Valtion erityiskoulu, Valteri-koulu, Onervan toimipiste, Jyväskylä, pyytää tarjoustanne koulupäivien oppilaskuljetuksista neljälletoista (14) eri reitille koulumme vaativille erityisen tuen oppilaille lukuvuodeksi 2016–2018 (2 v.) jäljempänä tässä tarjouspyynnössä määriteltyjen erittelyjen mukaa. Hankintayksikkö varaa oikeuden jatkaa sopimusta yhteensä enintään kahden (1 + 1) lukuvuoden mittaisella optiokaudella yksi lukuvuosi kerrallaan. Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on asianmukainen lupa (taksilupa tai joukkoliikennelupa). Joukkoliikenteestä annetun lain (869/2009) mukaisen tilausliikenteen harjoittamiseen. (Tilausliikenne on luvanvaraista henkilöliikennettä, jota harjoitetaan vain tilauksesta hankintayksikön määräämällä tavalla, sekä muuta luvanvaraista henkilöliikennettä, joka ei ole linja-liikennettä eikä ostoliikennettä.) Kuljettajalta edellytetään kokemusta erityisoppilaista. Kuljetettavat oppilaat ovat 6-18-vuotiaita vaativia erityisen tuen oppilaita, joilla on vaikeuksia näkemisessä, kuulemisessa, kommunikaatiossa ja vuorovaikutuksessa. Tästä johtuen toimijoilta edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja ja selkeää suomen kielen ilmaisua. Onervan oppilaat tulevat ympäri Suomea. Näiden 14 eri reitin ja kuljetuskaluston koon tarve lukuvuonna 2016–2017 ja lukuvuonna 2017–2018 on kuvattu tämän tarjouspyynnön liitteessä 1 ja 2. Vakio-oppilaiden lisäksi on kyydissä satunnaisesti tukijakso-oppilaita, oppilaiden liikkumisen apuvälineitä ja talviliikuntavälineitä, joiden kuljetus sisältyy annettuun hintaan.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2016-05-11.
Hankinta julkaistiin 2016-03-31.
hankintailmoitus (2016-03-31) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Tilausmatkustajaliikenteen palvelut
Määrä tai laajuus:
Hankinta-arvio 750 000-900 000 EUR. Tämä koskee kaikkia 14 eri ajoreittiä. Reittien ehdot ovat samat.750 000900 000
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Tilausmatkustajaliikenteen palvelut📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Katso hankinta asiakirjat huolellisesti. Täytäthän hankinnan ehdottomat ja vähimmäisvaatimukset.
Odotamme tarjouksia viimeistään 11.5.2016 klo 11:00 osoitteeseen: onerva.kirjaamo@valteri.fi
Jos lähetyksen koko on yli 7 Mt, laita useammassa emailissä.

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Valtion erityiskoulu, Valteri-koulu, Onervan toimipiste, Jyväskylä, pyytää tarjoustanne koulupäivien oppilaskuljetuksista neljälletoista (14) eri reitille koulumme vaativille erityisen tuen oppilaille lukuvuodeksi 2016–2018 (2 v.) jäljempänä tässä tarjouspyynnössä määriteltyjen erittelyjen mukaa. Hankintayksikkö varaa oikeuden jatkaa sopimusta yhteensä enintään kahden (1 + 1) lukuvuoden mittaisella optiokaudella yksi lukuvuosi kerrallaan.

Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on asianmukainen lupa (taksilupa tai joukkoliikennelupa). Joukkoliikenteestä annetun lain (869/2009) mukaisen tilausliikenteen harjoittamiseen. (Tilausliikenne on luvanvaraista henkilöliikennettä, jota harjoitetaan vain tilauksesta hankintayksikön määräämällä tavalla, sekä muuta luvanvaraista henkilöliikennettä, joka ei ole linja-liikennettä eikä ostoliikennettä.) Kuljettajalta edellytetään kokemusta erityisoppilaista.

