Hankinnan kohteena on maitotaloustuotteet toimitettuna TOP Finnterms 2001 ehdon mukaisesti tilaajien toimituskohteisiin. Ilmoitetut hankittavat tuotemäärät ovat arvioita yhteishankinnassa mukana olevien tilaajien tarpeesta ja perustuvat edellisen vuoden kulutusmääriin. Tarjoajan kannattaa huomioida, että edeltävä vuosi oli koronavuosi ja se osaltaan vaikutti laskevasti tuotteiden kulutusmääriin mm. kouluissa ja päiväkodeissa. Tuotteita tilataan sopimuskaudella todellisen tarpeen mukaan, joten arviodut tuotemääräarviot voivat ylittyä tai alittua. Tarjottuja sopimustuotteita tulee olla valikoimissa koko sopimuskauden ajan. Mikäli sopimustuotteen valmistus lopetetaan, tulee vastaavasta korvaavasta tuotteesta sopia. Tarjouspyynnön liitteenä olevasta toimituskohdeluettelosta selviää toimituskohteet ja toimitusten rytmi. Toimituskohdeluettelo on ohjeellinen ja siihen voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana. Tarjotut tuotteet tulee pystyä toimittamaan kaikkiin toimituskohdeluettelossa lueteltuihin tilaajan toimituskohteisiin.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-05-26.
Hankinta julkaistiin 2021-04-23.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2021-04-23) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Maitotaloustuotteet
Viitenumero: LPR/1587/02.08.02/2020
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on maitotaloustuotteet toimitettuna TOP Finnterms 2001 ehdon mukaisesti tilaajien toimituskohteisiin.
Ilmoitetut hankittavat tuotemäärät ovat arvioita yhteishankinnassa mukana olevien tilaajien tarpeesta ja perustuvat edellisen vuoden kulutusmääriin. Tarjoajan kannattaa huomioida, että edeltävä vuosi oli koronavuosi ja se osaltaan vaikutti laskevasti tuotteiden kulutusmääriin mm. kouluissa ja päiväkodeissa. Tuotteita tilataan sopimuskaudella todellisen tarpeen mukaan, joten arviodut tuotemääräarviot voivat ylittyä tai alittua. Tarjottuja sopimustuotteita tulee olla valikoimissa koko sopimuskauden ajan. Mikäli sopimustuotteen valmistus lopetetaan, tulee vastaavasta korvaavasta tuotteesta sopia.
Tarjouspyynnön liitteenä olevasta toimituskohdeluettelosta selviää toimituskohteet ja toimitusten rytmi. Toimituskohdeluettelo on ohjeellinen ja siihen voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana. Tarjotut tuotteet tulee pystyä toimittamaan kaikkiin toimituskohdeluettelossa lueteltuihin tilaajan toimituskohteisiin.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Maitotaloustuotteet📦
Lisä-CPV-koodi: Maitotaloustuotteet📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Etelä-Karjala🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankinnan kohteena on maitotaloustuotteet toimitettuna TOP Finnterms 2001 ehdon mukaisesti tilaajien toimituskohteisiin.
Ilmoitetut hankittavat tuotemäärät ovat arvioita yhteishankinnassa mukana olevien tilaajien tarpeesta ja perustuvat edellisen vuoden kulutusmääriin. Tarjoajan kannattaa huomioida, että edeltävä vuosi oli koronavuosi ja se osaltaan vaikutti laskevasti tuotteiden kulutusmääriin mm. kouluissa ja päiväkodeissa. Tuotteita tilataan sopimuskaudella todellisen tarpeen mukaan, joten arviodut tuotemääräarviot voivat ylittyä tai alittua. Tarjottuja sopimustuotteita tulee olla valikoimissa koko sopimuskauden ajan. Mikäli sopimustuotteen valmistus lopetetaan, tulee vastaavasta korvaavasta tuotteesta sopia.
Ilmoitetut hankittavat tuotemäärät ovat arvioita yhteishankinnassa mukana olevien tilaajien tarpeesta ja perustuvat edellisen vuoden kulutusmääriin. Tarjoajan kannattaa huomioida, että edeltävä vuosi oli koronavuosi ja se osaltaan vaikutti laskevasti tuotteiden kulutusmääriin mm. kouluissa ja päiväkodeissa. Tuotteita tilataan sopimuskaudella todellisen tarpeen mukaan, joten arviodut tuotemääräarviot voivat ylittyä tai alittua. Tarjottuja sopimustuotteita tulee olla valikoimissa koko sopimuskauden ajan. Mikäli sopimustuotteen valmistus lopetetaan, tulee vastaavasta korvaavasta tuotteesta sopia.
Tarjouspyynnön liitteenä olevasta toimituskohdeluettelosta selviää toimituskohteet ja toimitusten rytmi. Toimituskohdeluettelo on ohjeellinen ja siihen voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana. Tarjotut tuotteet tulee pystyä toimittamaan kaikkiin toimituskohdeluettelossa lueteltuihin tilaajan toimituskohteisiin.
Tarjouspyynnön liitteenä olevasta toimituskohdeluettelosta selviää toimituskohteet ja toimitusten rytmi. Toimituskohdeluettelo on ohjeellinen ja siihen voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana. Tarjotut tuotteet tulee pystyä toimittamaan kaikkiin toimituskohdeluettelossa lueteltuihin tilaajan toimituskohteisiin.
Hankinnan kohteena on maitotaloustuotteet kuten maidot, piimät, kermat ja muut maitotaloustuotteet.
Tarjouspyynnössä pyydetään hinta alv 0 % eniten käytetyille / tärkeimmille tuotteille toimitettuna tilaajien toimituskohteisiin. Tarjoaja sitoutuu toimittamaan tavarat rullakoissa perille toimituskohteiden vastaanottotiloihin ja tarvittaessa myös kylmätiloihin. Lisäksi pyydämme tarjoajaa ilmoittamaan tuoteryhmäkohtaiset alennusprosentin niille tuotteille, joita ei tarjouspyynnössä mainita. Ilmoitetut hankittavat tuotemäärät ovat arvioita yhteishankinnassa mukana olevien tilaajien tarpeesta ja perustuvat edellisen vuoden (koronavuosi) kulutusmääriin.

