JYK monitoimikampuksen pohjarakennesuunnittelu, uudisrakennus ja perusparannus
Mestaritoiminta Oy
Mestaritoiminta Oy rakennuttaa Järvenpään keskustan läheisyyteen urheilukentän tontille monitoimikampuksen. JYK Kampus -hanke käsittää uuden koulu- ja päiväkotirakennuksen (noin 7 400 brm) ja liikuntahallin (noin 2 700 brm) rakentamisen sekä Kansakoulunkadun koulurakennuksen perusparantamisen (noin 4 900 brm). Uudella kampusalueella tulee toimimaan yhteensä noin 1 200 oppilasta ja henkilökuntaa noin 200 henkilöä. Hankinnan tavoitteena on hankkia tilaajan käyttöön kokonaistaloudellisesti edullisin palveluntuottaja, jolla on parhaat edellytykset toteuttaa kohteen pohjarakennesuunnittelu yhteistyössä tilaajan, käyttäjän, muiden suunnittelijoiden sekä myöhemmin valittavan urakoitsijan kanssa. Hankkeen arkkitehtisuunnittelu on aloitettu syksyllä 2019. Tavoitteena on, että hankkeen muut suunnittelijat on valittuna keväällä 2020. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa 1/2021. Hankkeen suunnittelua ja rakentamista tullaan tekemään limitettynä. Tavoite kohteen käyttöönotolle on 2/2023.
MääräaikaTarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2020-01-22. Hankinta julkaistiin 2020-01-07.
ToimittajatSeuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
Kuka? Mitä? Missä?| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2020-01-07 | hankintailmoitus |
| 2020-04-07 | Ilmoitus tehdystä sopimuksesta |
| 2021-03-04 | Hankintasopimuksen/käyttöoikeussopimuksen muuttaminen sen voimassaoloaikana |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut
Lyhyt kuvaus:
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Insinöörialan suunnittelupalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Muu
Hankintaviranomaisen nimi: Mestaritoiminta Oy
Postiosoite: Mannilantie 43
Postinumero: 04400
Postitoimipaikka: Järvenpää
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.mestaritoiminta.fi 🌏
Sähköposti: teemu.jaakkola@mestaritoiminta.fi 📧
Puhelin: +358 408673582 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/mestaritoiminta?id=278348&tpk=98c4154c-530f-46b1-a2c8-60cca7e4b41f 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/mestaritoiminta?id=278348&tpk=98c4154c-530f-46b1-a2c8-60cca7e4b41f 🌏
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2020-01-07 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2020-01-22 📅
Julkaisupäivä: 2020-01-08 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2020/S 005-006740
EUVL-S-numero: 5
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Kansakoulunkatu 1, Järvenpää
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Ks. tarjouspyyntöaineisto liitteineen.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Nopeutettu menettely:
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2020-01-22 📅
Tarjousten avausaika: 12:30
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 2119604-9
Muu hankintaviranomaisen tyyppi: kaupungin omistama osakeyhtiö
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Teemu Jaakkola
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/mestaritoiminta?id=278348&tpk=98c4154c-530f-46b1-a2c8-60cca7e4b41f 🌏
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2020/S 005-006740 (2020-01-07)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Postinumero: FI-04400
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2020-04-07 📅
Julkaisupäivä: 2020-04-08 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2020/S 070-167082
Viittaa ilmoitukseen: 2020/S 005-006740
EUVL-S-numero: 70
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 60
Hinta (painotus): 40
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2020-03-03 📅
Nimi: Geopalvelu Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0719989-2
Postitoimipaikka: Ylöjärvi
Maa: Suomi 🇫🇮
Pirkanmaa 🏙️
Nimi: SM Maanpää Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0433199-0
Postiosoite: Itäpellontie 30 A
Postitoimipaikka: Turku
Postinumero: FI-20300
Maa: Varsinais-Suomi 🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 89 250 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 5
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Postinumero: FI-00520
Lähde: OJS 2020/S 070-167082 (2020-04-07)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo: 89 250 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Hankintasopimuksen/käyttöoikeussopimuksen muuttaminen sen voimassaoloaikana
Menettely
Myöntämisperusteet
Ei sovelleta
Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2021-03-04 📅
Julkaisupäivä: 2021-03-09 📅
Aloituspäivä: 2020-03-03 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2021/S 047-118931
Viittaa ilmoitukseen: 2020/S 070-167082
EUVL-S-numero: 47
Lisätietoja
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Pääkohde tai suorituspaikka: Järvenpää
Viite
Lisätietoja
- Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut (>20 uudet hankinnat)