Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (jäljempänä Kainuun sote) pyytää tarjoustanne ilmanvaihtosuodattimista. Sopimuskausi on 1.9.2021–31.8.2023. Lisäksi tilaaja varaa optiot yhdelle (1) + yhdelle (1) vuodelle. Puitejärjestelyn mukaiseen hankintaan sisältyy mahdollisuus hankkia suodattimia myöhemmin Kainuun soten toimitilat -vastuualueen ylläpitovastuulle tuleviin kohteisiin puitesopimuksen mukaisin ehdoin. Ensisijaiseksi toimittajaksi valitaan pisteytyksen jälkeen eniten pisteitä saanut tarjoaja, lisäksi valitaan toissijainen toimittaja. Vertailu tehdään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella siten, että tarjoukset pisteytetään. Hankinnan kohteen painoalueet ovat seuraavat: — Suodattimien energiakustannukset 70 pistettä — Suodattimien hankintakustannukset 30 pistettä. Hinta ei ole ainoa myöntämisperuste, ja kaikki perusteet on mainittu pelkästään hankinta-asiakirjoissa. Tarjouksessa esitettyjen suodatintyyppien ePM1—ePM10 tulee olla Eurovent-sertifioituja sekä ISO 16890- standardin mukaisia ja HEPA-suodattimien tulee olla testattu HEPA STD EN 1822 mukaisesti. Coarse suodattimien tulee olla ISO 16890 -standardin mukaisia. Testitulokset sekä todistukset sertifikaateista ja standardinmukaisuuksista tulee olla tarjouksen liitteinä suomen kielellä. Muulla tavoin sertifioituja, muun standardin mukaisia ja muulla tavoin testattuja suodattimia ei oteta vertailussa huomioon. Kokonaismäärä tai laajuus Hankinnan arvioitu kokonaisarvo neljässä (4) vuodessa ilman alv:tä on noin 600 000 EUR. Arvio vuosittaisista suodatin ostoista on 50 000—125 000 EUR. Peruslaatuvaatimukset on nostettu korkealle tasolle (katso Hankinnan kohteen kriteerit -kappale). Tilaaja pidättää oikeuden ilman uutta kilpailutusta tehdä hankintapäätöksen ja -sopimuksen toiseksi tulleiden toimittajien kanssa, mikäli voittaneiden toimittajan kanssa ei päästä sopimukseen.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-07-09.
Hankinta julkaistiin 2021-06-08.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2021-06-08) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Lämmönvaihtimet, ilmastointi-, jäähdytys- ja suodatuslaitteet
Lyhyt kuvaus:
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (jäljempänä Kainuun sote) pyytää tarjoustanne ilmanvaihtosuodattimista.
Sopimuskausi on 1.9.2021–31.8.2023. Lisäksi tilaaja varaa optiot yhdelle (1) + yhdelle (1) vuodelle. Puitejärjestelyn mukaiseen hankintaan sisältyy mahdollisuus hankkia suodattimia myöhemmin Kainuun soten toimitilat -vastuualueen ylläpitovastuulle tuleviin kohteisiin puitesopimuksen mukaisin ehdoin. Ensisijaiseksi toimittajaksi valitaan pisteytyksen jälkeen eniten pisteitä saanut tarjoaja, lisäksi valitaan toissijainen toimittaja.
Vertailu tehdään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella siten, että tarjoukset pisteytetään.
Hankinnan kohteen painoalueet ovat seuraavat:
— Suodattimien energiakustannukset 70 pistettä
— Suodattimien hankintakustannukset 30 pistettä.
Hinta ei ole ainoa myöntämisperuste, ja kaikki perusteet on mainittu pelkästään hankinta-asiakirjoissa.
Tarjouksessa esitettyjen suodatintyyppien ePM1—ePM10 tulee olla Eurovent-sertifioituja sekä ISO 16890- standardin mukaisia ja HEPA-suodattimien tulee olla testattu HEPA STD EN 1822 mukaisesti.
Coarse suodattimien tulee olla ISO 16890 -standardin mukaisia.
Testitulokset sekä todistukset sertifikaateista ja standardinmukaisuuksista tulee olla tarjouksen liitteinä suomen kielellä.
Muulla tavoin sertifioituja, muun standardin mukaisia ja muulla tavoin testattuja suodattimia ei oteta vertailussa huomioon.
Kokonaismäärä tai laajuus
Hankinnan arvioitu kokonaisarvo neljässä (4) vuodessa ilman alv:tä on noin 600 000 EUR. Arvio vuosittaisista suodatin ostoista on 50 000—125 000 EUR.