Kuljetettavat oppilaat ovat 6-18-vuotiaita vaativia erityisen tuen oppilaita, joilla on vaikeuksia näkemisessä, kuulemisessa, kommunikaatiossa ja vuorovaikutuksessa. Tästä johtuen toimijoilta edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja ja selkeää suomen kielen ilmaisua. Onervan oppilaat tulevat ympäri Suomea. Näiden 14 eri reitin ja kuljetuskaluston koon tarve lukuvuonna 2016–2017 ja lukuvuonna 2017–2018 on kuvattu tämän tarjouspyynnön liitteessä 1 ja 2. Vakio-oppilaiden lisäksi on kyydissä satunnaisesti tukijakso-oppilaita, oppilaiden liikkumisen apuvälineitä ja talviliikuntavälineitä, joiden kuljetus sisältyy annettuun hintaan.

Hankinta-arvio 750 000-900 000 EUR. Tämä koskee kaikkia 14 eri ajoreittiä. Reittien ehdot ovat samat.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 750 000 💰
900 000 💰
Mahdollisten uudistusten määrä: 2
Kesto: 24 kuukautta
Viitenumero: nro 2/31.3.2016 Oppilaskuljetukset 2016 - 2018
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Täydentävä CPV-koodi: EA12
EA19
EA21
EA18
FA03
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Jyväskylä.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Tarjouksen tekijä suljetaan pois tarjouskilpailusta, mikäli tarjoaja taikka sen johtohenkilö tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu hankintalain 53 §:ssa mainituista rikoksista.

Hankintayksikkö voi sulkea pois tarjouskilpailusta tarjoajan:
— joka on konkurssissa tai purettavana tai keskeyttänyt liiketoimintansa taikka jonka velkoja vahvistetulla akordilla, saneerausohjelmalla tai muussa vastaavassa lainsäädännössä määrätyllä tavalla järjestelty,
— jonka konkurssiin asettaminen tai purkaminen tai muu edellisessä kohdassa tarkoitettu menettely on vireillä,
— joka on saanut ammattinsa harjoittamiseen liittyvästä lainvastaisesta teosta lainvoimaisen tuomion,
— joka on ammattitoiminnassaan syyllistynyt vakavaan virheeseen, jonka hankintaviranomainen voi näyttää toteen,
— joka on laiminlyönyt velvollisuutensa maksaa Suomen tai sijoittautumismaansa veroja tai sosiaaliturvamaksuja, eikä laiminlyöntiä voida pitää vähäisenä,
— joka on syyllistynyt olennaisesti väärien tietojen antamiseen ilmoittaessaan hankintayksikölle hankintalain 8. luvun soveltamista koskevia tietoja tai laiminlyönyt vaadittavien tietojen antamisen,
— jolla ei tarjousta tehdessään ole joukkoliikennelaissa tarkoitetun tilausliikenteen harjoittamiseen oikeuttava liikennelupaa (taksilupa tai joukkoliikennelupa) ja joka ei ole liittänyt tarjoukseensa luotettavaa selvitys ko. luvan saamisesta ennen sopimuskauden mukaisen liikennöinnin aloittamista,

— joka on laiminlyönyt sijoittautumismaansa lainsäädännön edellyttämän rekisteröitymisen kaupparekisteriin, ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin,

— mikäli tarjouksen tekijä käyttää tai tulee käyttämään alihankintatyötä, tai vuokratyövoimaa tai ulkomaalaista työvoimaa tähän tarjouspyynnön perusteella tehtävän sopimuksen mukaisista velvoitteista suoriutuakseen, tulee tarjoukseen liittää selvitys alihankintatyöhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista ennen sopimuksen allekirjoittamista sekä tarjoajan vakuutus siitä, että alihankkija täyttää kohdassa Tarjoan soveltuvuus sanotut ehdot (alihankkijan tulee täyttää samat ehdot kuin tarjoajankin).

Tilausliikenteen harjoittamiseen tarvittavan luvan voimassaoloajan umpeutuminen kesken sopimuskauden ei estä liikennöitsijää ottamasta osaa tarjouskilpailuun. Liikennöitsijä vastaa kuitenkin siitä, että liikennöinti hoidetaan sopimuksen mukaisesti koko sopimuskauden.

