Tarjousta pyydetään viidestä (5) siiviläputkikaivoasennuksesta Kurikassa. Tutkimusalue ja kaivojen alustava sijainti on kuvattu tarkemmin liitekartoissa. Viiden (5) rakennettavan kaivon (S7–S11) syvyydet vaihtelevat 11–70 m välillä maanpinnasta (S7 on n. 60 m, S8 n. 65 m, S9 n. 70 m, S10 n. 55 m ja S11 n. 18 m). Kaivojen sisähalkaisija on noin 350 ja 500 mm. Siiviläputkien osuudet vaihtelevat 6–20 metrin välillä (S7 n. 6 m, S8 n. 20 m, S9 n. 20 m, S10 n. 9 m ja S11 n. 7 m). Siiviläputkina käytetään saksalaisen GWE:n putkia. Siiviläputkien tyypit ovat GWE DUVA, lasipallon rakeisuus 3,4–4 mm, siivilärako ulkoputkessa 2,0 mm 350 mm putkessa ja GWE Stainless steel bridge slot -siivilät 500 mm putkessa. Kaivon pohjaosaan jätetään yleensä noin yhden—viiden (1–5) metrin pituinen pesä/sakkatila. Siiviläputki alkaa sakkatilan yläpuolelta. Pohjavesi on usein paineellista, mikä aiheuttaa erityisvaatimuksia työskentelylle. Aineksen on myös havaittu pursuvan työputkeen hienorakeisten kerrosten kohdalla ja tämän vuoksi kaivinpaalumentelmää tai vastaavaa maaperää vähän häiritsevää menetelmää käytetään mahdollisimman paljon. Usein pursumisen estämiseksi joudutaan poraamaan kallioon saakka. Näin ollen kaivojen syvyydet saattavat myös hieman kasvaa esitetyistä, jotta kaivoputket siivilöineen saadaan varmuudella asennettua. Työputki nostetaan asennuksen jälkeen kaivon siivilätason yläpuolelle, johon se jätetään. Kaivon valmistumisen jälkeen suoritetaan kaivon huuhtelupumppaus. Kaivon rakenneputket: — S7: 6 m siivilä, 59 m umpiputkea, halk. 500 mm — S8: 20 m siivilä, 45 m umpiputkea, halk. 350 mm — S9: 20 m siivilä, 50 m umpiputkea, halk. 350 mm — S10: 9 m siivilä, 47 m umpiputkea, halk. 500 mm — S11: 7 m siivilä, 11 m umpiputkea, halk. 500 mm.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-05-15.
Hankinta julkaistiin 2021-04-09.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2021-04-09) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Maaperän tutkimuspalvelut
Viitenumero: GTK/236/02.03.01/2021
Lyhyt kuvaus:
Tarjousta pyydetään viidestä (5) siiviläputkikaivoasennuksesta Kurikassa. Tutkimusalue ja kaivojen alustava sijainti on kuvattu tarkemmin liitekartoissa.
Viiden (5) rakennettavan kaivon (S7–S11) syvyydet vaihtelevat 11–70 m välillä maanpinnasta (S7 on n. 60 m, S8 n. 65 m, S9 n. 70 m, S10 n. 55 m ja S11 n. 18 m). Kaivojen sisähalkaisija on noin 350 ja 500 mm. Siiviläputkien osuudet vaihtelevat 6–20 metrin välillä (S7 n. 6 m, S8 n. 20 m, S9 n. 20 m, S10 n. 9 m ja S11 n. 7 m). Siiviläputkina käytetään saksalaisen GWE:n putkia. Siiviläputkien tyypit ovat GWE DUVA, lasipallon rakeisuus 3,4–4 mm, siivilärako ulkoputkessa 2,0 mm 350 mm putkessa ja GWE Stainless steel bridge slot -siivilät 500 mm putkessa. Kaivon pohjaosaan jätetään yleensä noin yhden—viiden (1–5) metrin pituinen pesä/sakkatila. Siiviläputki alkaa sakkatilan yläpuolelta.
Pohjavesi on usein paineellista, mikä aiheuttaa erityisvaatimuksia työskentelylle. Aineksen on myös havaittu pursuvan työputkeen hienorakeisten kerrosten kohdalla ja tämän vuoksi kaivinpaalumentelmää tai vastaavaa maaperää vähän häiritsevää menetelmää käytetään mahdollisimman paljon. Usein pursumisen estämiseksi joudutaan poraamaan kallioon saakka. Näin ollen kaivojen syvyydet saattavat myös hieman kasvaa esitetyistä, jotta kaivoputket siivilöineen saadaan varmuudella asennettua. Työputki nostetaan asennuksen jälkeen kaivon siivilätason yläpuolelle, johon se jätetään. Kaivon valmistumisen jälkeen suoritetaan kaivon huuhtelupumppaus.
Kaivon rakenneputket:
— S7: 6 m siivilä, 59 m umpiputkea, halk. 500 mm
— S8: 20 m siivilä, 45 m umpiputkea, halk. 350 mm
— S9: 20 m siivilä, 50 m umpiputkea, halk. 350 mm
— S10: 9 m siivilä, 47 m umpiputkea, halk. 500 mm
— S11: 7 m siivilä, 11 m umpiputkea, halk. 500 mm.

