Valtateiden 3 ja 18 parantaminen Laihian kohdalla: ST

Liikennevirasto

Urakka tehdään pääosin suunnittele- ja toteuta (ST) -periaatteella. Urakan toteutuksessa käytetään tietomallipohjaista suunnitteluprosessia eli urakan tarjous-, sopimus-, urakka- ja takuuvaiheessa käytetään inframallinnusta.
Urakassa valtatie 3 parannetaan pääosin nykyisellä paikallaan välillä Potila-Laihian keskusta lukuun ottamatta Maunulan eritasoliittymän aluetta. Valtatie 18 on uudessa maastokäytävässä peltoalueella välillä Maunula–Ratikylä, jossa tie liittyy nykyiseen valtatiehen 18.
Urakka sisältää mm. maanteiden, eritasoliittymien, katujen, yksityisteiden, siltojen ja melusuojauksien rakentamista.
Urakkaan kuuluu rakennussuunnitelman laatiminen tuotevaatimusten sekä voimassa olevien Liikenneviraston ohjeiden mukaisesti. Lisäksi urakkaan kuuluu rakentaminen suunnitelmien mukaan urakkarajamääräykset huomioiden kaikkine rakenteineen ja laitteineen täysin valmiiksi tehtynä sekä tilaajalle luovutettuna. Lisäksi tietomallipohjaisen suunnittelun lopputuotteena syntyy 1 digitaalisessa muodossa oleva urakkakohteen 3D-uloitteinen tietomalli ominaisuustietoineen.
Urakkaan kuuluu myös laadunvalvonta-, tiedotus-, raportointi- sekä takuuaikaisia töitä ja päätoteuttajan rooliin kuuluvia yhteensovittamisvelvoitteita tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti.
Urakkaan kuuluu työt siinä laajuudessa, kuin ne on tarjouspyynnön liitteenä olevissa asiakirjoissa määritelty kaikkine tiejärjestelyineen, varusteineen ja laitteineen.
Urakka sisältää myös ehdollisia kohteita, joiden tarkempi sisältö ja toteutuksen ehdot on määritelty tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Urakan laadunvarmistuksen muotona on laatuvastuurakentaminen eli LVR.
Urakka sijaitsee Laihialla kunnassa, jossa valtatiet 3 ja 18 risteävät.
Urakan sisältö on määritelty tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2015-05-04. Hankinta julkaistiin 2015-04-01.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2015-04-01 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2015-04-01)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Maa-, tie- ja vesirakennustöiden ja muiden rakennustöiden kokonais- tai osaurakat
Määrä tai laajuus: 23 000 00024 000 000
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Maa-, tie- ja vesirakennustöiden ja muiden rakennustöiden kokonais- tai osaurakat 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Rajoitettu menettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Alin hinta

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Kansallinen tai liittovaltiotason virasto/laitos
Hankintaviranomaisen nimi: Liikennevirasto
Postiosoite: Opastinsilta 12 A (PL 33)
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.liikennevirasto.fi 🌏
Sähköposti: ari.makela@liikennevirasto.fi 📧
Puhelin: +358 295343567 📞