Referenssit:
— Toimittajalla täytyy olla vähintään kolme (3) hankinnan kohdetta vastaavaa referenssiä oppilaitoksien oppilaskuljetuksista, joista yhden tulee sisältää erityis-/vammaisoppilaiden kuljetusta ja niiden menestyksekästä toteuttamista viimeisen kahden vuoden ajalta.

— Referenssikohde ja yhteyshenkilö täytyy olla nimettynä tarjouksessa.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Katso kilpailutusasiakirjat.
Tarjoajan taloudellisen tilan on oltava hyvä ja yrityksen vakavarainen sekä maksu- ja toimituskykyinen. Tarjoajan ja alihankkijan on oltava merkitty ennakkoperintärekisteriin ja niiden taloudellisten edellytysten on oltava hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät (vakavaraisuus, maksu- ja toimituskykyisyys, kannattavuus ja luottokelpoisuus). Toimittaja, joka on selvitystilassa tai jolla on vireillä konkurssi-, velkajärjestely- tai saneerausohjelman vahvistamismenettely, jätetään hankintakilpailun ulkopuolelle. Kuljettajien tulee olla työsuhteessa, TES:n mukaisin palkkauksin. Lakisääteiset velvoitteet tulee olla kunnossa.

Tarjouksessa vaaditut liitteet voi korvata soveltuvin osin tilaajavastuun luotettava kumppani-raportilla (verovelka- ja TyEL-todistus, kaupparekisteriote, sovellettava Tes sekä työterveyshuollon järjestäminen).
Vähimmäistaso(t):
Katso kilpailutusasiakirjat.
1. Liikenneluvan voimassaolo:
Liikennöitsijällä tulee olla tarjousta jättäessään koulukuljetusten harjoittamiseen oikeuttava liikennelupa (joukkoliikennelupa tai taksilupa). Koulukuljetusten harjoittamiseen tarvittavan luvan voimassaoloajan umpeutuminen kesken sopimuskauden ei estä liikennöitsijää ottamasta osaa tarjouskilpailuun. Liikennöitsijä vastaa kuitenkin vahingoista, joita tilaajalle mahdollisesti aiheutuu, jos koulukuljetussopimus purkautuu kesken sopimuskauden siitä syystä, ettei liikennöitsijän liikennelupaa uusita.

2. Liikenneluvan automäärä:
Liikennöitsijä voi tehdä tarjouksen myös useammasta kohteesta, vaikka näiden kohteiden edellyttämä automäärä yhteenlaskettuna ylittäisikin liikennöitsijän luvassa vahvistetun määrän. Liikennöitsijän tulee kuitenkin tarjouksessaan selkeästi ilmoittaa se automäärä, jolla hän ottaa osaa tarjouskilpailuun.

Tilaaja tulee tarjouksia käsitellessään viran puolesta rajoittamaan liikennöitsijälle mahdollisesti annettavien kohteiden määrää siten, että niiden liikennöinti voidaan toteuttaa ilmoitetuilla autoilla.
3. Yhteenliittymä:
Tarjoajalla on oikeus muodostaa tarjousyhteenliittymiä, jos yksittäisen liikenteenharjoittajan voimavarat eivät yksin riitä tarjouskohteen hoitamiseen. Kaikki yhteenliittymän jäsenet osallistuvat kuljetuspalvelunhoitamiseen ja ovat yhteysvastuussa tarjouksestaan. Yhteenliittymän käyttö ei saa olla kilpailulain vastainen (948/2011). Jokaisen yhteenliittymään osallisen liikennöitsijän on allekirjoitettava tarjous. Jokaisen liikennöitsijän on ilmoitettava se automäärä, jolla hän osallistuu tarjouskilpailuun. Kun kyseessä on hinta/EUR/suunta (euroa/suunta/kerta), yhteenliittymän tulee laskuttaa kaikkien liikennöitsijöidensä osuus samaan aikaan.

4. Alihankinta:
Alihankkijaksi voidaan hyväksyä vain tarjouskilpailuasiakirjoissa asetetut vaatimukset täyttävä liikennöitsijä. Tarjoaja vastaa alihankkijansa toimista tilaajalle kuin omistaan. Jos liikennöitsijä tulee käyttämään alihankkijaa, tarjouksesta tulee ilmetä, mikä osuus liikenteestä hoidetaan alihankintana.

5. Tiedot tarjoajasta:
Tarjouksesta tulee ilmetä:
1) tarjoajan nimi ja yhteystiedot;
2) jos kysymys on oikeushenkilöstä, liikenteestä vastaavan henkilön nimi;
3) kopio voimassa olevasta joukkoliikenneluvasta tai taksiluvasta (tai selvitys, että tarjoajalla on luotettavalla todennäköisyydellä mahdollisuus saada lupa ennen sopimuskauden alkua);
5) vakuutusyhtiön todistus työntekijöiden eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta, jos liikennöitsijällä on palveluksessaan työntekijöitä;
6) selvitys käytettävän kaluston Euro-luokituksesta; esim. kopio rekisteriotteesta (laki energia- ja ympäristövaikutusten huomioon ottamisesta julkisissa hankinnoissa 1509/2011);
7) kilpailureitit.
Tarjous tulee tehdä kilpailureiteittäin siten kuin tarjouspyynnössä on määritelty. Tarjousta ei saa sitoa muuttaa tarjousta tai tässä tarjouspyynnössä tarkoitettua kohdetta koskevaan ratkaisuun. Lukuvuoden aikana reitit voivat muuttua esim. oppilaan poistumisen tai mukaan tulemisen johdosta. Tarjouksessa on annettava tallaisesta muutoksesta aiheutuva km-hinta, joka joko lisää tai vähentää tarjouksessa annettua reittihintaa. Reittihinnan tulee pitää sisällään 10 km poikkeaman reitistä hintaan vaikuttamatta.

7. Kalustovaatimukset:
Liikenteeseen käytettävän kaluston tulee täyttää seuraavat vaatimukset:
— ajoneuvo tulee olla varustettu alkolukolla (Alkolukkolaki 1110/2010),
— ajoneuvossa tulee olla turvavyö jokaiselle matkustajalle.
Tarjoajalla tulee olla käytössä tarjoamaansa kuljetukseen soveltuva teknisesti kunnossa oleva, siisti ja asiallinen kalusto, joka täyttää kuloinkin voimassa olevien säädösten ja viranomaismääräysten vaatimukset. Tarjoajan tulee ilmoittaa tarjouksessaan, minkälaisella kalustolla kuljetukset aiotaan hoitaa.

Liikenteessä käytettävän auton tulee täyttää tarjouspyynnön mukaiset vaatimukset koko sopimuskauden ajan. Auton on täytettävä kulloinkin voimassa olevien Suomen lakien, asetusten sekä viranomaisten antamien määräysten vaatimukset henkilökuljetuksiin käytettävälle autolle. Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen vaatimuksia koulu- ja päiväkotikuljetusten kuormituksesta ja turvallisuusjärjestelyistä (553/2006) on noudatettava. Palveluun tarjottava auto voidaan uusia sopimuskauden aikana vastaavaan, paikkaluvultaan vähintään samankokoiseen uudempaan autoon. Hintaa ei voi muuttaa auton vaihtumisen vuoksi. Kalustoluettelolomake tai vastaavat tiedot on toimitettava ostajalle uudesta autosta.

