Osa kaupunkirakenteen perustehtäviin kuuluvista asiantuntijatöistä hankitaan ulkopuolisilta konsulteilta. Töiden jakaantuminen itse tehtäväksi ja ulkopuolelta tilattavaksi perustuu ajankohtaiseen työmäärään ja kunkin tehtävän sisältöön. Ulkopuolisilta asiantuntijoilta hankitaan pääosin sellaisia erityisosaamista vaativia selvitys- ja suunnittelutöitä, joihin kaupungilla ei ole omaa osaamista. Puitesopimusjärjestely kilpailutetaan neljäksi (4) vuodeksi ajalle 1.2.2021—31.12.2024. Puitesopimusjärjestelyssä valitaan jokaiseen eri osa-alueeseen 3—5 konsulttia, joista jokaisen kanssa tehdään erillinen puitesopimus. Kunkin työtehtävän yhteydessä tilaajalla on mahdollisuus käyttää ketä tahansa valituista konsulteista sen mukaan, kenen tilaaja katsoo parhaiten kuhunkin tehtävään soveltuvan. Valittujen kesken voidaan järjestää myös minikilpailutus. Yli 60 000 EUR:n hankinnoissa noudatetaan etuisuusjärjestystä tai järjestetään minikilpailutus kaikkien valittujen kesken. Hämeenlinnan kaupunki ei sitoudu tilaamaan mitään tiettyä määrää konsulttitöitä keneltäkään valitulta konsultilta. Kaupunki voi yksipuolisesti irtisanoa sopimuksen yhden (1) tai useamman konsultin kanssa. Puitesopimus on jaettu osa-alueisiin, joita ovat: 1. Kunnallistekninen suunnittelu 2. Geotekninen suunnittelu 3. Taitorakenteiden suunnittelu 4. Liikennevalosuunnittelu 5. Liikennesuunnittelu 6. Hulevesien hallinnan suunnittelu 7. Melu-, tärinä ja akustiikkaselvitykset 8. Arkeologiset ja kulttuuriympäristöselvitykset 9. Luontoselvitykset 10. Maankäytön suunnittelua palvelevat maastomittaukset ja maaperätutkimukset 11. Maaperän ja pohjaveden pilaantumiseen liittyvät tutkimukset, selvitykset ja suunnitelmat 12. Infran työmaavalvonta ja rakennuttamistehtävät. Yksi (1) tarjoaja voi tarjota yhtä (1) tai useampaa osa-aluetta, mutta yhtä (1) osa-aluetta ei voida jakaa pienempiin kokonaisuuksiin. Konsulttitöihin käytetään kaupunkirakenteessa vuosittain yhteensä arviolta 300 000–600 000 EUR. Hankinnassa käytetään avointa menettelyä ja kaupungin yleisesti hyväksymiä periaatteita. Suunnitteluun osoitettavien henkilöiden on oltava koulutukseltaan tehtävään soveltuvia, ammattitaitoisia ja suunnittelutyössä käytännön kokemuksen omaavia. Osa-alueiden 1—9 arvioinnissa laatupisteiden painoarvo on 60 % ja hinnan 40 %. Osa-alueissa 10—12 pisteytetään pelkkä hinta. Näissä laatuvaatimukset on asetettu minimivaatimuksina, jotka on täytettävä, jotta tarjouksen voi jättää.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2021-01-18.
Hankinta julkaistiin 2020-12-18.
hankintailmoitus (2020-12-18) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut
Viitenumero: HML/2899/10.03.01.01/2020
Lyhyt kuvaus:
Osa kaupunkirakenteen perustehtäviin kuuluvista asiantuntijatöistä hankitaan ulkopuolisilta konsulteilta. Töiden jakaantuminen itse tehtäväksi ja ulkopuolelta tilattavaksi perustuu ajankohtaiseen työmäärään ja kunkin tehtävän sisältöön. Ulkopuolisilta asiantuntijoilta hankitaan pääosin sellaisia erityisosaamista vaativia selvitys- ja suunnittelutöitä, joihin kaupungilla ei ole omaa osaamista.
Puitesopimusjärjestely kilpailutetaan neljäksi (4) vuodeksi ajalle 1.2.2021—31.12.2024. Puitesopimusjärjestelyssä valitaan jokaiseen eri osa-alueeseen 3—5 konsulttia, joista jokaisen kanssa tehdään erillinen puitesopimus. Kunkin työtehtävän yhteydessä tilaajalla on mahdollisuus käyttää ketä tahansa valituista konsulteista sen mukaan, kenen tilaaja katsoo parhaiten kuhunkin tehtävään soveltuvan. Valittujen kesken voidaan järjestää myös minikilpailutus. Yli 60 000 EUR:n hankinnoissa noudatetaan etuisuusjärjestystä tai järjestetään minikilpailutus kaikkien valittujen kesken. Hämeenlinnan kaupunki ei sitoudu tilaamaan mitään tiettyä määrää konsulttitöitä keneltäkään valitulta konsultilta. Kaupunki voi yksipuolisesti irtisanoa sopimuksen yhden (1) tai useamman konsultin kanssa.
Puitesopimus on jaettu osa-alueisiin, joita ovat:
1. Kunnallistekninen suunnittelu
2. Geotekninen suunnittelu
3. Taitorakenteiden suunnittelu
4. Liikennevalosuunnittelu
5. Liikennesuunnittelu
6. Hulevesien hallinnan suunnittelu
7. Melu-, tärinä ja akustiikkaselvitykset
8. Arkeologiset ja kulttuuriympäristöselvitykset
9. Luontoselvitykset
10. Maankäytön suunnittelua palvelevat maastomittaukset ja maaperätutkimukset
11. Maaperän ja pohjaveden pilaantumiseen liittyvät tutkimukset, selvitykset ja suunnitelmat
12. Infran työmaavalvonta ja rakennuttamistehtävät.
Yksi (1) tarjoaja voi tarjota yhtä (1) tai useampaa osa-aluetta, mutta yhtä (1) osa-aluetta ei voida jakaa pienempiin kokonaisuuksiin.
Konsulttitöihin käytetään kaupunkirakenteessa vuosittain yhteensä arviolta 300 000–600 000 EUR. Hankinnassa käytetään avointa menettelyä ja kaupungin yleisesti hyväksymiä periaatteita. Suunnitteluun osoitettavien henkilöiden on oltava koulutukseltaan tehtävään soveltuvia, ammattitaitoisia ja suunnittelutyössä käytännön kokemuksen omaavia.
Osa-alueiden 1—9 arvioinnissa laatupisteiden painoarvo on 60 % ja hinnan 40 %.
Osa-alueissa 10—12 pisteytetään pelkkä hinta. Näissä laatuvaatimukset on asetettu minimivaatimuksina, jotka on täytettävä, jotta tarjouksen voi jättää.

