Hankinnassa on kyse Ylivieskan kaupungin elinkaarihankkeesta, joka kattaa uuden yhtenäiskoulun rakentamisen Taanilan alueelle sekä Jokirannan koulun uudistamisen. Hankkeen piiriin saattaa kuulua myös kaupungin uuden keskuskeittiön toteuttaminen, mikä täsmentyy hankinnan neuvotteluvaiheessa. Lisäksi hankintaan sisältyvät erikseen määriteltävät ylläpito- ja käyttäjäpalvelut. Tavoitteena on, että hankkeen toteuttajan vastuulla on rakennusten käytettävyys ja olosuhteet noin 20 vuoden palvelujakson ajan. Sopimusrakenne ja sopimuskokonaisuuden laajuus tarkentuvat hankinnan neuvotteluvaiheen kuluessa. Tavoitteena on allekirjoittaa hankintasopimus vuoden 2019 alussa ja aloittaa rakennustyöt mahdollisimman pian tämän jälkeen. Urakan vastaanoton tavoitteena on kesäkuun loppu 2021 ja kohteiden käyttöönoton ajankohdan tavoitteena on elokuu 2021. Hankinnassa hinta-laatusuhteen vertailussa hinnan painoarvo on 40-60 % ja laadun painoarvo 40-60 %.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2018-05-02.
Hankinta julkaistiin 2018-03-28.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2018-03-28) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Rakennushankkeen johto
Lyhyt kuvaus:
Hankinnassa on kyse Ylivieskan kaupungin elinkaarihankkeesta, joka kattaa uuden yhtenäiskoulun rakentamisen Taanilan alueelle sekä Jokirannan koulun uudistamisen. Hankkeen piiriin saattaa kuulua myös kaupungin uuden keskuskeittiön toteuttaminen, mikä täsmentyy hankinnan neuvotteluvaiheessa.
Lisäksi hankintaan sisältyvät erikseen määriteltävät ylläpito- ja käyttäjäpalvelut. Tavoitteena on, että hankkeen toteuttajan vastuulla on rakennusten käytettävyys ja olosuhteet noin 20 vuoden palvelujakson ajan. Sopimusrakenne ja sopimuskokonaisuuden laajuus tarkentuvat hankinnan neuvotteluvaiheen kuluessa.
Tavoitteena on allekirjoittaa hankintasopimus vuoden 2019 alussa ja aloittaa rakennustyöt mahdollisimman pian tämän jälkeen. Urakan vastaanoton tavoitteena on kesäkuun loppu 2021 ja kohteiden käyttöönoton ajankohdan tavoitteena on elokuu 2021.
Hankinnassa hinta-laatusuhteen vertailussa hinnan painoarvo on 40-60 % ja laadun painoarvo 40-60 %.

