Osan nimi: Rakennus- ja kulttuurihistorialliset selvitykset
Osan numero: 7
Lyhyt kuvaus:
Kaavoitukseen liittyvät arkeologiset, kulttuurihistorialliset, rakennushistorialliset selvitykset ja rakennusten inventointi.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 150 000 EUR 💰
Osan nimi: Suurhankkeiden suunnittelu
Osan numero: 8
Lyhyt kuvaus:
Pinta-alallisesti laajojen hankkeiden monialainen suunnittelu ja siihen liittyvien selvitysten laatiminen. Tähän osa-alueeseen valittavien toimittajien tehtävänantoon sisältyy useiden edellä olevien osa-alueiden tehtäviä, ainakin asemakaavoitus- ja kunnallistekniikan sekä liikennesuunnittelutehtäviä.
Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 500 000 EUR 💰
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Tuusula

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Harkittavien osallistujien määrä: 40
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 4 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2022-05-18 📅
Tarjousten avausaika: 13:00

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0131661-3
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Anne Olkkola
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuusula?id=395301&tpk=a2d3f418-9876-4f14-b8e5-553e58af7834 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 075-201654 (2022-04-11)
Lisätietoilmoitus (2022-05-03)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Yhdyskunta- ja maisemansuunnittelupalvelut 📦

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-05-03 📅
Julkaisupäivä: 2022-05-06 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 089-244708
Viittaa ilmoitukseen: 2022/S 075-201654
EUVL-S-numero: 89
Lisätietoja
Henkilöreferenssi- ja hintataulukoissa on kaavavirhe, joka tällä ilmoituksen korjatuilla liitteillä korjataan. Käyttäkää uusia, 27.4.2022 päivättyjä taulukoita. Alkuperäisissä taulukoissa on laskentafunktiossa virhe sarakkeessa J, riviltä 10 alkaen. Laskentafunktion tulee olla muodossa =JOS(F11>14;180;G11+F11*12), jotta se laskee työkokemuspisteitä 15 vuoteen asti. Alkuperäinen taulukko laski vain kymmeneen vuoteen asti. Hankintayksikkö korjaa kohtaa Muut ehdot, lisäämällä tarjoajaa koskevan referenssien latauspyynnön.
Näytä lisää
Lähde: OJS 2022/S 089-244708 (2022-05-03)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2023-08-04)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tuusulan kunta pyytää tarjousta erilaisista kaavasuunnitteluun liittyvistä konsulttipalveluista. Tällä hankinnalla tullaan perustamaan puitesopimus, johon tullaan valitsemaan enintään viisi (5) puitesopimustoimittajaa kuhunkin kuvattuun osa-alueeseen. Tarjouksen voi jättää koskien yhtä tai useampaa osa-aluetta. Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta, jonka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kahdelle yhden vuoden optiokaudelle (2+1+1 vuotta). Sopimuskauden tavoitteena on alkaa 1.6.2022. Sopimuskautena tullaan teettämään kaavoitukseen liittyviä erityyppisiä toimeksiantoja.
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 1 150 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2023-08-04 📅
Julkaisupäivä: 2023-08-09 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2023/S 152-484030
EUVL-S-numero: 152

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Koulutus ja työkokemus
Laatukriteeri (painotus): 70
Hinta (painotus): 30

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2022-11-10 📅
Nimi: A-Insinöörit Civil Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI01135548
Postiosoite: Bertel Jungin aukio 9
Postitoimipaikka: Espoo
Postinumero: 02600
Maa: Suomi 🇫🇮
Helsinki-Uusimaa 🏙️
Nimi: Arkkitehtuuritoimisto BM Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0882745-9
Postiosoite: Perämiehenkatu 12 E
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00150
Nimi: Sitowise Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2335445-0
Postiosoite: Linnoitustie 6 D
Nimi: WSP Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0875416-5
Postiosoite: Pasilan Asema-aukio 1, 13. krs
Postinumero: 00520
Nimi: Tengbom Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2046295-8
Postiosoite: Salomonkatu 17 A
Postinumero: 00100
Nimi: Sweco Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2661738-3
Postiosoite: Ilmalanportti 2
Postinumero: 00240
Nimi: FCG Finnish Consulting Group Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1940671-3
Postiosoite: Osmontie 34
Postinumero: 00610
Nimi: AW2 Architects Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0979166-2
Postiosoite: Köydenpunojankatu 2 F
Postinumero: 00180
Nimi: Ramboll Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI01011975
Postiosoite: PL 25, Itsehallintokuja 3
Postinumero: 02601
Nimi: Maisema-arkkitehtuuri Niina Strengell
Kansallinen rekisterinumero: FI31173019
Postiosoite: Työpajakatu 2 C 5b
Postinumero: 00580
Nimi: Insinööritoimisto Lepistö Oy
Kansallinen rekisterinumero: 30156671
Postiosoite: Vesijärvenkatu 60
Postitoimipaikka: Lahti
Postinumero: 15140
Maa: Päijät-Häme 🏙️
Nimi: AFRY Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0625905-6
Postiosoite: Elektroniikkatie 13, YMPÄRISTÖ ja SUST
Postitoimipaikka: Oulu
Postinumero: 90590
Maa: Pohjois-Pohjanmaa 🏙️
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 15
Lähde: OJS 2023/S 152-484030 (2023-08-04)