Porin kaupunki järjestää perusopetuslain mukaista iltapäivätoimintaa 1. ja 2. luokan oppilaille sekä erityisen tuen oppilaille. Toiminta huomioi lasten yhdenvertaisen kohtelun. Iltapäivätoiminnan toteuttaminen hankitaan pääsääntöisesti palveluhankintana eri toimijoilta. Hankinnan lähtökohtana on täydet iltapäiväryhmät. Porin iltapäivätoiminnalle on varattu tilat koululta tai sen välittömästä läheisyydestä. Porissa iltapäivätoimintaryhmien maksimikoko on 15 oppilasta yleisopetuksen kouluissa. Hankinnan kohteena oleva Iltapäivätoiminta toteuttaa seuraavia tarjouspyynnön liitteenä olevia ohjeita: – Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet (2011) – Porin kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnan toiminta- ja arviointisuunnitelma. Sopimuskausi kattaa koulun lukuvuodet 2019–2020, 2020–2021 ja 2021–2022 sekä option. Tätä hankintaa koskeva kilpailutusinfo järjestetään sivistystoimialan yhteiset palvelut -yksikössä (Otavankatu 3 A, 3. krs) 21.5.2019 klo 8:00.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2019-06-03.
Hankinta julkaistiin 2019-05-15.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2019-05-15) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen palvelut
Viitenumero: PRIDno-2019-885
Lyhyt kuvaus:
Porin kaupunki järjestää perusopetuslain mukaista iltapäivätoimintaa 1. ja 2. luokan oppilaille sekä erityisen tuen oppilaille. Toiminta huomioi lasten yhdenvertaisen kohtelun. Iltapäivätoiminnan toteuttaminen hankitaan pääsääntöisesti palveluhankintana eri toimijoilta. Hankinnan lähtökohtana on täydet iltapäiväryhmät. Porin iltapäivätoiminnalle on varattu tilat koululta tai sen välittömästä läheisyydestä. Porissa iltapäivätoimintaryhmien maksimikoko on 15 oppilasta yleisopetuksen kouluissa. Hankinnan kohteena oleva Iltapäivätoiminta toteuttaa seuraavia tarjouspyynnön liitteenä olevia ohjeita:
– Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet (2011)
– Porin kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnan toiminta- ja arviointisuunnitelma.
Sopimuskausi kattaa koulun lukuvuodet 2019–2020, 2020–2021 ja 2021–2022 sekä option.
Tätä hankintaa koskeva kilpailutusinfo järjestetään sivistystoimialan yhteiset palvelut -yksikössä (Otavankatu 3 A, 3. krs) 21.5.2019 klo 8:00.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen palvelut📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Satakunta
🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei sovelleta
Tätä sopimusta voidaan jatkaa.
Sopimusten jatkamisen kuvaus:
Mahdollinen optio sopimuksen jatkamisesta varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassa olevana kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla.
Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Porin kaupunki järjestää perusopetuslain mukaista iltapäivätoimintaa 1. ja 2. luokan oppilaille sekä erityisen tuen oppilaille. Toiminta huomioi lasten yhdenvertaisen kohtelun. Iltapäivätoiminnan toteuttaminen hankitaan pääsääntöisesti palveluhankintana eri toimijoilta. Hankinnan lähtökohtana on täydet iltapäiväryhmät. Porin iltapäivätoiminnalle on varattu tilat koululta tai sen välittömästä läheisyydestä. Porissa iltapäivätoimintaryhmien maksimikoko on 15 oppilasta yleisopetuksen kouluissa. Hankinnan kohteena oleva Iltapäivätoiminta toteuttaa seuraavia tarjouspyynnön liitteenä olevia ohjeita:
Porin kaupunki järjestää perusopetuslain mukaista iltapäivätoimintaa 1. ja 2. luokan oppilaille sekä erityisen tuen oppilaille. Toiminta huomioi lasten yhdenvertaisen kohtelun. Iltapäivätoiminnan toteuttaminen hankitaan pääsääntöisesti palveluhankintana eri toimijoilta. Hankinnan lähtökohtana on täydet iltapäiväryhmät. Porin iltapäivätoiminnalle on varattu tilat koululta tai sen välittömästä läheisyydestä. Porissa iltapäivätoimintaryhmien maksimikoko on 15 oppilasta yleisopetuksen kouluissa. Hankinnan kohteena oleva Iltapäivätoiminta toteuttaa seuraavia tarjouspyynnön liitteenä olevia ohjeita:
– Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet (2011)
– Porin kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnan toiminta- ja arviointisuunnitelma.
Sopimuskausi kattaa koulun lukuvuodet 2019–2020, 2020–2021 ja 2021–2022 sekä option.
Tätä hankintaa koskeva kilpailutusinfo järjestetään sivistystoimialan yhteiset palvelut -yksikössä (Otavankatu 3 A, 3. krs) 21.5.2019 klo 8:00.
Katso kohdat II.1.4) Lyhyt kuvaus ja VI.3) Lisätiedot.
Kesto: 36 kuukautta
Lisätietoja:
Tätä sopimusta voidaan jatkaa.
Sopimusten jatkamisen kuvaus:
Mahdollinen optio sopimuksen jatkamisesta varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassa olevana kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0137323-9
Viite Lisätietoja
Iltapäivätoiminnan ryhmät:
Koulukohtaiset iltapäivätoiminnan ryhmät muodostetaan siten, että ryhmän maksimikoko on säännöllisesti 15 lasta. Mikäli ryhmään ilmoittautuu yli 15 lasta, muut lapset jäävät jonoon tai lisäpaikoista sovitaan palveluntuottajien kanssa. Lisäpaikoista maksetaan erillinen korvaus, joka ryhmäkoon ylittävää lasta kohti on 1/15 ryhmän päivän tarjoushinnasta. Tarjoaja sitoutuu myös mahdollisen lisäryhmän aloittamiseen sopimuskauden aikana tarjouksen mukaisin ehdoin. Lisäryhmien aloittamisesta ja niiden kestosta sovitaan erikseen. Vaihtoehtoisesti palvelun tilaaja voi myös osoittaa ryhmään lisähenkilön.