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rakennushankkeen johto📦
Lisä-CPV-koodi: Rakennustyöt📦 Suorituspaikka
NUTS-alue: Pohjois-Pohjanmaa
🏙️
Menettely
Menettelyn tyyppi: Kilpailullinen neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintailmoituksen yhteydessä julkaistussa tarjouspyyntöaineistossa annetut tiedot ja vaatimukset ovat alustavia, ellei niitä ole esitetty tässä hankintailmoituksessa ehdottomina tai ellei aineistossa toisin mainita. Tiedot ja vaatimukset täsmentyvät hankinnan edetessä.
Hankintailmoitusta koskevat tiedustelut tulee toimittaa sähköpostiosoitteeseen kari.kentala@ylivieska.fi viimeistään ma 16.4.2018 klo 12:00. Otsikkokenttään merkitään ”Ylivieskan koulujen elinkaarihanke”. Vastaukset tiedusteluihin pyritään toimittamaan kaikille sähköpostiosoitteensa ilmoittaneille potentiaalisille ehdokkaille pe 20.4.2018 klo 12:00 mennessä.
Osallistumishakemukset toimitetaan yhtenä kappaleena sähköisesti osoitteeseen kari.kentala@ylivieska.fi tai postitse alussa mainittuun osoitteeseen. Kirjekuoressa tai sähköpostin otsikkokentässä tulee olla teksti ”Ylivieskan koulujen elinkaarihanke”. Osallistumishakemuksessa tulee olla osallistumishakemuksen jättäjän nimi ja tässä hankintailmoituksessa yksilöidyt tiedot (ml. liitteenä 6 oleva vertailulomake täytettynä niiden referenssien osalta, jotka ehdokas haluaa esittää karsintavaiheessa hankintailmoituksen kohdan II.2.9) mukaisesti).
Ehdokkaat ilmoittavat osallistumishakemusvaiheen vähimmäisvaatimuksien täyttymisestä liittämällä hakemukseensa täytetyn ESPD-lomakkeen, jonka käytöstä annetaan tarkempia ohjeita hankintailmoituksen yhteydessä julkaistavassa työ- ja elinkeinoministeriön ohjeessa (s. 7-14). Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeen mukaisesti ehdokkaat tallentavat hankintailmoituksen liitteenä olevan hankintayksikön ESPD-lomakkeen itselleen (tallennus esim. oikeanpuoleista hiirennappia käyttäen, ei verkkoselaimeen avaamalla) ja tämän jälkeen lataavat sen ohjeessa yksilöityyn Euroopan komission palveluun. Kun ehdokas on täyttänyt lomakkeen palvelussa, se joko tulostetaan osallistumishakemuksen liitteeksi pdf-muodossa tai liitetään osallistumishakemukseen xml-tiedostomuodossa. Tulosteen voi liittää myös postitse toimitettavaan osallistumishakemukseen.
Jos ehdokas on ryhmittymä, kaikista ryhmittymän jäsenistä toimitetaan oma ESPD-lomake. Jos ehdokas vetoaa alihankkijansa voimavaroihin neuvotteluvaiheeseen pääsyn edellytyksenä olevien vähimmäisvaatimusten (esim. referenssivaatimukset) täyttymiseksi, myös kyseisestä alihankkijasta on toimitettava ESPD-lomake.
Lisäohjeina ehdokkaita pyydetään toimimaan seuraavasti:
- Osion IV ilmaisulla "Valintaperusteet" tarkoitetaan osallistumishakemusvaiheen vähimmäisvaatimuksia. Tässä osiossa ehdokas ainoastaan merkitsee kohdassa a), että kaikki valintaperusteet täyttyvät.
- Osiota II D ja osiota V ei täytetä.
- ESPD-lomakkeen osion III puhtaasti kansallisena poissulkemisperusteena hankintayksikkö arvioi sitä, onko ehdokkaan toiminnassa syyllistytty kiskonnantapaiseen työsyrjintään (rikoslain 47 luvun 3 §). Jos ehdokkaan toiminnassa ei ole syyllistytty tähän rikokseen, ehdokas merkitsee vastaukseksi Ei.
- Lopullinen ehdokkaan ESPD-lomake luodaan painamalla "Yleiskatsaus", minkä jälkeen avautuvan sivun alareunasta "Latausformaatti"-painikkeen alta voi valita lomakkeen tallennusmuodon (joko xml- tai pdf-tiedosto taikka molemmat). Täytetyn lomakkeen voi toimittaa kummassa tahansa muodossa.

