Hankinnan kohteena on kunnan palkkahallintopalvelut hankintailmoituksen sekä tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Tilaaja valitsee sopimuskumppaniksi yhden (1) palveluntuottajan. Hankinnan tavoite on ulkoistaa tilaajan omana toimintana tuotetut palkkahallinnon palvelut niitä tukevine järjestelmäpalveluineen. Hankintaan ei sisälly henkilöstön siirtymistä hankintayksiköiltä palveluntuottajalle. Hankinnan tavoitteena on, että tilaaja saa ulkoistetun palkkahallinnon palvelut, jotka sisältävät kuntaorganisaation edellyttämät joustavat kokonaisvaltaiset palkkahallinnon palvelut sisältäen HR-järjestelmän tilaajan käyttöön. Palkkahallinnon palveluihin sisältyvät palvelussuhteen hallintaan liittyvät palvelut sekä palkanlaskentaan ja -maksatukseen ja muiden työnantajan velvoitteiden hoitamiseen liittyvät palvelut. Palkkahallinnon palveluihin kuuluvat myös raportointi sekä arkistointi säädösten, määräysten ja työehtosopimusten mukaisesti tarvittavine ajanmukaisine sovelluksineen. Palveluntuottajan järjestelmästä tulee olla mahdollisuus luoda liittymät kunnan käytössä oleviin mm. työvuorosuunnittelun ja taloushallinnon ohjelmiin. Varsinainen sopimuskausi on 36 kuukautta, jonka aikana hankintayksiköillä on sopimusluonnoksessa tarkemmin määritelty irtisanomisoikeus. Tavoitteena on, että palvelua koskeva sopimus tehdään kesäkuussa 2020. Välittömästi sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen laaditaan yhdessä projekti- ja koulutussuunnitelma, jossa palvelujen ja tietojärjestelmien siirtymisajankohdasta ja henkilöstön koulutuksesta sovitaan tarkemmin. Palvelun tulee olla testattu ja käytössä 1.10.2020 alkaen. Tarjouspyynnössä esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta. Sopimus ei tuota palveluntuottajalle yksinoikeutta toimittaa tilaajalle palvelua.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2020-05-29.
Hankinta julkaistiin 2020-04-29.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2020-04-29) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Palkkahallinto
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on kunnan palkkahallintopalvelut hankintailmoituksen sekä tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Tilaaja valitsee sopimuskumppaniksi yhden (1) palveluntuottajan.
Hankinnan tavoite on ulkoistaa tilaajan omana toimintana tuotetut palkkahallinnon palvelut niitä tukevine järjestelmäpalveluineen. Hankintaan ei sisälly henkilöstön siirtymistä hankintayksiköiltä palveluntuottajalle.
Hankinnan tavoitteena on, että tilaaja saa ulkoistetun palkkahallinnon palvelut, jotka sisältävät kuntaorganisaation edellyttämät joustavat kokonaisvaltaiset palkkahallinnon palvelut sisältäen HR-järjestelmän tilaajan käyttöön.
Palkkahallinnon palveluihin sisältyvät palvelussuhteen hallintaan liittyvät palvelut sekä palkanlaskentaan ja -maksatukseen ja muiden työnantajan velvoitteiden hoitamiseen liittyvät palvelut. Palkkahallinnon palveluihin kuuluvat myös raportointi sekä arkistointi säädösten, määräysten ja työehtosopimusten mukaisesti tarvittavine ajanmukaisine sovelluksineen. Palveluntuottajan järjestelmästä tulee olla mahdollisuus luoda liittymät kunnan käytössä oleviin mm. työvuorosuunnittelun ja taloushallinnon ohjelmiin.
Varsinainen sopimuskausi on 36 kuukautta, jonka aikana hankintayksiköillä on sopimusluonnoksessa tarkemmin määritelty irtisanomisoikeus. Tavoitteena on, että palvelua koskeva sopimus tehdään kesäkuussa 2020. Välittömästi sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen laaditaan yhdessä projekti- ja koulutussuunnitelma, jossa palvelujen ja tietojärjestelmien siirtymisajankohdasta ja henkilöstön koulutuksesta sovitaan tarkemmin. Palvelun tulee olla testattu ja käytössä 1.10.2020 alkaen.
Tarjouspyynnössä esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta. Sopimus ei tuota palveluntuottajalle yksinoikeutta toimittaa tilaajalle palvelua.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Palkkahallinto📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Suomi/Finland🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta
Hankinnan kohteena on kunnan palkkahallintopalvelut hankintailmoituksen sekä tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Tilaaja valitsee sopimuskumppaniksi yhden (1) palveluntuottajan.
