Hankinnan kohteena ovat Kankaanpään kaupungin (jäljempänä myös "Hankintayksikkö") alueella sijaitsevan ja hankintailmoituksen julkaisuhetkellä Kankaanpään kaupungin omistuksessa ja hallinnassa olevan katuvalo- ja kuntoratavaloverkon luovutus palveluntuottajalle sekä valaistuspalvelun hankinta. Luovutettava valaisinverkosto valaisinpylväineen, kaapelointeineen ja keskuksineen sijaitsee Kankaanpään kaupungin alueella sekä pääasiassa Kankaanpään kaupungin omistamilla määräaloilla ja osittain valtion omistamilla tonteilla. Luovutettava valaisinverkosto, hankinnan kohde ja hankittavien palveluiden sisältö sekä sopimusehdot on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä. Luovutus koskee ainoastaan tarjouspyynnön liitteissä yksilöityä valaisinverkostoa eikä luovutuksen yhteydessä siirry esimerkiksi mitään omistusoikeutta kiinteistöihin, tontteihin tai niiden määräaloihin. Valaisinverkon luovutuksen yhteydessä ei siirry henkilöstöä. Luovutuksesta laaditaan erillinen kauppasopimus tarjouspyynnön liitteiden mukaisesti. Palveluntuottaja sitoutuu tuottamaan hankinnan kohteena olevat palvelut palvelusopimuksen mukaisesti. Palveluntuottaja sitoutuu vastaamaan sille valaisinverkon omistajana kuuluvista velvollisuuksista. Palveluntuottaja vastaa siitä, että sillä on tai se hankkii asianmukaiset viranomaishyväksynnät ja luvat hankinnan kohteen mukaisten palveluiden tuottamista varten. Hankintayksiköllä ei ole määräostovelvoitetta. Hankinta-asiakirjoissa esitetyt määrät ovat arvioita, eivätkä määrät sido hankintayksikköä. Hankintamenettelyn lopputuloksena hankintayksikkö valitsee yhden (1) palveluntuottajan, jonka kanssa se tekee sopimuksen.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-10-25.
Hankinta julkaistiin 2021-09-24.
hankintailmoitus (2021-09-24) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Teiden ja niihin liittyvien laitteiden korjaus, kunnossapito ja muut palvelut
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat Kankaanpään kaupungin (jäljempänä myös "Hankintayksikkö") alueella sijaitsevan ja hankintailmoituksen julkaisuhetkellä Kankaanpään kaupungin omistuksessa ja hallinnassa olevan katuvalo- ja kuntoratavaloverkon luovutus palveluntuottajalle sekä valaistuspalvelun hankinta.
Luovutettava valaisinverkosto valaisinpylväineen, kaapelointeineen ja keskuksineen sijaitsee Kankaanpään kaupungin alueella sekä pääasiassa Kankaanpään kaupungin omistamilla määräaloilla ja osittain valtion omistamilla tonteilla. Luovutettava valaisinverkosto, hankinnan kohde ja hankittavien palveluiden sisältö sekä sopimusehdot on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä. Luovutus koskee ainoastaan tarjouspyynnön liitteissä yksilöityä valaisinverkostoa eikä luovutuksen yhteydessä siirry esimerkiksi mitään omistusoikeutta kiinteistöihin, tontteihin tai niiden määräaloihin. Valaisinverkon luovutuksen yhteydessä ei siirry henkilöstöä. Luovutuksesta laaditaan erillinen kauppasopimus tarjouspyynnön liitteiden mukaisesti.
Palveluntuottaja sitoutuu tuottamaan hankinnan kohteena olevat palvelut palvelusopimuksen mukaisesti. Palveluntuottaja sitoutuu vastaamaan sille valaisinverkon omistajana kuuluvista velvollisuuksista. Palveluntuottaja vastaa siitä, että sillä on tai se hankkii asianmukaiset viranomaishyväksynnät ja luvat hankinnan kohteen mukaisten palveluiden tuottamista varten.
Hankintayksiköllä ei ole määräostovelvoitetta. Hankinta-asiakirjoissa esitetyt määrät ovat arvioita, eivätkä määrät sido hankintayksikköä.
Hankintamenettelyn lopputuloksena hankintayksikkö valitsee yhden (1) palveluntuottajan, jonka kanssa se tekee sopimuksen.

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Tarjoukset avataan avaustilaisuudessa, joka ei ole julkinen. Avaustilaisuudesta laaditaan avauspöytäkirja.
Kohde Hankinnan laajuus

Arvioitu kokonaisarvo: 8 500 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat Kankaanpään kaupungin alueella sijaitsevan ja hankintailmoituksen julkaisuhetkellä Kankaanpään kaupungin omistuksessa ja hallinnassa olevan katuvalo- ja kuntoratavaloverkon luovutus palveluntuottajalle sekä valaistuspalvelun hankinta.

Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 8 500 000 EUR 💰
Kesto: 240 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Sopimus on voimassa määräaikaisena 20 vuotta, jonka jälkeen se jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. kts. tarkemmin palvelusopimusluonnos.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Hankinnassa on kyse kokonaisvaltaisesta valaisinverkoston luovutuksesta sekä palveluhankinnasta. Hankintayksiköllä on mahdollisuus hankkia valittavalta palveluntuottajalta myös muita kuin tarjouspyynnössä liitteineen nimenomaisesti mainittuja valaisinverkkoon liittyviä palveluita ja urakoita.

Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Kankaanpää
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Valintaperusteet hankintaa koskevissa asiakirjoissa määritetyn mukaisesti
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2021-10-25 📅
Tarjousten avausaika: 12:15
Paikka: Kankaanpään kaupunki
Lisätietoja: