Puitesopimus julkisivujen huolto- ja maalaustyö

Orimattilan kaupunki

Tilaaja haluaa tällä hankinnalla hankkia julkisivu huolto- ja maalaustöitä pieniin Orimattilan kaupungin tilapalvelun sekä Kiinteistö Oy Orimattilan Vuokratalojen hankkeisiin.
Tehtävät tulee suorittaa erikseen tilaajan ja palveluntarjoajan sopimassa aikataulussa ja korkealla ammattitaidolla.
Tämän hankinnan perusteella valitaan kolme (3) puitetoimittajaa, jotka asetetaan etusijajärjestykseen tämän hankinnan arviointikriteerien perusteella. Hankinnat tehdään lähtökohtaisesti etusijajärjestyksen ensimmäiseltä. Mikäli etusijajärjestyksen perusteella ensisijainen sopimusurakoisija ei pysty toteuttamaan tilausta tai sopimusurakoisijan kanssa ei päästä yksimielisyyteen toimeksiannon sisällöstä, aikataulusta, henkilöistä ja tuntimäärästä tai muista tilaajan tilauksessa edellyttämistä vaatimuksista, käynnistetään neuvottelut etusijajärjestyksessä seuraavana olevan urakoitsijan kanssa. Tästä pääsäännöstä voidaan poiketa seuraavilla perusteilla:
– Tilaaja on antanut tarjoajan toiminnasta reklamaation (esimerkiksi aikatauluihin tai ammattitaitoon liittyen)
– Etusijajärjestyksen ensimmäisellä ei ole vapaita resursseja
– Yksittäiseen toimeksiantoon liittyvään tilaukseen ei ole saatu vastausta seitsemän (7) työpäivän kuluessa tai muutoin pyydetyssä aikataulussa
– Toimeksiantoon liittyy erityisosaamistarpeita, kuten aikaisempaa kokemusta vastaavanlaisista hankkeista, joita etusijajärjestyksen perusteella ensisijaisella urakoisijalla ei ole tarjota
– Toimeksianto on jatkoa edelliseen työvaiheeseen, joka on ollut toisella sopimusurakoisijalla toimeksiantona, ja tehtävän kokonaistaloudellisuuden kannalta on edullisempaa tilata toimeksianto samalta sopimusurakoitsijalta
– Urakoitsijalla on käynnissä olevia urakoitsijasta johtuvista syistä merkittävästi myöhässä olevia hankkeita.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2020-07-31. Hankinta julkaistiin 2020-05-22.

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2020-05-22 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2020-05-22)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Orimattilan kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0129920-0
Postiosoite: Erkontie 9
Postitoimipaikka: Orimattila
Postinumero: FI-16300
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyshenkilö: Pertti Santala
Puhelin: +358 447813875 📞
Sähköposti: pertti.santala@orimattila.fi 📧
Alue: Päijät-Häme 🏙️
URL: http://www.orimattila.fi 🌏

Hankintaviranomainen (lisäksi)
Nimi: Koy Orimattilan Vuokratalot
Kansallinen rekisterinumero: 0869292-9
Postiosoite: Erkontie 11
Postitoimipaikka: Orimattila
Yhteyshenkilö: Suvi Tuomala
Puhelin: +358 404140142 📞

Hankintaviranomainen
Sähköposti: suvi.tuomala@orimattila.fi 📧

Hankintaviranomainen (lisäksi)
Nimi: Orimattilan Yrityskiinteistöt Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1610021-7

Hankintaviranomainen
Sähköposti: suvi-tuomala@orimattila.fi 📧
Tietoa yhteishankinnoista
Sopimukseen sisältyy yhteishankinta
Jos kyseessä on eri maiden yhteishankinta, ilmoitetaan sovellettava kansallinen hankintalainsäädäntö: www.finlex.fi/fi/laki 29.12.2016/1397
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/orimattila?id=300946&tpk=e721647f-9712-423a-a3f5-b44e2a829aaf 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/orimattila?id=300946&tpk=e721647f-9712-423a-a3f5-b44e2a829aaf 🌏

Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Puitesopimus julkisivujen huolto- ja maalaustyö Puitehankinta 11/ 2020
Tuotteet/palvelut: Rakennustyöt 📦
Lyhyt kuvaus:
“Tilaaja haluaa tällä hankinnalla hankkia julkisivu huolto- ja maalaustöitä pieniin Orimattilan kaupungin tilapalvelun sekä Kiinteistö Oy Orimattilan...”    Näytä lisää

1️⃣
Suorituspaikka: Päijät-Häme 🏙️
Pääkohde tai suorituspaikka: Orimattila
Hankinnan kuvaus:
“Tilaaja haluaa tällä hankinnalla hankkia julkisivu huolto- ja maalaustöitä pieniin Orimattilan kaupungin tilapalvelun sekä Kiinteistö Oy Orimattilan...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Kuvaus
Kesto: 24
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia
Kuvaus
Uudistusten kuvaus:
“Sopimuksen kokonaisaika on (2) kaksi vuotta tarjoajan antamilla yksikköhinnoilla. Sopimuksessa mahdollistetaan yksi (1) optiovuosi sopimuskauden päättyessä...”    Näytä lisää
Lisätietoja: Hankintayksikkö antaa lisätietoja tämän tarjouspalvelun kautta.

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
“Puitesopimus syntyy, kun tilaaja hyväksyy puitetoimittajan tarjouksen, valintapäätös on tehty ja sopimus on solmittu. Hankintayksikkö pidättää oikeuden olla...”    Näytä lisää

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Kuvaus
Puitesopimuksen osallistujien arvioitu enimmäismäärä: 3
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2020-07-31 12:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 4
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2020-07-31 13:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Orimattila
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (Tiedot valtuutetuista henkilöistä ja avaamismenettelystä): Hankintayksikön toimesta

Täydentävät tiedot
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Sähköistä maksua käytetään
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2020/S 100-238926 (2020-05-22)
Aiheeseen liittyvät haut 🔍