Arvioitu kokonaisarvo: 500 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Alueen maaperä on äärimmäisen haastavaa siiviläputkikaivojen rakentamiseen. Näin ollen vaadittava työjärjestys maaperän mahdollisimman pienelle häirinnälle ja siten kaivon onnistumiselle on seuraava:
1. Työputken asennus mahdollisuuksien mukaan kaivinpaalumenetelmällä tai vastaavalla kovaan kerrokseen tai määräsyvyyteen
2. Vasaraporaus moreenien ja lohkareiden läpi.
Tarjouksessa on osoitettava hinnoittelu edellä mainitulle toiminnalle hintaliitteeseen, mutta urakoitsija voi esittää myös vaihtoehtoisen menettelyn suunnitelmineen ja hinnoittelun sen toteutukselle. Suunnitelmasta tulee käydä ilmi maaperän läpäisy sitä häiritsemättä esimerkiksi paineilmalla, kun kerrokset niin sallivat. Tällöin kysymykseen tulee esim. kaivinpaalumenetelmä. Jos em. menettely ei käy selityksestä selkeästi ilmi, eikä maaperän häiriintymättömyydestä voida olla varmoja, tilaaja voi perua työn. Työn käytännön suorituksesta ja mahdollisista suunnitelman muutoksista sovitaan valvovan geologin kanssa työkohteessa.

Arvioidut työmäärät:
Arvioitu kaivinpaalumenetelmällä tai vastaavalla läpäistävän maakerroksen määrä vaihtelee 9–59 m välillä seuraavasti: S7 välillä 9–61 m, S8 väleillä 11–27 m ja 35—59 m, S9 välillä 20–65 m, S10 väleillä 13–40 m ja 42–51 m sekä S11 välillä 0—18 m.
Arvioitu vasaraporauksen määrä vaihtelee seuraavasti: S7 välillä 0—9 m, S8 väleillä 0–11 m, 27–35 m ja 59—65 m, S9 väleillä 0–20 m ja 65–70 m sekä S10 väleillä 0–13 m, 40–42 m ja 51–56 m.
Kuten yllä on kerrottu, työn käytännön toteutus saattaa työn edetessä muuttua, mistä neuvotellaan valvovan geologin toimesta työn kuluessa. Kaivojen lopullinen sijainti tarkentuu ennen työn aloitusta. Rakennettavien kaivojen lopullinen syvyys sekä mm. siivilätasot tarkentuvat työn yhteydessä valvovan geologin toimesta.

Kaivonteon kriteerien täytyttyä oletettua aikaisemmin tai maaperän olosuhteiden osoittautuessa liian haastaviksi työn järkevään suorittamiseen, ostaja voi muuttaa kaivon teon määräsyvyyden myös ennen tässä esitettyjä syvyyksiä. Tilaaja ilmoittaa urakoitsijalle mikäli kaivon teko keskeytetään ennen määräsyvyyttä.

Porausta edistävien liukasteiden (polymeerit) käyttö on kielletty. Urakoitsija suorittaa kaivoille myös asennuksen jälkeisen, yhden (1) vrk:n kestoisen puhdistuspumppauksen/huuhtelun. Urakoitsija hankkii tarvittavan sähkön huuhteluun. Alueen maasto on tasaista metsä- tai peltomaata. Kaivojen paikalle johtaa tieura (hiekka/murske), jota tullaan vahvistamaan karkealla murskeella. Myös kaivon ympäristöä tullaan vahvistamaan ja korottamaan murskeella. Tilaaja hankkii kaikki tarvittavat luvat ennen työn aloitusta.

