Sammontalon projektinjohtourakoitsijan hankinta

Lappeenrannan kaupunki

Hankinnassa on kysymys Sammonlahden monitoimitalon eli Sammontalon uudisrakennuksen toteuttamisesta yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana. Sammontaloon on tarkoitus rakentaa tilat perusopetuksen vuosiluokille 1—9, varhaiskasvatukselle ja esi- sekä valmistavalle opetukselle, kirjastolle, nuorisotoimelle ja terveydenhuollolle. Käyttöönottovaiheessa tilojen on mahdollistettava 890 perusopetusoppilaan ja noin 200 päiväkoti- tai varhaiskasvatuslapsen tilankäyttö.
Hankinnassa valitaan projektinjohtourakoitsija, joka toimii pääurakoitsijana. Hankinta jakautuu kehitys- ja toteutusvaiheisiin. Kehitysvaiheen aikana tilaaja, projektinjohtourakoitsija ja suunnittelijat määrittävät yhdessä muun muassa suunnitteluun, tavoite- ja kattohintaan sekä toteutusaika-tauluun liittyviä kysymyksiä. Kehitysvaiheen päättää tilaajan päätös mahdollisesta toteutusvaiheeseen siirtymisestä.
Tilaaja on hankkinut pää- ja arkkitehtisuunnittelijat etukäteen. Tilaajan tarkoituksena on, että urakoitsija nimeää tarjouksessaan muut tarvittavat suunnittelijat, jotka kehitysvaiheessa toimivat projektinjohtourakoitsijan nimissä. Hankkeen neuvotteluvaiheessa ratkaistaan, miten menetellään tilaajan pää- ja arkkitehtisuunnittelijoiden suhteen eli esimerkiksi siirretäänkö nämä urakoitsijan nimiin.
Tavoitteena on, että kehitysvaihe alkaa syksyllä 2021, toteutusvaihe keväällä 2022 ja rakennus voidaan ottaa käyttöön syksyllä 2024.
Hankinnassa hinta—laatusuhteen vertailussa laadun painoarvo on 50—70 % ja hinnan painoarvo 30—50 %.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-06-22. Hankinta julkaistiin 2021-05-21.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2021-05-21 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2021-05-21)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennustyöt
Lyhyt kuvaus:
Hankinnassa on kysymys Sammonlahden monitoimitalon eli Sammontalon uudisrakennuksen toteuttamisesta yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana. Sammontaloon on tarkoitus rakentaa tilat perusopetuksen vuosiluokille 1—9, varhaiskasvatukselle ja esi- sekä valmistavalle opetukselle, kirjastolle, nuorisotoimelle ja terveydenhuollolle. Käyttöönottovaiheessa tilojen on mahdollistettava 890 perusopetusoppilaan ja noin 200 päiväkoti- tai varhaiskasvatuslapsen tilankäyttö. Hankinnassa valitaan projektinjohtourakoitsija, joka toimii pääurakoitsijana. Hankinta jakautuu kehitys- ja toteutusvaiheisiin. Kehitysvaiheen aikana tilaaja, projektinjohtourakoitsija ja suunnittelijat määrittävät yhdessä muun muassa suunnitteluun, tavoite- ja kattohintaan sekä toteutusaika-tauluun liittyviä kysymyksiä. Kehitysvaiheen päättää tilaajan päätös mahdollisesta toteutusvaiheeseen siirtymisestä. Tilaaja on hankkinut pää- ja arkkitehtisuunnittelijat etukäteen. Tilaajan tarkoituksena on, että urakoitsija nimeää tarjouksessaan muut tarvittavat suunnittelijat, jotka kehitysvaiheessa toimivat projektinjohtourakoitsijan nimissä. Hankkeen neuvotteluvaiheessa ratkaistaan, miten menetellään tilaajan pää- ja arkkitehtisuunnittelijoiden suhteen eli esimerkiksi siirretäänkö nämä urakoitsijan nimiin. Tavoitteena on, että kehitysvaihe alkaa syksyllä 2021, toteutusvaihe keväällä 2022 ja rakennus voidaan ottaa käyttöön syksyllä 2024. Hankinnassa hinta—laatusuhteen vertailussa laadun painoarvo on 50—70 % ja hinnan painoarvo 30—50 %.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennustyöt 📦
