Jääajan hankinta jääpallohallista Lappeenrannan kaupungin käyttöön

Lappeenrannan kaupunki

Hankinnan kohteena on jääajan hankinta jääpallohallista palvelukuvauksen mukaisissa olosuhteissa, maanvuokraus jääpallohallin toteuttavalle palveluntuottajalle sekä tekojäähän liittyvän omaisuuden luovutus.
Kaupunki kilpailuttaa jääajan hankinnan jääpallohallista 15 vuoden mittaiselle sopimuskaudelle ajalla 1.11.2022 – 31.10.2037.
Kaupunki ja tämän kilpailutuksen voittava taho neuvottelevat ja valmistelevat jääpallohallin sijoituspaikan maa-alueesta 60 vuoden pituisen vuokrasopimuksen, jolla kaupunki vuokraa alueen kilpailutuksen voittaneelle taholle. Vuokrasopimuksen valmistelemisessa noudatetaan kaupungin maapoliittisen ohjelman periaatteita ja maa-alueen neliöhinta on noin 0,76 euroa/m2. Alue on alustavasti yksilöity liitteessä 6.
Lisäksi kaupunki ja kilpailutuksen voittanut taho selvittävät ja neuvottelevat tekojäähän liittyvästä omaisuudesta luovutussopimuksen. Tekojäähän liittyvä omaisuus on kuvattu tarkemmin kohdassa 2.4 Kuvaus hankinnasta sekä kohdassa Muut tiedot, Hankinnan taustaa.
Kilpailun voittava taho vastaa rakennuttamansa, kustantamansa ja omistamansa jääpallohallin jatkuvasta ylläpidosta, vuosikorjauksista ja peruskorjauksista sekä jäävuorojen jakamisesta ja niiden laskutuksista koko sopimuskauden ajan.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-09-24. Hankinta julkaistiin 2021-08-27.

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2021-08-27 hankintailmoitus
2021-09-02 Lisätietoilmoitus
2021-10-07 Lisätietoilmoitus
hankintailmoitus (2021-08-27)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Lappeenrannan kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0162193-3
Postiosoite: PL 11
Postitoimipaikka: Lappeenranta
Postinumero: 53101
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyshenkilö: Jaana Pousi
Puhelin: +358 408359989 📞
Sähköposti: jaana.pousi@lappeenranta.fi 📧
Alue: Etelä-Karjala 🏙️
URL: http://www.lappeenranta.fi 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/lprhankintapalvelut?id=357242&tpk=fa29f264-8775-4ade-ad09-1aa8b403d9bd 🌏

Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko:
“Jääajan hankinta jääpallohallista Lappeenrannan kaupungin käyttöön LPR/1067/02.08.02/2021”
Tuotteet/palvelut: Urheilupalvelut 📦
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on jääajan hankinta jääpallohallista palvelukuvauksen mukaisissa olosuhteissa, maanvuokraus jääpallohallin toteuttavalle...”    Näytä lisää

1️⃣
Suorituspaikka: Etelä-Karjala 🏙️
Pääkohde tai suorituspaikka: Kohde sijaitsee Kisapuiston urheilukeskuksessa.
Hankinnan kuvaus:
“Tarjouspyynnön kohteena on jääajan hankinta Kisapuiston urheilukeskukseen rakennettavasta jääpallohallista Lappeenrannan kaupungin tarpeisiin 15 vuoden...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta ei ole ainoa myöntämisperuste, ja kaikki perusteet ilmoitetaan ainoastaan hankinta-asiakirjoissa
Kesto
Aloituspäivä: 2022-11-01 📅
Loppupäivä: 2037-10-31 📅
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot
Vaihtoehtojen kuvaus:
“Optiona kaupunki voi hankkia kesäaikana halliaikaa esimerkiksi messujen tai muun tilaisuuden järjestämistä varten. Option laajuus on kesäkaudella 1.4. -...”    Näytä lisää

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Hankinta-asiakirjoissa mainitut valintaperusteet
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Hankinta-asiakirjoissa mainitut valintaperusteet
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
“Tämän kilpailutuksen perusteella tehtävä hankintasopimus toteutuu, jos voittaneen toimijan kanssa saadaan neuvoteltua alueen maanvuokraukseen liittyvistä...”    Näytä lisää

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2021-09-24 13:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2021-09-24 14:00 📅

Täydentävät tiedot
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lisätietoja

“Tällä ilmoituksella on liitteitä/linkkejä osoitteessa https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/57401/notice/80712”
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2021/S 169-442165 (2021-08-27)
Lisätietoilmoitus (2021-09-02)

Täydentävät tiedot
Alkuperäisen ilmoituksen viite
Ilmoituksen numero EUVL:ssä S: 2021/S 169-442165

Muutokset
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: II.2.4
Muutettavan tekstin paikka: Kuvaus hankinnasta
Vanha arvo
Teksti:
“Tarjouspyynnön kohteena on jääajan hankinta Kisapuiston urheilukeskukseen rakennettavasta jääpallohallista Lappeenrannan kaupungin tarpeisiin 15 vuoden...”    Näytä lisää
Uusi arvo
Teksti:
“Tarjouspyynnön kohteena on jääajan hankinta Kisapuiston urheilukeskukseen rakennettavasta jääpallohallista Lappeenrannan kaupungin tarpeisiin 15 vuoden...”    Näytä lisää
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: IV.2.2
Muutettavan tekstin paikka: Tietojen, tarjousten tai osallistumishakemusten määräaika
Vanha arvo
Päivämäärä: 2021-09-24 📅
Uusi arvo
Päivämäärä: 2021-10-08 📅
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: IV.2.7
Muutettavan tekstin paikka: Tarjousten avaamista koskevat ehdot
Vanha arvo
Päivämäärä: 2021-09-24 📅
Uusi arvo
Päivämäärä: 2021-10-08 📅
Muut lisätiedot
Määräaikaa tuli muuttaa, sillä aiempi määräaika oli liian lyhyt.
Lähde: OJS 2021/S 173-452306 (2021-09-02)
Lisätietoilmoitus (2021-10-07)

Muutokset
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: IV.2.2
Muutettavan tekstin paikka: Tietojen, tarjousten tai osallistumishakemusten määräaika
Vanha arvo
Päivämäärä: 2021-10-08 📅
Uusi arvo
Päivämäärä: 2021-10-15 📅
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Jakson numero: IV.2.7
Muutettavan tekstin paikka: Tarjousten avaamista koskevat ehdot
Vanha arvo
Päivämäärä: 2021-10-08 📅
Uusi arvo
Päivämäärä: 2021-10-15 📅
Muut lisätiedot

“Hankinnan kohteen kriteereihin lisättiin hintakysely -toiminto kohteille JÄÄAIKA sekä OPTIO. Nyt kohteille voidaan ilmoittaa hinta, jonka perusteella...”    Näytä lisää
Lähde: OJS 2021/S 198-517367 (2021-10-07)