Porin kaupunki edellyttää, että palveluntuottaja seuraa lasten läsnäoloa kaupungin tarjoamalla tietojärjestelmällä. Iltapäivätoimintaan otetaan hakuaikana hakemuksen jättäneistä ensisijaisesti 1-luokkalaisia ja 2-luokkalaisia sekä 3.–9. luokkien erityisen tuen oppilaita otetaan niin paljon, kuin mahtuu. Mikäli hakijoita on enemmän kuin toimintaan voidaan ottaa, suoritetaan arvonta. Paikkaa vaille jääneet jäävät jonoon. Ilman paikkaa jääneet on usein pystytty sijoittamaan alkusyksyn aikana paikkojen vapautuessa.

Porin kaupunki vastaa iltapäivätoiminnan koordinointi- ja valvontavastuusta sekä osaltaan toiminnan suunnittelusta, ohjeistuksesta, taloussuunnittelusta ja seurannasta, yleisestä toiminnan tiedottamisesta sekä toiminnan arvioinnista. Tilaaja antaa koulun välineistön toiminnan käyttöön (esimerkiksi liikuntavälineet, ulkoleikkivälineet), mutta palveluntuottaja hankkii kuluvan materiaalin (esimerkiksi piirrustus- ja askartelutarvikkeet).

Iltapäivätoiminnan sopimusaika noudattaa kouluvuoden 38 viikon toimintaa. Sopimuskausi kattaa koulun lukuvuodet 2019–2020, 2020–2021 ja 2021–2022 siten, että toiminta alkaa koulujen alkamispäivänä. Toimintakausi päättyy vuosittain viikon 22 perjantaina. Koulutyöpäivät vahvistetaan kullekin lukuvuodelle. Sopimukseen sisältyy varsinaisen sopimuskauden lisäksi mahdollinen optio sopimuksen jatkamisesta toistaiseksi voimassa olevana kuuden (6) kuukauden (6 kk) irtisanomisajalla.

Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2019-11-26) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Porin kaupunki kilpailutti perusopetuslain mukaista iltapäivätoimintaa 1. ja 2. luokan oppilaille sekä erityisen tuen oppilaille. Toiminta huomioi lasten yhdenvertaisen kohtelun. Iltapäivätoiminnan toteuttaminen hankitaan pääsääntöisesti palveluhankintana eri toimijoilta. Hankinnan lähtökohtana on täydet iltapäiväryhmät. Porin iltapäivätoiminnalle on varattu tilat koululta tai sen välittömästä läheisyydestä. Porissa iltapäivätoimintaryhmien maksimikoko on 15 oppilasta yleisopetuksen kouluissa.
Hankinnan kohteena oleva Iltapäivätoiminta toteuttaa seuraavia tarjouspyynnön liitteenä olevia ohjeita:
- Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet (2011)
- Porin kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnan toiminta- ja arviointisuunnitelma. Sopimuskausi kattaa koulun lukuvuodet 2019-2020, 2020-2021 ja 2021-2022 sekä option. Tätä hankintaa koskeva kilpailutusinfo järjestetään sivistystoimialan yhteiset palvelut -yksikössä (Otavankatu 3 A, 3. krs) 21.5.2019 klo 8:00.

Sopimuksien arvioitu yhteisarvo 3 600 000 EUR, jaetaan molempien sopimusten kesken.

Katso kohta II.1.4).
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2019-07-08 📅
Nimi: Pilke päiväkodit Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1840113-6
Postitoimipaikka: Vantaa
Maa: Suomi 🇫🇮 Helsinki-Uusimaa
🏙️
Nimi: Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry:n Satakunnan piiri ry
Kansallinen rekisterinumero: 0841433-9
Postitoimipaikka: Pori
Maa: Satakunta
🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 3 600 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 3
Lähde: OJS 2019/S 229-563021 (2019-11-26)