Pyydämme tarjoustanne kaivukoneesta ja siihen liittyvistä tarjouspyynnössä eritellyistä tuotteista ja palveluista Kaivukoneen tulee olla uusi ja varustettu jäljemmin mainituilla teknisillä ominaisuuksilla, laitteilla ja varusteilla. Kaivukoneen tulee soveltua opetuskäyttöön sekä Pohjois-Suomen yleisimpiin kunnallisteknisiin, maarakennusalan ja kaivosalan töihin. Hankittavan tela-alustaisen kaivukoneen tulee olla painoltaan 22–26 tonnia. Koulutamme kaivos- ja maarakennusalojen koneenkuljettajia ensisijaisesti Pohjois-Suomen alueelle. Koulutuksissa opiskelija suorittaa alkeiskoulutuksen oppilaitoksen omalla työmaalla ja simulaattoreilla sekä jatkaa harjoitteluaan työelämäjaksolla. Hankittavan koneen tulee soveltua Pohjois-Suomen talviolosuhteisiin, sekä lisäksi edellytämme, että hankittavalla konemerkillä on hankintasopimuksenmukainen huolto-, varaosa- ja teknisen tuen palveluverkosto Rovaniemen kunnan alueella. Hankittava kaivukone edistää osaltaan oppilaitoksen ja työelämän välistä yhteistyötä mm. yhteistyössä toteutettavien työelämäjaksojen puitteissa niin kaivos-, maarakennuskoneenkuljettaja- kuin raskaan työkoneasentajaopiskelijoiden opiskelussa. Maarakennus- ja kaivosaloille kuuluu olennaisena osana simulaattorikoulutus. Yhteistyön merkitys korostuu erityisesti raskaskoneasentajakoulutuksessa sekä kaivos-, maarakennuskoneenkuljettajien työmaaopetuksessa. Osana tarjoustaan tarjoajan tulee tarjota kaivukoneen konemerkkikohtaista, istuimen, hallintalaitteet sekä ohjausjärjestelmän sisältävä simulaattoria virtuaalisella oppimisympäristöllä. Hankintayksikkö päättää erikseen simulaattorin hankinnasta eikä sitoudu hankkimaan simulaattoria. Tarjotun kaivukoneen hinta ei saa ylittää 230 000 EUR (alv 0 %) Hankinnan ennakoitu arvo on 255 000–295 000 EUR (alv 0 %).
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-06-01.
Hankinta julkaistiin 2021-04-29.
hankintailmoitus (2021-04-29) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Maansiirto- ja kaivinkoneet ja niiden osat
Viitenumero: A45/21
Lyhyt kuvaus:
Pyydämme tarjoustanne kaivukoneesta ja siihen liittyvistä tarjouspyynnössä eritellyistä tuotteista ja palveluista
Kaivukoneen tulee olla uusi ja varustettu jäljemmin mainituilla teknisillä ominaisuuksilla, laitteilla ja varusteilla. Kaivukoneen tulee soveltua opetuskäyttöön sekä Pohjois-Suomen yleisimpiin kunnallisteknisiin, maarakennusalan ja kaivosalan töihin. Hankittavan tela-alustaisen kaivukoneen tulee olla painoltaan 22–26 tonnia.
Koulutamme kaivos- ja maarakennusalojen koneenkuljettajia ensisijaisesti Pohjois-Suomen alueelle. Koulutuksissa opiskelija suorittaa alkeiskoulutuksen oppilaitoksen omalla työmaalla ja simulaattoreilla sekä jatkaa harjoitteluaan työelämäjaksolla.
Hankittavan koneen tulee soveltua Pohjois-Suomen talviolosuhteisiin, sekä lisäksi edellytämme, että hankittavalla konemerkillä on hankintasopimuksenmukainen huolto-, varaosa- ja teknisen tuen palveluverkosto Rovaniemen kunnan alueella. Hankittava kaivukone edistää osaltaan oppilaitoksen ja työelämän välistä yhteistyötä mm. yhteistyössä toteutettavien työelämäjaksojen puitteissa niin kaivos-, maarakennuskoneenkuljettaja- kuin raskaan työkoneasentajaopiskelijoiden opiskelussa.
Maarakennus- ja kaivosaloille kuuluu olennaisena osana simulaattorikoulutus. Yhteistyön merkitys korostuu erityisesti raskaskoneasentajakoulutuksessa sekä kaivos-, maarakennuskoneenkuljettajien työmaaopetuksessa.
Osana tarjoustaan tarjoajan tulee tarjota kaivukoneen konemerkkikohtaista, istuimen, hallintalaitteet sekä ohjausjärjestelmän sisältävä simulaattoria virtuaalisella oppimisympäristöllä. Hankintayksikkö päättää erikseen simulaattorin hankinnasta eikä sitoudu hankkimaan simulaattoria.
Tarjotun kaivukoneen hinta ei saa ylittää 230 000 EUR (alv 0 %)
Hankinnan ennakoitu arvo on 255 000–295 000 EUR (alv 0 %).

