Hankinnan kohteena on Euroopan muuttopalveluiden tuottaminen Puolustusvoimille tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Muuttajia ovat ulkomaankomennukselle käsketyt ja komennukselta palaavat Puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluvat henkilöt perheenjäsenineen. Palvelut tuotetaan ja laskutetaan erillisten tilausten tai toimeksiantojen perusteella. Palveluntuottaja huolehtii kaikki muuttoon liittyvät palvelut kuten kuljetukset, asiakirjat (esim. tullaus sekä tuonti- ja vientiselvitykset), vakuutukset, virkamiesten ohjeistamiset, pakkaukset ja muuttokuorman purkamiset. Muutettava Irtaimisto voi sisältää myös muuta kuin koti-irtaimistoa, esim. moottoriajoneuvoja. Kyseessä on yhden toimittajan kanssa tehtävä puitejärjestely Puolustusvoimien palvelukeskuksen käyttöön. Kilpailutuksen perusteella Puolustusvoimien ja valitun toimittajan välille solmitaan neljä vuotta voimassa oleva puitesopimus. Puitesopimus pyritään saamaan voimaan 9.5.2022 alkaen. Muuttoja arvioidaan hankittavan sopimuksen aikana enintään 850.000 €, alv 0 % arvosta.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-04-11.
Hankinta julkaistiin 2022-03-03.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2022-03-03) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Siirto- ja muuttopalvelut
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Euroopan muuttopalveluiden tuottaminen Puolustusvoimille tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Muuttajia ovat ulkomaankomennukselle käsketyt ja komennukselta palaavat Puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluvat henkilöt perheenjäsenineen. Palvelut tuotetaan ja laskutetaan erillisten tilausten tai toimeksiantojen perusteella.
Palveluntuottaja huolehtii kaikki muuttoon liittyvät palvelut kuten kuljetukset, asiakirjat (esim. tullaus sekä tuonti- ja vientiselvitykset), vakuutukset, virkamiesten ohjeistamiset, pakkaukset ja muuttokuorman purkamiset. Muutettava Irtaimisto voi sisältää myös muuta kuin koti-irtaimistoa, esim. moottoriajoneuvoja.
Kyseessä on yhden toimittajan kanssa tehtävä puitejärjestely Puolustusvoimien palvelukeskuksen käyttöön. Kilpailutuksen perusteella Puolustusvoimien ja valitun toimittajan välille solmitaan neljä vuotta voimassa oleva puitesopimus. Puitesopimus pyritään saamaan voimaan 9.5.2022 alkaen.
Muuttoja arvioidaan hankittavan sopimuksen aikana enintään 850.000 €, alv 0 % arvosta.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Siirto- ja muuttopalvelut📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Manner-Suomi
🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta
Hankinnan kohteena on Euroopan muuttopalveluiden tuottaminen Puolustusvoimille tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Muuttajia ovat ulkomaankomennukselle käsketyt ja komennukselta palaavat Puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluvat henkilöt perheenjäsenineen. Palvelut tuotetaan ja laskutetaan erillisten tilausten tai toimeksiantojen perusteella.
Hankinnan kohteena on Euroopan muuttopalveluiden tuottaminen Puolustusvoimille tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Muuttajia ovat ulkomaankomennukselle käsketyt ja komennukselta palaavat Puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluvat henkilöt perheenjäsenineen. Palvelut tuotetaan ja laskutetaan erillisten tilausten tai toimeksiantojen perusteella.
Palveluntuottaja huolehtii kaikki muuttoon liittyvät palvelut kuten kuljetukset, asiakirjat (esim. tullaus sekä tuonti- ja vientiselvitykset), vakuutukset, virkamiesten ohjeistamiset, pakkaukset ja muuttokuorman purkamiset. Muutettava Irtaimisto voi sisältää myös muuta kuin koti-irtaimistoa, esim. moottoriajoneuvoja.
Palveluntuottaja huolehtii kaikki muuttoon liittyvät palvelut kuten kuljetukset, asiakirjat (esim. tullaus sekä tuonti- ja vientiselvitykset), vakuutukset, virkamiesten ohjeistamiset, pakkaukset ja muuttokuorman purkamiset. Muutettava Irtaimisto voi sisältää myös muuta kuin koti-irtaimistoa, esim. moottoriajoneuvoja.
