Leppäveden liikuntahallin rakennuttajakumppanin ja operaattorin hankinta

Laukaan kunta

Laukaan kunta hakee Leppäveden liikuntapuistoon suunniteltujen sisäliikuntatilojen (liikuntahalli ja ylipainehalli) toteuttajaa, joka sitoutuu tai osoittaa hankkeeseen sitoutuvan tahon perustettavan kiinteistöosakeyhtiön pääosakkaaksi sekä joko sitoutuu itse tai tuo mukanaan tahon (operaattori), joka sitoutuu operoimaan liikuntahallia ja ylipainehallia, jotka yhtiö tulee rakentamaan. Laukaan kunta tulee yhtiöön vähemmistöosakkaaksi 5 % osuudella, kuitenkin enintään 150 000 EUR. Perustettava yhtiö suunnittelee tai suunnitteluttaa ja rakentaa tai rakennuttaa liikuntahallin ja ylipainehallin. Rakennettavien rakennusten tulee täyttää Laukaan kunnan asettamat vaatimukset ja ohjeet. Liikuntatilat on sijoitettava Laukaan kunnan määrittelemälle rakennuspaikalle Leppäveden liikuntapuistoon. Laukaan kunta vuokraa tilat yhtiöltä 15 vuodeksi enintään 750 000 EUR vuosivuokralla ja jälleenvuokraa tilat operaattorille samalla summalla. Vuokra voidaan sitoa elinkustannusindeksiin.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2019-07-15. Hankinta julkaistiin 2019-06-11.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2019-06-11 hankintailmoitus
2020-02-10 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2019-06-11)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennustyöt
Viitenumero: 434/02.08.00/2019
Lyhyt kuvaus:
Laukaan kunta hakee Leppäveden liikuntapuistoon suunniteltujen sisäliikuntatilojen (liikuntahalli ja ylipainehalli) toteuttajaa, joka sitoutuu tai osoittaa hankkeeseen sitoutuvan tahon perustettavan kiinteistöosakeyhtiön pääosakkaaksi sekä joko sitoutuu itse tai tuo mukanaan tahon (operaattori), joka sitoutuu operoimaan liikuntahallia ja ylipainehallia, jotka yhtiö tulee rakentamaan. Laukaan kunta tulee yhtiöön vähemmistöosakkaaksi 5 % osuudella, kuitenkin enintään 150 000 EUR. Perustettava yhtiö suunnittelee tai suunnitteluttaa ja rakentaa tai rakennuttaa liikuntahallin ja ylipainehallin. Rakennettavien rakennusten tulee täyttää Laukaan kunnan asettamat vaatimukset ja ohjeet. Liikuntatilat on sijoitettava Laukaan kunnan määrittelemälle rakennuspaikalle Leppäveden liikuntapuistoon. Laukaan kunta vuokraa tilat yhtiöltä 15 vuodeksi enintään 750 000 EUR vuosivuokralla ja jälleenvuokraa tilat operaattorille samalla summalla. Vuokra voidaan sitoa elinkustannusindeksiin.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennustyöt 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Keski-Suomi 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Laukaan kunta
Postiosoite: PL 6 Laukaantie 14
Postinumero: 41341
Postitoimipaikka: Laukaa
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.laukaa.fi 🌏
Sähköposti: eero.raittila@laukaa.fi 📧
Puhelin: +358 406637306 📞
Faksi: +358 14831525 📠
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/laukaa 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/laukaa?id=241095&tpk=70c5f130-ede1-4fe2-9360-b7ed2363cb55 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2019-06-11 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2019-07-15 📅
Julkaisupäivä: 2019-06-13 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2019/S 112-274137
EUVL-S-numero: 112

Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu kokonaisarvo: 15 000 000 EUR 💰
Lyhyt kuvaus:
Kuvaus hankinnasta on liitteessä 1. Hankinnan tekniset vaatimukset ovat liitteessä 1a. Kumppanin ja operaattorin vaaditut ominaisuudet on kuvattu liitteessä 1b. Selvitys tarjouksen valintakriteereistä on liitteessä 2. Tarjoukseen liitettävän liiketoimintasuunnitelmassa vaadittu sisältö on liitteessä 3. Kaavakartta sekä rakennuspaikkaan liittyvät asemakaavamääräykset ovat liitteessä 4. Kaava, ote ajantasakaavasta, katusuunnitelmaluonnoksesta, alueen kehittämissuunnitelmat sekä pohjakartta ovat liitteinä 4a–4f. Rakennusten tilaohjelma on liitteessä 5. Laukaan kunnanvaltuuston päätös hankkeen toteutuksen pääasiallista ehdoista 3.6.2019 § 39 on liitteessä 6. Kunnanhallituksen päätös hankinnan aloittamisesta 3.6.2019 § 145 on liitteessä 7. Laukaan kunnan ja kiinteistöosakeyhtiön välinen vuokrasopimusluonnos on liitteessä 8. Laukaan kunnan ja operaattorin välinen vuokrasopimusluonnos on liitteessä 9. Osakassopimusluonnos on liitteessä 10. Hankintasopimusluonnos on liitteessä 11.
Näytä lisää
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 15 000 000 EUR 💰
Kesto: 180 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Sopimusta voidaan jatkaa määräaikaisen sopimuskauden jälkeen 60 kuukautta kerrallaan ellei sopimusta sanota irti vähintää 24 kuukautta ennen meneillään olevan sopimuskauden päättymistä.

