Sähköasennustarvikkeet

Porin kaupungin hankintapalvelut

Hankinta koskee sähköalan asennustarvikkeiden ja erilaisten lamppujen hankintaa mukana olevien kuntien sähköasennustöiden ja kiinteistönhuollon tarpeisiin ajalla 1.6.2016 - 31.5.2018 + 1 + 1 optiovuotta.
Hankinta jakautuu seuraaviin tuoteryhmiin, kaikkia tuoteryhmän tuotteita tulee tarjota:
— kohderyhmä 1 sähköasennustarvikkeet;
— kohderyhmä 2 lamput.
Osatarjoukset hyväksytään kohderyhmittäin.
Kohderyhmästä 1 tehdään puitejärjestely, johon valitaan 1-3 toimittajaa.
Kohderyhmään 2 valitaan kaksi, joista eniten pisteitä saanut on ensisijainen toimittaja. Toiseksi eniten pisteitä saaneelta toimittajalta hankintoja tehdään, jos ensisijaiselta toimittajalta ei saada tarvittavia tuotteita tai tarjouspyynnössä kohdassa kelpoisuus ja vähimmäisvaatimukset kuvatuin perustein.
Lamppujen osalta tavoitteena on siirtyä mahdollisimman paljon ympäristöä ja energiaa säästäviin lamppuvaihtoehtoihin (esim. Led). Käytössä on kuitenkin vielä ns. vanhantyyppisiä valaisimia, joihin tarvitaan vaihtolamppuja.
Nettohintaisina tarjottavat tuotteet on lueteltu ”Hankinnan kohteen kriteerit”- kohdassa.
Tuotteille annetut vuosihankintamäärät ovat ohjeellisia, eivätkä sido tilaajaa. Mikäli tuotemerkki on mainittu, se tarkoittaa tuotteen laatutasoa, ja vastaavaa tuotetta voi tarjota.
Muille tuotteille ladataan alennusehtoluettelo ja määritellään hinnastot (hinnaston nimi, päiväys ja / tai nro), joista alennukset annetaan. Varsinaiset hinnastot toimittaa sopimuksen saanut toimittaja pyydettäessä.
Ilmoitetut hankintamäärät ovat varauksettomia arvioita, eivätkä sido tilaajaa. Ennakoitujen määrien ilmoittamisen tavoitteena on ainoastaan saada tarjousten hinnat laskentateknisesti vertailukelpoisiksi.
Huom: Ilmoituksen lisätiedot löytyvät Tarjouspalvelu -toimittajaportaalista. Myös tarjouksen/osallistumishakemuksen lähetys tehdään tätä kautta. Suoran linkin ilmoituksen lisätietoihin löydät tästä Hilma-ilmoituksesta: https://tarjouspalvelu.fi/pori/?id=55838&tpk=96f03f81-4501-4905-bbef-c38bc7d0e64e

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2016-05-04. Hankinta julkaistiin 2016-04-12.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2016-04-12 hankintailmoitus
2016-09-12 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2016-04-12)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Sähkökoneet, -kojeet, -laitteet ja -kulutustarvikkeet; valaistus
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Sähkökoneet, -kojeet, -laitteet ja -kulutustarvikkeet; valaistus 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Ei määritelty

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Ei määritelty
Hankintaviranomaisen nimi: Porin kaupungin hankintapalvelut
Postiosoite: PL 95
Postinumero: 28101
Postitoimipaikka: Pori
Yhteystiedot
Sähköposti: tarjous@pori.fi 📧
Puhelin: +358 447011222 📞

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2016-04-12 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2016-05-04 📅
Julkaisupäivä: 2016-04-14 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2016/S 073-127433
Viittaa ilmoitukseen: 2016/S 035-055860
EUVL-S-numero: 73