Kyseessä on yhden toimittajan kanssa tehtävä puitejärjestely Puolustusvoimien palvelukeskuksen käyttöön. Kilpailutuksen perusteella Puolustusvoimien ja valitun toimittajan välille solmitaan neljä vuotta voimassa oleva puitesopimus. Puitesopimus pyritään saamaan voimaan 9.5.2022 alkaen.
Kyseessä on yhden toimittajan kanssa tehtävä puitejärjestely Puolustusvoimien palvelukeskuksen käyttöön. Kilpailutuksen perusteella Puolustusvoimien ja valitun toimittajan välille solmitaan neljä vuotta voimassa oleva puitesopimus. Puitesopimus pyritään saamaan voimaan 9.5.2022 alkaen.
Muuttoja arvioidaan hankittavan sopimuksen aikana enintään 850.000 €, alv 0 % arvosta.
Arvioitu kokonaisarvo: 850 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Muutot koskevat sekä Suomesta Eurooppaan että Euroopasta Suomeen tehtäviä muuttoja.
Suurin osa muutoista kohdistuu Belgiaan ja Isoon-Britanniaan. Muuttoja on aiemmin ollut myös Unkariin, Saksaan, Ruotsiin, Viroon, Ranskaan, Norjaan,
Alankomaihin sekä Puolaan.
Rahtimuoto on maarahti.
Muuttoja arvioidaan tehtävän vuosittain Suomesta Eurooppaan/Euroopasta Suomeen 26 kpl. Vuosien 2018-2021 aikana muuttoja toteutettiin yhteensä 104 kappaletta, joiden kuutiot jakautuivat seuraavasti:
0-20 m3 muuttoja 38%
21-40m3 muuttoja 28%
41-60m3 muuttoja 33%.
Esitetyt luvut ovat tilastoja aiemmista muutoista, eivätkä takaa tulevien muuttojen määrää.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 850 000 EUR 💰
Kesto: 48 kuukautta
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Katso hankinta-asiakirjat
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 14:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 2022-08-31 📅
Tarjousten avauspäivä: 2022-04-11 📅
Tarjousten avausaika: 15:00
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Tiedot muutoksenhakumenettelyjen määräajoista:
Muutoksenhakumenettelyn määräaikoja koskevat tarkat tiedot ilmoitetaan hankintapäätöksessä.
Lähde: OJS 2022/S 047-122201 (2022-03-03)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2022-05-10) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on Euroopan muuttopalveluiden tuottaminen Puolustusvoimille tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Muuttajia ovat ulkomaankomennukselle käsketyt ja komennukselta palaavat Puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluvat henkilöt perheenjäsenineen. Palvelut tuotetaan ja laskutetaan erillisten tilausten tai toimeksiantojen perusteella.
Palveluntuottaja huolehtii kaikki muuttoon liittyvät palvelut kuten kuljetukset, asiakirjat (esim. tullaus sekä tuonti- ja vientiselvitykset), vakuutukset, virkamiesten ohjeistamiset, pakkaukset ja muuttokuorman purkamiset. Muutettava Irtaimisto voi sisältää myös muuta kuin koti-irtaimistoa, esim. moottoriajoneuvoja.
Kyseessä on yhden toimittajan kanssa tehty puitejärjestely Puolustusvoimien palvelukeskuksen käyttöön. Kilpailutuksen perusteella Puolustusvoimien ja valitun toimittajan välille solmittiin neljä vuotta voimassa oleva puitesopimus.

Suurin osa muutoista kohdistuu Belgiaan ja Isoon-Britanniaan. Muuttoja on aiemmin ollut myös Unkariin, Saksaan, Ruotsiin, Viroon, Ranskaan, Norjaan, Alankomaihin sekä Puolaan.
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2022-05-10 📅
Nimi: Victor Ek Muutot Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI27295478
Postiosoite: Malmin kauppatie 8 A
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00700
Maa: Suomi 🇫🇮 Helsinki-Uusimaa
🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 850 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 2
Lähde: OJS 2022/S 093-256329 (2022-05-10)