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Arvioitu kokonaisarvo: 2 400 000 EUR 💰
Osan nimi: Kunnallistekniikan suunnittelu
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus:
Katso osa-alueen kuvaus tarkemmin liitteestä 1 Hankinnan kuvaus.
Tämän osa-alueen suunnittelutyöt ovat pääasiassa katujen, aukioiden ja torien yleis-, katu-, viher- ja rakennussuunnittelua. Kohde voi koostua yksittäisistä kaduista tai käsittää laajemman asemakaava-aluekokonaisuuden. Suunnittelutyö saattaa sisältää myös vesihuoltolinjojen suunnittelua. Vesihuoltoon liittyvät suunnitelmat tarkastaa ja hyväksyy Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy.

Kunnallistekniikan yleissuunnittelu
Kunnallistekniikan yleissuunnittelua tehdään yleensä asemakaavoitukseen liittyvien tilavarausten, katu-, jalankulku- ja pyöräilyliikennejärjestelyjen, vesihuolto- ja hulevesijärjestelyjen, meluntorjunnan ja pohjanvahvistustarpeiden määrittämiseksi. Kunnallistekniikan yleissuunnitelman laatimiseen voi sisältyä myös mm. katuvihreiden-, valaistusperiaatteiden ja viitoituksen suunnittelua. Yleissuunnittelua ohjaa kaupunkirakennepalveluiden lisäksi yleensä myös Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy.

Yleissuunnitelma tehdään erityisesti yleisten alueiden kustannusarvioiden laskemiseksi investointien suunnittelua ja ohjelmointia sekä rakennuttamista varten. Katu- ja muiden yleisten alueiden yleissuunnitelma on yleispiirteinen, katu- ja muiden yleisten alueiden laatimista ohjaava suunnitteluvaihe, joka tukee myös kortteleiden suunnittelua.

Kohteesta laaditaan kustannusarviot. Suunnitelmien sisältöä ja ulkoasua koskevat vaatimukset esitetään kohdekohtaisesti. Kaikessa suunnittelutyössä tulee kiinnittää huomiota suunnittelukohteen elinkaarikustannuksiin.
Katujen katu- ja rakennussuunnitelmat
Tehtävä sisältää katujen katu- ja rakennussuunnitelmien laatimisen. Toimeksianto voi koskea myös LP-alueita sekä katujen hulevesien käsittelyyn soveltuvia alueita.
Katu- ja rakennussuunnittelua tehdään voimassa olevien asemakaavojen perusteella. Siihen kuuluu hallinnollisen aineiston (katusuunnitelmat, rakennussuunnitelmat, kustannusarviot, suunnitelmaselostus, esitteet, esittelyaineisto, koneohjausmallit) tuottaminen suunnittelupro-sessissa. Rakennussuunnittelussa laaditaan kaikki kohteen rakentamiseksi tarvittavat asiakirjat ja hoidetaan rakentamisen aikaista suunnittelua.

