Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä koskevan lain (468/1994, muutettu 267/1999 ja 458/2006) mukaisen ja kohteesta laaditun ympäristövaikutusten arviointiohjelman mukaisen menettelyn läpivienti ja ympäristövaikutusselostuksen laatiminen. Työhön kuuluvat lisäksi linjausvaihtoehtojen alustavien yleisuunnitelmien laatiminen sillä tarkkuudella, että ympäristövaikutukset voidaan selvittää, YVA-selostuksen lähtötietojen täydentäminen sekä hankearviointi. Suunnittelukohde sijaitsee valtatiellä 4 Vehniän (mt 6375 liittymä) ja Äänekoskella Huutomäen liittymän välillä (valtatien 13 liittymä). Työhön liittyvät optioina valitun vaihtoehdon suunnittelu aluevaraussuunnitelmana maankäytön suunnittelua varten tai yleissuunnitelman laadinta. Näiden hankinnasta tilaaja päättää myöhemmin, ja ne voidaan teettää myös muilla toimittajilla, kuin YVA-selostuksen laatijaksi valitulla.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2015-05-26.
Hankinta julkaistiin 2015-04-15.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2015-04-15) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut
Määrä tai laajuus:
Kyllä. Lisähankintamahdollisuuksien kuvaus:Valitun vaihtoehdon aluevaraussuunnitelman tai yleissuunnitelman laadinta.Edellä mainituista hankinnoista tilaaja päättää myöhemmin, ja ne voidaan tilata myös muilta toimittajilla, kuin YVA-selostuksen laatijaksi valitulla.140 000210 000

Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Palvelut
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Avoin menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Postiosoite: PL 250
Postinumero: 40101
Postitoimipaikka: Jyväskylä
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.ely-keskus.fi🌏
Sähköposti: kari.komi@ely-keskus.fi📧
Puhelin: +358 295024685📞
Tarjoajan tulee ilmoittautaa tilaajalle tarjouksen laadinnan vastaavan henkilön yhteystiedot (sähköposti ja puhelinnumero) saadakseen mahdolliset tarjouspyynnön muuttamista koskevat lisäkirjeet ja voidakseen ne saatuaan osallistua tarjouskilpailuun.
Ilmoittautumattomien tarjoajien tarjoukset otetaan huomioon vain siinä tapauksessa, että tarjouspyyntöä ei muuteta.
Yhteystiedot (tarjouskilpailun nimi, tarjoajan nimi, postiosoite, sähköpostiosoite ja puhelin) ilmoitetaan sähköpostitse osoitteeseen: kari.komi@ely-keskus.fi

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä koskevan lain (468/1994, muutettu 267/1999 ja 458/2006) mukaisen ja kohteesta laaditun ympäristövaikutusten arviointiohjelman mukaisen menettelyn läpivienti ja ympäristövaikutusselostuksen laatiminen. Työhön kuuluvat lisäksi linjausvaihtoehtojen alustavien yleisuunnitelmien laatiminen sillä tarkkuudella, että ympäristövaikutukset voidaan selvittää, YVA-selostuksen lähtötietojen täydentäminen sekä hankearviointi.

Suunnittelukohde sijaitsee valtatiellä 4 Vehniän (mt 6375 liittymä) ja Äänekoskella Huutomäen liittymän välillä (valtatien 13 liittymä).
Työhön liittyvät optioina valitun vaihtoehdon suunnittelu aluevaraussuunnitelmana maankäytön suunnittelua varten tai yleissuunnitelman laadinta. Näiden hankinnasta tilaaja päättää myöhemmin, ja ne voidaan teettää myös muilla toimittajilla, kuin YVA-selostuksen laatijaksi valitulla.

