Essote (Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä) ja Sosteri (Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä) kilpailuttavat perustietotekniikkapalvelut. Sosteri on hankinnassa mukana optiona. Kukin osapuoli tekee erillisen päätöksen hankintaan liittymisestä ja erillisen sopimuksen palvelusta palveluntuottajan kanssa. Tarjouspyynnössä käytetään jatkossa termiä asiakas, jolla tarkoitetaan hankintaan osallistuvia organisaatioita Essote ja Sosteri. Asiakas pyrkii ostamaan yhä enemmän perustietotekniikkapalveluita suurempina vakioituina kokonaisuuksina yhdeltä (1) päävastuulliselta palvelutoimittajalta. Palveluiden keskittämisellä yhdelle päävastuulliselle toimittajalle tavoitellaan suurempia hankintakokonaisuuksia, joiden toivotaan näkyvän hinnassa, sekä sujuvaa IT-palveluntuotantoa, jossa päävastuullinen palveluntoimittaja tuottaa itse palvelut omassa organisaatiossaan ja integroi mahdollisten alihankkijoiden palvelut samaan palvelukokonaisuuteen. Alihankkijoita käytettäessä palvelutoimittaja vastaa alihankkijoittensa tuottamista palveluista kuin omastaan. Tällä tarjouspyynnöllä asiakas kilpailuttaa seuraavat perustietotekniikkapalvelut: — Työasemapalvelut — Viestintäpalvelut — Infrapalvelut — Käyttöpalvelut (palvelunhallinta) — Alustapalvelut. Osaksi palvelukokonaisuutta sisältyy myös palvelunhallinta, jota ei käsitetä erilliseksi palveluksi, vaan se toimii hankittavaa palvelua tukevana funktiona. Toimittajan on pakko tarjota optioita, mutta asiakkaan ei ole pakko ottaa niitä käyttöön. Pakollisina optioina ovat seuraavat perustietotekniikkapalvelut: — Työasemapalvelut (lisenssien hallinta, työasemat) — Tietoliikennepalvelut — Käyttöpalvelut (palvelimet) — Asiantuntijapalvelut — Tulostuspalvelut. Palvelut pyritään hankkimaan myös jatkossa kustannustehokkaasti palvelutason kärsimättä. Hinnoittelumallin tulee tukea joustavaa käytön mukaista veloitusta ja kustannusten ennustettavuutta. Palvelutoimittajalta odotetaan myös ennakoivaa otetta palveluiden kehittämisessä ja tuotantotoiminnan ohjaamisessa. Palveluiden käyttöönotto tulee toteuttaa suunnitelmallisesti ja siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän häiriöitä asiakkaalle. Tarjouksen liitteenä tulee esittää projektisuunnitelma siitä, kuinka palvelujen käyttöönotto toteutetaan. Tarjoukset arvioidaan siten, että asiakkaalle muodostuu kustannustehokas, laadukas ja asiakkaan tavoitteita vastaava palveluiden kokonaisratkaisu. Hankittava palvelukokonaisuus on kuvattu tarkemmin liitteissä.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-06-13.
Hankinta julkaistiin 2021-05-03.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2021-05-03) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Tietotekniikkapalvelut
Lyhyt kuvaus:
Essote (Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä) ja Sosteri (Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä) kilpailuttavat perustietotekniikkapalvelut. Sosteri on hankinnassa mukana optiona. Kukin osapuoli tekee erillisen päätöksen hankintaan liittymisestä ja erillisen sopimuksen palvelusta palveluntuottajan kanssa. Tarjouspyynnössä käytetään jatkossa termiä asiakas, jolla tarkoitetaan hankintaan osallistuvia organisaatioita Essote ja Sosteri.