Autossa tulee olla alkolukko alkolukkolain mukaisesti (1110/2010). Todistus alkolukon asennuksesta ja kalibroinnista on pidettävä ajon aikana mukana ajoneuvossa.
Lain ajoneuvojen energia- ja ympäristövaikutusten huomioimisesta julkisissa hankinnoissa (1509/2011) perusteella:
— henkilöautot/taksit (myös pikkubussit): kaluston on täytettävä väh. Euro 5-normit,
— linja-autot: kaluston on täytettävä väh. Euro 5-normi.
Koulukuljetuksissa käytettävä auto tulee merkitä liikenne- ja viestintäministeriön koulu- ja päiväkotikuljetusten kuormituksesta ja turvallisuusjärjestelyistä annetun asetuksen mukaisin tunnuksin. Auton tulee olla Suomen tieliikenteeseen hyväksytty, toimintakuntoinen ja katsastettu. Auto on huollettava ja siivottava; auton teknisten laitteiden tulee toimia moitteettomasti.

Autossa tulee olla matkapuhelin, josta kuljettaja on tavoitettavissa.
Liikennöitsijällä on varajärjestelmä hoitamiaan kuljetuksia varten esim. autorikon sattuessa. Tarjouksessa tulee esittää tiedot käytettävästä autosta. Ostajalla on oikeus tarkastaa tarjoajan ajoneuvokalusto ja huoltopalvelut. Tarkastukset eivät vähennä tarjoajan vastuuta ja velvollisuuksia.

8. Palvelun laatuvaatimukset:
Ostaja ja liikennöitsijä sitoutuvat kiinnittämään huomiota palvelun laatuun. Tavoitteena on matkustajien erityisistä tarpeista johtuvan yksilöllisen ja ystävällisen palvelun toteuttaminen. Ostajan ja liikennöitsijän välinen yhteydenpito on jatkuvaa niin, että mahdollisiin ongelmiin etsitään välittömästi ratkaisut ja että palvelun edelleen kehittäminen on osa normaalia toimintaa.

Asiakaspalvelun tulee täyttää vähintään seuraavat vaatimukset:
— Kuljettajan asiakaspalvelun tulee olla ystävällistä, asiallista, avustaa oppilasta tarvittaessa eikä oppilaita saa missään olosuhteissa jättää ilman valvontaa.
— Kuljetuksissa tulee käyttää mukaan vakiokuljettajia (maks. 3). Kuljettajat on nimettävä jo tarjouksessa.
— Kuljettaja huolehtii järjestyksen ylläpidosta liikennöinnin aikana ja puuttuu tarvittaessa oppilaiden käyttäytymiseen. Koulun järjestyssäännöt ovat voimassa myös koulumatkan aikana.
— Kuljettajan tulee varmistaa, että oppilas on kiinnittänyt turvavyön ennen ajonaloittamista. Turvavyöt autoissa ovat pakolliset.
— Kuljettajan on huolehdittava, että auton lämpötila ja ilmanvaihto ovat matkustajan kannalta asianmukaiset ja miellyttävät.
— Liikennöitsijä ja kuljettaja noudattavat salassapitovelvollisuutta.
— Kuljettajan edellytetään osallistuvan ilman erillistä veloitusta ostajan mahdollisesti järjestämiin info ja koulutustilaisuuksiin.
Tarjoajalla ja mahdollisella alihankkijalla on oltava kokemusta vastaavanlaisen palvelun (erityistarpeisten, vaikeasti monivammaisten oppilaiden kuljettamisesta) palvelun tuottamisesta vähintään kahden viimeisimmän vuoden ajalta. Kuljettajien tulee hallita suomen kieli hyvin, koska useilla oppilaitoksen oppilailla on erityisiä kielellisiä vaikeuksia. Valteri-koulu Onervan toimipiste on valtion erityisoppilaitos, jossa oppilaiden vaikeudet liittyvät näkemiseen, kuulemiseen, kieleen ja vuorovaikutukseen. Kuljettajilta edellytetään vaikeiden ristiriitatilanteiden ratkomista ja kuljettajien tulee omata hyvät sosiaaliset taidot. Valteri Onervassa koulukuljetus on osa koulun kuntouttavaa arkea.