Hankinnan tavoite on ulkoistaa tilaajan omana toimintana tuotetut palkkahallinnon palvelut niitä tukevine järjestelmäpalveluineen. Hankintaan ei sisälly henkilöstön siirtymistä hankintayksiköiltä palveluntuottajalle.
Hankinnan tavoitteena on, että tilaaja saa ulkoistetun palkkahallinnon palvelut, jotka sisältävät kuntaorganisaation edellyttämät joustavat kokonaisvaltaiset palkkahallinnon palvelut sisältäen HR-järjestelmän tilaajan käyttöön.
Palkkahallinnon palveluihin sisältyvät palvelussuhteen hallintaan liittyvät palvelut sekä palkanlaskentaan ja -maksatukseen ja muiden työnantajan velvoitteiden hoitamiseen liittyvät palvelut. Palkkahallinnon palveluihin kuuluvat myös raportointi sekä arkistointi säädösten, määräysten ja työehtosopimusten mukaisesti tarvittavine ajanmukaisine sovelluksineen. Palveluntuottajan järjestelmästä tulee olla mahdollisuus luoda liittymät kunnan käytössä oleviin mm. työvuorosuunnittelun ja taloushallinnon ohjelmiin.
Palkkahallinnon palveluihin sisältyvät palvelussuhteen hallintaan liittyvät palvelut sekä palkanlaskentaan ja -maksatukseen ja muiden työnantajan velvoitteiden hoitamiseen liittyvät palvelut. Palkkahallinnon palveluihin kuuluvat myös raportointi sekä arkistointi säädösten, määräysten ja työehtosopimusten mukaisesti tarvittavine ajanmukaisine sovelluksineen. Palveluntuottajan järjestelmästä tulee olla mahdollisuus luoda liittymät kunnan käytössä oleviin mm. työvuorosuunnittelun ja taloushallinnon ohjelmiin.
Varsinainen sopimuskausi on 36 kuukautta, jonka aikana hankintayksiköillä on sopimusluonnoksessa tarkemmin määritelty irtisanomisoikeus. Tavoitteena on, että palvelua koskeva sopimus tehdään kesäkuussa 2020. Välittömästi sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen laaditaan yhdessä projekti- ja koulutussuunnitelma, jossa palvelujen ja tietojärjestelmien siirtymisajankohdasta ja henkilöstön koulutuksesta sovitaan tarkemmin. Palvelun tulee olla testattu ja käytössä 1.10.2020 alkaen.
Varsinainen sopimuskausi on 36 kuukautta, jonka aikana hankintayksiköillä on sopimusluonnoksessa tarkemmin määritelty irtisanomisoikeus. Tavoitteena on, että palvelua koskeva sopimus tehdään kesäkuussa 2020. Välittömästi sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen laaditaan yhdessä projekti- ja koulutussuunnitelma, jossa palvelujen ja tietojärjestelmien siirtymisajankohdasta ja henkilöstön koulutuksesta sovitaan tarkemmin. Palvelun tulee olla testattu ja käytössä 1.10.2020 alkaen.
Tarjouspyynnössä esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta. Sopimus ei tuota palveluntuottajalle yksinoikeutta toimittaa tilaajalle palvelua.
Arvioitu kokonaisarvo: 300 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan tavoite on ulkoistaa Tammelan kunnan omana toimintana tuotetut palkkahallinnon palvelut niitä tukevine järjestelmäpalveluineen. Hankinnan tavoitteena on, että Tammelan kunta saa ulkoistetun palkkahallinnon palvelut, jotka sisältävät kuntaorganisaation edellyttämät joustavat kokonaisvaltaiset palkkahallinnon palvelut sisältäen HR-järjestelmän tilaajan käyttöön. Ks. kohta II 1.4).

Kesto: 36 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Varsinaisen sopimuskauden (36 kk) jälkeen tilaajalla on oikeus muuttaa sopimus toistaiseksi voimassaolevaksi.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Varsinaisen sopimuskauden (36 kk) jälkeen tilaajalla on oikeus muuttaa sopimus toistaiseksi voimassaolevaksi.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Ks. ESPD-lomake.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 6 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2020-05-29 📅
Tarjousten avausaika: 12:01
Lisätietoja: Tarjousten avaamistilaisuus ei ole julkinen.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2020/S 085-202072 (2020-04-29)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2020-09-30) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on kunnan palkkahallintopalvelut hankintailmoituksen sekä tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Tilaaja valitsee sopimuskumppaniksi yhden (1) palveluntuottajan.
Hankinnan tavoite on ulkoistaa tilaajan omana toimintana tuotetut palkkahallinnon palvelut niitä tukevine järjestelmäpalveluineen. Hankintaan ei sisälly henkilöstön siirtymistä hankintayksiköiltä palveluntuottajalle.