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 2019-12-31 📅
Tarjousten avauspäivä: 2019-07-15 📅
Tarjousten avausaika: 13:00
Paikka: Laukaan kunnantalo

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0176478-2
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Eero Raittila
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/laukaa 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Faksi: +358 295643314 📠
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2019/S 112-274137 (2019-06-11)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2020-02-10)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Laukaan kunta hakee Leppäveden liikuntapuistoon suunniteltujen sisäliikuntatilojen (liikuntahalli ja ylipainehalli) toteuttajaa, joka sitoutuu tai osoittaa hankkeeseen sitoutuvan tahon perustettavan kiinteistöosakeyhtiön pääosakkaaksi sekä joko sitoutuu itse tai tuo mukanaan tahon (operaattori) joka sitoutuu operoimaan liikuntahallia ja ylipainehallia, jotka yhtiö tulee rakentamaan. Laukaan kunta tulee yhtiöön vähemmistöosakkaaksi 5 % osuudella, kuitenkin enintään 150 000 EUR:lla. Perustettava yhtiö suunnittelee tai suunnitteluttaa ja rakentaa tai rakennuttaa liikuntahallin ja ylipainehallin. Rakennettavien rakennusten tulee täyttää Laukaan kunnan asettamat vaatimukset ja ohjeet. Liikuntatilat on sijoitettava Laukaan kunnan määrittelemälle rakennuspaikalle Leppäveden liikuntapuistoon. Laukaan kunta vuokraa tilat yhtiöltä 15 vuodeksi enintään 750 000 EUR:n vuosivuokralla ja jälleenvuokraa tilat operaattorille samalla summalla. Vuokra voidaan sitoa elinkustannusindeksiin.
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 15000000.0 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Postiosoite: Laukaantie 14, PL 6

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2020-02-10 📅
Julkaisupäivä: 2020-02-12 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2020/S 030-069129
Viittaa ilmoitukseen: 2019/S 112-274137
EUVL-S-numero: 30

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Laukaan kunta hakee Leppäveden liikuntapuistoon suunniteltujen sisäliikuntatilojen (liikuntahalli ja ylipainehalli) toteuttajaa, joka sitoutuu tai osoittaa hankkeeseen sitoutuvan tahon perustettavan kiinteistöosakeyhtiön pääosakkaaksi sekä joko sitoutuu itse tai tuo mukanaan tahon (operaattori) joka sitoutuu operoimaan liikuntahallia ja ylipainehallia, jotka yhtiö tulee rakentamaan. Laukaan kunta tulee yhtiöön vähemmistöosakkaaksi 5 % osuudella, kuitenkin enintään 150 000 EUR:lla.
Näytä lisää
Perustettava yhtiö suunnittelee tai suunnitteluttaa ja rakentaa tai rakennuttaa liikuntahallin ja ylipainehallin. Rakennettavien rakennusten tulee täyttää Laukaan kunnan asettamat vaatimukset ja ohjeet.
Liikuntatilat on sijoitettava Laukaan kunnan määrittelemälle rakennuspaikalle Leppäveden liikuntapuistoon.
Laukaan kunta vuokraa tilat yhtiöltä 15 vuodeksi enintään 750 000 EUR:n vuosivuokralla ja jälleenvuokraa tilat operaattorille samalla
summalla. Vuokra voidaan sitoa elinkustannusindeksiin.
summalla sekä sitoutuu ostamaan salivuoroja 250 000 EUR:lla vuodessa. Vuokra voidaan sitoa elinkustannusindeksiin.
Kuvaus hankinnasta on liitteessä 1.
Hankinnan tekniset vaatimukset on liitteessä 1a.
Kumppanin ja operaattorin vaaditut ominaisuudet on kuvattu liitteessä 1b.
Selvitys tarjouksen valintakriteereistä on liitteessä 2.
Tarjoukseen liitettävän liiketoimintasuunnitelmassa vaadittu sisältö on liitteessä 3.
Kaavakartta sekä rakennuspaikkaan liittyvät asemakaavamääräykset ovat liitteessä 4.
Kaava, ote ajantasakaavasta, katusuunnitelmaluonnoksesta, alueen kehittämissuunnitelmat sekä pohjakartta ovat liitteinä 4a-4f.
Rakennusten tilaohjelma on liitteessä 5.
Laukaan kunnanvaltuuston päätös hankkeen toteutuksen pääasiallista ehdoista 3.6.2019 § 39 on liitteessä 6.
Kunnanhallituksen päätös hankinnan aloittamisesta 3.6.2019 § 145 on liitteessä 7.
Laukaan kunnan ja kiinteistöosakeyhtiön välinen vuokrasopimusluonnos on liitteessä 8.
Laukaan kunnan ja operaattorin välinen vuokrasopimusluonnos on liitteessä 9.
Osakassopimusluonnos on liitteessä 10.
Hankintasopimusluonnos on liitteessä 11.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Laukaa

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 60
Kustannusperuste (nimi): Vuokra ja vuokran tarkistus
Kustannuskriteeri (painotus): 40

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2020-01-22 📅
Nimi: WSP Finland Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0875416-5
Postiosoite: Heikkiläntie 7
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00210
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 20786411 📞
Sähköposti: tarjouspyynnot@wsp.com 📧
Maa: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 15 000 000 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 1
Lähde: OJS 2020/S 030-069129 (2020-02-10)