Kohteesta riippuen toimeksiannot voivat sisältää myös esteettömyyteen, liikenneturvallisuuteen, pyöräilyn edistämiseen, hulevesien luonnonmukaiseen käsittelyyn ja rakenteiden tai rakennelmien muotoiluun liittyviä suunnittelu- ja asiantuntijatehtäviä. Ympäristön kannalta merkittävissä kohteissa toimeksiantoon voi kuulua myös visualisointi ja havainnekuvien tuottaminen sekä viestintäpalvelut.

Tehtävä sisältää katujen ja kuivatuksen rakennussuunnitelmien laatimisen. Katualueiden kuivatuksen ja pintavesien hallittuun johtamiseen myös tulvatilanteissa sekä tulvatarkasteluun on kiinnitettävä huomiota.
Tyypilliseen tehtävään kuuluu katu- ja vesihuoltosuunnittelun lisäksi yleensä geoteknistä-, viher- ja ympäristösuunnittelua. Ympäristösuunnittelu käsittää katujen päällysteiden, kuivatuksen, katuvihreän ja kadun kalusteiden, varusteiden sekä rakenteiden suunnittelun rakennussuunnitelmatasoisesti. Erityistä huomiota tulee kiinnittää mm. yleisen alueen ja tonttien välisiin saumakohtiin sekä katuaukioiden päällysteisiin, tasoeroihin, kuivatukseen ja yksityiskohtiin. Niistä tulee laatia riittävä määrä suunnitelmadetaljeja, jotta "suunnittelemattomia" ratkaisuja esim. pintakuivatuksen tai esteettömyyden osalta ei pääse syntymään.

Suunnittelutoimeksianto voi sisältää valaistus-, liikennevalo-, viitoitus- ja liikennemerkkisuunnittelua. Mikäli suunnittelutoimeksianto ei sisällä näitä, niin konsultin tulee tehdä tiivistä yhteistyötä näiden osioiden suunnittelijoiden kanssa.
Osan nimi: Geotekninen suunnittelu
Osan numero: 2
Lyhyt kuvaus:
Osa-alueen työt liittyvät pääosin tilaajan omien liikenneväylien sekä vesihuollon linjastojen ja järjestelmien geotekniseen suunnitteluun, tavoitteena turvallinen rakentaminen. Toimeksiantoon kuuluu geotekninen suunnittelu, erilaisten pohjanvahvistustoimenpiteiden vaihtoehtotarkastelut, geotekniset laskelmat ja mallinnukset, sekä kustannusarvioiden laatiminen.

Osa-alueen toimeksiantoihin kuuluu myös maaperän rakennettavuuteen liittyvät selvitykset, joita tehdään maankäytön suunnittelun eri vaiheissa. Rakennettavuuteen liittyy myös geoteknisiä selvitystarpeita, mahdollisia alueellisia pohjatutkimustarpeita ja esirakennustoimenpiteiden tarpeen ja kustannusten arviointia.

Keskeisimmät tehtävät on mainittu ao. listauksessa:
— kaavoituksen tarvitsemat alueelliset rakennettavuusselvitykset kartoitusten ja pohja-tutkimusten perusteella
— vaativat geotekniset tutkimukset (vrt. osa-alue 10) ja niihin liittyvät laskelmat ja lausunnot
— perustamistapalausunnot katu- sekä kunnallistekniikan linjoille pohjatutkimusten perusteella
— tilaajan suunnitelmien tarkistaminen geotekniseltä katsantokannalta
— erilaisten pohjanvahvistustoimenpiteiden vaihtoehtotarkastelut ja suunnittelu. Vaihtoehtotarkasteluissa otetaan huomioon myös eri vaihtoehtojen kustannukset – eli ei aina etsitä parasta vaihtoehtoa vaan ”teknistaloudellisesti” parasta
— pysyvän ja työnaikaisen tuentasuunnitelman laatiminen
Toimenpiteet esitetään pohjatutkimuskartan ja -leikkausten perusteella suunnitelmapiirustuksissa, paalukohtaisissa poikkileikkauksissa sekä pituusleikkauksissa. Yleissuunnitelman pituusleikkauksessa esitetään vähintään pohjanvahvistustoimenpiteet sekä kaivantojen tuettavat osuudet.

