Donnerska skolanin ja KSG:n perusparannus ja laajennus, rakennus- ja LVIAS- urakat
Kokkolan kaupunki
Rakennuskohteena on vuonna 1960 valmistunut koululurakennus, jota on edellisen kerran laajennettu ja saneerattu vuonna 1983. Rakennuksessa toimivat yläkoulu sekä lukio. Rakennuksen käyttötarkoitus on pysynyt samana sen valmistumisesta saakka ja se myös korjataan ja laajennetana nykyistä vastaavaan käyttöön.
Rakennus koostuu vuonna 1960 rakennetuista luokkasiivestä (A-osa) ja salisiivestä (B-osa) sekä auditoriosiivestä (C-osa), joka on rakennettu vuonna 1983. Rakennuksessa on osittain maanpinnan alapuolella sijoittuva kellarikerros ja maanpinnan yläpuolisia kerroksia on rakennusosasta riippuen 1…3. Rakennuksen nykyinen yhteenlaskettu kerrosala on noin 6360 krs-m2. Rakennuksessa nyt tehtävien purku-, peruskorjaus- ja laajennustoimenpiteiden jälkeen uusi kerrosala on yhteensä 7180 krs-m2, josta laajennuksen osuus on 820 krs-m2.
Projektissa on kyse Donnerska skolanin ja Karleby Svenska Gymnasiumin laajennuksesta ja perusparannuksesta.
Hankkeeseen sisältyy myös piha-alueen kunnostus ja muutostyöt.
Projekti toteutetaan jaettuna urakkana, jossa rakennusurakoitsija toimii hankkeen pääurakoitsijana ja LVV, IVA, S+AV-suunnitelmien mukaiset työt alistetaan pääurakkaan.
Urakkasopimus voidaan allekirjoittaa kun hankkeelle myönnetty rakennuslupa ja hankintapäätös on lainvoimainen. Rakennustöiden arvioitu aloitusajankohta 9/2022. Projektin valmistuminen ajoittuu toukokuulle 2024.
Projektin rakennuttamisesta ja projektin johtamisesta vastaa Kokkolan kaupunki
Rakennuspaikan osoite on Banerinkatu 3, 67100 KOKKOLA.
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2022-08-25. Hankinta julkaistiin 2022-07-01.
ToimittajatSeuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka? Mitä?- • Putkityöt › Lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointilaitteiden asennustyöt
- • Putkityöt › Putki- ja viemäröintityöt
- • Sähköjohtojen asennus ja muut sähköasennustyöt › Sähköjohto- ja asennustyöt
| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2022-07-01 | hankintailmoitus |
| 2022-07-26 | Lisätietoilmoitus |
| 2022-08-18 | Lisätietoilmoitus |
| 2022-08-23 | Lisätietoilmoitus |
| 2022-08-30 | Lisätietoilmoitus |
| 2022-12-19 | Ilmoitus tehdystä sopimuksesta |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennustyöt
Lyhyt kuvaus:
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennustyöt 📦
Lisä-CPV-koodi: Rakennustyöt 📦
Putki- ja viemäröintityöt 📦
Lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointilaitteiden asennustyöt 📦
Sähköjohto- ja asennustyöt 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Keski-Pohjanmaa 🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Kokkolan kaupunki
Postiosoite: PL 43
Postinumero: 67101
Postitoimipaikka: Kokkola
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.kokkola.fi 🌏
Sähköposti: lasse.luomala@kokkola.fi 📧
Puhelin: +358 447809966 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kokkola?id=407306&tpk=94db424d-7cdb-4685-8ffe-9f856ea63ce7 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kokkola?id=407306&tpk=94db424d-7cdb-4685-8ffe-9f856ea63ce7 🌏
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-07-01 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-08-25 📅
Julkaisupäivä: 2022-07-06 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 128-363283
EUVL-S-numero: 128
Lisätietoja
Kaupunkiympäristön viranhaltijat. Suljettu avaustilaisuus.
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Osan nimi: rakennusurakka
Osan numero: 1
Kesto: 19 kuukautta
Osan nimi: LVV- urakka
Osan numero: 2
Osan nimi: IVA- urakka
Osan numero: 3
Osan nimi: Sähkö- ja Av- urakka
Osan numero: 4
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Rakennuspaikan osoite on Banerinkatu 3, 67100 KOKKOLA.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 16:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2022-08-26 📅
Tarjousten avausaika: 09:30
Paikka: Kokkolan kaupungin kaupunkiympäristön tiloissa.
Kauppatori 5, 67100 KOKKOLA
Lisätietoja: Kaupunkiympäristön viranhaltijat. Suljettu avaustilaisuus.
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0179377-8
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Lasse Luomala
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kokkola?id=407306&tpk=94db424d-7cdb-4685-8ffe-9f856ea63ce7 🌏
Viite
Lisätietoja
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00580
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2022/S 128-363283 (2022-07-01)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointilaitteiden asennustyöt 📦
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-07-26 📅
Julkaisupäivä: 2022-07-29 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 145-411635
Viittaa ilmoitukseen: 2022/S 128-363283
EUVL-S-numero: 145
Lisätietoja
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-08-18 📅
Julkaisupäivä: 2022-08-23 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 161-458104
EUVL-S-numero: 161
Lisätietoja
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-08-23 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-09-08 📅
Julkaisupäivä: 2022-08-26 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 164-463263
EUVL-S-numero: 164
Lisätietoja
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-08-30 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2022-09-29 📅
Julkaisupäivä: 2022-09-02 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 169-475799
EUVL-S-numero: 169
Lisätietoja
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 12 000 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2022-12-19 📅
Julkaisupäivä: 2022-12-23 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 248-719400
EUVL-S-numero: 248
Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 60
Hinta (painotus): 40
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2022-12-14 📅
Nimi: Rakennusliike Antti Salonen Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1891434-5
Postiosoite: Herman Renlundin Katu 13
Postitoimipaikka: Kokkola
Postinumero: 67100
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 68220121 📞
Sähköposti: jussi.salonen@asalonen.fi 📧
Maa: Keski-Pohjanmaa 🏙️
Internetosoite: http://www.asalonen.fi 🌏
Hankinnan kokonaisarvo: 10 143 443 EUR 💰
Nimi: Are Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0989493-6
Postiosoite: Tervahovintie 2
Internetosoite: http://are.fi 🌏
Hankinnan kokonaisarvo: 1 366 400 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 1
2
Lähde: OJS 2022/S 248-719400 (2022-12-19)
- Rakennustyöt (>20 uudet hankinnat)
- Maa-, tie- ja vesirakennustöiden ja muiden rakennustöiden kokonais- tai osaurakat (>20)
- Maa-, tie- ja vesirakentamisessa ja muissa rakennustöissä käytettävien koneiden ja laitteiden vuokraus käyttäjän kanssa (1)
- Rakennusten asennustyöt (>20)
- Rakennusten lopputyöt (4)
- Rakennustyömaan valmistelutyöt (9)