Hankinnan tavoitteena on, että tilaaja saa ulkoistetun palkkahallinnon palvelut, jotka sisältävät kuntaorganisaation edellyttämät joustavat kokonaisvaltaiset palkkahallinnon palvelut sisältäen HR-järjestelmän tilaajan käyttöön.
Palkkahallinnon palveluihin sisältyvät palvelussuhteen hallintaan liittyvät palvelut sekä palkanlaskentaan ja -maksatukseen ja muiden työnantajan velvoitteiden hoitamiseen liittyvät palvelut. Palkkahallinnon palveluihin kuuluvat myös raportointi sekä arkistointi säädösten, määräysten ja työehtosopimusten mukaisesti tarvittavine ajanmukaisine sovelluksineen. Palveluntuottajan järjestelmästä tulee olla mahdollisuus luoda liittymät kunnan käytössä oleviin mm. työvuorosuunnittelun ja taloushallinnon ohjelmiin.
Varsinainen sopimuskausi on 36 kuukautta, jonka aikana hankintayksiköillä on sopimusluonnoksessa tarkemmin määritelty irtisanomisoikeus. Tavoitteena on, että palvelua koskeva sopimus tehdään kesäkuussa 2020. Välittömästi sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen laaditaan yhdessä projekti- ja koulutussuunnitelma, jossa palvelujen ja tietojärjestelmien siirtymisajankohdasta ja henkilöstön koulutuksesta sovitaan tarkemmin. Palvelun tulee olla testattu ja käytössä 1.10.2020 alkaen.
Tarjouspyynnössä esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta. Sopimus ei tuota palveluntuottajalle yksinoikeutta toimittaa tilaajalle palvelua.
Hankinnan kohteena on kunnan palkkahallintopalvelut hankintailmoituksen sekä tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Tilaaja valitsee sopimuskumppaniksi yhden (1) palveluntuottajan.
Hankinnan tavoite on ulkoistaa tilaajan omana toimintana tuotetut palkkahallinnon palvelut niitä tukevine järjestelmäpalveluineen. Hankintaan ei sisälly henkilöstön siirtymistä hankintayksiköiltä palveluntuottajalle.
Hankinnan tavoitteena on, että tilaaja saa ulkoistetun palkkahallinnon palvelut, jotka sisältävät kuntaorganisaation edellyttämät joustavat kokonaisvaltaiset palkkahallinnon palvelut sisältäen HR-järjestelmän tilaajan käyttöön.
Palkkahallinnon palveluihin sisältyvät palvelussuhteen hallintaan liittyvät palvelut sekä palkanlaskentaan ja -maksatukseen ja muiden työnantajan velvoitteiden hoitamiseen liittyvät palvelut. Palkkahallinnon palveluihin kuuluvat myös raportointi sekä arkistointi säädösten, määräysten ja työehtosopimusten mukaisesti tarvittavine ajanmukaisine sovelluksineen. Palveluntuottajan järjestelmästä tulee olla mahdollisuus luoda liittymät kunnan käytössä oleviin mm. työvuorosuunnittelun ja taloushallinnon ohjelmiin.
Varsinainen sopimuskausi on 36 kuukautta, jonka aikana hankintayksiköillä on sopimusluonnoksessa tarkemmin määritelty irtisanomisoikeus. Tavoitteena on, että palvelua koskeva sopimus tehdään kesäkuussa 2020. Välittömästi sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen laaditaan yhdessä projekti- ja koulutussuunnitelma, jossa palvelujen ja tietojärjestelmien siirtymisajankohdasta ja henkilöstön koulutuksesta sovitaan tarkemmin. Palvelun tulee olla testattu ja käytössä 1.10.2020 alkaen.
Tarjouspyynnössä esitetyt hankintamäärät ovat arvioita, eikä sopimus muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta. Sopimus ei tuota palveluntuottajalle yksinoikeutta toimittaa tilaajalle palvelua.
Hankinnan tavoite on ulkoistaa tilaajan omana toimintana tuotetut palkkahallinnon palvelut niitä tukevine järjestelmäpalveluineen. Hankintaan ei sisälly henkilöstön siirtymistä hankintayksiköiltä palveluntuottajalle.
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2020-08-19 📅
Nimi: Kuntalaskenta Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1911246-7
Postiosoite: PL 79
Postitoimipaikka: Pieksämäki
Postinumero: FI-76101
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 458921765📞
Sähköposti: pertti.vartiamaki@administer.fi📧
Maa: Manner-Suomi🏙️
Internetosoite: http://www.kuntalaskenta.fi🌏
Hankinnan kokonaisarvo: 199 064 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 2
Lähde: OJS 2020/S 193-466900 (2020-09-30)