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Maansiirto- ja kaivinkoneet ja niiden osat📦
Lisä-CPV-koodi: Korjaus- ja huoltopalvelut📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Lappi
🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Tavoitteena on, että sopimus tulee voimaan 30.6.2021 mennessä. Sopimuksen voimaantuloa ja sopimuskautta koskevat ehdot on esitetty tarkemmin sopimuksessa (liite 1).
Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Pyydämme tarjoustanne kaivukoneesta ja siihen liittyvistä tarjouspyynnössä eritellyistä tuotteista ja palveluista
Kaivukoneen tulee olla uusi ja varustettu jäljemmin mainituilla teknisillä ominaisuuksilla, laitteilla ja varusteilla. Kaivukoneen tulee soveltua opetuskäyttöön sekä Pohjois-Suomen yleisimpiin kunnallisteknisiin, maarakennusalan ja kaivosalan töihin. Hankittavan tela-alustaisen kaivukoneen tulee olla painoltaan 22–26 tonnia.
Kaivukoneen tulee olla uusi ja varustettu jäljemmin mainituilla teknisillä ominaisuuksilla, laitteilla ja varusteilla. Kaivukoneen tulee soveltua opetuskäyttöön sekä Pohjois-Suomen yleisimpiin kunnallisteknisiin, maarakennusalan ja kaivosalan töihin. Hankittavan tela-alustaisen kaivukoneen tulee olla painoltaan 22–26 tonnia.
Koulutamme kaivos- ja maarakennusalojen koneenkuljettajia ensisijaisesti Pohjois-Suomen alueelle. Koulutuksissa opiskelija suorittaa alkeiskoulutuksen oppilaitoksen omalla työmaalla ja simulaattoreilla sekä jatkaa harjoitteluaan työelämäjaksolla.
Hankittavan koneen tulee soveltua Pohjois-Suomen talviolosuhteisiin, sekä lisäksi edellytämme, että hankittavalla konemerkillä on hankintasopimuksenmukainen huolto-, varaosa- ja teknisen tuen palveluverkosto Rovaniemen kunnan alueella. Hankittava kaivukone edistää osaltaan oppilaitoksen ja työelämän välistä yhteistyötä mm. yhteistyössä toteutettavien työelämäjaksojen puitteissa niin kaivos-, maarakennuskoneenkuljettaja- kuin raskaan työkoneasentajaopiskelijoiden opiskelussa.
Hankittavan koneen tulee soveltua Pohjois-Suomen talviolosuhteisiin, sekä lisäksi edellytämme, että hankittavalla konemerkillä on hankintasopimuksenmukainen huolto-, varaosa- ja teknisen tuen palveluverkosto Rovaniemen kunnan alueella. Hankittava kaivukone edistää osaltaan oppilaitoksen ja työelämän välistä yhteistyötä mm. yhteistyössä toteutettavien työelämäjaksojen puitteissa niin kaivos-, maarakennuskoneenkuljettaja- kuin raskaan työkoneasentajaopiskelijoiden opiskelussa.
Maarakennus- ja kaivosaloille kuuluu olennaisena osana simulaattorikoulutus. Yhteistyön merkitys korostuu erityisesti raskaskoneasentajakoulutuksessa sekä kaivos-, maarakennuskoneenkuljettajien työmaaopetuksessa.
Osana tarjoustaan tarjoajan tulee tarjota kaivukoneen konemerkkikohtaista, istuimen, hallintalaitteet sekä ohjausjärjestelmän sisältävä simulaattoria virtuaalisella oppimisympäristöllä. Hankintayksikkö päättää erikseen simulaattorin hankinnasta eikä sitoudu hankkimaan simulaattoria.
Osana tarjoustaan tarjoajan tulee tarjota kaivukoneen konemerkkikohtaista, istuimen, hallintalaitteet sekä ohjausjärjestelmän sisältävä simulaattoria virtuaalisella oppimisympäristöllä. Hankintayksikkö päättää erikseen simulaattorin hankinnasta eikä sitoudu hankkimaan simulaattoria.
Tarjotun kaivukoneen hinta ei saa ylittää 230 000 EUR (alv 0 %)
Hankinnan ennakoitu arvo on 255 000–295 000 EUR (alv 0 %).
Katso kohta II.1.4) Lyhyt kuvaus.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Lisähankintamahdollisuudet on kuvattu tarjouspyynnön kohdassa Hankinnankohteen kriteerit ja muissa tarjouspyynnön asiakirjoissa.
Lisätietoja:
Tavoitteena on, että sopimus tulee voimaan 30.6.2021 mennessä. Sopimuksen voimaantuloa ja sopimuskautta koskevat ehdot on esitetty tarkemmin sopimuksessa (liite 1).
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Ks. tarjouspyyntöasiakirjat.
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Ks. tarjouspyyntöasiakirjat.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2021-06-01 📅
Tarjousten avausaika: 12:05
Lisätietoja:
Tarjousten avaamisen ajankohta on arvio. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.