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnassa on kyse Ylivieskan kaupungin elinkaarihankkeesta, joka kattaa uuden yhtenäiskoulun rakentamisen Taanilan alueelle sekä Jokirannan koulun uudistamisen. Hankkeen piiriin saattaa kuulua myös kaupungin uuden keskuskeittiön toteuttaminen, mikä täsmentyy hankinnan neuvotteluvaiheessa.
Hankinnassa on kyse Ylivieskan kaupungin elinkaarihankkeesta, joka kattaa uuden yhtenäiskoulun rakentamisen Taanilan alueelle sekä Jokirannan koulun uudistamisen. Hankkeen piiriin saattaa kuulua myös kaupungin uuden keskuskeittiön toteuttaminen, mikä täsmentyy hankinnan neuvotteluvaiheessa.
Lisäksi hankintaan sisältyvät erikseen määriteltävät ylläpito- ja käyttäjäpalvelut. Tavoitteena on, että hankkeen toteuttajan vastuulla on rakennusten käytettävyys ja olosuhteet noin 20 vuoden palvelujakson ajan. Sopimusrakenne ja sopimuskokonaisuuden laajuus tarkentuvat hankinnan neuvotteluvaiheen kuluessa.
Lisäksi hankintaan sisältyvät erikseen määriteltävät ylläpito- ja käyttäjäpalvelut. Tavoitteena on, että hankkeen toteuttajan vastuulla on rakennusten käytettävyys ja olosuhteet noin 20 vuoden palvelujakson ajan. Sopimusrakenne ja sopimuskokonaisuuden laajuus tarkentuvat hankinnan neuvotteluvaiheen kuluessa.
Tavoitteena on allekirjoittaa hankintasopimus vuoden 2019 alussa ja aloittaa rakennustyöt mahdollisimman pian tämän jälkeen. Urakan vastaanoton tavoitteena on kesäkuun loppu 2021 ja kohteiden käyttöönoton ajankohdan tavoitteena on elokuu 2021.
Hankinnassa hinta-laatusuhteen vertailussa hinnan painoarvo on 40-60 % ja laadun painoarvo 40-60 %.
Hankinnassa on kyse Ylivieskan kaupungin elinkaarihankkeesta, joka kattaa uuden yhtenäiskoulun rakentamisen Taanilan alueelle sekä Jokirannan koulun uudistamisen. Hankkeen piiriin saattaa kuulua myös Ylivieskan kaupungin uuden keskuskeittiön toteuttaminen, mikä täsmentyy hankinnan neuvotteluvaiheessa.

Taanilan alueelle Ouluntien varteen rakennettavaan uuteen yhtenäiskouluun tulee tilat noin 400 oppilaalle. Niemenrannan alueella Mäntytien ja Visalantien risteyksessä sijaitseva sisäilmaongelmainen Jokirannan koulu korvataan pääosin uudisrakennuksella noin 500 oppilaan kouluksi, mutta tavoitteena on liikuntasalirakennuksen säilyttäminen ja nykyisen keittiön muuttaminen jakelukeittiöksi. Liikuntasalirakennuksen ja keittiön mahdollinen säilyttäminen täsmentyy neuvotteluvaiheessa. Tarvittavat purkutyöt pyritään suorittamaan tilaajan lukuun maaliskuun 2019 loppuun mennessä. Hankkeessa rakennetaan mahdollisesti Ylivieskan koulutoimea ja varhaiskasvatusta palveleva keskuskeittiö, jonka tuotantokapasiteetti voisi olla noin 4 000 annosta. Hankinnan neuvotteluvaiheen kuluessa täsmentyy, sisältyykö keskuskeittiö hankintaan.

Lisäksi hankinta kattaa kohderakennusten ylläpito- ja käyttäjäpalvelut sovittavan palvelujakson ajan. Tavoitteena on, että hankkeen toteuttajan vastuulla on rakennuksen käytettävyys ja olosuhteet noin 20 vuoden palvelujakson ajan. Sopimusrakenne ja sopimuskokonaisuuden laajuus tarkentuvat hankinnan neuvotteluvaiheen kuluessa.

Hankinnassa hinta-laatusuhteen vertailussa hinnan painoarvo on 40-60 % ja laadun painoarvo 40-60 %. Laadun osalta huomioitavia vertailuperusteita ovat suunnitteluratkaisun toiminnallisuus, tehokkuus ja innovatiivisuus, suunnitteluratkaisun soveltuvuus ympäristöön, suunnitteluratkaisun elinkaarinäkökulma, suunnittelun ja rakentamisen projektisuunnitelma sekä palveluiden ja ylläpidon projektisuunnitelma.

Projektikieli on suomi.
Osallistumishakemuksen voi jättää ja hankkeen toteuttajaksi voidaan valita ryhmittymä eli työyhteenliittymä. Ryhmittymään kuuluvia jäseniä ei voi vähentää tai muuttaa. Ryhmittymään kuuluvia jäseniä voidaan lisätä edellyttäen, että uudet jäsenet täyttävät tässä hankintailmoituksessa esitetyt vaatimukset ja toimittavat vaaditun selvityksen. Näiden vaatimusten tulee täyttyä jo sillä ryhmittymän kokoonpanolla, jolla osallistumishakemus tehdään.

