Hämeenlinnan kaupungin varainhoitopalveluiden hankinta

Hämeenlinnan kaupunki

Tämä tarjouspyyntö koskee Hämeenlinnan kaupungin (jäljempänä myös ”hankintayksikkö”) varainhoitopalveluiden hankintaa.
Tarjoaja antaa tarjouksensa jättämällä sen Tarjouspalvelu-portaaliin.
Hankinnan kohteena olevat palvelut
Hämeenlinnan kaupunki pyytää tarjouksia varainhoitajien palveluista toistaiseksi voimassa olevana sopimuksena. Sopimuksen elinkaaren on suunniteltu olevan 7–10 vuotta, vaikka sopimus tulee voimaan toistaiseksi voimassa olevana. Kaupungilla on oikeus pitää sopimus voimassa lyhyemmän tai pidemmän ajan kuin mainittu 7–10 vuotta.
Kyseessä on täyden valtakirjan varainhoitosopimus, johon sisältyy myös hoitoon annetun salkun arvopapereiden säilytys.
Hämeenlinnan kaupunki on saanut sijoitusvarallisuutensa pääosin Hämeenlinnan energian myynnistä vuonna 2001. Sijoitusten markkina-arvo 31.12.2020 oli 116 milj. EUR. Tätä varallisuutta hoitaa viisi (5) eri pääsalkunhoitajaa viidellä (5) eri salkulla. Kuntaliitosten myötä Hämeenlinnan kaupungin hoitoon on tullut myös kolme (3) muuta salkkua, joiden yhteenlaskettu markkina-arvo on 3,4 milj. EUR. Kaikkien Hämeenlinnan kaupungin salkkujen yhteenlaskettu varallisuus on siis 119,4 milj. EUR.
Hämeenlinnan tavoitteena on, että tulevaisuudessa varainhoitoa hoidetaan kolmen (3) salkun kokonaisuutena. Siirtymä tähän tullaan tekemään vaiheittain.
Ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus siirtyä neljän (4) salkun malliin. Neljästä (4) jäljelle jäävästä täyden valtakirjan mandaatista muodostetaan noin 30 milj. EUR:n salkkuja. Tässä kilpailutuksessa (ensimmäinen vaihe) kilpailutetaan yksi 30 milj. EUR:n mandaatti.
Toisessa vaiheessa yhden–kahden (1–2) vuoden päästä on suunnitelmissa siirtyä neljästä (4) salkusta kolmeen (3).
Ensimmäisen vaiheen muutokset toteutetaan kahdessa (2) aallossa: syksyllä 2021 pienet salkut ja toinen pääsalkuista, tammikuussa 2022 toinen pääsalkuista. Tällä hallitaan kirjanpidollista myyntivoittokertymää.
Nyt kyseessä on tarjouskilpailu, jolla valitaan varainhoitaja yhteen (1) kaupungin salkuista.
Sopimus astuu voimaan syksyllä 2021, mutta kuitenkin viimeistään 1.2.2022 alkaen.
Sopimus on luonteeltaan toistaiseksi voimassa oleva, ja se on hankintayksikön puolelta vapaasti heti irtisanottavissa.
Hankinnan kohdetta ja raportointiin liittyviä vaatimuksia on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 1.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-08-31. Hankinta julkaistiin 2021-07-01.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2021-07-01 hankintailmoitus
2021-08-12 Lisätietoilmoitus
2021-12-29 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2021-07-01)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Salkunhoitopalvelut
Viitenumero: HML/3298/02.08.02/2021
Lyhyt kuvaus:
Tämä tarjouspyyntö koskee Hämeenlinnan kaupungin (jäljempänä myös ”hankintayksikkö”) varainhoitopalveluiden hankintaa. Tarjoaja antaa tarjouksensa jättämällä sen Tarjouspalvelu-portaaliin. Hankinnan kohteena olevat palvelut Hämeenlinnan kaupunki pyytää tarjouksia varainhoitajien palveluista toistaiseksi voimassa olevana sopimuksena. Sopimuksen elinkaaren on suunniteltu olevan 7–10 vuotta, vaikka sopimus tulee voimaan toistaiseksi voimassa olevana. Kaupungilla on oikeus pitää sopimus voimassa lyhyemmän tai pidemmän ajan kuin mainittu 7–10 vuotta. Kyseessä on täyden valtakirjan varainhoitosopimus, johon sisältyy myös hoitoon annetun salkun arvopapereiden säilytys. Hämeenlinnan kaupunki on saanut sijoitusvarallisuutensa pääosin Hämeenlinnan energian myynnistä vuonna 2001. Sijoitusten markkina-arvo 31.12.2020 oli 116 milj. EUR. Tätä varallisuutta hoitaa viisi (5) eri pääsalkunhoitajaa viidellä (5) eri salkulla. Kuntaliitosten myötä Hämeenlinnan kaupungin hoitoon on tullut myös kolme (3) muuta salkkua, joiden yhteenlaskettu markkina-arvo on 3,4 milj. EUR. Kaikkien Hämeenlinnan kaupungin salkkujen yhteenlaskettu varallisuus on siis 119,4 milj. EUR. Hämeenlinnan tavoitteena on, että tulevaisuudessa varainhoitoa hoidetaan kolmen (3) salkun kokonaisuutena. Siirtymä tähän tullaan tekemään vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus siirtyä neljän (4) salkun malliin. Neljästä (4) jäljelle jäävästä täyden valtakirjan mandaatista muodostetaan noin 30 milj. EUR:n salkkuja. Tässä kilpailutuksessa (ensimmäinen vaihe) kilpailutetaan yksi 30 milj. EUR:n mandaatti. Toisessa vaiheessa yhden–kahden (1–2) vuoden päästä on suunnitelmissa siirtyä neljästä (4) salkusta kolmeen (3). Ensimmäisen vaiheen muutokset toteutetaan kahdessa (2) aallossa: syksyllä 2021 pienet salkut ja toinen pääsalkuista, tammikuussa 2022 toinen pääsalkuista. Tällä hallitaan kirjanpidollista myyntivoittokertymää. Nyt kyseessä on tarjouskilpailu, jolla valitaan varainhoitaja yhteen (1) kaupungin salkuista. Sopimus astuu voimaan syksyllä 2021, mutta kuitenkin viimeistään 1.2.2022 alkaen. Sopimus on luonteeltaan toistaiseksi voimassa oleva, ja se on hankintayksikön puolelta vapaasti heti irtisanottavissa. Hankinnan kohdetta ja raportointiin liittyviä vaatimuksia on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 1.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Salkunhoitopalvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Pankki- ja sijoituspalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Kanta-Häme 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Hämeenlinnan kaupunki
Postiosoite: PL 84
Postinumero: FI-13101
Postitoimipaikka: Hämeenlinna
Yhteystiedot
Internetosoite: https://www.hameenlinna.fi 🌏
Sähköposti: eero.okkolin@sijoittaja.fi 📧
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hameenlinna?id=357134&tpk=4e3089b9-ebe1-47fa-a566-66a62c8834cf 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hameenlinna?id=357134&tpk=4e3089b9-ebe1-47fa-a566-66a62c8834cf 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-07-01 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2021-08-31 📅
Julkaisupäivä: 2021-07-06 📅
Aloituspäivä: 2022-02-01 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 128-339683
EUVL-S-numero: 128
Lisätietoja
Hämeenlinnan kaupunki käyttää hankinnassa konsulttina SijoittajaPRO Finland Oy:tä. Osa tarjouspyyntöasiakirjoista on luottamuksellisia, ja ne on tarkoitettu vain tarjouksen tekemiseksi tähän hankintaan (toisin sanoen niitä ei saa käyttää mihinkään muuhun tarkoitukseen). Tällä ilmoituksella on liitteitä/linkkejä osoitteessa: https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/55947/notice/78178
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tämä tarjouspyyntö koskee Hämeenlinnan kaupungin (jäljempänä myös ”hankintayksikkö”) varainhoitopalveluiden hankintaa.
Tarjoaja antaa tarjouksensa jättämällä sen Tarjouspalvelu-portaaliin.
Hankinnan kohteena olevat palvelut
Hämeenlinnan kaupunki pyytää tarjouksia varainhoitajien palveluista toistaiseksi voimassa olevana sopimuksena. Sopimuksen elinkaaren on suunniteltu olevan 7–10 vuotta, vaikka sopimus tulee voimaan toistaiseksi voimassa olevana. Kaupungilla on oikeus pitää sopimus voimassa lyhyemmän tai pidemmän ajan kuin mainittu 7–10 vuotta.
Näytä lisää
Kyseessä on täyden valtakirjan varainhoitosopimus, johon sisältyy myös hoitoon annetun salkun arvopapereiden säilytys.