Kyllä. Lisähankintamahdollisuuksien kuvaus:
Valitun vaihtoehdon aluevaraussuunnitelman tai yleissuunnitelman laadinta.
Edellä mainituista hankinnoista tilaaja päättää myöhemmin, ja ne voidaan tilata myös muilta toimittajilla, kuin YVA-selostuksen laatijaksi valitulla.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 140 000 💰
210 000 💰
Viitenumero: 64/2014/KES
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Laukaa, Uurainen, Äänekoski.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Alla luetellut asiakirjat on esitettävä osallistumishakemuksessa:
1) Ehdokkaan tulee osoittaa sijoittumismaansa lainsäädännön mukaisella rekisteriotteella rekisteröitymisensä ammatti- tai elinkeinorekisteriin (Suomessa kaupparekisteriote). Ote ei saa olla vastaanottamisen määräaikana 3:a kuukautta vanhempi.
2) Aiesopimus työyhteenliittymän perustamisesta, jos osallistumishakemuksen tekijä on työyhteenliittymä. Työyhteenliittymän tehdessä osallistumishakemuksen tulee kohdassa 1) mainittu ote toimittaa jokaisesta työyhteenliittymän osakasyrityksestä erikseen.

Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
1) Kaupparekisteriote.
2a) Todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus sekä osoitus siitä, että yritys on merkittynä ennakkoperintärekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ja työnantajarekisteriin ennakkoperintälain sitä vaatiessa.
2d) Jos tarjoajalla tai ilmoitetulla alihankkijalla on maksamattomia verovelkoja tai sosiaaliturvamaksuja, tulee em. 2a ja 2b-kohdissa vaadittujen todistuksen lisäksi toimittaa sopimus verojen/maksujen maksamisesta ja asianomaisen viranomaisen antama lausunto sopimuksen noudattamisesta. Jos yrityksellä tai ilmoituksen yhteydessä esitetyllä alihankkijalla on maksamattomia lakisääteisiä eläkemaksuja, tulee 2c-kohdassa vaaditun todistuksen sijasta toimittaa eläkemaksujen maksamista koskeva sopimus ja asianomaisen eläkelaitoksen antama lausunto sopimuksen noudattamisesta.

3) Pankin tai muun luottolaitoksen antama lausunto luottokelpoisuudesta.
4) Kohdissa 1–3 mainitut selvitykset evät saa olla tarjouksen jätön määräpäivänä 3:a kuukautta vanhempia.
Kohtien 2a–2d todistukset ja selvitykset tulee toimittaa myös ilmoitetuista alihankkijoista.
Työyhteenliittymän tehdessä tarjoukseen tulee kaikki edellä mainitut todistukset toimittaa jokaisesta työyhteenliittymän osakasyrityksestä erikseen.
Vähimmäistaso(t):
1) Tarjoajan tulee olla merkitty kaupparekisteriin.
2) Tarjoajan ja ilmoitettujen alihankkijoiden tulee olla maksanut kaikki lainsäädännön mukaiset verot, lakisääteiset sosiaaliturvamaksut ja lakisääteiset eläkemaksut. Lisäksi tarjoajan ja ilmoitettujen alihankkijoiden tulee olla merkittyinä ennakkoperintärekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin sekä työnantajarekisteriin ennakkoperintälain sitä vaatiessa. Hankintayksikkö pidättää kuitenkin itsellään oikeuden hyväksyä tarjoaja ja ilmoitettu alihankkija, jonka maksamattomien verojen ja maksujen määrä on kokonaisuutena tarkastellen vähäinen tai joka on tehnyt veroja ja/tai maksuja koskevan maksusopimuksen ja noudattanut sitä.

3) Tarjoajan on oltava luottokelpoinen.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Alla luetellut asiakirjat on esitettävä tarjouksessa:
1) Luettelo tarjoajan tärkeimmistä ilmoitettavaa hankintaa vastaavista toimeksiannoista. Suoritettu tai suoritettavana oleva toimeksianto, joka vastaa ilmoitettavaa hankintaa teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä koskevien vaatimusten osalta tai osoittaa palveluksessaan tai käytettävissään olevan tällaisiin toimeksiantoihin osallistunut tai koulutuksensa puolesta kykenevä riittävä henkilöstö. Tarjouspyynnössä esitetyllä tavalla.