Peruslaatuvaatimukset on nostettu korkealle tasolle (katso Hankinnan kohteen kriteerit -kappale). Tilaaja pidättää oikeuden ilman uutta kilpailutusta tehdä hankintapäätöksen ja -sopimuksen toiseksi tulleiden toimittajien kanssa, mikäli voittaneiden toimittajan kanssa ei päästä sopimukseen.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Lämmönvaihtimet, ilmastointi-, jäähdytys- ja suodatuslaitteet📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Kainuu
🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Tarjouspalveluun liittyvissä ongelmissa tarjoaja voi olla yhteydessä Cloudia-tukeen: puh. +358 207661077 tai tuki@cloudia.fi
Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (jäljempänä Kainuun sote) pyytää tarjoustanne ilmanvaihtosuodattimista.
Sopimuskausi on 1.9.2021–31.8.2023. Lisäksi tilaaja varaa optiot yhdelle (1) + yhdelle (1) vuodelle. Puitejärjestelyn mukaiseen hankintaan sisältyy mahdollisuus hankkia suodattimia myöhemmin Kainuun soten toimitilat -vastuualueen ylläpitovastuulle tuleviin kohteisiin puitesopimuksen mukaisin ehdoin. Ensisijaiseksi toimittajaksi valitaan pisteytyksen jälkeen eniten pisteitä saanut tarjoaja, lisäksi valitaan toissijainen toimittaja.
Sopimuskausi on 1.9.2021–31.8.2023. Lisäksi tilaaja varaa optiot yhdelle (1) + yhdelle (1) vuodelle. Puitejärjestelyn mukaiseen hankintaan sisältyy mahdollisuus hankkia suodattimia myöhemmin Kainuun soten toimitilat -vastuualueen ylläpitovastuulle tuleviin kohteisiin puitesopimuksen mukaisin ehdoin. Ensisijaiseksi toimittajaksi valitaan pisteytyksen jälkeen eniten pisteitä saanut tarjoaja, lisäksi valitaan toissijainen toimittaja.
Vertailu tehdään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella siten, että tarjoukset pisteytetään.
Hankinnan kohteen painoalueet ovat seuraavat:
— Suodattimien energiakustannukset 70 pistettä
— Suodattimien hankintakustannukset 30 pistettä.
Hinta ei ole ainoa myöntämisperuste, ja kaikki perusteet on mainittu pelkästään hankinta-asiakirjoissa.
Tarjouksessa esitettyjen suodatintyyppien ePM1—ePM10 tulee olla Eurovent-sertifioituja sekä ISO 16890- standardin mukaisia ja HEPA-suodattimien tulee olla testattu HEPA STD EN 1822 mukaisesti.
Coarse suodattimien tulee olla ISO 16890 -standardin mukaisia.
Testitulokset sekä todistukset sertifikaateista ja standardinmukaisuuksista tulee olla tarjouksen liitteinä suomen kielellä.
Muulla tavoin sertifioituja, muun standardin mukaisia ja muulla tavoin testattuja suodattimia ei oteta vertailussa huomioon.
Kokonaismäärä tai laajuus
Hankinnan arvioitu kokonaisarvo neljässä (4) vuodessa ilman alv:tä on noin 600 000 EUR. Arvio vuosittaisista suodatin ostoista on 50 000—125 000 EUR.
Peruslaatuvaatimukset on nostettu korkealle tasolle (katso Hankinnan kohteen kriteerit -kappale). Tilaaja pidättää oikeuden ilman uutta kilpailutusta tehdä hankintapäätöksen ja -sopimuksen toiseksi tulleiden toimittajien kanssa, mikäli voittaneiden toimittajan kanssa ei päästä sopimukseen.
Peruslaatuvaatimukset on nostettu korkealle tasolle (katso Hankinnan kohteen kriteerit -kappale). Tilaaja pidättää oikeuden ilman uutta kilpailutusta tehdä hankintapäätöksen ja -sopimuksen toiseksi tulleiden toimittajien kanssa, mikäli voittaneiden toimittajan kanssa ei päästä sopimukseen.
Arvioitu kokonaisarvo: 600 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Kainuun soten toimitilat -vastuualueen ylläpitovastuulla oleviin kohteisiin voi tulla muutoksia,
Kohteita voi poistua tai tulla lisää. Puitesopimukseen sisältyy mahdollisuus hankkia suodattimia mahdollisesti myöhemmin Kainuun soten toimitilat -vastuualueen ylläpitovastuulle tuleviin kohteisiin puitesopimuksen mukaisin ehdoin.
Viite Lisätietoja
Lisätietokysymykset on esitettävä yksittäisinä erillisinä selkeinä kysymyksinä.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2021/S 112-291519 (2021-06-08)
Lisätietoilmoitus (2021-07-07) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (jäljempänä Kainuun sote) pyytää tarjoustanne ilmanvaihtosuodattimista.
