Kokkolan kaupungin ja tytäryhteisöjen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut

Kokkolan kaupunki

Kokkolan kaupunki pyytää tarjousta Kuntalain 14. luvun mukaisen julkisen hallinnon ja talouden tilintarkastuksen suorittamisesta tilikausia 2021–2024 vastaavilta vuosilta siten, että tarkastuksessa noudatetaan Suomen Tilintarkastajat ry:n ylläpitämää suositusta "Hyvä tilintarkastustapa julkishallinnossa". Tarjousta pyydetään myös kaupungin tytäryhteisöjen lakisääteisestä tilintarkastuksesta vastaavalle ajanjaksolle hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Optiona on lisäksi kahden (2) vuoden (tilikaudet 2025 ja 2026) lisähankintamahdollisuus, jonka käytöstä kaupunki päättää (vuosi kerrallaan) viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.
Tarjottavan palvelun on täytettävä vaatimukset, jotka perustuvat sopimuskaudella voimassa olevaan lakiin tai sen nojalla annettuun asetukseen tai viranomaismääräykseen ja jotka ovat voimassa sopimuksen tekohetkellä tai jotka ovat tuolloin julkaistu ja säädetty tulemaan voimaan sopimuskauden aikana.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2020-11-18. Hankinta julkaistiin 2020-10-16.

Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2020-10-16 hankintailmoitus
2021-02-18 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2020-10-16)
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Kokkolan kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0179377-8
Postiosoite: PL 43
Postitoimipaikka: Kokkola
Postinumero: FI-67101
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyshenkilö: Eija Kattilakoski
Puhelin: +358 447809603 📞
Sähköposti: eija.kattilakoski@kokkola.fi 📧
Alue: Keski-Pohjanmaa 🏙️
URL: http://www.kokkola.fi 🌏
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kokkola?id=309066&tpk=233b4bf0-f811-4b8a-ac88-e8279534f505 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kokkola?id=309066&tpk=233b4bf0-f811-4b8a-ac88-e8279534f505 🌏

Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Kokkolan kaupungin ja tytäryhteisöjen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut
Tuotteet/palvelut: Tilintarkastuspalvelut 📦
Lyhyt kuvaus:
“Kokkolan kaupunki pyytää tarjousta Kuntalain 14. luvun mukaisen julkisen hallinnon ja talouden tilintarkastuksen suorittamisesta tilikausia 2021–2024...”    Näytä lisää

1️⃣
Suorituspaikka: Keski-Pohjanmaa 🏙️
Hankinnan kuvaus:
“a) Kuntalain mukainen tilintarkastus (kaupunki) Kuntalain mukaisen hallinnon ja talouden tilintarkastuksen laajuus tilikausia 2021–2024 (+ optio vuosille...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Hinta ei ole ainoa myöntämisperuste, ja kaikki perusteet ilmoitetaan ainoastaan hankinta-asiakirjoissa
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Kuvaus
Kesto: 48
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia
Kuvaus
Uudistusten kuvaus:
“Optiona on kahden (1+1) vuoden (tilikaudet 2025 ja 2026) lisähankintamahdollisuus, jonka käytöstä kaupunki päättää vuodeksi kerrallaan viimeistään kuusi (6)...”    Näytä lisää
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot
Vaihtoehtojen kuvaus:
“Optiona on kahden (1+1) vuoden (tilikaudet 2025 ja 2026) lisähankintamahdollisuus, jonka käytöstä kaupunki päättää vuodeksi kerrallaan viimeistään kuusi (6)...”    Näytä lisää

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“(Kaupunki) Tarjoaja on tilintarkastusyhteisö, jonka on määrättävä vastuulliseksi tilintarkastajaksi JHT-tilintarkastaja. Vastuulliseksi nimetyllä...”    Näytä lisää
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
“Hankintasopimus syntyy erikseen tehtävällä kirjallisella hankintasopimuksella, jossa noudatetaan JYSE 2014 Palvelut -ehtoja.Sopimus solmitaan yhden (1)...”    Näytä lisää
Tiedot sopimuksen toteuttamisesta vastaavasta henkilöstöstä
Velvollisuus ilmoittaa sopimuksen toteuttamiseen nimetyn henkilöstön nimet ja ammatillinen pätevyys

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2020-11-18 16:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen on oltava voimassa: 2021-06-30 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2020-11-19 09:00 📅

Täydentävät tiedot
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2020/S 205-499005 (2020-10-16)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-02-18)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Kokkolan kaupunki pyytää tarjousta kuntalain 14. luvun mukaisen julkisen hallinnon ja talouden tilintarkastuksen suorittamisesta tilikausia 2021—2024...”    Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): EUR 327 000 💰
Kuvaus
Pääkohde tai suorituspaikka: Kokkolan kaupunki
Hankinnan kuvaus:
“a) Kuntalain mukainen tilintarkastus (kaupunki) Kuntalain mukaisen hallinnon ja talouden tilintarkastuksen laajuus tilikausia 2021—2024 (+ optio vuosille...”    Näytä lisää
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatukriteeri 1
Laatukriteeri (painotus): 10
Laatukriteeri (nimi): Laatukriteeri 2
Laatukriteeri (nimi): Laatukriteri 3
Hinta (painotus): 70
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehtojen kuvaus: Kahden (2) vuoden optio.

Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tätä menettelyä koskeva aiempi julkaisu: 2020/S 205-499005

Sopimuksen tekeminen

1️⃣
Otsikko: Kokkolan kaupungin ja tytäryhteisöjen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut
Sopimuksen tekopäivä: 2021-02-17 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 2
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 2
Muista EU:n jäsenvaltioista tulevilta tarjoajilta saatujen tarjousten määrä: 0
EU:n ulkopuolisista maista tulevilta tarjoajilta saatujen tarjousten määrä: 0
Sähköisesti vastaanotettujen tarjousten määrä: 2
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: KPMG Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1805485-9
Postitoimipaikka: Helsinki
Maa: Suomi 🇫🇮
Alue: Manner-Suomi 🏙️
Toimeksisaaja on pk-yritys
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: EUR 327 000 💰
Lähde: OJS 2021/S 037-092996 (2021-02-18)