Tarjouksesta on ilmettävä tämän tarjouspyynnön kohteena olevan palvelun toteuttava henkilö/henkilöt (kuljettaja/kuljettajat, maks. 3 eri kuljettajaa, jotka on nimettävä jo tarjouksessa) sekä hänen/heidän ammatillinen pätevyys tehtävään. Kuljettajien on tunnettava reitit. Jokaisella kuljettajalla tulee olla hyväksytysti suoritettuna kuljettajien lakisääteinen jatkokoulutus. Kaikissa kuljetuksissa on käytettävä alkolukkoa. Mahdolliset myöhemmin tapahtuvat henkilövaihdokset sovitaan yhdessä palvelun toteuttajan ja Valteri Onervan kanssa. Kuljettajilla tulee olla ensiapukoulutusta.

Palvelulta edellytetään asiakaspalveluhenkisyyttä ja asiakaslähtöisyyttä. Kuljettajan tulee olla ajotaidoltaan, asiakaspalvelutaidoltaan ja terveydentilaltaan soveltuva kuljettamaan lapsi- ja nuorisomatkustajia. Kuljettajan tulee tarvittaessa puuttua oppilaiden käyttäytymiseen. Tupakointi ja päihteiden käyttö on ehdottomasti kielletty.

Ennen kuljetusten aloittamista on jokaisen koulukuljetuksia hoitavan kuljettajan toimitettava nähtäväksi rikosrekisteriote. Liikennöitsijät, joilla on palkattuja kuljettajia, antavat todistuksen, että ovat nähneet työntekijänsä rikosrekisteriotteen ja todenneet, ettei siitä ilmene estettä työskennellä lasten ja nuorten kanssa (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). Rikosrekisteriote tai yhteenveto otteista tunnistetietoineen on pyydettäessä esitettävä. Liikennöitsijän on nimettävä yhteyshenkilö, joka vastaa kuljetuksista ja niihin liittyvistä järjestelyistä. Liikennöitsijällä tulee olla sähköinen järjestelmä asiakkaiden tietojen vastaanottamiseksi ja kuljetustietojen lähettämiseksi. Sähköiseksi järjestelmäksi katsotaan sähköposti.

Autossa on oltava luettelo kaikista kuljetettavista oppilaista (asetus 553/2006).
— Kuljetuksissa noudatetaan voimassaolevaa lainsäädäntöä, sen perustella annettuja määräyksiä sekä tilaajan toimivaltansa rajoissa antamia ohjeita. Liikennöitsijä ja kuljettajat noudattavat Valteri-koulu Onervan laissa säädettyä salassapitovelvollisuutta.
— Valittujen palveluntuottajien osalta sovelletaan lakia lasten kanssa työskentelevien rikostaustan. selvittämisestä (504/2002).
11. Aikatauluja koskevat muutosehdotukset:
Aikataulut vahvistetaan myöhemmin lukujärjestysten perusteella. Liikennöitsijä voi esittää palvelutasoa parantavia tai liikenteen hoidon kustannuksia vähentäviä muutosehdotuksia esitettyihin aikatauluihin.
12. Auto ja sen asemapaikka:
Liikennöintiin käytettävä auto (auton merkki, vuosimalli, paikkaluku, varustus) jos autoja on useampi, voidaan ilmoittamiseen käyttää erillistä kalustoluetteloa) ja ajoneuvon asemapaikka (katuosoite): täytettävä liitteeseen 1, excel-taulukko.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys: Katso kilpailutusasiakirjat.
Vähimmäistaso(t):
Kalustovaatimukset:
Liikenteessä käytettävän auton tulee täyttää tarjouspyynnön mukaiset vaatimukset koko sopimuskauden ajan. Auton on täytettävä kulloinkin voimassa olevien Suomen lakien, asetusten sekä viranomaisten antamien määräysten vaatimukset henkilökuljetuksiin käytettävälle autolle. Liikenne- ja viestintä- ministeriön asetuksen vaatimuksia koulu- ja päiväkotikuljetusten kuormituksesta ja turvallisuusjärjestelyistä (553/2006) on noudatettava. Palveluun tarjottava auto voidaan uusia sopimuskauden aikana vastaavaan, paikkaluvultaan vähintään samankokoiseen uudempaan autoon. Hintaa ei voi muuttaa auton vaihtumisen vuoksi. Kalustoluettelolomake tai vastaavat tiedot on toimitettava ostajalle uudesta autosta.