Sopimuskausi on 1.9.2021—31.8.2023. Lisäksi tilaaja varaa optiot yhdelle (1) + yhdelle (1) vuodelle. Puitejärjestelyn mukaiseen hankintaan sisältyy mahdollisuus hankkia suodattimia myöhemmin Kainuun soten toimitilat -vastuualueen ylläpitovastuulle tuleviin kohteisiin puitesopimuksen mukaisin ehdoin. Ensisijaiseksi toimittajaksi valitaan pisteytyksen jälkeen eniten pisteitä saanut tarjoaja, lisäksi valitaan toissijainen toimittaja.
Vertailu tehdään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella siten, että tarjoukset pisteytetään.
Hankinnan kohteen painoalueet ovat seuraavat:
— Suodattimien energiakustannukset 70 pistettä
— Suodattimien hankintakustannukset 30 pistettä.
Hinta ei ole ainoa myöntämisperuste, ja kaikki perusteet on mainittu pelkästään hankinta-asiakirjoissa.
Tarjouksessa esitettyjen suodatintyyppien ePM1—ePM10 tulee olla Eurovent-sertifioituja sekä ISO 16890 -standardin mukaisia ja HEPA-suodattimien tulee olla testattu HEPA STD EN 1822 mukaisesti.
Coarse suodattimien tulee olla ISO Course -standardin mukaisia.
Testitulokset sekä todistukset sertifikaateista ja standardinmukaisuuksista tulee olla tarjouksen liitteinä. Puitesopimukseen valittujen toimittajien tulee toimittaa todistukset suomenkielisinä ennen sopimuksen allekirjoittamista.
Muulla tavoin sertifioituja, muun standardin mukaisia ja muulla tavoin testattuja suodattimia ei oteta vertailussa huomioon.
Kokonaismäärä tai laajuus
Hankinnan arvioitu kokonaisarvo neljässä (4) vuodessa ilman alv:tä on noin 600 000 EUR. Arvio vuosittaisista suodatinostoista on 50 000—125 000 EUR.
Peruslaatuvaatimukset on nostettu korkealle tasolle (katso Hankinnan kohteen kriteerit -kappale). Tilaaja pidättää oikeuden ilman uutta kilpailutusta tehdä hankintapäätöksen ja -sopimuksen toiseksi tulleiden toimittajien kanssa, mikäli voittaneiden toimittajan kanssa ei päästä sopimukseen.
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (jäljempänä Kainuun sote) pyytää tarjoustanne ilmanvaihtosuodattimista.
Sopimuskausi on 1.9.2021—31.8.2023. Lisäksi tilaaja varaa optiot yhdelle (1) + yhdelle (1) vuodelle. Puitejärjestelyn mukaiseen hankintaan sisältyy mahdollisuus hankkia suodattimia myöhemmin Kainuun soten toimitilat -vastuualueen ylläpitovastuulle tuleviin kohteisiin puitesopimuksen mukaisin ehdoin. Ensisijaiseksi toimittajaksi valitaan pisteytyksen jälkeen eniten pisteitä saanut tarjoaja, lisäksi valitaan toissijainen toimittaja.
Vertailu tehdään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella siten, että tarjoukset pisteytetään.
Hankinnan kohteen painoalueet ovat seuraavat:
— Suodattimien energiakustannukset 70 pistettä
— Suodattimien hankintakustannukset 30 pistettä.
Hinta ei ole ainoa myöntämisperuste, ja kaikki perusteet on mainittu pelkästään hankinta-asiakirjoissa.
Tarjouksessa esitettyjen suodatintyyppien ePM1—ePM10 tulee olla Eurovent-sertifioituja sekä ISO 16890 -standardin mukaisia ja HEPA-suodattimien tulee olla testattu HEPA STD EN 1822 mukaisesti.
Coarse suodattimien tulee olla ISO Course -standardin mukaisia.
Testitulokset sekä todistukset sertifikaateista ja standardinmukaisuuksista tulee olla tarjouksen liitteinä. Puitesopimukseen valittujen toimittajien tulee toimittaa todistukset suomenkielisinä ennen sopimuksen allekirjoittamista.
Muulla tavoin sertifioituja, muun standardin mukaisia ja muulla tavoin testattuja suodattimia ei oteta vertailussa huomioon.
Kokonaismäärä tai laajuus
Hankinnan arvioitu kokonaisarvo neljässä (4) vuodessa ilman alv:tä on noin 600 000 EUR. Arvio vuosittaisista suodatinostoista on 50 000—125 000 EUR.
Peruslaatuvaatimukset on nostettu korkealle tasolle (katso Hankinnan kohteen kriteerit -kappale). Tilaaja pidättää oikeuden ilman uutta kilpailutusta tehdä hankintapäätöksen ja -sopimuksen toiseksi tulleiden toimittajien kanssa, mikäli voittaneiden toimittajan kanssa ei päästä sopimukseen.