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinta koskee sähköalan asennustarvikkeiden ja erilaisten lamppujen hankintaa mukana olevien kuntien sähköasennustöiden ja kiinteistönhuollon tarpeisiin ajalla 1.6.2016 - 31.5.2018 + 1 + 1 optiovuotta.
Hankinta jakautuu seuraaviin tuoteryhmiin, kaikkia tuoteryhmän tuotteita tulee tarjota:
— kohderyhmä 1 sähköasennustarvikkeet;
— kohderyhmä 2 lamput.
Osatarjoukset hyväksytään kohderyhmittäin.
Kohderyhmästä 1 tehdään puitejärjestely, johon valitaan 1-3 toimittajaa.
Kohderyhmään 2 valitaan kaksi, joista eniten pisteitä saanut on ensisijainen toimittaja. Toiseksi eniten pisteitä saaneelta toimittajalta hankintoja tehdään, jos ensisijaiselta toimittajalta ei saada tarvittavia tuotteita tai tarjouspyynnössä kohdassa kelpoisuus ja vähimmäisvaatimukset kuvatuin perustein.
Näytä lisää
Lamppujen osalta tavoitteena on siirtyä mahdollisimman paljon ympäristöä ja energiaa säästäviin lamppuvaihtoehtoihin (esim. Led). Käytössä on kuitenkin vielä ns. vanhantyyppisiä valaisimia, joihin tarvitaan vaihtolamppuja.
Nettohintaisina tarjottavat tuotteet on lueteltu ”Hankinnan kohteen kriteerit”- kohdassa.
Tuotteille annetut vuosihankintamäärät ovat ohjeellisia, eivätkä sido tilaajaa. Mikäli tuotemerkki on mainittu, se tarkoittaa tuotteen laatutasoa, ja vastaavaa tuotetta voi tarjota.
Muille tuotteille ladataan alennusehtoluettelo ja määritellään hinnastot (hinnaston nimi, päiväys ja / tai nro), joista alennukset annetaan. Varsinaiset hinnastot toimittaa sopimuksen saanut toimittaja pyydettäessä.
Ilmoitetut hankintamäärät ovat varauksettomia arvioita, eivätkä sido tilaajaa. Ennakoitujen määrien ilmoittamisen tavoitteena on ainoastaan saada tarjousten hinnat laskentateknisesti vertailukelpoisiksi.
Huom: Ilmoituksen lisätiedot löytyvät Tarjouspalvelu -toimittajaportaalista. Myös tarjouksen/osallistumishakemuksen lähetys tehdään tätä kautta. Suoran linkin ilmoituksen lisätietoihin löydät tästä Hilma-ilmoituksesta: https://tarjouspalvelu.fi/pori/?id=55838&tpk=96f03f81-4501-4905-bbef-c38bc7d0e64e
Näytä lisää
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimuskausi on 1.6.2016 - 31.5.2018 + mahdolliset optiot 1 + 1.
Mikäli optiot otetaan käyttöön, sopimuksen ehdot pätevät sellaisenaan myös niihin.
Optiokauden käytöstä päättää hankintapalvelut ja päätös ilmoitetaan hyvissä ajoin toimittajalle.

Menettely
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Nimi: Porin kaupungin hankintapalvelut
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/pori/?id=55838&tpk=96f03f81-4501-4905-bbef-c38bc7d0e64e 🌏

Viite
Päivämäärät
Julkaisupäivä: 2016-02-19 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero EUVL:ssä S: 2016/S 035-055860
Lähde: OJS 2016/S 073-127433 (2016-04-12)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2016-09-12)
Kohde
Hankinnan laajuus
Viitenumero: HAN28_PORI 377/02.08.00/2016
Lyhyt kuvaus:
Hankinta koskee sähköalan asennustarvikkeiden ja erilaisten lamppujen hankintaa mukana olevien kuntien sähköasennustöiden ja kiinteistönhuollon tarpeisiin ajalla 1.6.2016 – 31.5.2018 + 1 + 1 optiovuotta. Hankinta jakautuu seuraaviin tuoteryhmiin, kaikkia tuoteryhmän tuotteita tulee tarjota: kohderyhmä 1. sähköasennustarvikkeet; kohderyhmä 2. lamput.
Näytä lisää
Hankinnan kokonaisarvo: 1 000 000 EUR 💰
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Lisä-CPV-koodi: Sähkökoneet, -kojeet, -laitteet ja -kulutustarvikkeet; valaistus 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Satakunta 🏙️

Menettely
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason virasto/laitos
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.pori.fi/hankintapalvelut 🌏
Puhelin: +358 447011220 📞

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2016-09-12 📅
Julkaisupäivä: 2016-09-13 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2016/S 176-315937
Viittaa ilmoitukseen: 2016/S 073-127433
EUVL-S-numero: 176
Lisätietoja
Hankinnasta tehty ennakkoilmoitus 2016/S 035-055860, 19.2.2016.

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinta koskee sähköalan asennustarvikkeiden ja erilaisten lamppujen hankintaa mukana olevien kuntien sähköasennustöiden ja kiinteistönhuollon tarpeisiin ajalla 1.6.2016 – 31.5.2018 + 1 + 1 optiovuotta.
kohderyhmä 1. sähköasennustarvikkeet;
kohderyhmä 2. lamput.
Osan nimi: Kohderyhmä 1: sähköasennustarvikkeet
Osan numero: 1
Lyhyt kuvaus: Katso kohta II.1.4).
Vaihtoehtojen kuvaus: Sopimuskausi on 1.6.2016 – 31.5.2018 + mahdolliset optiot 1 + 1.
Osan numero: 2
Lyhyt kuvaus: Katso kohta II.1.4.
Osan numero: 3
Osan nimi: Kohderyhmä 2: lamput
Osan numero: Ensisijainen toimittaja
Toissijainen toimittaja

Menettely
Sovellettava hankintalainsäädäntö: Hankinnassa lisäksi mukana olevat yhteistoimintatahot: Honkajoki ja Ulvila.
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Palvelukuvaus
Laatukriteeri (painotus): 15
Laatukriteeri (nimi): Tuotepalautukset
Hinnan painoarvo: 70
Laatukriteeri (nimi): Tuotapalautukset

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2016-06-21 📅

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0137323-9
Hankintaviranomaisen nimi: Porin kaupunki
Maa: Satakunta 🏙️
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.pori.fi 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Puhelin: +358 295643300 📞
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Faksi: +358 295643314 📠
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2016/S 176-315937 (2016-09-12)