Tämän osa-alueen suunnittelutehtävä voi kuulua myös osa-alueen 1 toimeksiantoihin, jolloin käytetään ko. osa-alueen mukaista hinnoittelua.
Osan nimi: Infran työmaavalvonta ja rakennuttamistehtävät
Osan numero: 12
Lyhyt kuvaus:
Katso osa-alueen kuvaus tarkemmin tarjouspyynnön liitteestä 1 Hankinnnan kuvaus.
Osa-alueen keskeisimmät tehtävät ovat:
— infrahankkeiden rakennusvaiheen työmaavalvontatehtävät RT 16-11122 Maa- ja vesirakennustyömaan työmaavalvonnan tehtäväluettelon mukaisesti ja laajemminkin. Teknisen toteutuksen laadunvalvontaan kuuluu kaupungille rakennettava osuudet, joihin ei kuulu vesihuolto, kaukolämpö, kaasu, sähkö- tai televerkostot. Myöskään katuvalaistuksen tekninen valvonta ei kuulu tämän hankinnan piiriin.

— turvallisuuskoordinaattorin tehtävät VNa 205/2009 mukaisesti.
Osan nimi: Arkeologiset ja kulttuuriympäristöselvitykset
Osan numero: 8
Lyhyt kuvaus:
Osa-alueen kuvaus on myös liitteessä 1 Hankinnan kuvaus.
Kulttuuriympäristöselvityksillä tarkoitetaan tässä yhteydessä arkeologista kulttuuriperintöä (muinaisjäännökset, historiallisen ajan muinaisjäännökset ja muut arkeologiset kohteet), rakennettua kulttuuriympäristöä (rakennusperintö ja moderni rakennuskanta sekä näiden suhde kaupunkisuunnitteluun) sekä kulttuurimaisemaa. Kulttuuriympäristöjä tulee voida käsitellä kaavatasosta riippuen esim. yleiskaavoissa laajoina, monimuotoisina alueina, ns. kulttuuriympäristövyöhykkeinä, joissa on esillä samanaikaisesti useita kulttuuriympäristöteemoja tai aikakerroksia. Kulttuuriympäristöanalyysia käyttäen selvitetään kulttuuriympäristön nykytila, luonne ja historiallinen merkitys, ympäristön luettavuus, sen arvot ja mahdollisuudet sekä herkkyys- ja muutoksensietokyky ja yhdyskuntarakenteen kehittämistoimenpiteiden sovittaminen erityisiin kulttuuriympäristöarvoihin. Kaavamääräyksiä varten on selvitettävä vaalittavat ominaispiirteet ja arvot sekä muutoksensietokyky, jotka helpottavat tulkintojen tekemistä kaavaa ja sen vaikutusten arviointia varten. Selvitykset tulee laatia maankäytön suunnittelun tarpeista lähtien huomioiden kaavatason edellyttämä tarkkuus. Selvityksiä voidaan tarvita asema- ja yleiskaavoihin ja täydennysrakentamishankkeisiin. Selvitysten yhteydessä syntyy saavutettava raportti (doc ja pdf) sekä tietokantapohjainen paikkatietoaineisto.

Osan nimi: Luontoselvitykset
Osan numero: 9
Lyhyt kuvaus:
Tehtävänä on laatia pääasiassa yleis- ja asemakaavoitukseen liittyviä perustason luontoselvityksiä vuosittaisten kaavoituskatsausten mukaisesti. Näiden lisäksi voidaan teettää erilaisia kaavoitukseen, puistojen ylläpitoon, suunnitteluun ja rakentamiseen liittyviä luontoarvojen ja eliölajien kartoituksia sekä vaikutusselvityksiä.

Luontotyyppikuvauksissa luokittelu laaditaan Suomen luontotyyppien uhanalaisuus -julkaisun perusteella: valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti edustavat luontotyypit. Erittely laaditaan luonnonsuojelulain, metsälain, vesilain ja muiden luonnonsuojelul-lisesti arvokkaiden kohteiden mukaan (METSO-kohteet ym.). Luontotyyppikuvauksissa esitetään kuvaukset luontoarvoista suhteutettuna maakuntaan, Hämeenlinnaan sekä selvitysalueeseen.