Hämeenlinnan kaupunki on saanut sijoitusvarallisuutensa pääosin Hämeenlinnan energian myynnistä vuonna 2001. Sijoitusten markkina-arvo 31.12.2020 oli 116 milj. EUR. Tätä varallisuutta hoitaa viisi (5) eri pääsalkunhoitajaa viidellä (5) eri salkulla. Kuntaliitosten myötä Hämeenlinnan kaupungin hoitoon on tullut myös kolme (3) muuta salkkua, joiden yhteenlaskettu markkina-arvo on 3,4 milj. EUR. Kaikkien Hämeenlinnan kaupungin salkkujen yhteenlaskettu varallisuus on siis 119,4 milj. EUR.
Näytä lisää
Hämeenlinnan tavoitteena on, että tulevaisuudessa varainhoitoa hoidetaan kolmen (3) salkun kokonaisuutena. Siirtymä tähän tullaan tekemään vaiheittain.
Ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus siirtyä neljän (4) salkun malliin. Neljästä (4) jäljelle jäävästä täyden valtakirjan mandaatista muodostetaan noin 30 milj. EUR:n salkkuja. Tässä kilpailutuksessa (ensimmäinen vaihe) kilpailutetaan yksi 30 milj. EUR:n mandaatti.
Näytä lisää
Toisessa vaiheessa yhden–kahden (1–2) vuoden päästä on suunnitelmissa siirtyä neljästä (4) salkusta kolmeen (3).
Ensimmäisen vaiheen muutokset toteutetaan kahdessa (2) aallossa: syksyllä 2021 pienet salkut ja toinen pääsalkuista, tammikuussa 2022 toinen pääsalkuista. Tällä hallitaan kirjanpidollista myyntivoittokertymää.
Nyt kyseessä on tarjouskilpailu, jolla valitaan varainhoitaja yhteen (1) kaupungin salkuista.
Sopimus astuu voimaan syksyllä 2021, mutta kuitenkin viimeistään 1.2.2022 alkaen.
Sopimus on luonteeltaan toistaiseksi voimassa oleva, ja se on hankintayksikön puolelta vapaasti heti irtisanottavissa.
Hankinnan kohdetta ja raportointiin liittyviä vaatimuksia on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 1.
Hankintailmoitus
Hankinnasta on 1.7.2021 lähetetty julkaistavaksi EU-hankintailmoitus Hilma-ilmoituskanavassa sekä Euroopan unionin virallisen lehden täydennysosassa (TED).
Hankintamenettely
Hankinta toteutetaan avoimella menettelyllä, johon kaikki halukkaat toimijat voivat jättää tarjouksensa. Tarjoaja osallistuu hankintamenettelyyn jättämällä tarjouksensa Hämeenlinnan kaupungin Cloudia-tarjousportaaliin (Tarjouspalvelu-portaaliin) kaikkine edellytettyine liitteineen tarjousten jättämiselle varatun määräajan kuluessa. Osatarjoukset tai vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.
Näytä lisää
Tarjousten tekemisestä tai menettelyyn osallistumisesta ei makseta tarjoajille palkkiota. Tarjouspyyntöasiakirjat ovat saatavilla suomen kielellä. Tarjous laaditaan suomen kielellä.
Hankinnan kohteena olevat palvelut eivät muodosta valitulle palveluntuottajalle yksinoikeutta tuottaa kyseisiä palveluita hankintayksikölle.
Hankintayksiköllä on oikeus keskeyttää hankintamenettely sopimusta tekemättä sekä hylätä poikkeuksellisen alhaiset tarjoukset.
Hankintamenettelyn vaiheet ja kulku
Tarjousten vastaanottamisen jälkeen hankintamenettelyn vaiheet ovat seuraavat.
Hankintayksikkö:
1. Avaa tarjoukset tarjousten jättöajan päättymisen jälkeen. Avaustilaisuus ei ole julkinen.
2. Tarkastaa tarjoajan soveltuvuutta koskevat vastaukset. Tarjouskilpailusta suljetaan pois sellaiset tarjoajat, joita koskee hankintalain 80 §:n mukainen pakollinen poissulkemisperuste. Tarjouskilpailusta voidaan sulkea pois tarjoajat, joita koskee hankintalain 81 §:n mukainen harkinnanvarainen poissulkemisperuste. Tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön tarjoajan soveltuvuudelle asettamia vähimmäisvaatimuksia, suljetaan tarjouskilpailun ulkopuolelle.
Näytä lisää
3. Tarkastaa tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden. Hankintayksikön on hylättävä tarjouspyynnön vastaiset tarjoukset.
4. Vertailee tarjoukset.
5. Tekee hankintapäätöksen ja antaa sen tiedoksi kaikille tarjoajille. Hankintayksikkö antaa päätöksen tiedoksi sähköisesti.
6. Solmii hankintasopimuksen valituksi tulleen toimeksisaajan kanssa.
Uudistusten kuvaus: Katso tarjouspyyntöasiakirjat.
Vaihtoehtojen kuvaus: Katso tarjouspyyntöasiakirjat.