Lisä-CPV-koodi: Rakennushankkeen johto 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Etelä-Karjala 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Kilpailullinen neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Lappeenrannan kaupunki
Postiosoite: PL 11
Postinumero: FI-53101
Postitoimipaikka: Lappeenranta
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.lappeenranta.fi 🌏
Sähköposti: pekka.talonpoika@lappeenranta.fi 📧
Puhelin: +358 56161 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/lprhankintapalvelut?id=350963&tpk=2ab4d06c-3b9a-4688-9ea0-e51fe3ac0364 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/lprhankintapalvelut?id=350963&tpk=2ab4d06c-3b9a-4688-9ea0-e51fe3ac0364 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-05-21 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2021-06-22 📅
Julkaisupäivä: 2021-05-26 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 100-262800
EUVL-S-numero: 100
Lisätietoja
Hankintailmoitusta koskevat tiedustelut tulee esittää Tarjouspalvelu-toimittajaportaalissa viimeistään 8.6.2021 klo 12.00 mennessä. Vastaukset tiedusteluihin pyritään julkaisemaan Tarjouspalvelu-toimittajaportaalissa 11.6.2021 klo 12.00 mennessä. Jos ehdokas on ryhmittymä, kaikista ryhmittymän jäsenistä toimitetaan oma ESPD-lomake. Jos ehdokas vetoaa alihankkijansa tai muun tahon voimavaroihin neuvotteluvaiheeseen pääsyn edellytyksenä olevien vähimmäisvaatimusten (esim. referenssivaatimukset) täyttymiseksi, myös kyseisestä alihankkijasta tai muusta tahosta on toimitettava ESPD-lomake. Tämä koskee myös omia konserniyhtiöitä
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnassa on kysymys Sammonlahden monitoimitalon eli Sammontalon uudisrakennuksen toteuttamisesta yhteistoiminnallisena projektinjohtourakkana. Sammontaloon on tarkoitus rakentaa tilat perusopetuksen vuosiluokille 1—9, varhaiskasvatukselle ja esi- sekä valmistavalle opetukselle, kirjastolle, nuorisotoimelle ja terveydenhuollolle. Käyttöönottovaiheessa tilojen on mahdollistettava 890 perusopetusoppilaan ja noin 200 päiväkoti- tai varhaiskasvatuslapsen tilankäyttö.
Näytä lisää
Hankinnassa valitaan projektinjohtourakoitsija, joka toimii pääurakoitsijana. Hankinta jakautuu kehitys- ja toteutusvaiheisiin. Kehitysvaiheen aikana tilaaja, projektinjohtourakoitsija ja suunnittelijat määrittävät yhdessä muun muassa suunnitteluun, tavoite- ja kattohintaan sekä toteutusaika-tauluun liittyviä kysymyksiä. Kehitysvaiheen päättää tilaajan päätös mahdollisesta toteutusvaiheeseen siirtymisestä.
Näytä lisää
Tilaaja on hankkinut pää- ja arkkitehtisuunnittelijat etukäteen. Tilaajan tarkoituksena on, että urakoitsija nimeää tarjouksessaan muut tarvittavat suunnittelijat, jotka kehitysvaiheessa toimivat projektinjohtourakoitsijan nimissä. Hankkeen neuvotteluvaiheessa ratkaistaan, miten menetellään tilaajan pää- ja arkkitehtisuunnittelijoiden suhteen eli esimerkiksi siirretäänkö nämä urakoitsijan nimiin.
Näytä lisää
Tavoitteena on, että kehitysvaihe alkaa syksyllä 2021, toteutusvaihe keväällä 2022 ja rakennus voidaan ottaa käyttöön syksyllä 2024.
Hankinnassa hinta—laatusuhteen vertailussa laadun painoarvo on 50—70 % ja hinnan painoarvo 30—50 %.
Hankinnassa valitaan projektinjohtourakoitsija, joka toimii pääurakoitsijana. Hankinta jakautuu kehitys- ja toteutusvaiheisiin. Kehitysvaiheen aikana tilaaja, projektinjohtourakoitsija ja suunnittelijat määrittävät yhdessä muun muassa suunnitteluun, tavoite- ja kattohintaan sekä toteutusaikatauluun liittyviä kysymyksiä. Kehitysvaiheen päättää tilaajan päätös mahdollisesta toteutusvaiheeseen siirtymisestä.