Asiakas pyrkii ostamaan yhä enemmän perustietotekniikkapalveluita suurempina vakioituina kokonaisuuksina yhdeltä (1) päävastuulliselta palvelutoimittajalta. Palveluiden keskittämisellä yhdelle päävastuulliselle toimittajalle tavoitellaan
suurempia hankintakokonaisuuksia, joiden toivotaan näkyvän hinnassa, sekä sujuvaa IT-palveluntuotantoa, jossa päävastuullinen palveluntoimittaja tuottaa itse palvelut omassa organisaatiossaan ja integroi mahdollisten alihankkijoiden palvelut samaan palvelukokonaisuuteen. Alihankkijoita käytettäessä palvelutoimittaja vastaa alihankkijoittensa tuottamista palveluista kuin omastaan.
Tällä tarjouspyynnöllä asiakas kilpailuttaa seuraavat perustietotekniikkapalvelut:
— Työasemapalvelut
— Viestintäpalvelut
— Infrapalvelut
— Käyttöpalvelut (palvelunhallinta)
— Alustapalvelut.
Osaksi palvelukokonaisuutta sisältyy myös palvelunhallinta, jota ei käsitetä erilliseksi palveluksi, vaan se toimii hankittavaa palvelua tukevana funktiona.
Toimittajan on pakko tarjota optioita, mutta asiakkaan ei ole pakko ottaa niitä käyttöön. Pakollisina optioina ovat seuraavat perustietotekniikkapalvelut:
— Työasemapalvelut (lisenssien hallinta, työasemat)
— Tietoliikennepalvelut
— Käyttöpalvelut (palvelimet)
— Asiantuntijapalvelut
— Tulostuspalvelut.
Palvelut pyritään hankkimaan myös jatkossa kustannustehokkaasti palvelutason kärsimättä. Hinnoittelumallin tulee tukea joustavaa käytön mukaista veloitusta ja kustannusten ennustettavuutta. Palvelutoimittajalta odotetaan myös ennakoivaa otetta palveluiden kehittämisessä ja tuotantotoiminnan ohjaamisessa.
Palveluiden käyttöönotto tulee toteuttaa suunnitelmallisesti ja siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän häiriöitä asiakkaalle. Tarjouksen liitteenä tulee esittää projektisuunnitelma siitä, kuinka palvelujen käyttöönotto toteutetaan. Tarjoukset arvioidaan siten, että asiakkaalle muodostuu kustannustehokas, laadukas ja asiakkaan tavoitteita vastaava palveluiden kokonaisratkaisu. Hankittava palvelukokonaisuus on kuvattu tarkemmin liitteissä.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tietotekniikkapalvelut📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Etelä-Savo
🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Arvioitu kokonaisarvo: 23 000 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Asiakas pyrkii ostamaan yhä enemmän perustietotekniikkapalveluita suurempina vakioituina kokonaisuuksina yhdeltä (1) päävastuulliselta palvelutoimittajalta. Palveluiden keskittämisellä yhdelle päävastuulliselle toimittajalle tavoitellaan suurempia hankintakokonaisuuksia, joiden toivotaan näkyvän hinnassa, sekä sujuvaa IT-palveluntuotantoa, jossa päävastuullinen palveluntoimittaja tuottaa itse palvelut omassa organisaatiossaan ja integroi mahdollisten alihankkijoiden palvelut samaan palvelukokonaisuuteen. Alihankkijoita käytettäessä palvelutoimittaja vastaa alihankkijoittensa tuottamista palveluista kuin omastaan.

Palveluiden käyttöönotto tulee toteuttaa suunnitelmallisesti ja siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän häiriöitä asiakkaalle. Tarjouksen liitteenä tulee esittää projektisuunnitelma siitä, kuinka palvelujen käyttöönotto toteutetaan. Tarjoukset arvioidaan siten, että asiakkaalle muodostuu kustannustehokas, laadukas ja asiakkaan tavoitteita vastaava palveluiden kokonaisratkaisu. Hankittava palvelukokonaisuus on tarkemmin kuvattu liitteissä.

Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 23 000 000 EUR 💰
Kesto: 48 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Tämä sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana neljän (4) vuoden määräaikaisuuden jälkeen.
Vaihtoehtojen kuvaus: Optiot on ilmoitettu tarjouspyyntömateriaalissa.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 23:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2021-06-14 📅
Tarjousten avausaika: 08:00
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2021/S 089-229319 (2021-05-03)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-12-28) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Essote (Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä) ja Sosteri (Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä) kilpailuttavat perustietotekniikkapalvelut. Sosteri on hankinnassa mukana optiona. Kukin osapuoli tekee erillisen päätöksen hankintaan liittymisestä ja erillisen sopimuksen palvelusta palveluntuottajan kanssa. Tarjouspyynnössä käytetään jatkossa termiä Asiakas, jolla tarkoitetaan hankintaan osallistuvia organisaatioita: Essote ja Sosteri.
Asiakas pyrkii ostamaan yhä enemmän perustietotekniikkapalveluita suurempina vakioituina kokonaisuuksina yhdeltä päävastuulliselta palvelutoimittajalta. Palveluiden keskittämisellä yhdelle päävastuulliselle toimittajalle tavoitellaan
— suurempia hankintakokonaisuuksia, joiden toivotaan näkyvän hinnassa
— sujuvaa IT-palveluntuotantoa, jossa päävastuullinen palveluntoimittaja tuottaa itse palvelut omassa organisaatiossaan ja integroi mahdollisten alihankkijoiden palvelut samaan palvelukokonaisuuteen. Alihankkijoita käytettäessä palvelutoimittaja vastaa alihankkijoittensa tuottamista palveluista kuin omastaan.
Tällä tarjouspyynnöllä Asiakas kilpailuttaa seuraavat perustietotekniikkapalvelut:
— Työasemapalvelut
— Viestintäpalvelut
— Infrapalvelut
— Käyttöpalvelut (palvelunhallinta)
— Alustapalvelut
Osaksi palvelukokonaisuutta sisältyy myös palvelunhallinta, jota ei käsitetä erilliseksi palveluksi vaan se toimii hankittavaa palvelua tukevana funktiona.l
Toimittajan on pakko tarjota optioita, mutta Asiakkaan ei ole pakko ottaa niitä käyttöön. Pakollisina optioina ovat seuraavat perustietotekniikkapalvelut:
— Työasemapalvelut (lisenssien hallinta, työasemat)
— Tietoliikennepalvelut
— Käyttöpalvelut (palvelimet)
— Asiantuntijapalvelut
— Tulostuspalvelut
Palvelut pyritään hankkimaan myös jatkossa kustannustehokkaasti palvelutason kärsimättä. Hinnoittelumallin tulee tukea joustavaa käytönmukaista veloitusta ja kustannusten ennustettavuutta. Palvelutoimittajalta odotetaan myös ennakoivaa otetta palveluiden kehittämisessä ja tuotantotoiminnan ohjaamisessa.
Palveluiden käyttöönotto tulee toteuttaa suunnitelmallisesti ja siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän häiriöitä Asiakkaalle. Tarjouksen liitteenä tulee esittää projektisuunnitelma siitä, kuinka palvelujen käyttöönotto toteutetaan. Tarjoukset arvioidaan siten, että asiakkaalle muodostuu kustannustehokas, laadukas ja asiakkaan tavoitteita vastaava palveluiden kokonaisratkaisu.
Hankittava palvelukokonaisuus on tarkemmin kuvattu liitteissä.

Vaihtoehtojen kuvaus: Optiot ovat ilmoitettu tarjouspyyntömateriaalissa.
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-12-22 📅
Nimi: Fujitsu Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0815044-1
Postiosoite: Valimotie 16
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00380
Maa: Suomi 🇫🇮 Helsinki-Uusimaa
🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 19 000 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 3
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Postinumero: 00520
Lähde: OJS 2021/S 255-675648 (2021-12-28)