Lajistoselvityksessä esitetään luontodirektiivilajien (liito-orava, saukko, viitasammakko, lepakko, kirjoverkkoperhonen) elinympäristöt. Linnustokartoituksessa käsitellään lintudirektiivin lintulajisto ja huomionarvoiset lajit ja kasvistoselvityksissä putkilokasvit, sammalet ja jäkälät. Ekologisen verkoston keskeisimpien alueiden ja yhteyksien osoittamisessa lähtökohtana pidetään verkoston kokonaisuutta, monimuotoisuutta ja kehittämisedellytyksiä, jotta voidaan saavuttaa suotuisan suojelun taso myös tiivistyvässä kaupungissa. Selvitysten laatiminen tapahtuu vuorovaikutteisesti kaupungin kaavoittajien, ympäristöviranomaisten ja Hämeen ELY-keskuksen edustajien kanssa kaavoitusprosessin aikana, jotta voidaan yhteensovittaa maankäytön suunnittelun ja ekologisten verkostojen kriittisimmät kohdat ja reunaehdot sekä kehittää kaavaratkaisua selvitysten pohjalta (tulosten kaavallinen tulkinta). Yleiskaavatasolla tehtävät tarkastelut mahdollistavat direktiivilajien huomioimisen ennakoinnin. Selvitysten perusteella tulee voida arvioida, millainen merkitys yksittäisen elinympäristön tai ekologisen yhteyden muutoksella on ekologiseen verkostoon ja arvioida kaavan toteutuksesta luonnonympäristöön kohdistuvia vaikutuksia. Selvitysten yhteydessä syntyy saavutettava raportti (doc. ja pdf) sekä tietokantapohjainen paikkatietoaineisto.

Osan nimi: Maaperän ja pohjaveden pilaantumiseen liittyvät tutkimukset, selvitykset ja suunnitelmat
Osan numero: 11
Lyhyt kuvaus:
Tämä suunnittelualue sisältää muun muassa seuraavia tehtäviä:
— pilaantuneisuustutkimukset
— kunnostuksen yleissuunnitelmat ja urakka-asiakirjojen laadinta
— kunnostukseen liittyvät riskinarvioinnit, seurantasuunnitelmat ja suunnitelmien mukaiset palvelut
— kunnostuksen turvallisuuskoordinaattorin tehtävät
— kunnostuksen rakennussuunnitelmat
— kunnostuksen valvontatehtävät
— vanhoihin kaatopaikkoihin liittyvät tutkimus-, suunnittelu- ja tarkkailu-, sekä kunnostuskohteiden jälkitarkkailutehtävät.
— hankintoihin (esim. vastaanottomaksujen kilpailutus) liittyvät asiantuntijapalvelut
— pilaantuneisuuden tutkija ja kunnostussuunnitelman tekijä laatii myös puhdistustyön toteutuksen kustannusarvion.
Tähän osa-alueeseen valittavalla konsultilla tulee olla pilaantumiseen liittyvän ympäristöteknisen osaamisen lisäksi riittävä geotekniikan ja maarakentamisen osaaminen. Tarjoajan valvonta- ja projektinhallintahenkilöstön soveltuvuusvaatimuksena on soveltuva koulutus. Koulutusvaatimuksen katsotaan täyttyvän seuraavilla tutkinnoilla:

— insinööri AMK (ympäristö-, rakennus- tai yhdyskuntatekniikan alalta)
— muu ympäristöalan korkeakoulututkinto
— soveltuva diplomi-insinöörin tutkinto
— tai aiempi alempaa korkeakoulututkintoa vastaava opistotasoinen tutkinto.
Lisäksi henkilöstöltä edellytetään vähintään kahden vuoden työkokemusta vastaavista tehtävistä. Työkokemuksen tulee olla päätoimista ja kertynyt vuoden 2015 jälkeen. Työkokemukseksi lasketaan vain valmistumisen jälkeinen työkokemus. Avustavia tehtäviä voi tehdä tarjoajalla työskentelevät harjoittelijat ja muu henkilöstö joka ei täytä edellä mainittua pätevyyttä.

Osan nimi: Taitorakenteiden suunnittelu
Osan numero: 3
Lyhyt kuvaus:
Tehtävään kuuluu kaupunkiympäristön infrastruktuuriin liittyvien pysyvien rakenteiden ja rakennelmien mitoitus- ja rakennussuunnittelu. Tällaisia voivat olla sillat, tukimuurit, meluesteet, kaiteet, laiturit ja vesistörakenteet. Tehtävät saattavat olla uusien kohteiden suunnittelua tai korjattavia taitorakennekohteita.

Tehtävään sisältyy korjattavien taitorakenteiden kuntotutkimukset ja rakennesuunnittelu. Tyypillisiä töitä ovat olevien siltojen yleis- ja erikoistarkastukset, sekä toteutussuunnitelmatasoiset korjaussuunnitelmat. Uusien taitorakenteiden suunnitteluun kuuluu rakennussuunnitelmien laadinta, erilaisten pohjanvahvistustoimenpiteiden vaihtoehtotarkastelut ja geotekniset laskelmat.