Kullakin työvuorolla tulee olla miehityksenä kaksi (2) henkilöä täysiaikaisesti ja yksin työskentelyä työmaalla on vältettävä. Työntekijöiden tulee käyttää vaadittuja suojavarusteita (kypärät, suojalasit, turvakengät, huomioliivit jne.). Epäkohtia havaittuaan tilaajan edustajana valvova geologi (turvallisuuskoordinaattori) voi keskeyttää työskentelyn työmaalla, ja työskentely voi jatkua vasta kun epäkohdat on korjattu. Keskeyttämisen johtuessa epäkohdista, ei urakoitsijalla ole oikeutta seisonta-ajan korvauksiin. Urakoitsija vastaa henkilökohtaisten suojavarusteiden käytöstä. Urakoitsija vastaa turvallisuudesta työssä käytettävien koneiden läheisyydessä ja kulkureiteillä. Alue koneen ympärillä merkitään lippusiimalla ja työmaa-alue kylteillä.

Tilaajan pyynnöstä johtuvista muutoksista tai muista mahdollisista lisäpalveluista, joita ei ole hinnoiteltu hintaliitteessä, sovitaan työmaiden aloituskokouksissa tai työn aikana pidettävissä työmaakokouksissa. Tarjouksessa on ilmoitettava tarjouksesta vastaava, toimivaltainen yhteyshenkilö yhteystietoineen ja sähköpostiosoitteineen sekä hänen tehtävänsä/asemansa. Työn aloitus- ja muut aikataulut sovitaan tarkemmin töiden aloituskokouksessa. Työn optimiajankohta on kesä—syyskuu.

Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 500 000 EUR 💰
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Kurikka
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Tarjoajalla on elinkeinotoiminnan harjoittamisoikeus. Tarjoaja on merkitty kaupparekisteriin tai vastaavaan rekisteriin. Tarjoaja on merkitty ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisäverovelvollisten rekisteriin.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Hankintalain pakolliset poissulkemisperusteet
GTK:lla on oikeus ja velvollisuus sulkea pois tarjouskilpailusta yritys, jonka kohdalla toteutuu hankintalain 53 tai 54 §:ssä säädetty poissulkemisperuste. Näitä ovat mm. eräisiin rikoksiin syyllistyminen tai konkurssi.
Tarjoaja on merkitty ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisäverovelvollisten rekisteriin.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 09:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 2021-11-30 📅
Tarjousten avauspäivä: 2021-05-16 📅
Tarjousten avausaika: 00:00
Paikka: Espoo
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2021/S 072-183658 (2021-04-09)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-07-15) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tarjousta pyydettiin viidestä (5) siiviläputkikaivoasennuksesta Kurikassa. Tutkimusalue ja kaivojen alustava sijainti on kuvattu tarkemmin liitekartoissa.
Viiden (5) rakennettavan kaivon (S7–S11) syvyydet vaihtelevat 11–70 m välillä maanpinnasta (S7 on n. 60 m, S8 n. 65 m, S9 n. 70 m, S10 n. 55 m ja S11 n. 18m. Kaivojen sisähalkaisija on noin 350 ja 500 mm. Siiviläputkien osuudet vaihtelevat 6–20 metrin välillä (S7 n. 6 m, S8 n. 20 m, S9 n. 20 m, S10 n. 9 m ja S11 n. 7 m). Siiviläputkina käytetään saksalaisen GWE:n putkia. Siiviläputkien tyypit ovat: GWE DUVA, lasipallon rakeisuus 3,4–4 mm, siivilärako ulkoputkessa 2,0 mm 350 mm putkessa ja GWE Stainless steel bridge slot -siivilät 500 mm putkessa. Kaivon pohjaosaan jätetään yleensä noin yhden—viiden (1–5) m:n pituinen pesä/sakkatila. Siiviläputki alkaa sakkatilan yläpuolelta.
Pohjavesi on usein paineellista, mikä aiheuttaa erityisvaatimuksia työskentelylle. Aineksen on myös havaittu pursuvan työputkeen hienorakeisten kerrosten kohdalla ja tämän vuoksi kaivinpaalumentelmää tai vastaavaa maaperää vähän häiritsevää menetelmää käytetään mahdollisimman paljon. Usein pursumisen estämiseksi joudutaan poraamaan kallioon saakka. Näin ollen kaivojen syvyydet saattavat myös hieman kasvaa esitetyistä, jotta kaivoputket siivilöineen saadaan varmuudella asennettua. Työputki nostetaan asennuksen jälkeen kaivon siivilätason yläpuolelle, johon se jätetään. Kaivon valmistumisen jälkeen suoritetaan kaivon huuhtelupumppaus.
Kaivon rakenneputket:
— S7: 6 m siivilä, 59 m umpiputkea, halk. 500 mm
— S8: 20 m siivilä, 45 m umpiputkea, halk. 350 mm
— S9: 20 m siivilä, 50 m umpiputkea, halk. 350 mm
— S10: 9 m siivilä, 47 m umpiputkea, halk. 500 mm
— S11: 7 m siivilä, 11 m umpiputkea, halk. 500 mm.
Tarjousta pyydettiin viidestä (5) siiviläputkikaivoasennuksesta Kurikassa. Tutkimusalue ja kaivojen alustava sijainti on kuvattu tarkemmin liitekartoissa.
Viiden (5) rakennettavan kaivon (S7–S11) syvyydet vaihtelevat 11–70 m välillä maanpinnasta (S7 on n. 60 m, S8 n. 65 m, S9 n. 70 m, S10 n. 55 m ja S11 n. 18m. Kaivojen sisähalkaisija on noin 350 ja 500 mm. Siiviläputkien osuudet vaihtelevat 6–20 metrin välillä (S7 n. 6 m, S8 n. 20 m, S9 n. 20 m, S10 n. 9 m ja S11 n. 7 m). Siiviläputkina käytetään saksalaisen GWE:n putkia. Siiviläputkien tyypit ovat: GWE DUVA, lasipallon rakeisuus 3,4–4 mm, siivilärako ulkoputkessa 2,0 mm 350 mm putkessa ja GWE Stainless steel bridge slot -siivilät 500 mm putkessa. Kaivon pohjaosaan jätetään yleensä noin yhden—viiden (1–5) m:n pituinen pesä/sakkatila. Siiviläputki alkaa sakkatilan yläpuolelta.
Pohjavesi on usein paineellista, mikä aiheuttaa erityisvaatimuksia työskentelylle. Aineksen on myös havaittu pursuvan työputkeen hienorakeisten kerrosten kohdalla ja tämän vuoksi kaivinpaalumentelmää tai vastaavaa maaperää vähän häiritsevää menetelmää käytetään mahdollisimman paljon. Usein pursumisen estämiseksi joudutaan poraamaan kallioon saakka. Näin ollen kaivojen syvyydet saattavat myös hieman kasvaa esitetyistä, jotta kaivoputket siivilöineen saadaan varmuudella asennettua. Työputki nostetaan asennuksen jälkeen kaivon siivilätason yläpuolelle, johon se jätetään. Kaivon valmistumisen jälkeen suoritetaan kaivon huuhtelupumppaus.
Kaivon rakenneputket:
— S7: 6 m siivilä, 59 m umpiputkea, halk. 500 mm
— S8: 20 m siivilä, 45 m umpiputkea, halk. 350 mm
— S9: 20 m siivilä, 50 m umpiputkea, halk. 350 mm
— S10: 9 m siivilä, 47 m umpiputkea, halk. 500 mm
— S11: 7 m siivilä, 11 m umpiputkea, halk. 500 mm.
Tarjousta pyydettiin viidestä (5) siiviläputkikaivoasennuksesta Kurikassa. Tutkimusalue ja kaivojen alustava sijainti on kuvattu tarkemmin liitekartoissa.
Viiden (5) rakennettavan kaivon (S7–S11) syvyydet vaihtelevat 11–70 m välillä maanpinnasta (S7 on n. 60 m, S8 n. 65 m, S9 n. 70 m, S10 n. 55 m ja S11 n. 18m. Kaivojen sisähalkaisija on noin 350 ja 500 mm. Siiviläputkien osuudet vaihtelevat 6–20 metrin välillä (S7 n. 6 m, S8 n. 20 m, S9 n. 20 m, S10 n. 9 m ja S11 n. 7 m). Siiviläputkina käytetään saksalaisen GWE:n putkia. Siiviläputkien tyypit ovat: GWE DUVA, lasipallon rakeisuus 3,4–4 mm, siivilärako ulkoputkessa 2,0 mm 350 mm putkessa ja GWE Stainless steel bridge slot -siivilät 500 mm putkessa. Kaivon pohjaosaan jätetään yleensä noin yhden—viiden (1–5) m:n pituinen pesä/sakkatila. Siiviläputki alkaa sakkatilan yläpuolelta.
Viiden (5) rakennettavan kaivon (S7–S11) syvyydet vaihtelevat 11–70 m välillä maanpinnasta (S7 on n. 60 m, S8 n. 65 m, S9 n. 70 m, S10 n. 55 m ja S11 n. 18m. Kaivojen sisähalkaisija on noin 350 ja 500 mm. Siiviläputkien osuudet vaihtelevat 6–20 metrin välillä (S7 n. 6 m, S8 n. 20 m, S9 n. 20 m, S10 n. 9 m ja S11 n. 7 m). Siiviläputkina käytetään saksalaisen GWE:n putkia. Siiviläputkien tyypit ovat: GWE DUVA, lasipallon rakeisuus 3,4–4 mm, siivilärako ulkoputkessa 2,0 mm 350 mm putkessa ja GWE Stainless steel bridge slot -siivilät 500 mm putkessa. Kaivon pohjaosaan jätetään yleensä noin yhden—viiden (1–5) m:n pituinen pesä/sakkatila. Siiviläputki alkaa sakkatilan yläpuolelta.
Tarjouksessa on osoitettava hinnoittelu edellä mainitulle toiminnalle hintaliitteeseen, mutta urakoitsija voi esittää myös vaihtoehtoisen menettelyn suunnitelmineen ja hinnoittelun sen toteutukselle. Suunnitelmasta tulee käydä ilmi maaperän läpäisy sitä häiritsemättä esimerkiksi paineilmalla, kun kerrokset niin sallivat. Tällöin kysymykseen tulee esim. kaivinpaalumenetelmä. Jos em. menettely ei käy selityksestä selkeästi ilmi, eikä maaperän häiriintymättömyydestä voida olla varmoja, tilaaja voi perua työn. Työn käytännön suorituksesta ja mahdollisista suunnitelman muutoksista sovitetaan valvovan geologin kanssa työkohteessa.