Sopimuksen toteuttaminen
Vaadittavat vakuudet ja takuut:
Katso kilpailutusasiakirjat.
Tarjoajalla ja mahdollisella alihankkijalla on oltava kokemusta vastaavanlaisen palvelun (erityistarpeisten, vaikeasti monivammaisten oppilaiden kuljettamisesta) palvelun tuottamisesta vähintään kahden viimeisimmän vuoden ajalta. Kuljettajien tulee hallita suomen kieli hyvin, koska useilla oppilaitoksen oppilailla on erityisiä kielellisiä vaikeuksia. Valteri-koulun Onervan toimipiste on valtion erityisoppilaitos, jossa oppilaiden vaikeudet liittyvät näkemiseen, kuulemiseen, kieleen ja vuorovaikutukseen. Kuljettajilta edellytetään vaikeiden ristiriitatilanteiden ratkomista ja kuljettajien tulee omata hyvät sosiaaliset taidot. Valteri Onervassa koulukuljetus on osa koulun kuntouttavaa arkea.

Tarjouksesta on ilmettävä tämän tarjouspyynnön kohteena olevan palvelun toteuttava henkilö/henkilöt (kuljettaja/kuljettajat, maks. 3 eri kuljettajaa, jotka on nimettävä tarjouksessa) sekä hänen/heidän ammatillinen pätevyys tehtävään. Kuljettajien on tunnettava reitit. Jokaisella kuljettajalla tulee olla hyväksytysti suoritettuna kuljettajien laki-sääteinen jatkokoulutus. Kaikissa kuljetuksissa on käytettävä alkolukkoa. Mahdolliset myöhemmin tapahtuvat henkilövaihdokset sovitaan yhdessä palvelun toteuttajan ja Valteri Onervan kanssa. Kuljettajilla tulee olla voimassa oleva ensiapukoulutus (EA1-EA3) tai hätäensiapukoulutuksesta ei saa olla kulunut kahta vuotta enempää. Pätevyydet tulee pitää voimassa koko sopimuskauden.
Tarjouksesta on ilmettävä tämän tarjouspyynnön kohteena olevan palvelun toteuttava henkilö/henkilöt (kuljettaja/kuljettajat, maks. 3 eri kuljettajaa, jotka on nimettävä tarjouksessa) sekä hänen/heidän ammatillinen pätevyys tehtävään. Kuljettajien on tunnettava reitit. Jokaisella kuljettajalla tulee olla hyväksytysti suoritettuna kuljettajien laki-sääteinen jatkokoulutus. Kaikissa kuljetuksissa on käytettävä alkolukkoa. Mahdolliset myöhemmin tapahtuvat henkilövaihdokset sovitaan yhdessä palvelun toteuttajan ja Valteri Onervan kanssa. Kuljettajilla tulee olla voimassa oleva ensiapukoulutus (EA1-EA3) tai hätäensiapukoulutuksesta ei saa olla kulunut kahta vuotta enempää. Pätevyydet tulee pitää voimassa koko sopimuskauden.
Tarjoajan taloudellisen tilan on oltava hyvä ja yrityksen vakavarainen sekä maksu- ja toimituskykyinen. Tarjoajan ja alihankkijan on oltava merkitty ennakkoperintärekisteriin ja niiden taloudellisten edellytysten on oltava hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät (vakavaraisuus, maksu- ja toimituskykyisyys, kannattavuus ja luottokelpoisuus). Toimittaja, joka on selvitystilassa tai jolla on vireillä konkurssi-, velkajärjestely- tai saneerausohjelman vahvistamismenettely, jätetään hankintakilpailun ulkopuolelle. Kuljettajien tulee olla työsuhteessa, TES:n mukaisin palkkauksin. Lakisääteiset velvoitteet tulee olla kunnossa.
