Kittilän koulukeskuksen rakennesuunnittelu

Kittilän kunta

Hankkeessa peruskorjataan Kittilän yläkoulun olemassa olevat tilat ja rakennetaan laajennus/ lisärakennus alakoulu, koulun taideaineen luokkatiloja (tekninen, tekstiili ja kuvataide) teknisen työn, huollon ym. tilatarpeisiin, sekä tehdään tilamuutokset lukion ensimmäiseen kerrokseen ja korjataan tai uusitaan lukiorakennuksen julkisivupinnoite suojelumääräysten mukaisena.
LVV-järjestelmien tarvittavat uusimiset toteutetaan olemassa oleviin rakennuksiin sekä sähkö-, automaatio- ja ilmanvaihtotyöt toteutetaan tarvittavilta osiltaan.
Koulukeskuksen piha-alueen kokonaisvaltainen suunnittelu toteutetaan huomioiden opetuksen ja lähiliikunta-alueen tarpeet suunnitellen aktivoiva ja välituntioleskelua tukeva turvallinen kokonaisuus yhdessä tilaajan ja käyttäjien kanssa. Koulun ulkoalueet tukevat omaehtoista liikkumista ja tukevat oppimista.
Rakennettavaan kiinteistöön sijoittuu hankesuunnitelman mukaiset tilat.
Rakennesuunnitteluun sisältyy Pajarakennuksen ja nuorisotalo Käki purkusuunnitelmien laadinta urakka-asiakirjoineen (haitta-ainekartoitukset tilaajan toimesta).
Koulukeskushankkeen hankekoko:
— Alakoulun uudisrakennus 4 748 brm, huoneala 4 224 m
— Yläkoulun tilojen muutokset 603 brm, huoneala 543 m
— Lukiorakennuksen tilojen muutokset 803 brm, huoneala 708 m.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2020-12-31. Hankinta julkaistiin 2020-11-27.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2020-11-27 hankintailmoitus
2020-12-02 Lisätietoilmoitus
2021-03-01 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2020-11-27)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehtipalvelut
Viitenumero: 97119
Lyhyt kuvaus:
“Hankkeessa peruskorjataan Kittilän yläkoulun olemassa olevat tilat ja rakennetaan laajennus/ lisärakennus alakoulu, koulun taideaineen luokkatiloja...”    Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Arkkitehtipalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Lappi 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Kittilän kunta
Postiosoite: Valtatie 15
Postinumero: FI-99100
Postitoimipaikka: Kittilä
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.kittila.fi 🌏
Sähköposti: mauri.kivela@kittila.fi 📧
Puhelin: +358 400356500 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kittila?id=324213&tpk=08df8bff-f5a9-4e14-b6fe-7659adfdf18e 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kittila?id=324213&tpk=08df8bff-f5a9-4e14-b6fe-7659adfdf18e 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2020-11-27 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2020-12-31 📅
Julkaisupäivä: 2020-12-02 📅
Aloituspäivä: 2021-03-25 📅
Loppupäivä: 2023-12-29 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2020/S 235-580215
EUVL-S-numero: 235
Lisätietoja

“Kittilän kunnassa voimassa olevan menettelyn mukaisesti suljetussa tilaisuudessa.”

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Hankkeessa peruskorjataan Kittilän yläkoulun olemassa olevat tilat ja rakennetaan laajennus/ lisärakennus alakoulu, koulun taideaineen luokkatiloja...”    Näytä lisää

“LVV-järjestelmien tarvittavat uusimiset toteutetaan olemassa oleviin rakennuksiin sekä sähkö-, automaatio- ja ilmanvaihtotyöt toteutetaan tarvittavilta osiltaan.”    Näytä lisää
Näytä lisää (22)
“Koulukeskuksen piha-alueen kokonaisvaltainen suunnittelu toteutetaan huomioiden opetuksen ja lähiliikunta-alueen tarpeet suunnitellen aktivoiva ja...”    Näytä lisää

“Rakennettavaan kiinteistöön sijoittuu hankesuunnitelman mukaiset tilat.”

“Rakennesuunnitteluun sisältyy Pajarakennuksen ja nuorisotalo Käki purkusuunnitelmien laadinta urakka-asiakirjoineen (haitta-ainekartoitukset tilaajan toimesta).”    Näytä lisää

“Koulukeskushankkeen hankekoko:”

“— Alakoulun uudisrakennus 4 748 brm”

“— Yläkoulun tilojen muutokset 603 brm”

“— Lukiorakennuksen tilojen muutokset 803 brm”

“Hankinnassa toteutetaan koulukeskushankkeen arkkitehtisuunnittelu sisältäen myös pääsuunnittelijan tehtävät.”

“Kohteeseen on laadittuna tarveselvitys ja hankesuunnitelma.”

“Koulukeskushankkeen suunniteltu aikataulu on seuraava:”

“1) Suunnittelun aikataulu on 25.3.2021—24.6.2021 sisältäen tilaajan hyväksymismenettelyajan.”

“2) Ehdotussuunnitelma (valittu ehdotussuunnitelma) 25.3.2021—21.4.2021 sisältäen tilaajan hyväksymismenettelyajan.”

“3) Yleissuunnittelu (hyväksytty yleissuunnitelma ja pääpiirustukset) 21.4.2021—17.5.2021 sisältäen tilaajan hyväksymismenettelyajan.”

“4) Kaikkien suunnittelualojen toteutussuunnittelun aikataulu (asiakirjat rakennuttamisen kilpailutusta varten) on 17.5.2021—24.6.2021 sisältäen tilaajan...”    Näytä lisää

“5) Rakennuslupa asiakirjat valmiina ja myönnetty rakennuslupa on lainvoimainen 17.5.2021—14.7.2021.”