Sopimuskausi on 1.10.2021—30.9.2022. Lisäksi hankintayksikkö varaan itselleen mahdollisuuden halutessaan jatkaa sopimusta kolmella (3) yhden (1) vuoden mittaisella optiokaudella (1+1+1).
Optiomahdollisuuden käytöstä hankintayksikkö päättää varsinaisen sopimuskauden lopulla sopimustoimittajan kanssa pidettävien erillisten neuvottelujen jälkeen.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Hankintayksikkö varaan itselleen mahdollisuuden halutessaan jatkaa sopimusta kolmella (3) yhden (1) vuoden mittaisella optiokaudella (1+1+1).
Optiomahdollisuuden käytöstä hankintayksikkö päättää varsinaisen sopimuskauden lopulla sopimustoimittajan kanssa pidettävien erillisten neuvottelujen jälkeen.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 13:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 2021-10-31 📅
Tarjousten avauspäivä: 2021-05-26 📅
Tarjousten avausaika: 14:00
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2021/S 082-210682 (2021-04-23)
Lisätietoilmoitus (2021-05-20) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on maitotaloustuotteet toimitettuna TOP Finnterms 2001 ehdon mukaisesti tilaajien toimituskohteisiin.
Ilmoitetut hankittavat tuotemäärät ovat arvioita yhteishankinnassa mukana olevien tilaajien tarpeesta ja perustuvat edellisen vuoden kulutusmääriin. Tarjoajan kannattaa huomioida, että edeltävä vuosi oli koronavuosi ja se osaltaan vaikutti laskevasti tuotteiden kulutusmääriin mm. kouluissa ja päiväkodeissa. Tuotteita tilataan sopimuskaudella todellisen tarpeen mukaan, joten arviodut tuotemääräarviot voivat ylittyä tai alittua. Tarjottuja sopimustuotteita tulee olla valikoimissa koko sopimuskauden ajan. Mikäli sopimustuotteen valmistus lopetetaan, tulee vastaavasta korvaavasta tuotteesta sopia.
Tarjouspyynnön liitteenä olevasta toimituskohdeluettelosta selviää toimituskohteet ja toimitusten rytmi. Toimituskohdeluettelo on ohjeellinen, ja siihen voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana. Tarjotut tuotteet tulee pystyä toimittamaan kaikkiin toimituskohdeluettelossa lueteltuihin tilaajan toimituskohteisiin.