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Katso tarjouspyyntöasiakirjat.
Tietoa tietystä ammatista: Services
Viittaus asiaa koskeviin lakeihin tai määräyksiin: Katso tarjouspyyntöasiakirjat.
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Katso tarjouspyyntöasiakirjat.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 16:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 2022-02-01 📅
Tarjousten avauspäivä: 2021-08-31 📅
Tarjousten avausaika: 16:15

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0146921-4
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Eero Okkolin (SijoittajaPRO Finland Oy)
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/hameenlinna?id=357134&tpk=4e3089b9-ebe1-47fa-a566-66a62c8834cf 🌏

Viite
Lisätietoja
Arvioitu aikataulu seuraavien ilmoitusten julkaisemiselle:
Nyt kyseessä on tarjouskilpailu, jolla valitaan varainhoitaja yhteen (1) kaupungin salkuista.
Kyse ei ole sillä tavalla toistuvasta hankinnasta, että hankinnasta julkaistaisiin ko. salkkua koskien uusia hankintailmoituksia sopimuskauden aikana.
Hämeenlinnan kaupunki käyttää hankinnassa konsulttina SijoittajaPRO Finland Oy:tä. Osa tarjouspyyntöasiakirjoista on luottamuksellisia, ja ne on tarkoitettu vain tarjouksen tekemiseksi tähän hankintaan (toisin sanoen niitä ei saa käyttää mihinkään muuhun tarkoitukseen).
Näytä lisää
Tällä ilmoituksella on liitteitä/linkkejä osoitteessa: https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/public/procurement/55947/notice/78178