Lisätietoja hankinnan suunnitellusta sisällöstä on saatavissa hankintailmoituksen liitteistä. Hankintayksikön tarkoituksena on käyttää hankinnassa tarjouspalkkiota.
Kesto: 267 kuukautta Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka:
Rakennustyöt toteutetaan Ylivieskan kaupungissa Taanilan ja Niemenrannan alueilla.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Hankkeen toteuttajaksi valittavalta taholta tarkistetaan tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun lain (22.12.2006/1233, tilaajavastuulaki) 5 §:n mukaiset asiakirjat. Niitä ei pyydetä toimittamaan osallistumishakemuksen yhteydessä, mutta hankintayksikkö voi pyytää ehdokkaita tai tarjoajia toimittamaan ne hankinnan missä tahansa vaiheessa osallistumishakemusten vastaanottamisen jälkeen, jos katsoo siihen olevan perusteltua aihetta.

Jos hankkeen toteuttajaksi valittava taho on ryhmittymä, edellä mainitut todistukset ja selvitykset tarkistetaan ja pyydetään sen kaikilta jäseniltä.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Hankkeen toteuttajaksi valittavalta taholta tarkistetaan seuraavat asiakirjat. Niitä ei pyydetä toimittamaan osallistumishakemuksen yhteydessä, mutta hankintayksikkö voi pyytää ehdokkaita tai tarjoajia toimittamaan ne hankinnan missä tahansa vaiheessa osallistumishakemusten vastaanottamisen jälkeen, jos katsoo siihen olevan perusteltua aihetta.

1. Tuloslaskelma, tase ja toimintakertomus kolmelta (3) viimeksi kuluneelta tilikaudelta.
2. Pankin tai muun luottolaitoksen antama lausunto luottokelpoisuudesta tai yleisesti tunnetun luottotietoyrityksen (esim. Suomen Asiakastieto Oy) rekisteristä tulostettu raportti.
Vähimmäistaso(t):
Ehdokkaan 12 kuukauden kokonaisliikevaihto on edellisen tilinpäätöskauden vahvistettujen tilinpäätöstietojen mukaan ollut vähintään 60 milj. EUR. Jos osallistumishakemus tehdään ryhmittymän nimissä, ryhmittymän jäsenten liikevaihdot voidaan laskea yhteen.

Ehdokkaan taloudellista tilannetta ja luottokelpoisuutta kuvaavan ratingin tulee olla vähintään tyydyttävällä tasolla (esim. Suomen Asiakastieto Oy:n rating-taso A). Jos osallistumishakemus tehdään ryhmittymän nimissä, ryhmittymän jokaisen jäsenen tulee täyttää tämä vaatimus.

Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Luettelo valintaperusteista ja niiden lyhyt kuvaus:
Hankkeen toteuttajaksi valittavalta taholta tarkistetaan seuraavat asiakirjat. Niitä ei pyydetä toimittamaan osallistumishakemuksen yhteydessä, mutta hankintayksikkö voi pyytää ehdokkaita tai tarjoajia toimittamaan ne hankinnan missä tahansa vaiheessa osallistumishakemusten vastaanottamisen jälkeen, jos katsoo siihen olevan perusteltua aihetta.
Hankkeen toteuttajaksi valittavalta taholta tarkistetaan seuraavat asiakirjat. Niitä ei pyydetä toimittamaan osallistumishakemuksen yhteydessä, mutta hankintayksikkö voi pyytää ehdokkaita tai tarjoajia toimittamaan ne hankinnan missä tahansa vaiheessa osallistumishakemusten vastaanottamisen jälkeen, jos katsoo siihen olevan perusteltua aihetta.
3. Referenssit teknisiltä ominaisuuksiltaan ja laajuudeltaan vastaavista peruskorjaus- tai uudisrakennuskohteista (kolme kohdetta).
Referensseistä tulee ilmoittaa hankkeen nimi, laajuus, rakennustyyppi, arvo, ajankohta ja tilaaja yhteystietoineen.
Vähimmäistaso(t):
Ehdokkaalla tulee olla vähintään kolme (3) vastaavaa pääurakoitsijana toteutettua bruttoalaltaan vähintään 3 000 brm
Vastaavaksi kohteeksi katsotaan toimitilarakennukset (Tilastokeskuksen Rakennusluokitus 1994 -määritelmät F (hoitoalan rakennukset), D (toimistorakennukset), G (kokoontumisrakennukset) ja H (opetusrakennukset)). Rakennus voi olla yksityisen tai julkisen sektorin käytössä.