Näytä lisää
Tilaaja on hankkinut pää- ja arkkitehtisuunnittelijat etukäteen vuosina 2018—2019 järjestetyt arkkitehtikilpailun perusteella. Tilaajan tarkoituksena on, että urakoitsija nimeää tarjouksessaan muut tarvittavat suunnittelijat, jotka kehitysvaiheessa toimivat projektinjohtourakoitsijan nimissä. Hankkeen neuvotteluvaiheessa ratkaistaan, miten menetellään tilaajan pää- ja arkkitehtisuunnittelijoiden suhteen eli esimerkiksi siirretäänkö nämä urakoitsijan nimiin.
Näytä lisää
Kehitys- ja toteutusvaiheen sopimusten sisältö täsmentyy nyt toteutetun kilpailutuksen neuvotteluvaiheen kuluessa. Neuvotteluissa kartoitetaan ja määritellään keinot, joilla tilaajan tarpeet voidaan parhaiten täyttää. Tavoitteena on, että kehitysvaihe alkaa syksyllä 2021, toteutusvaihe keväällä 2022 ja rakennus voidaan ottaa käyttöön syksyllä 2024.
Näytä lisää
Hankinnassa hinta—laatusuhteen vertailussa laadun painoarvo on 50—70 % ja hinnan painoarvo 30—50 %. Laadun osalta huomioitavia vertailuperusteita ovat tarjoajan avainhenkilöiden kokemus ja osaaminen, yhteistoiminta- ja muut valmiudet sekä hankkeelle esittämä alustava projektisuunnitelma. Hintavertailussa huomioidaan projektinjohtopalkkioprosentti sekä kehitysvaiheen hinnoittelu.
Näytä lisää
Projektikieli on suomi. Osallistumishakemuksen voi jättää ja hankkeen toteuttajaksi voidaan valita ryhmittymä. Ryhmittymään kuuluvia jäseniä ei voi vähentää tai muuttaa. Ryhmittymään kuuluvia jäseniä voidaan lisätä edellyttäen, että uudet jäsenet täyttävät tässä hankintailmoituksessa esitetyt vaatimukset ja toimittavat vaaditun selvityksen. Näiden vaatimusten tulee täyttyä jo sillä ryhmittymän kokoonpanolla, jolla osallistumishakemus tehdään.
Näytä lisää
Lisätietoja hankinnan suunnitellusta sisällöstä ja kohteesta on saatavissa hankintailmoituksen liitteistä. Liiteaineiston tiedot muodostavat lähtökohdan hankkeen toteutukselle, mutta aineisto on alustavaa ja sen yksityiskohtia voidaan täsmentää ja muokata lopulliseen tarjouspyyntöaineistoon. Tässä hankintailmoituksessa ehdottomina esitettyjä tietoja ei muuteta.
Näytä lisää
Kesto: 34 kuukautta
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
Uudisrakennus toteutetaan Sammonlahden aluekeskukseen Lappeenrannan länsialueelle.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Ehdokkaiden vähimmäismäärä: 3
Ehdokkaiden enimmäismäärä: 5
Objektiiviset kriteerit rajoitetun ehdokasjoukon valitsemiseksi:
Tilaaja valitsee tarjouskilpailuun osallistumishakemuksensa jättäneistä, soveltuvuutta koskevat vaatimukset täyttävistä ehdokkaista kolmesta viiteen (3—5) ehdokasta.
Mikäli soveltuvia ehdokkaita on enemmän, käytetään ehdokkaiden valintaperusteena aiempien asiakkaiden palautetta vastaavista uudisrakennushankkeista rakennustöissä seuraavasti:
a) Rakentamisen kokonaislaatu (ml. puhtauden- ja kosteudenhallinta)
b) Aikataulujen hallinta ja aikatauluissa pysyminen
c) Kustannusten hallinta ja budjetissa pysyminen
d) Työturvallisuuden toteutuminen
e) Yhteistyö- ja ongelmanratkaisukyky.
Ehdokas toimittaa osallistumishakemuksen liitteenä tämän hankintailmoituksen liitteenä 4 olevan lomakkeen täytettynä kolmen (3) aiemman referenssihankkeen osalta. Kutakin referenssihanketta kohden toimitetaan erillinen kappale lomakkeesta.
Kunkin lomakkeen täyttää referenssihankkeen tilaajan edustaja (vastuullinen projektipäällikkö tai muu vastaavassa roolissa toiminut henkilö) lomakkeessa annettujen ohjeiden mukaisesti. Tilaajien edustajat pisteyttävät ehdokkaan kunkin ominaisuuden osalta asteikolla 0—5.