— Tarkennettu sopimusluonnokseen kohtaa 14 Vahingonkorvaus.
— Täsmennetty seuraavia tietoja:
2.16 Jogurtti maustettu, laatu-/ravintokriteerit
Tuotteen rasva enintään 2 %, mutta sallitaan kokonaisokeripitoisuudeksi enintään 10.
2.19 Jogurtti maustettu, laatu-/ravintokriteerit
Sallitaan, että lisättyä sokeria on enintään 6 % ja kokonaissokeri voi olla 10 %. Sallitaan vaihtoehtoisesti tuotteessa rasvaa 0,6 %, kun muut kriteerit täyttyvät.
2.20 Jogurtti maustettu laktoositon

2.30 Edam-tyyppinen viipale laktoositon
Sallitaan tuotteessa rasvaa enintään 23 % ja suolaa enintään 1,4 %.
— Täsmennetty: Lisätty sokeri ilmoitetaan tuotteen kokonaisravintoarvosta.
Vastuullisuuskriteeri 4.3.: Täsmennetty, että säilöntäaineella tarkoitetaan sellaista, jota ei ole hyväksytty EU:ssa rehun lisäaineeksi.
Täsmennetty kohtaan Hankinnan kohteen kriteerit:
Osuus, joka tarjoajan maito- ja jakeluautoista yhteensä kulkee biokaasulla ja/tai kaasulla. Laskenta tulee tehdä niin, että se kuvaa mahdollisimman hyvin tämänhetkistä tilannetta esim. huhtikuulta 2021. Lasketaan osuus, joka tarjoajan maito-ja jakeluautoista yhteensä kulkee biokaasulla ja/tai kaasulla. %-luku lasketaan autojen lukumäärästä.

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tarjouspyynnön liitteenä olevasta toimituskohdeluettelosta selviää toimituskohteet ja toimitusten rytmi. Toimituskohdeluettelo on ohjeellinen, ja siihen voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana. Tarjotut tuotteet tulee pystyä toimittamaan kaikkiin toimituskohdeluettelossa lueteltuihin tilaajan toimituskohteisiin.
Tarjouspyynnön liitteenä olevasta toimituskohdeluettelosta selviää toimituskohteet ja toimitusten rytmi. Toimituskohdeluettelo on ohjeellinen, ja siihen voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana. Tarjotut tuotteet tulee pystyä toimittamaan kaikkiin toimituskohdeluettelossa lueteltuihin tilaajan toimituskohteisiin.
Lähde: OJS 2021/S 099-261252 (2021-05-20)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-10-06) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tämän sopimuksen puitteissa hankitaan maitotaloustuotteet toimitettuna TOP Finnterms 2001 ehdon mukaisesti Tilaajien toimituskohteisiin.
Tuotteita tilataan sopimuskaudella todellisen tarpeen mukaan, joten arviodut tuotemääräarviot voivat ylittyä tai alittua. Tarjottuja sopimustuotteita tulee olla valikoimissa koko sopimuskauden ajan. Mikäli sopimustuotteen valmistus lopetetaan, tulee vastaavasta korvaavasta tuotteesta sopia.
Sopimuksen liitteenä oleva toimituskohdeluettelo on ohjeellinen ja siihen voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana. Tarjotut sopimustuotteet tulee pystyä toimittamaan kaikkiin toimituskohdeluettelossa lueteltuihin Tilaajan toimituskohteisiin.
Sopimuskausi on 1.10.2021 - 30.9.2022. Lisäksi hankintayksikkö varaan itselleen mahdollisuuden halutessaan jatkaa sopimusta kolmella yhden vuoden mittaisella optiokaudella (1+1+1). Optiomahdollisuuden käytöstä hankintayksikkö päättää varsinaisen sopimuskauden lopulla sopimustoimittajan kanssa pidettävien erillisten neuvottelujen jälkeen.