Kaikkiin töihin liittyy kustannusarvion laatiminen. Rakennus- ja korjaussuunnitelmiin saattaa sisältyä lisäksi urakkatarjouspyyntöasiakirjojen laatiminen sekä urakoinnin aikaiset suunnittelupalvelut.
Mahdollisen lupien, kuten vesistö- tai ympäristölupien, valmistelu voi kuulua toimeksiantoon. Tähän osa-alueeseen kuuluu myös siltojen kantavuuslaskentojen laatiminen.
Osa-alueen työt saattavat sisältää myös visualisointia ja arkkitehtisuunnittelua.
Osan nimi: Liikennevalosuunnittelu
Osan numero: 4
Lyhyt kuvaus:
Tehtävään sisältyy liikennevalo-ohjaussuunnitelmien laatiminen joko uusiin kohteisiin tai nykyisiin saneerattaviin liikennevalo-ohjattuihin liittymiin. Suunnittelutyöt ovat liikennevalo-ohjauksen yleis-, ajoitus- ja rakennussuunnittelua. Tehtävään sisältyy myös hankinta-asiakirjojen laadinta. Tehtävään kuuluu myös eri vaihtoehtojen toimivuustarkasteluja. Toimivuustarkastelut edellytetään tehtäväksi siihen soveltuvilla ohjelmistoilla.

Suunnittelijan tulee tehdä tiivistä yhteistyötä kohteen muiden suunnittelijoiden kanssa. Katusuunnittelijan kanssa tulee varmistaa esimerkiksi kaista- ja ryhmitysjärjestelyiden, suojateiden sijainnin ja liittymägeometrian sopivuus valo-ohjaukseen. Ympäristö- ja valaistussuunnittelijan kanssa tulee varmistaa liikennevalopylväiden ja liikennevaloportaalien sijainti suhteessa katupuihin ja –pensaisiin sekä valaisinpylväisiin. Liikennemerkkisuunnittelijan kanssa tulee selvittää liikennemerkkien asentaminen liikennevalopylväisiin.

Tehtävään voi sisältyä myös liikennevalojen toiminnan seurantaa ja arviointia joko etänä liikennevalojen keskusjärjestelmällä (tällä hetkellä käytössä Omnia-järjestelmä) tai maastossa.
Osan nimi: Maankäytön suunnittelua palvelevat maastomittaukset ja maaperätutkimukset
Osan numero: 10
Lyhyt kuvaus:
Tämä osa-alue kattaa pienimuotoiset maastomittaukset ja maaperätutkimukset, joita tarvitaan esimerkiksi katujen saneeraussuunnittelun yhteydessä. Tarkoitus on tuottaa perustiedot suunnittelua varten. Kaikki maaperätutkimukset on toimitettava tek- tai npinf-muodossa ja maastomittaukset gt-muodossa tai muussa tilaajan kanssa sovitussa muodossa.

Suunnittelun tekee tilaaja itse. Geoteknisesti vaativat kohteet sisältyvät osa-alueeseen 2.
Osan nimi: Liikennesuunnittelu
Osan numero: 5
Lyhyt kuvaus:
Työ voi sisältää erilaajuisia kaavoitukseen sekä katu- ja kunnallistekniseen suunnitteluun ja joukkoliikenteeseen liittyviä liikenneselvityksiä, liikennejärjestelyjen esi- ja yleissuunnittelua, suunnitelmiin ja selvityksiin liittyvää vaikutusten arviointia, toimivuustarkasteluja, liikenne-ennusteiden laadintaa, liikennelaskentoja sekä pysäköintiselvityksiä. Liikenne-ennusteet ja toimivuustarkastelut edellytetään tehtäväksi siihen soveltuvilla ohjelmistoilla.

Selvityksissä voidaan kuvata liikenteen nykytilanne, huomioida aiemmin laaditut suunnitelmat ja selvitykset sekä arvioida tulevaisuuden liikenne-ennusteet. Selvityksissä voidaan tarkastella tulevaa maankäyttöä ja sen liittymistä nykyiseen ja tavoitetilanteen liikenneverkkoon kaavatason edellyttämällä tarkkuudella ja kaavan vaikutusten edellyttämässä laajuudessa huomioiden mm. maankäytön aiheuttamat liikennemäärät, liikenteelliset vaikutukset liikenneverkkoon, toteutuskustannuksiin, liikenteelliseen toimivuuteen ja liikenneturvallisuuteen huomioiden kaikki kulkumuodot. Tarjoajan on esitettävä, mitä ohjelmistoja sillä on mallinnuksiin käytettävissään. Selvitysten laatiminen tapahtuu vuorovaikutteisesti maankäytön muiden prosessien, kuten kaavoitus, kanssa.

Liikenteen ohjaussuunnittelu:
Työ sisältää suunnittelukohteen liikennemerkki-, viitoitus- ja tiemerkintäsuunnitelmat sekä portaalien mitoitussuunnitelmat. Suunnitelmien tulee perustua voimassa oleviin asemakaavoihin, katu- ja kunnallistekniikan suunnitelmiin, ja niiden tulee sopia yhteen vallitsevan maastotilanteen kanssa. Suunnitelman laajuus voi vaihdella yksittäisestä katuosuudesta laajempiin aluekokonaisuuksiin. Toimeksiannot voivat koskea pysyviä järjestelyjä sekä työnaikaisia, tapahtumiin liittyviä tai muita tilapäisiä liikenteen ohjaustarpeita. Luovutettavaa suunnitelma-aineistoa on pystyttävä muokkaamaan Novapoint-ohjelmistolla (Road Sign- ja Road Marking-sovellukset). Kustannusvaikutusten selvittämiseen on käytettävä FORE-palvelua.