Näytä lisää
Ilmoitettujen kolmen (3) referenssihankkeen pisteet (yhteensä enintään 75 pistettä) lasketaan yhteen. Tilaajan harkinnan mukaan kolmesta viiteen (3—5) eniten pisteitä saanutta valitaan hankkeen neuvotteluvaiheeseen. Mikäli tasapisteiden vuoksi ei voida erotella näitä kolmea (3), neljää (4) tai viittä (5) eniten pisteitä saanutta ehdokasta, arpa ratkaisee valinnan tasapisteissä olevien osalta.
Näytä lisää
Vastaavaksi uudisrakennuskohteeksi katsotaan bruttoalaltaan vähintään 3 000 brm
Referenssihankkeiden tulee olla viimeisen seitsemän (7) vuoden ajalta (vastaanotettu aikaisintaan heinäkuussa 2014 ja viimeistään kesäkuussa 2021).
Näistä vastaavista uudisrakennuskohteista kahden (2) toteuttamismuoto on voinut olla mikä hyvänsä, mutta yhden (1) on oltava yhteistoiminnallinen hanke. Yhteistoiminnallisiksi hankkeiksi katsotaan seuraavat:
— IPT- tai allianssihanke (hankkeen keskeisten toimijoiden väliseen yhteiseen sopimukseen perustuva urakka, jossa osapuolet vastaavat toteutettavan projektin suunnittelusta ja rakentamisesta yhdessä yhteisellä organisaatiolla ja jossa toimijat jakavat projektiin liittyviä riskejä sekä noudattavat tiedon avoimuuden periaatteita kiinteää yhteistyötä tavoitellen)
Näytä lisää
— Elinkaarihanke (urakkamuoto, jossa hankkeen toteuttaja vastaa kohteen suunnittelusta, rakentamisesta sekä kiinteistöpalveluista pitkäkestoisella sopimuskaudella (tavanomaisesti 15—25 vuotta)
— Sopimuksellisesti erillisiin kehitys- ja toteutusvaiheisiin jaetut KVR/SR- ja projektinjohtourakat (urakkamuoto, jossa tilaaja ja toteuttaja yhdessä kehitysvaihetta koskevan sopimuksen puitteissa kehittävät hankkeen suunnittelua ja toteutusta, minkä jälkeen tilaaja erikseen päättää, toteutetaanko hanke; tällaiseksi hankkeeksi ei lasketa tavanomaisia KVR/SR- tai projektinjohtourakoita eikä sellaisia hankkeita, joissa kehittäminen tapahtuu ennen hankintasopimusten tekemistä esimerkiksi hankinnan neuvotteluvaiheessa).
Näytä lisää
Mikäli ehdokas nimeää ei-yhteistoiminnallisia hankkeita enemmän kuin kaksi (2), ainoastaan kaksi (2) vähiten pisteitä saanutta hanketta otetaan arvioinnissa huomioon.
Mikäli ehdokas ei toimita osallistumishakemuksen liitteinä edellä kuvattuja lomakkeita, tästä ei suoraan seuraa, että osallistumishakemus suljettaisiin pois tarjouskilpailusta. Ehdokas saa kuitenkin tällöin 0 pistettä edellä kuvatussa vertailussa.
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0162193-3
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Pekka Talonpoika
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/lprhankintapalvelut?id=350963&tpk=2ab4d06c-3b9a-4688-9ea0-e51fe3ac0364 🌏

Viite
Lisätietoja
Hankintailmoitusta koskevat tiedustelut tulee esittää Tarjouspalvelu-toimittajaportaalissa viimeistään 8.6.2021 klo 12.00 mennessä. Vastaukset tiedusteluihin pyritään julkaisemaan Tarjouspalvelu-toimittajaportaalissa 11.6.2021 klo 12.00 mennessä.
Jos ehdokas on ryhmittymä, kaikista ryhmittymän jäsenistä toimitetaan oma ESPD-lomake. Jos ehdokas vetoaa alihankkijansa tai muun tahon voimavaroihin neuvotteluvaiheeseen pääsyn edellytyksenä olevien vähimmäisvaatimusten (esim. referenssivaatimukset) täyttymiseksi, myös kyseisestä alihankkijasta tai muusta tahosta on toimitettava ESPD-lomake. Tämä koskee myös omia konserniyhtiöitä
Näytä lisää

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2021/S 100-262800 (2021-05-21)