“6) Tilaaja käynnistää rakentamisen urakkakilpailutusasiakirja valmistelun 24.6.2021 lukien ja urakkakilpailutus julkaistaan 15.7.2021 tietolähteissä.”

“7) Rakentamisvaihe:”

“— laajennus 2.5.2022—30.6.2023”

“— lukio 7.6.2022—3.10.2022”

“— yläkoulu 5.6.2023—31.10.2023.”

“8) Purkuvaihe:”

“— purkutyöt 30.6.2023—29.12.2023.”
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
“Kittilä”

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
“Suomessa voimassa olevat pätevyysvaatimukset.”
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
“Tilaajavastuulain mukaiset vaatimukset täytettävä ja muut tarjouspyynnössä mainitut vaatimukset.”
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
“Ympäristöministeriön ohje rakennusten suunnittelijoiden kelpoisuudesta YM2/601/2015.”

“Ympäristöministeriön ohje rakentamisen suunnittelutehtävien vaativuusluokista”
Näytä lisää (2)
“YM1/601/2015.”

“Voimassaolevat: maankäyttö- ja rakennuslaki sekä maankäyttö- ja rakennusasetus.”
Vähimmäistaso(t):
“Rakennussuunnittelu: RT YM1-21638 § 4 mukainen kohde. (Rakennus suunnitellaan suojeltuun rakennukseen liittyvänä).”

“Kantavien rakenteiden suunnittelu: RT YM1-21638 § 8 mukainen kohde.”
Näytä lisää (6)
“Pohjarakenteiden suunnittelu: RT YM1-21638 § 11 mukainen kohde.”

“Ilmanvaihdon suunnittelu: RT YM1-21638 § 15 mukainen kohde.”

“Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteiston suunnittelu: RT YM1-21638 § 18 mukainen kohde.”

“Rakennusfysikaalisten suunnittelutehtävien ja kosteusvaurion korjaustyön”

“Suunnittelu: RT YM1-21638 § 22 mukainen kohde.”

“Sähkösuunnittelu: Vaativa suunnittelutehtävä/ Rakennussähkösuunnittelun pätevyyslautakunta.”

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 2021-03-24 📅
Tarjousten avauspäivä: 2021-01-04 📅
Tarjousten avausaika: 12:00
Paikka: Kittilän kunnantalo tai sähköisesti
Lisätietoja:
“Kittilän kunnassa voimassa olevan menettelyn mukaisesti suljetussa tilaisuudessa.”

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0191406-6
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Mauri Kivelä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/kittila?id=324213&tpk=08df8bff-f5a9-4e14-b6fe-7659adfdf18e 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: FI-00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tiedot muutoksenhakumenettelyjen määräajoista:
“Ks. liite Muutoksenhakuohje.”
Lähde: OJS 2020/S 235-580215 (2020-11-27)
Lisätietoilmoitus (2020-12-02)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Insinööripalvelut
Lyhyt kuvaus:
“Hankkeessa peruskorjataan Kittilän yläkoulun olemassa olevat tilat ja rakennetaan laajennus / lisärakennus alakoulu, koulun taideaineen luokkatiloja...”    Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Lisätietoilmoitus
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Insinööripalvelut 📦

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2020-12-02 📅
Julkaisupäivä: 2020-12-07 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2020/S 238-588997
Viittaa ilmoitukseen: 2020/S 235-580215
EUVL-S-numero: 238
Lisätietoja

“Tekstikorjaukset kohtaan Hankinnan kohteen kriteerit: Lisätty tieto suunnittelualasta teksteihin: — Suunnittelutyö-teksti korvattu tekstillä...”    Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Hankkeessa peruskorjataan Kittilän yläkoulun olemassa olevat tilat ja rakennetaan laajennus / lisärakennus alakoulu, koulun taideaineen luokkatiloja...”    Näytä lisää
Lähde: OJS 2020/S 238-588997 (2020-12-02)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2021-03-01)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Hankkeessa peruskorjataan Kittilän yläkoulun olemassa olevat tilat ja rakennetaan laajennus/lisärakennus alakoulu, koulun taideaineen luokkatiloja...”    Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 144 400 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-03-01 📅
Julkaisupäivä: 2021-03-05 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 045-112502
EUVL-S-numero: 45

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
“Hankkeessa peruskorjataan Kittilän yläkoulun olemassa olevat tilat ja rakennetaan laajennus/lisärakennus alakoulu, koulun taideaineen luokkatiloja...”    Näytä lisää

“2) Ehdotussuunnitelma (valittu ehdotussuunnitelma) 25.3.2021— 21.4.2021 sisältäen tilaajan hyväksymismenettelyajan.”
Näytä lisää (4)
“4) Kaikkien suunnittelualojen toteutussuunnittelun aikataulu (asiakirjat rakennuttamisen kilpailutusta varten) on 17.5.2021— 24.6.2021 sisältäen tilaajan...”    Näytä lisää

“— Laajennus 2.5.2022—30.6.2023”

“— Yläkoulu 5.6.2023—31.10.2023”

“— Purkutyöt 30.6.2023—29.12.2023.”

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2021-02-19 📅
Nimi: Insinööritoimisto J. Lampela Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI16371148
Postiosoite: Pohjolankatu 4
Postitoimipaikka: Rovaniemi
Postinumero: FI-96100
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankinnan kokonaisarvo: 144 400 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 8
Lähde: OJS 2021/S 045-112502 (2021-03-01)