Tarjoajan taloudellisen tilan on oltava hyvä ja yrityksen vakavarainen sekä maksu- ja toimituskykyinen. Tarjoajan ja alihankkijan on oltava merkitty ennakkoperintärekisteriin ja niiden taloudellisten edellytysten on oltava hankinnan kokoon ja laatuun nähden riittävät (vakavaraisuus, maksu- ja toimituskykyisyys, kannattavuus ja luottokelpoisuus). Toimittaja, joka on selvitystilassa tai jolla on vireillä konkurssi-, velkajärjestely- tai saneerausohjelman vahvistamismenettely, jätetään hankintakilpailun ulkopuolelle. Kuljettajien tulee olla työsuhteessa, TES:n mukaisin palkkauksin. Lakisääteiset velvoitteet tulee olla kunnossa.
Tarjouksessa vaaditut liitteet voi korvata soveltuvin osin tilaajavastuun luotettava kumppani-raportilla (verovelka- ja TyEL-todistus, kaupparekisteriote, sovellettava Tes sekä työterveyshuollon järjestäminen).
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin:
Katso kilpailutusasiakirjat.
Palvelu voidaan laskuttaa kuukausittain, kun se on hyväksyttävästi suoritettu. Viivästyskorko on enintään korkolain 4 §:n 1 momentin mukainen. Laskutus- yms. lisiä ei hyväksytä. Hankintayksikkö edellyttää verkkolaskutusta. Ennakkomaksuja ei makseta. Maksuehto 21 päivää netto. Joulukuussa laskutus on tehtävä seitsemän vuorokauden sisällä lukuvuoden päättymisestä.
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin
Palvelu voidaan laskuttaa kuukausittain, kun se on hyväksyttävästi suoritettu. Viivästyskorko on enintään korkolain 4 §:n 1 momentin mukainen. Laskutus- yms. lisiä ei hyväksytä. Hankintayksikkö edellyttää verkkolaskutusta. Ennakkomaksuja ei makseta. Maksuehto 21 päivää netto. Joulukuussa laskutus on tehtävä seitsemän vuorokauden sisällä lukuvuoden päättymisestä.
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava:
Katso kilpailutusasiakirjat.
Tarjouksesta on ilmettävä tarjoaja, yhteyshenkilö, tarjoajan yhteystiedot sekä tarjoajan mahdollisesti käyttämä alihankkija ja tämän yhteystiedot. Alihankkijoita koskevat samat velvoitteet kuin tarjoajaa.
Yhteenliittymä:
Liikennöitsijät voivat liittyä yhteen tehdäkseen yhteisen tarjouksen yhteisestä suorituksesta.
Yhteenliittymän kaikista jäsenistä on ilmoitettava samat tiedot kuin tarjouskilpailuasiakirjoissa edellytetään ilmoitettavan yksittäisistä tarjoajista.
Mitä tarjouskilpailuasiakirjoissa sanotaan yksittäisestä tarjouksen tekijästä, koskee myös yhteenliittymän jäseniä.
Alihankkijan käyttäminen:
Liikennöitsijä voi käyttää reitin liikennöinnissä alihankkijaa liitteessä 1 määrätyllä tavalla. Alihankkijaa koskevat samat vaatimukset kuin varsinaista tarjoajaa.
Muut erityisehdot:
Katso tarjouspyyntöasiakirjat. Kalustovaateet, kuljettajan osaaminen ja ensiaputaidot.
Palvelun suorittaminen on varattu tietylle ammatille:
Tarjouskilpailu on avoin kaikille, joilla on asianmukainen lupa (taksilupa tai joukkoliikennelupa). Joukkoliikenteestä annetun lain (869/2009) mukaisen tilausliikenteen harjoittamiseen. (Tilausliikenne on luvanvaraista henkilöliikennettä, jota harjoitetaan vain tilauksesta hankintayksikön määräämällä tavalla, sekä muuta luvanvaraista henkilöliikennettä, joka ei ole linja-liikennettä eikä ostoliikennettä.)
Palvelun suorittaminen on varattu tietylle ammatille