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2021/S 128-339683 (2021-07-01)
Lisätietoilmoitus (2021-08-12)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tämä tarjouspyyntö koskee Hämeenlinnan kaupungin (jäljempänä myös ”Hankintayksikkö”) varainhoitopalveluiden hankintaa. Tarjoaja antaa tarjouksensa jättämällä sen Tarjouspalvelu-portaaliin. HANKINNAN KOHTEENA OLEVAT PALVELUT Hämeenlinnan kaupunki pyytää tarjouksia varainhoitajien palveluista toistaiseksi voimassa olevana sopimuksena. Sopimuksen elinkaaren on suunniteltu olevan 7-10 vuotta, vaikka sopimus tulee voimaan toistaiseksi voimassa olevana. Kaupungilla on oikeus pitää sopimus voimassa lyhyemmän tai pidemmän ajan kuin mainittu 7-10 vuotta. Kyseessä on täyden valtakirjan varainhoitosopimus, johon sisältyy myös hoitoon annetun salkun arvopapereiden säilytys. Hämeenlinnan kaupunki on saanut sijoitusvarallisuutensa pääosin Hämeenlinnan energian myynnistä vuonna 2001. Sijoitusten markkina-arvo 31.12.2020 oli 116 miljoonaa euroa. Tätä varallisuutta hoitaa 5 eri pääsalkunhoitajaa viidellä eri salkulla. Kuntaliitosten myötä Hämeenlinnan kaupungin hoitoon on tullut myös 3 muuta salkkua, joiden yhteenlaskettu markkina-arvo on 3,4 miljoonaa euroa. Kaikkien Hämeenlinnan kaupungin salkkujen yhteenlaskettu varallisuus on siis 119,4 miljoonaa euroa. Hämeenlinnan tavoitteena on, että tulevaisuudessa varainhoitoa hoidetaan kolmen salkun kokonaisuutena. Siirtymä tähän tullaan tekemään vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus siirtyä neljän salkun malliin. Neljästä jäljelle jäävästä täyden valtakirjan mandaatista muodostetaan noin 30 miljoonan euron salkkuja. Tässä kilpailutuksessa (ensimmäinen vaihe) kilpailutetaan yksi 30 miljoonan euron mandaatti. Toisessa vaiheessa 1-2 vuoden päästä on suunnitelmissa siirtyä neljästä salkusta kolmeen. Ensimmäisen vaiheen muutokset toteutetaan kahdessa aallossa: syksyllä 2021 pienet salkut ja toinen pääsalkuista, tammikuussa 2022 toinen pääsalkuista. Tällä hallitaan kirjanpidollista myyntivoittokertymää. Nyt kyseessä on tarjouskilpailu, jolla valitaan varainhoitaja yhteen kaupungin salkuista. Sopimus astuu voimaan syksyllä 2021, mutta kuitenkin viimeistään 1.2.2022 alkaen. Sopimus on luonteeltaan toistaiseksi voimassa oleva ja se on Hankintayksikön puolelta vapaasti heti irtisanottavissa. Hankinnan kohdetta ja raportointiin liittyviä vaatimuksia on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteessä 1.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Postinumero: 13101

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-08-12 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2021-09-07 📅
Julkaisupäivä: 2021-08-17 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 158-418889
Viittaa ilmoitukseen: 2021/S 128-339683
EUVL-S-numero: 158
Lisätietoja
Tarjouspyynnön liitettä 4 on korjattu. Korjattu liite 4 on lisätty tarjouspyynnön liitteisiin ja vanha liite 4 on poistettu tarjouspyynnön liitteistä. Tarjouspyynnön liitteisiin on myös lisätty kysymykset ja vastaukset. Liitettä 4 on korjattu seuraavasti: Tarkennettu hinta II välilehdellä ohjeistusta sarakkeesta D ja lisätty vaihtoehtoiset hinta II välilehdellä "suhteellinen osuus tarjoajan konserniin jäävistä palkkioista" sarake O ja apusarake N.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Tämä tarjouspyyntö koskee Hämeenlinnan kaupungin (jäljempänä myös ”Hankintayksikkö”) varainhoitopalveluiden hankintaa.
HANKINNAN KOHTEENA OLEVAT PALVELUT
Hämeenlinnan kaupunki pyytää tarjouksia varainhoitajien palveluista toistaiseksi voimassa olevana sopimuksena. Sopimuksen elinkaaren on suunniteltu olevan 7-10 vuotta, vaikka sopimus tulee voimaan toistaiseksi voimassa olevana. Kaupungilla on oikeus pitää sopimus voimassa lyhyemmän tai pidemmän ajan kuin mainittu 7-10 vuotta.
Näytä lisää
Hämeenlinnan kaupunki on saanut sijoitusvarallisuutensa pääosin Hämeenlinnan energian myynnistä vuonna 2001. Sijoitusten markkina-arvo 31.12.2020 oli 116 miljoonaa euroa. Tätä varallisuutta hoitaa 5 eri pääsalkunhoitajaa viidellä eri salkulla. Kuntaliitosten myötä Hämeenlinnan kaupungin hoitoon on tullut myös 3 muuta salkkua, joiden yhteenlaskettu markkina-arvo on 3,4 miljoonaa euroa. Kaikkien Hämeenlinnan kaupungin salkkujen yhteenlaskettu varallisuus on siis 119,4 miljoonaa euroa.
Näytä lisää
Hämeenlinnan tavoitteena on, että tulevaisuudessa varainhoitoa hoidetaan kolmen salkun kokonaisuutena. Siirtymä tähän tullaan tekemään vaiheittain.
Ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus siirtyä neljän salkun malliin. Neljästä jäljelle jäävästä täyden valtakirjan mandaatista muodostetaan noin 30 miljoonan euron salkkuja. Tässä kilpailutuksessa (ensimmäinen vaihe) kilpailutetaan yksi 30 miljoonan euron mandaatti.
Näytä lisää
Toisessa vaiheessa 1-2 vuoden päästä on suunnitelmissa siirtyä neljästä salkusta kolmeen.
Ensimmäisen vaiheen muutokset toteutetaan kahdessa aallossa: syksyllä 2021 pienet salkut ja toinen pääsalkuista, tammikuussa 2022 toinen pääsalkuista. Tällä hallitaan kirjanpidollista myyntivoittokertymää.
Nyt kyseessä on tarjouskilpailu, jolla valitaan varainhoitaja yhteen kaupungin salkuista.
Sopimus on luonteeltaan toistaiseksi voimassa oleva ja se on Hankintayksikön puolelta vapaasti heti irtisanottavissa.
Lähde: OJS 2021/S 158-418889 (2021-08-12)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-12-29)
Kohde
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Sähköposti: hankinnat@hameenlinna.fi 📧