Arvioitu kaivinpaalumenetelmällä tai vastaavalla läpäistävän maakerroksen määrä vaihtelee 9–59 m:n välillä seuraavasti: S7 välillä 9–61 m, S8 väleillä 11–27 ja 35—59 m, S9 välillä 20–65 m, S10 väleillä 13–40 m ja 42–51 m sekä S11 välillä 0—18 m.
Kaivon teon kriteerien täytyttyä oletettua aikaisemmin tai maaperän olosuhteiden osoittautuessa liian haastaviksi työn järkevään suorittamiseen, ostaja voi muuttaa kaivon teon määräsyvyyden myös ennen tässä esitettyjä syvyyksiä. Tilaaja ilmoittaa urakoitsijalle mikäli kaivon teko keskeytetään ennen määräsyvyyttä.

Kullakin työvuorolla tulee olla miehityksenä kaksi (2) henkilöä täysiaikaisesti ja yksintyöskentelyä työmaalla on vältettävä. Työntekijöiden tulee käyttää vaadittuja suojavarusteita (kypärät, suojalasit, turvakengät, huomioliivit jne.). Epäkohtia havaittuaan tilaajan edustajana valvova geologi (turvallisuuskoordinaattori) voi keskeyttää työskentelyn työmaalla ja työskentely voi jatkua vasta kun epäkohdat on korjattu. Keskeyttämisen johtuessa epäkohdista ei urakoitsijalla ole oikeutta seisonta-ajan korvauksiin. Urakoitsija vastaa henkilökohtaisten suojavarusteiden käytöstä. Urakoitsija vastaa turvallisuudesta työssä käytettävien koneiden läheisyydessä ja kulkureiteillä. Alue koneen ympärillä merkitään lippusiimalla ja työmaa-aluekylteillä.

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-06-02 📅
Nimi: Styrud Boreal Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0917901-9
Postiosoite: Nallekuja 3
Postitoimipaikka: Nurmijärvi
Postinumero: FI-01900
Maa: Suomi 🇫🇮 Manner-Suomi🏙️ Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 1
Lähde: OJS 2021/S 138-367727 (2021-07-15)