Osan nimi: Hulevesien hallinnan suunnittelu
Osan numero: 6
Lyhyt kuvaus:
Hulevesiselvityksiä tehdään maankäytön suunnittelun eri vaiheissa, ja niiden yleinen tavoite on täyttää lakien asettamat vaatimukset. Tyypillisesti hulevesiselvitys tehdään yleis- tai asemakaavan vaikutusten arvioimiseksi. Hämeenlinnan kantakaupunkiin sijoittuvissa suunnittelukohteissa voidaan hyödyntää laadittua hulevesimallia.

Hulevesien hallinnan yleissuunnitelmaan sisältyy hulevesien määrällisen ja laadullisen hallinnan suunnittelutehtävät, joissa arvioidaan hulevesien hallinnan tarvetta valuma-aluetarkastelun kautta. Yleissuunnitelmissa arvioidaan tarvittavien hallintatoimenpiteiden vaikutukset (huleveden laatu ja määrä), alustavat mitoitukset ja kustannusarviot. Yleis-suunnitelmat raportoidaan tiiviillä raportilla, johon tyypillisesti liitetään havainnolliset karttaesitykset. Erityisnäkökohtana on huomioitava tulvareittien yleissuunnittelu. Hulevesien hallinnan yleissuunnitteluun saattaa sisältyä hulevesimallinnuksia.

Valittavan puitesopimuskumppanin on pystyttävä tarkastelemaan nykyisten hulevesijärjestelmien kapasiteettien riittävyyttä ja uusien järjestelmien mitoitusta käyttäen lähtötietona aiemmin laadittua Hämeenlinnan kantakaupungin hulevesimallia (SWMM). Uusia tarkasteluja tehtäessä ja nykyisiä järjestelmiä tarkennettaessa päivitetään samalla kantakaupungin hulevesimallia siten, että malli kuvaa kulloinkin mahdollisimman hyvin olevaa tilannetta. Tarjoajan on esitettävä, mitä ohjelmistoja sillä on mallinnuksiin käytettävissään.

Hulevesijärjestelmien ja -viemäriverkostojen rakennussuunnitelmissa laaditaan yksityiskohtaiset toteutussuunnitelmat, joiden avulla voidaan pyytää urakkatarjoukset kyseisten kohteiden rakentamisesta. Tyypillisesti rakennussuunnitelman alkuvaiheessa tarkistetaan yleissuunnitteluvaiheessa arvioitu mitoitus suunniteltaville järjestelmille. Suunnitelmapiirustusten lisäksi toimeksianto saattaa sisältää myös muiden urakka-asiakirjojen (esimerkiksi urakkaohjelma ja turvallisuusasiakirja) laatimisen.

Osa-alueen töissä tulee ottaa huomioon hulevesien kokonaisvaltainen hallinta perinteisen hulevesien poisjohtamisen sijaan. Tavoitteena on vähentää hulevesien muodostumista ja estää niiden laadun heikkeneminen. Suunnittelussa tulisi ottaa huomioon, että hulevesiä mahdollisimman paljon viivytetään, imeytetään maaperään ja hyödynnetään syntypaikalla. Mahdollisuuksien mukaan tulisi suosia hulevesien luonnonmukaisia käsittelymenetelmiä, kuten hulevesikosteikkoja ja biosuodattimia.

Pisteytyksessä tullaan kiinnittämään huomiota konsultin monipuoliseen osaamiseen hulevesien hallinnan suunnittelussa.
Osan nimi: Melu-, tärinä ja akustiikkaselvitykset
Osan numero: 7
Lyhyt kuvaus:
Melu- (liikenne-, teollisuus-, ympäristömelu) ja tärinä- sekä akustiikkaselvityksiä tehdään maankäytön suunnittelun eri vaiheissa ja niiden yleinen tavoite on täyttää maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:n vaatimukset. Selvitysten yhteydessä hyödynnetään olemassa olevia lähtötietoja, esimerkiksi melusta tai sen aiheuttajasta tehtyjä laskelmia, mittauksia ja mallinnuksia. Laadittavissa mallinnuksissa huomioidaan nykytilanne ja tuleva tilanne tavoitevuonna, maaston muodot ja maaperä, fyysinen ympäristö, liikenneverkon ominaispiirteet kuten nopeusrajoitukset ja olemassa olevat meluesteet. Melun ja tärinän suhteen selvitystarpeita aiheuttavat mm. Hämeenlinnan kantakaupungin läpi kulkevat valtatiet 3 ja 10 sekä päärata. Yleiskaavatasolla tulee tarvittaessa melun näkökulmasta kriittisillä alueilla antaa suosituksia toimintojen välisistä etäisyyksistä tai antaa suosituksia meluntorjunnan keinoista. Konsultin tulee esittää mitä eri toteutustapoja, mittalaitteita ja tietokoneohjelmia sillä on käytössään melu- ja tärinäselvitysten tekoa varten. Selvityksessä annetaan ohjeet melutilanteen huomioimiselle kaavassa ja jatkosuunnittelussa kaavatason edellyttämällä tarkkuudella. Selvitysten yhteydessä syntyy saavutettava raportti (doc ja pdf) sekä melunleviämismalleista tieto-kantapohjainen paikkatietoaineisto.

Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Hämeenlinna
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Harkittavien osallistujien määrä: 60
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2021-01-18 📅
Tarjousten avausaika: 14:00
Paikka: Hämeenlinna
Lisätietoja: Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏
Lähde: OJS 2020/S 250-624829 (2020-12-18)
Lisätietoilmoitus (2021-01-15) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Osa kaupunkirakenteen perustehtäviin kuuluvista asiantuntijatöistä hankitaan ulkopuolisilta konsulteilta. Töiden jakaantuminen itse tehtäväksi ja ulkopuolelta tilattavaksi perustuu ajankohtaiseen työmäärään ja kunkin tehtävän sisältöön. Ulkopuolisilta asiantuntijoilta hankitaan pääosin sellaisia erityisosaamista vaativia selvitys- ja suunnittelutöitä, joihin kaupungilla ei ole omaa osaamista.
Puitesopimusjärjestely kilpailutetaan neljäksi (4) vuodeksi ajalle 1.2.2021—31.12.2024. Puitesopimusjärjestelyssä valitaan jokaiseen eri osa-alueeseen kolmesta viiteen (3—5) konsulttia, joista jokaisen kanssa tehdään erillinen puitesopimus. Kunkin työtehtävän yhteydessä tilaajalla on mahdollisuus käyttää ketä tahansa valituista konsulteista sen mukaan, kenen tilaaja katsoo parhaiten kuhunkin tehtävään soveltuvan. Valittujen kesken voidaan järjestää myös minikilpailutus. Yli 60 000 EUR:n hankinnoissa noudatetaan etuisuusjärjestystä tai järjestetään minikilpailutus kaikkien valittujen kesken. Hämeenlinnan kaupunki ei sitoudu tilaamaan mitään tiettyä määrää konsulttitöitä keneltäkään valitulta konsultilta. Kaupunki voi yksipuolisesti irtisanoa sopimuksen yhden (1) tai useamman konsultin kanssa.
Puitesopimus on jaettu osa-alueisiin, joita ovat:
1. Kunnallistekninen suunnittelu
2. Geotekninen suunnittelu
3. Taitorakenteiden suunnittelu
4. Liikennevalosuunnittelu
5. Liikennesuunnittelu
6. Hulevesien hallinnan suunnittelu
7. Melu-, tärinä ja akustiikkaselvitykset
8. Arkeologiset ja kulttuuriympäristöselvitykset
9. Luontoselvitykset
10. Maankäytön suunnittelua palvelevat maastomittaukset ja maaperätutkimukset
11. Maaperän ja pohjaveden pilaantumiseen liittyvät tutkimukset, selvitykset ja suunnitelmat
12. Infran työmaavalvonta ja rakennuttamistehtävät.
Yksi (1) tarjoaja voi tarjota yhtä (1) tai useampaa osa-aluetta, mutta yhtä (1) osa-aluetta ei voida jakaa pienempiin kokonaisuuksiin.
Konsulttitöihin käytetään kaupunkirakenteessa vuosittain yhteensä arviolta 300 000—600 000 EUR. Hankinnassa käytetään avointa menettelyä ja kaupungin yleisesti hyväksymiä periaatteita. Suunnitteluun osoitettavien henkilöiden on oltava koulutukseltaan tehtävään soveltuvia, ammattitaitoisia ja suunnittelutyössä käytännön kokemuksen omaavia.

Osa-alueen 10. Maankäytön suunnittelua palvelevat maastomittaukset ja maaperätutkimukset pisteytyksessä on huomattu laskentakaavojen virheitä.
Laskentakaavojen virheet on korjattu korjausilmoituksella. Tarjousten jättämisen määräaikaa on jatkettu, koska korjausilmoituksen julkaiseminen kumoaa jo saapuneet tarjoukset.

Kohde Hankinnan laajuus