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-12-29 📅
Julkaisupäivä: 2022-01-03 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2022/S 001-001238
EUVL-S-numero: 1
Lisätietoja
Hämeenlinnan kaupunki käyttää hankinnassa konsulttina SijoittajaPRO Finland Oy:tä. Osa tarjouspyyntöasiakirjoista on luottamuksellisia ja ne on tarkoitettu vain tarjouksen tekemiseksi tähän hankintaan (toisin sanoen niitä ei saa käyttää mihinkään muuhun tarkoitukseen). Tämä on jälki-ilmoitus. Alhaisimmalla tarjouksella ja korkeimmalla tarjouksella tarkoitetaan tarjousten vertailuun päässeiden tarjoajien yhteenlaskettuja ja pyöristettyjä vertailuhintoja. Valitun tarjoajan vertailuhinnat yhteensä osuu sille välille.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
HANKINTAILMOITUS
Hankinnasta on 1.7.2021 lähetetty julkaistavaksi EU-hankintailmoitus HILMA-ilmoituskanavassa sekä Euroopan Unionin virallisen lehden täydennysosassa (TED).
HANKINTAMENETTELY
Hankinnan kohteena olevat palvelut eivät muodosta valitulle palveluntuottajalle yksinoikeutta tuottaa kyseisiä palveluita Hankintayksikölle.
HANKINTAMENETTELYN VAIHEET JA KULKU
6. Solmii hankintasopimuksen valituksi tulleen Toimeksisaajan kanssa.

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Raportointi
Laatukriteeri (painotus): 2
Laatukriteeri (nimi): Vastaava henkilöstö ja organisaatio
Laatukriteeri (painotus): 15
Laatukriteeri (nimi): Riskikorjattu tuottohistoria
Riippumattomuus, avoin arkkitehtuuri
Laatukriteeri (painotus): 8
Laatukriteeri (nimi): Vastuullinen ja kestävä liiketoiminta
Asiakasreferenssit
Laatukriteeri (painotus): 5
Hinta (painotus): 40

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-12-23 📅
Nimi: Evli Pankki Oyj
Kansallinen rekisterinumero: 0533755-0
Postitoimipaikka: Helsinki
Maa: Suomi 🇫🇮
Helsinki-Uusimaa 🏙️
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 7

Viite
Lisätietoja
Hämeenlinnan kaupunki käyttää hankinnassa konsulttina SijoittajaPRO Finland Oy:tä. Osa tarjouspyyntöasiakirjoista on luottamuksellisia ja ne on tarkoitettu vain tarjouksen tekemiseksi tähän hankintaan (toisin sanoen niitä ei saa käyttää mihinkään muuhun tarkoitukseen).
Näytä lisää
Tämä on jälki-ilmoitus. Alhaisimmalla tarjouksella ja korkeimmalla tarjouksella tarkoitetaan tarjousten vertailuun päässeiden tarjoajien yhteenlaskettuja ja pyöristettyjä vertailuhintoja. Valitun tarjoajan vertailuhinnat yhteensä osuu sille välille.

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Postiosoite: Sörnäistenkatu 1
Postinumero: 00580
Lähde: OJS 2022/S 001-001238 (2021-12-29)
Uudet hankinnat asiaan liittyvissä luokissa 🆕