Tilaaja hankkii maitotaloustuotteet toimittettuna TOP Finnterms 2001 ehdon mukaisesti Tilaajien toimituskohteisiin.
Sopimustoimittajien edellytetään ottavan huomioon toiminnassaan mm. tuotteiden jäljitettävyyden, eläinten hyvinvoinnin, pakkausten vähäisen määrän ja kierrätettävyyden sekä tuotteiden mahdollisimman vähäisen ympäristön kuormituksen.
TUOTTEIDEN LAATUVAATIMUKSET
Sopimustuotteiden tulee olla laadultaan suurkeittiökäyttöön soveltuvia, ensiluokkaisia, turvallisia ja ja tuotteiden alkuperämaa on ilmoitettava. Tilaajat noudattavat toiminnassaan ravitsemusneuvottelukunnan suosituksia ja sydänmerkkiohjeistuksen kriteereiden

noudattaminen tuotteissa on toivottavaa. Tarjottavat tuotteet eivät saa sisältää muuntogeenisiä ainesosia (GMO = geeniteknisesti
muunneltu organismi). Sopimustuotteiden raaka-aineiden jäljitettävyys esim. alkuperä ja puhtausaste on pystyttävä selvittämään elintarvikelainsäädännnön periaatteiden ja vaatimusten mukaisesti. Toimittaja sitoutuu antamaan tilaajalle tuotteen jäljitettävyystiedot niitä pyydettäessä. Tuotteilta edellytetään ehdotonta hormoni- ja lääkejäämävapautta eivätkä tuotteet saa sisältää salmonellaa, listeriaa, yersiniaa, kampylobakteeria tai noroviruksia ja lisäksi toimittajan on noudatettava lakisääteistä vierasainevalvontaohjelmaa.

Maustetuissa viileissä, jogurteissa, proteenirahkoissa ja vanukkaissa ei saa käyttää keinotekoisia makeutusaineita.
Sopimustoimittajan tulee viileissä, jogurteissa, proteenivanukkaissa ja -rahkoissa hinnoitella samaan tuoteryhmään ja hintaryhmään kuuluvat rinnakkaistuotteet eri makuvaihtoehdoilla samanhintaisiksi. Ensisijaisesti käytetään suurtalouskeittiöiden pakkauskokoja, ei vähittäiskauppapakkauksia. Pakkaus ei saa myöskään olla liian iso, ns. tehdaskoko.

TOIMITUKSET
Toimituskohteet ja toimitusrytmi käy ilmi sopimuksen liitteenä olevassa toimituskohdeluettelossa. Luettelo on ohjeellinen ja siihen voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana. Sopimustuotteet tulee pystyä toimittamaan kaikkiin toimituskohdeluettelossa lueteltuihin Tilaajan toimituskohteisiin. Sopimustoimittaja sitoutuu toimittamaan tuotteet rullakoissa perille toimituskohteiden vastaanottotiloihin ja tarvittaessa myös kylmätiloihin. Tuotteita ei saa toimittaa lavoilla.

Hankintayksikkö varaa itselleen mahdollisuuden halutessaan jatkaa sopimusta vuosi kerrallaan, kuitenkin enintään kolme (3) optiovuotta.