Tarjouspyyntöaineistossa esitetään alustavat vaatimukset muun muassa koskien projektihenkilöstön ja suunnittelijoiden koulutusta, kokemusta ja pätevyyttä. Hankintayksikkö täsmentää näitä vaatimuksia kilpailullisen neuvottelumenettelyn kuluessa, eikä niitä arvioida osallistumishakemusvaiheessa. Lopullisissa tarjouksissa näiden vaatimusten on kuitenkin täytyttävä. Suunnitteluratkaisulle asetetut toiminnalliset ja tekniset vaatimukset täsmentyvät hankinnan edetessä.

Tilaaja valitsee tarjouskilpailuun osallistumishakemuksensa jättäneistä, soveltuvuutta koskevat vaatimukset täyttävistä ehdokkaista kolmesta neljään (3-4) ehdokasta.
Mikäli soveltuvia ehdokkaita on enemmän, käytetään ehdokkaiden valintaperusteena aiempien asiakkaiden palautetta vastaavista peruskorjaus- tai uudisrakennushankkeista rakennustöissä seuraavasti:
a) Rakentamisen kokonaislaatu (ml. puhtauden- ja kosteudenhallinta);
b) Aikataulujen hallinta ja aikatauluissa pysyminen;
c) Työturvallisuuden toteutuminen;
d) Yhteistyökyky.
Ehdokas toimittaa osallistumishakemuksen liitteenä tämän hankintailmoituksen liitteenä 6 olevan lomakkeen täytettynä ja allekirjoitettuna enintään kolmen (3) aiemman referenssihankkeen osalta. Kutakin referenssihanketta kohden toimitetaan erillinen kappale lomakkeesta.

Kunkin lomakkeen täyttää ja allekirjoittaa hankkeen tilaajan edustaja (vastuullinen projektipäällikkö tai muu vastaavassa roolissa toiminut henkilö) lomakkeessa annettujen ohjeiden mukaisesti. Tilaajien edustajat pisteyttävät ehdokkaan kunkin ominaisuuden osalta asteikolla 0-5.

Ilmoitettujen kolmen referenssihankkeiden pisteet (yhteensä enintään 60 pistettä) lasketaan yhteen. Tilaajan harkinnan mukaan 3-4 eniten pisteitä saanutta valitaan hankkeen neuvotteluvaiheeseen. Mikäli tasapisteiden vuoksi ei voida erotella näitä kolmea tai neljää eniten pisteitä saanutta ehdokasta, arpa ratkaisee valinnan tasapisteissä olevien osalta.

