Vartiointipalvelut, Siun Sote pohjoinen alue

Pohjois-Karjalan hankintatoimi

Pohjois-Karjalan hankintatoimi pyytää tarjoustanne vartiointipalveluista Siun Soten pohjoiselle alueelle (Valtimo, Nurmes, Juuka, Lieksa). Sopimuskausi alkaa 1.1.2019 (tai kun kumpikin osapuoli on allekirjoittanut sopimuksen). Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva hankintasopimus molemminpuolisella irtisanomisajalla. Toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen irtisanomisaika on palveluntuottajalla kuusi (6) kuukautta ja tilaajalla kolme (3) kuukautta. Irtisanomisaika lasketaan sen kuukauden viimeisestä päivästä lähtien, jonka aikana irtisanominen on kirjallisesti tehty.
Palvelun tulee täyttää Euroopan unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset. Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2018-12-03. Hankinta julkaistiin 2018-10-31.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2018-10-31 hankintailmoitus
2019-01-08 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2018-10-31)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Vartiointipalvelut
Viitenumero: 1158/02.08.00.03/2018
Lyhyt kuvaus:
Pohjois-Karjalan hankintatoimi pyytää tarjoustanne vartiointipalveluista Siun Soten pohjoiselle alueelle (Valtimo, Nurmes, Juuka, Lieksa). Sopimuskausi alkaa 1.1.2019 (tai kun kumpikin osapuoli on allekirjoittanut sopimuksen). Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva hankintasopimus molemminpuolisella irtisanomisajalla. Toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen irtisanomisaika on palveluntuottajalla kuusi (6) kuukautta ja tilaajalla kolme (3) kuukautta. Irtisanomisaika lasketaan sen kuukauden viimeisestä päivästä lähtien, jonka aikana irtisanominen on kirjallisesti tehty. Palvelun tulee täyttää Euroopan unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset. Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Vartiointipalvelut 📦
Lisä-CPV-koodi: Vartiointipalvelut 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Pohjois-Karjala 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Pohjois-Karjalan hankintatoimi
Postiosoite: Länsikatu 15, rak. 4B 3. krs, PL 11
Postinumero: 80101
Postitoimipaikka: Joensuu
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.joensuu.fi/hankintatoimi 🌏
Sähköposti: hankinta@jns.fi 📧
Puhelin: +358 133370431 📞
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/jns 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/jns?id=205776&tpk=9590e450-b7a8-4b4a-a6c0-416774cc096a 🌏

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2018-10-31 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2018-12-03 📅
Julkaisupäivä: 2018-11-02 📅
Aloituspäivä: 2019-01-01 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2018/S 211-483301
EUVL-S-numero: 211

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Pohjois-Karjalan hankintatoimi pyytää tarjoustanne vartiointipalveluista Siun Soten pohjoiselle alueelle (Valtimo, Nurmes, Juuka, Lieksa). Sopimuskausi alkaa 1.1.2019 (tai kun kumpikin osapuoli on allekirjoittanut sopimuksen). Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva hankintasopimus molemminpuolisella irtisanomisajalla. Toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen irtisanomisaika on palveluntuottajalla kuusi (6) kuukautta ja tilaajalla kolme (3) kuukautta. Irtisanomisaika lasketaan sen kuukauden viimeisestä päivästä lähtien, jonka aikana irtisanominen on kirjallisesti tehty.
Näytä lisää
Palvelun tulee täyttää Euroopan unionin suoraan velvoittavien säädösten, Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamat määräykset. Tarjous on sitova ja se tulee laatia suomen kielellä.
Osan nimi: POS 1 / Lieksan terveyskeskussairaala, Korpi-Jaakonkatu 21, Lieksa
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteen tarkemmat kriteerit on määritelty kohdassa Hankinnan kohteen kriteerit.
Osan nimi: POS 2 / Lieksan mielenterveys- ja päihdepalvelut, Rauhalantie 6, Lieksa (osoite alkuvuodesta 2019 alkaen Moisionkatu 1, 81700 Lieksa)
Osan numero: 2
Osan nimi: POS 3 / Lieksan perhe- ja sosiaalipalvelut (ennaltaehkäisevien lapsiperhepalveluiden yksikkö), Pielisentie 26, Lieksa
Osan numero: 3
Osan nimi: POS 4 / Palveluasumisen yksikkö Partalanmäki, Jokikatu 2, Lieksa
Osan numero: 4
Osan nimi: POS 5 / Lieksan mielenterveys- ja päihdepalvelut / Kilta-talo, Sammonkatu 10, Lieksa
Osan numero: 5
Osan nimi: POS 6 / Lieksan perhe- ja sosiaalipalvelut (aikuissosiaalityö,lastensuojelu ja ennaltaehkäisevät lapsiperhepalvelut), Urheilukatu 3, Lieksa
Osan numero: 6
Osan nimi: POS 7 / Nurmeksen terveyskeskussairaala, Porokylänkatu 1, Nurmes
Osan numero: 7
Osan nimi: POS 8 / Nurmeksen perhe- ja sosiaalipalvelut (aikuissosiaalityö, lastensuojelu ja ennaltaehkäisevät lapsiperhepalvelut), Porokylänkatu 6E, Nurmes
Osan numero: 8
Osan nimi: POS 9 / Nurmeksen kotihoidon toimistotilat, Koulukatu 16 A 4, Nurmes
Osan numero: 9
Osan nimi: POS 10 / Nurmeksen eläinlääkärin ja terveysvalvonnan toimitilat, Nurmeksenkatu 11, Nurmes
Osan numero: 10
Osan nimi: POS 11 / Siun Soten muut kohteet, pohjoinen alue
Osan numero: 11

Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 14:00
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0242746-2
Hankintaviranomaisen nimi: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Kansallinen rekisterinumero: 2732095-2
Maa: Pohjois-Karjala 🏙️
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Janne Varonen
Internetosoite: http://www.siunsote.fi/ 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Faksi: +358 295643314 📠
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2018/S 211-483301 (2018-10-31)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2019-01-08)
Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Vartiointipalvelut Siun Soten pohjoiselle alueelle (Valtimo, Nurmes, Juuka, Lieksa) alkaen 1.1.2019 (tai kun kumpikin osapuoli on allekirjoittanut sopimuksen). Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva molemminpuolisella irtisanomisajalla. Toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen irtisanomisaika on palveluntuottajalla kuusi (6) kuukautta ja tilaajalla kolme (3) kuukautta. Irtisanomisaika lasketaan sen kuukauden viimeisestä päivästä lähtien, jonka aikana irtisanominen on kirjallisesti tehty.
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 880 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2019-01-08 📅
Julkaisupäivä: 2019-01-09 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2019/S 006-010293
Viittaa ilmoitukseen: 2018/S 211-483301
EUVL-S-numero: 6
Lisätietoja
Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva hankintasopimus molemminpuolisella irtisanomisajalla.

Kohde
Hankinnan laajuus
Osan nimi: Pos. 1 / Lieksan terveyskeskussairaala, Korpi-Jaakonkatu 21, Lieksa
Lyhyt kuvaus:
Vartiointipalvelut Siun Soten pohjoiselle alueelle (Valtimo, Nurmes, Juuka, Lieksa) alkaen 1.1.2019 (tai kun kumpikin osapuoli on allekirjoittanut sopimuksen).
Lisätietoja:
Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva hankintasopimus molemminpuolisella irtisanomisajalla.
Osan nimi: Pos. 2 / Lieksan mielenterveys- ja päihdepalvelut, Rauhalantie 6, Lieksa (osoite alkuvuodesta 2019 alkaen Moisionkatu 1, 81700 Lieksa)
Pos. 3 / Lieksan perhe- ja sosiaalipalvelut (ennaltaehkäisevien lapsiperhepalveluiden yksikkö), Pielisentie 26, Lieksa
Pos. 4 / Palveluasumisen yksikkö Partalanmäki, Jokikatu 2, Lieksa
Pos. 5 / Lieksan mielenterveys- ja päihdepalvelut / Kilta-talo, Sammonkatu 10, Lieksa
Pos. 6 / Lieksan perhe- ja sosiaalipalvelut (aikuissosiaalityö,lastensuojelu ja ennaltaehkäisevät lapsiperhepalvelut), Urheilukatu 3, Lieksa
Pos. 7 / Nurmeksen terveyskeskussairaala, Porokylänkatu 1, Nurmes
Pos. 8 / Nurmeksen perhe- ja sosiaalipalvelut (aikuissosiaalityö, lastensuojelu ja ennaltaehkäisevät lapsiperhepalvelut), Porokylänkatu 6E, Nurmes
Pos. 9 / Nurmeksen kotihoidon toimistotilat, Koulukatu 16 A 4, Nurmes
Pos. 10 / Nurmeksen eläinlääkärin ja terveysvalvonnan toimitilat, Nurmeksenkatu 11, Nurmes
Pos. 11 / Siun Soten muut kohteet, pohjoinen alue

Menettely
Myöntämismenettelyn pääpiirteet:
Hankintamalli on positioissa 1-10 yhden (1) toimittajan hankintasopimus/positio, jossa tilaajat tulevat tekemään tilaukset suoraan valitulta toimittajalta. Positioon 11 valitaan kaikki hyväksytyn tarjouksen tehneet tarjoajat.

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2018-12-13 📅
Nimi: Itä-Suomen Turvapalvelu Oy
Kansallinen rekisterinumero: FI10796428
Postitoimipaikka: Lieksa
Maa: Suomi 🇫🇮
Pohjois-Karjala 🏙️
Hankinnan kokonaisarvo: 880 000 EUR 💰
Nimi: Vartiointi Tanskanen Oy
Kansallinen rekisterinumero: 1018382-4
Postitoimipaikka: Joensuu
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 1

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Pohjois- ja Itä-Suomi 🏙️

Viite
Lisätietoja
Siun soten vartiointipalvelut hankitaan ja kilpailutetaan Siun soten alueelle useammassa tarjouspyynnössä, joiden hankinnan ennakoitu arvo on kokonaisuudessaan n. 880 000 EUR (alv 0 %). Tämä jälki-ilmoitus koskee vartiointipalveluita pohjoisella alueella.
Näytä lisää
Lähde: OJS 2019/S 006-010293 (2019-01-08)