2) Ehdokkaan tai ilmoitetun alihankkijan palveluksessa on ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn ja tiesuunnitteluun perehtyneet henkilöt.
3) Ehdokkaalla ja ilmoitetuilla omassa työnjohdossa työskentelevillä alihankkijoilla on ulkoisesti todennettu tai muulla tavoin toimivaksi osoitettava laadunhallintamenettely 3 viimeiseltä vuodelta. Luettelon tulee sisältää toimeksiantojen kuvaukset sekä tiedot kunkin toimeksiannon suuruusluokasta (alle tai yli 100 000 EUR), toimitusajasta ja toimituksen vastaanottajasta.

2) Todistus RSA-hyväksynnästä (RAKLI-SKOL-ATL -hyväksyntä) tai akkreditoidun sertifiointielimen myöntämä ISO 9001 -sertifikaatti tai todistus siitä, että tarjoaja on hakenut jompaakumpaa, tai muu vastaava osoitus laadunhallintamenettelyn toimivuudesta. Riittävyys arvioidaan erikseen.
2) Todistus RSA-hyväksynnästä (RAKLI-SKOL-ATL -hyväksyntä) tai akkreditoidun sertifiointielimen myöntämä ISO 9001 -sertifikaatti tai todistus siitä, että tarjoaja on hakenut jompaakumpaa, tai muu vastaava osoitus laadunhallintamenettelyn toimivuudesta. Riittävyys arvioidaan erikseen.
Työyhteenliittymän tehdessä tarjoukseen tulee kaikki edellä mainitut todistukset toimittaa jokaisesta työyhteenliittymän osakasyrityksestä erikseen.
Vähimmäistaso(t):
1) Tarjoajalla on oltava osoittaa viimeisten 5 vuoden ajalta vähintään 1 suoritettu tai suoritettavana oleva toimeksianto, joka vastaa ilmoitettavaa hankintaa (tiehankkeen YVA-arviointi) teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä koskevien vaatimusten osalta.

2) Tarjoajalla ja ilmoitetuilla alikonsulteilla on ulkoisesti todennettu tai muulla tavoin toimivaksi osoitettava laadunhallintamenettely.
Sopimuksen toteuttaminen
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Ilmoitetaan tarjouspyynnössä.
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava:
Osakeyhtiö, kommandiittiyhtiö, avoin yhtiö, valtion liikelaitos tai edellä mainittujen työyhteenliittymä.
Menettely
Tarjouksen voimassaoloaika: 3 kuukautta Kielet
Kieli: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen Yhteystiedot
Yhteyspiste: Keski-Suomen ELY-keskus
Kari Komi
Ostajaprofiilin osoite: http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi🌏
Nimi: Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Postiosoite: Cygnaeuksenkatu 1
Postinumero: 40100
Yhteyspiste: Kirjaamo
Tarjoajan tulee ilmoittautaa tilaajalle tarjouksen laadinnan vastaavan henkilön yhteystiedot (sähköposti ja puhelinnumero) saadakseen mahdolliset tarjouspyynnön muuttamista koskevat lisäkirjeet ja voidakseen ne saatuaan osallistua tarjouskilpailuun.
Ilmoittautumattomien tarjoajien tarjoukset otetaan huomioon vain siinä tapauksessa, että tarjouspyyntöä ei muuteta.
Yhteystiedot (tarjouskilpailun nimi, tarjoajan nimi, postiosoite, sähköpostiosoite ja puhelin) ilmoitetaan sähköpostitse osoitteeseen: kari.komi@ely-keskus.fi
Menettely Myöntämisperusteet
Kriteeri: 1. Laatu (60)
2. Hinta (40)
Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2015-06-25 📅
Nimi: Ramboll Finland Oy
Postiosoite: Ylistönmäentie 26
Postitoimipaikka: Jyväskylä
Postinumero: 40500
Maa: Suomi 🇫🇮 Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 4