Vastaavaksi peruskorjaus- tai uudisrakennuskohteeksi katsotaan bruttoalaltaan vähintään 3 000 brm
Tarjousten vastaanottoaika: 12:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Hankintailmoituksen yhteydessä julkaistussa tarjouspyyntöaineistossa annetut tiedot ja vaatimukset ovat alustavia, ellei niitä ole esitetty tässä hankintailmoituksessa ehdottomina tai ellei aineistossa toisin mainita. Tiedot ja vaatimukset täsmentyvät hankinnan edetessä.
Hankintailmoituksen yhteydessä julkaistussa tarjouspyyntöaineistossa annetut tiedot ja vaatimukset ovat alustavia, ellei niitä ole esitetty tässä hankintailmoituksessa ehdottomina tai ellei aineistossa toisin mainita. Tiedot ja vaatimukset täsmentyvät hankinnan edetessä.
Hankintailmoitusta koskevat tiedustelut tulee toimittaa sähköpostiosoitteeseen kari.kentala@ylivieska.fi viimeistään ma 16.4.2018 klo 12:00. Otsikkokenttään merkitään ”Ylivieskan koulujen elinkaarihanke”. Vastaukset tiedusteluihin pyritään toimittamaan kaikille sähköpostiosoitteensa ilmoittaneille potentiaalisille ehdokkaille pe 20.4.2018 klo 12:00 mennessä.
Hankintailmoitusta koskevat tiedustelut tulee toimittaa sähköpostiosoitteeseen kari.kentala@ylivieska.fi viimeistään ma 16.4.2018 klo 12:00. Otsikkokenttään merkitään ”Ylivieskan koulujen elinkaarihanke”. Vastaukset tiedusteluihin pyritään toimittamaan kaikille sähköpostiosoitteensa ilmoittaneille potentiaalisille ehdokkaille pe 20.4.2018 klo 12:00 mennessä.
Osallistumishakemukset toimitetaan yhtenä kappaleena sähköisesti osoitteeseen kari.kentala@ylivieska.fi tai postitse alussa mainittuun osoitteeseen. Kirjekuoressa tai sähköpostin otsikkokentässä tulee olla teksti ”Ylivieskan koulujen elinkaarihanke”. Osallistumishakemuksessa tulee olla osallistumishakemuksen jättäjän nimi ja tässä hankintailmoituksessa yksilöidyt tiedot (ml. liitteenä 6 oleva vertailulomake täytettynä niiden referenssien osalta, jotka ehdokas haluaa esittää karsintavaiheessa hankintailmoituksen kohdan II.2.9) mukaisesti).
Osallistumishakemukset toimitetaan yhtenä kappaleena sähköisesti osoitteeseen kari.kentala@ylivieska.fi tai postitse alussa mainittuun osoitteeseen. Kirjekuoressa tai sähköpostin otsikkokentässä tulee olla teksti ”Ylivieskan koulujen elinkaarihanke”. Osallistumishakemuksessa tulee olla osallistumishakemuksen jättäjän nimi ja tässä hankintailmoituksessa yksilöidyt tiedot (ml. liitteenä 6 oleva vertailulomake täytettynä niiden referenssien osalta, jotka ehdokas haluaa esittää karsintavaiheessa hankintailmoituksen kohdan II.2.9) mukaisesti).
Ehdokkaat ilmoittavat osallistumishakemusvaiheen vähimmäisvaatimuksien täyttymisestä liittämällä hakemukseensa täytetyn ESPD-lomakkeen, jonka käytöstä annetaan tarkempia ohjeita hankintailmoituksen yhteydessä julkaistavassa työ- ja elinkeinoministeriön ohjeessa (s. 7-14). Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeen mukaisesti ehdokkaat tallentavat hankintailmoituksen liitteenä olevan hankintayksikön ESPD-lomakkeen itselleen (tallennus esim. oikeanpuoleista hiirennappia käyttäen, ei verkkoselaimeen avaamalla) ja tämän jälkeen lataavat sen ohjeessa yksilöityyn Euroopan komission palveluun. Kun ehdokas on täyttänyt lomakkeen palvelussa, se joko tulostetaan osallistumishakemuksen liitteeksi pdf-muodossa tai liitetään osallistumishakemukseen xml-tiedostomuodossa. Tulosteen voi liittää myös postitse toimitettavaan osallistumishakemukseen.
Ehdokkaat ilmoittavat osallistumishakemusvaiheen vähimmäisvaatimuksien täyttymisestä liittämällä hakemukseensa täytetyn ESPD-lomakkeen, jonka käytöstä annetaan tarkempia ohjeita hankintailmoituksen yhteydessä julkaistavassa työ- ja elinkeinoministeriön ohjeessa (s. 7-14). Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeen mukaisesti ehdokkaat tallentavat hankintailmoituksen liitteenä olevan hankintayksikön ESPD-lomakkeen itselleen (tallennus esim. oikeanpuoleista hiirennappia käyttäen, ei verkkoselaimeen avaamalla) ja tämän jälkeen lataavat sen ohjeessa yksilöityyn Euroopan komission palveluun. Kun ehdokas on täyttänyt lomakkeen palvelussa, se joko tulostetaan osallistumishakemuksen liitteeksi pdf-muodossa tai liitetään osallistumishakemukseen xml-tiedostomuodossa. Tulosteen voi liittää myös postitse toimitettavaan osallistumishakemukseen.