Tarjouspyyntöä täydennetty kohdassa Hankinnan kohde:
— Coarse suodattimien tulee olla ISO Course -standardin mukaisia.
— Puitesopimukseen valittujen toimittajien tulee toimittaa todistukset suomenkielisinä ennen sopimuksen allekirjoittamista.
Lisäkysymyksiin vastataan erikseen viimeistään vko 29 aikana.
Tarjousten jättöaikaa on kesälomakauden johdosta jatkettu 13.8.2021 klo 12.00 saakka.
— Coarse suodattimien tulee olla ISO Course -standardin mukaisia.
— Puitesopimukseen valittujen toimittajien tulee toimittaa todistukset suomenkielisinä ennen sopimuksen allekirjoittamista.
Lisäkysymyksiin vastataan erikseen viimeistään vko 29 aikana.
Tarjousten jättöaikaa on kesälomakauden johdosta jatkettu 13.8.2021 klo 12.00 saakka.
Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Sopimuskausi on 1.9.2021—31.8.2023. Lisäksi tilaaja varaa optiot yhdelle (1) + yhdelle (1) vuodelle. Puitejärjestelyn mukaiseen hankintaan sisältyy mahdollisuus hankkia suodattimia myöhemmin Kainuun soten toimitilat -vastuualueen ylläpitovastuulle tuleviin kohteisiin puitesopimuksen mukaisin ehdoin. Ensisijaiseksi toimittajaksi valitaan pisteytyksen jälkeen eniten pisteitä saanut tarjoaja, lisäksi valitaan toissijainen toimittaja.
Sopimuskausi on 1.9.2021—31.8.2023. Lisäksi tilaaja varaa optiot yhdelle (1) + yhdelle (1) vuodelle. Puitejärjestelyn mukaiseen hankintaan sisältyy mahdollisuus hankkia suodattimia myöhemmin Kainuun soten toimitilat -vastuualueen ylläpitovastuulle tuleviin kohteisiin puitesopimuksen mukaisin ehdoin. Ensisijaiseksi toimittajaksi valitaan pisteytyksen jälkeen eniten pisteitä saanut tarjoaja, lisäksi valitaan toissijainen toimittaja.
Tarjouksessa esitettyjen suodatintyyppien ePM1—ePM10 tulee olla Eurovent-sertifioituja sekä ISO 16890 -standardin mukaisia ja HEPA-suodattimien tulee olla testattu HEPA STD EN 1822 mukaisesti.
Coarse suodattimien tulee olla ISO Course -standardin mukaisia.
Testitulokset sekä todistukset sertifikaateista ja standardinmukaisuuksista tulee olla tarjouksen liitteinä. Puitesopimukseen valittujen toimittajien tulee toimittaa todistukset suomenkielisinä ennen sopimuksen allekirjoittamista.
Hankinnan arvioitu kokonaisarvo neljässä (4) vuodessa ilman alv:tä on noin 600 000 EUR. Arvio vuosittaisista suodatinostoista on 50 000—125 000 EUR.
Lähde: OJS 2021/S 132-350860 (2021-07-07)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-11-01) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä ( jäljempänä Kainuun sote) pyytää tarjoustanne ilmanvaihtosuodattimista.
Sopimuskausi 21.10.2021 – 31.8.2023. Lisäksi tilaaja varaa optiot 1+ 1 vuodelle. Puitejärjestelyn mukaiseen hankintaan sisältyy mahdollisuus hankkia suodattimia myöhemmin Kainuun soten toimitilat -vastuualueen ylläpitovastuulle tuleviin kohteisiin puitesopimuksen mukaisin ehdoin. Ensisijaiseksi toimittajaksi valitaan pisteytyksen jälkeen eniten pisteitä saanut tarjoaja, lisäksi valitaan toissijainen toimittaja.

Kainuun soten toimitilat-vastuualueen ylläpitovastuulla oleviin kohteisiin voi tulla muutoksia, kohteita voi poistua tai tulla lisää. Puitesopimukseen sisältyy mahdollisuus hankkia suodattimia mahdollisesti myöhemmin Kainuun soten toimitilat -vastuualueen ylläpitovastuulle tuleviin kohteisiin puitesopimuksen mukaisin ehdoin.

Vaihtoehtojen kuvaus: Optio 1 + 1 vuodelle.
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-10-27 📅
Nimi: camfil oy
Kansallinen rekisterinumero: 0350949-4
Postiosoite: Ruukinmestarintie 11
Postitoimipaikka: Espoo
Postinumero: 02330
Maa: Suomi 🇫🇮 Helsinki-Uusimaa
🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 600 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 2