Jos ehdokas on ryhmittymä, kaikista ryhmittymän jäsenistä toimitetaan oma ESPD-lomake. Jos ehdokas vetoaa alihankkijansa voimavaroihin neuvotteluvaiheeseen pääsyn edellytyksenä olevien vähimmäisvaatimusten (esim. referenssivaatimukset) täyttymiseksi, myös kyseisestä alihankkijasta on toimitettava ESPD-lomake.
Jos ehdokas on ryhmittymä, kaikista ryhmittymän jäsenistä toimitetaan oma ESPD-lomake. Jos ehdokas vetoaa alihankkijansa voimavaroihin neuvotteluvaiheeseen pääsyn edellytyksenä olevien vähimmäisvaatimusten (esim. referenssivaatimukset) täyttymiseksi, myös kyseisestä alihankkijasta on toimitettava ESPD-lomake.
Lisäohjeina ehdokkaita pyydetään toimimaan seuraavasti:
- Osion IV ilmaisulla "Valintaperusteet" tarkoitetaan osallistumishakemusvaiheen vähimmäisvaatimuksia. Tässä osiossa ehdokas ainoastaan merkitsee kohdassa a), että kaikki valintaperusteet täyttyvät.
- Osiota II D ja osiota V ei täytetä.
- ESPD-lomakkeen osion III puhtaasti kansallisena poissulkemisperusteena hankintayksikkö arvioi sitä, onko ehdokkaan toiminnassa syyllistytty kiskonnantapaiseen työsyrjintään (rikoslain 47 luvun 3 §). Jos ehdokkaan toiminnassa ei ole syyllistytty tähän rikokseen, ehdokas merkitsee vastaukseksi Ei.
- ESPD-lomakkeen osion III puhtaasti kansallisena poissulkemisperusteena hankintayksikkö arvioi sitä, onko ehdokkaan toiminnassa syyllistytty kiskonnantapaiseen työsyrjintään (rikoslain 47 luvun 3 §). Jos ehdokkaan toiminnassa ei ole syyllistytty tähän rikokseen, ehdokas merkitsee vastaukseksi Ei.
- Lopullinen ehdokkaan ESPD-lomake luodaan painamalla "Yleiskatsaus", minkä jälkeen avautuvan sivun alareunasta "Latausformaatti"-painikkeen alta voi valita lomakkeen tallennusmuodon (joko xml- tai pdf-tiedosto taikka molemmat). Täytetyn lomakkeen voi toimittaa kummassa tahansa muodossa.
- Lopullinen ehdokkaan ESPD-lomake luodaan painamalla "Yleiskatsaus", minkä jälkeen avautuvan sivun alareunasta "Latausformaatti"-painikkeen alta voi valita lomakkeen tallennusmuodon (joko xml- tai pdf-tiedosto taikka molemmat). Täytetyn lomakkeen voi toimittaa kummassa tahansa muodossa.
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2019-04-17) Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnassa on kyse Ylivieskan kaupungin elinkaarihankkeesta, joka kattaa uuden yhtenäiskoulun rakentamisen Taanilan alueelle sekä Jokirannan koulun uudistamisen.
Lisäksi hankintaan sisältyvät koulujen ylläpito- ja käyttäjäpalvelut. Hankkeen toteuttajan vastuulla on rakennusten käytettävyys ja olosuhteet 20 vuoden palvelujakson ajan.

Taanilan alueelle Ouluntien varteen rakennettavaan uuteen yhtenäiskouluun tulee tilat noin 400:lle oppilaalle. Niemenrannan alueella Mäntytien ja Visalantien risteyksessä sijaitseva sisäilmaongelmainen Jokirannan koulu korvataan pääosin uudisrakennuksella noin 500 oppilaan kouluksi.

Lisäksi hankinta kattaa kohderakennusten ylläpito- ja käyttäjäpalvelut 20 vuoden palvelujakson ajan.
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2019-04-03 📅
Nimi: Caverion Suomi Oy
Kansallinen rekisterinumero: 0146519-2
Postitoimipaikka: Vantaa
Maa: Suomi 🇫🇮 Helsinki-Uusimaa
🏙️
Nimi: Skanska Talonrakennus Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1772433-9
Postitoimipaikka: Helsinki
Hankinnan kokonaisarvo: 44 583 073 EUR 💰
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 2
Hankintaviranomainen Yhteystiedot
Yhteyspiste: Tekninen johtaja Kari Kentala
Lähde: OJS 2019/S 077-184044 (2019-04-17)