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2015-04-01 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2015-05-04 📅
Julkaisupäivä: 2015-04-04 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2015/S 067-117353
EUVL-S-numero: 67
Lisätietoja
Osallistumishakemuksessa toimitettavia todistuksia ja selvityksiä koskee aiemmin mainitun lisäksi: Työyhteenliittymän tehdessä osallistumishakemuksen tulee ammatti- tai elinkeinorekisteriin kuulumisesta vaadittu todistus sekä taloudellisesta ja rahoituksesta tilanteesta vaaditut todistukset ja selvitykset toimittaa jokaisesta työyhteenliittymän osakasyrityksestä erikseen. Ulkomaisen ehdokkaan, jolla on sivuliike Suomessa, tulee toimittaa sekä yrityksen kotimaasta että Suomesta: 1) kaupparekisteriote; 2) kaikki lainsäädännön mukaisten verojen ja lakisääteisten sosiaaliturva- ja eläkemaksujen maksamista koskevat todistukset; 3) selvitykset työntekijöilleen voimassa olevasta työtapaturmavakuutuksesta. Vieraskieliset todistukset ja selvitykset tulee toimittaa sekä alkuperäiskielisinä että suomen kielelle käännettyinä. Myöhemmin tarjousvaiheessa tulee käännösten olla virallisen kielenkääntäjän laatimia ja ulkomaisten viranomaisten antamien todistusten asianmukaisesti legalisoituja. Osallistumishakemus tulee jättää kirjeitse. Kirjekuoreen tulee kirjoittaa tunnus: ”Osallistumishakemus: Valtateiden 3 ja 18 parantaminen Laihian kohdalla; ST. Ei saa avata”. Faksilla tai sähköpostilla toimitettua osallistumishakemusta ei hyväksytä. Lisäksi osallistumishakemuksessa tulee ilmoittaa: 1) mihin sähköpostiosoitteeseen tarjouspyynnöt lähetetään; 2) lisätietoja osallistumishakemuksesta antavan henkilön yhteystiedot; 3) sähköpostiosoite, johon hankintayksikkö voi lähettää tarjouspyynnön latauslinkin, hankintaa koskevat päätökset sekä muut mahdolliset hankintamenettelyn aikaiset ilmoitukset sekä lausunto- ja selvityspyynnöt; 4) yrityksen virallinen nimi ja Y-tunnus. Osallistumishakemus tulee allekirjoittaa, ja allekirjoittajalla on oltava joko yrityksen nimenkirjoitusoikeus tai valtakirja. Hankintailmoitukseen ja osallistumishakemukseen liittyviin tiedusteluihin vastaa Ari Mäkelä, p. +358 295343567 (ari.makela@liikennevirasto.fi). Tiedustelut tulee toimittaa ensisijaisesti sähköpostitse.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Urakka tehdään pääosin suunnittele- ja toteuta (ST) -periaatteella. Urakan toteutuksessa käytetään tietomallipohjaista suunnitteluprosessia eli urakan tarjous-, sopimus-, urakka- ja takuuvaiheessa käytetään inframallinnusta.
Urakassa valtatie 3 parannetaan pääosin nykyisellä paikallaan välillä Potila-Laihian keskusta lukuun ottamatta Maunulan eritasoliittymän aluetta. Valtatie 18 on uudessa maastokäytävässä peltoalueella välillä Maunula–Ratikylä, jossa tie liittyy nykyiseen valtatiehen 18.
Näytä lisää
Urakka sisältää mm. maanteiden, eritasoliittymien, katujen, yksityisteiden, siltojen ja melusuojauksien rakentamista.
Urakkaan kuuluu rakennussuunnitelman laatiminen tuotevaatimusten sekä voimassa olevien Liikenneviraston ohjeiden mukaisesti. Lisäksi urakkaan kuuluu rakentaminen suunnitelmien mukaan urakkarajamääräykset huomioiden kaikkine rakenteineen ja laitteineen täysin valmiiksi tehtynä sekä tilaajalle luovutettuna. Lisäksi tietomallipohjaisen suunnittelun lopputuotteena syntyy 1 digitaalisessa muodossa oleva urakkakohteen 3D-uloitteinen tietomalli ominaisuustietoineen.
Näytä lisää
Urakkaan kuuluu myös laadunvalvonta-, tiedotus-, raportointi- sekä takuuaikaisia töitä ja päätoteuttajan rooliin kuuluvia yhteensovittamisvelvoitteita tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti.
Urakkaan kuuluu työt siinä laajuudessa, kuin ne on tarjouspyynnön liitteenä olevissa asiakirjoissa määritelty kaikkine tiejärjestelyineen, varusteineen ja laitteineen.
Urakka sisältää myös ehdollisia kohteita, joiden tarkempi sisältö ja toteutuksen ehdot on määritelty tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Urakan laadunvarmistuksen muotona on laatuvastuurakentaminen eli LVR.
Urakka sijaitsee Laihialla kunnassa, jossa valtatiet 3 ja 18 risteävät.
Urakan sisältö on määritelty tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 23 000 000 💰
24 000 000 💰
Vaihtoehtojen kuvaus:
Ehdolliset kohteet yksilöidään tarjouspyyntöasiakirjoissa ja ehdot niiden liittämisestä urakkaan esitetään urakkasopimusluonnoksessa.
Ehdolliset kohteet toteutetaan urakkasopimuksen mukaisessa aikataulussa.
Kesto: 40 kuukautta
Viitenumero: LIVI/1632/02.01.01/2015
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Laihia.

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
1) Ehdokkaan tulee osoittaa sijoittumismaansa lainsäädännön mukaisella rekisteriotteella rekisteröitymisensä ammatti- tai elinkeinorekisteriin (Suomessa kaupparekisteriote). Ote ei saa olla osallistumishakemuksen vastaanottamisen määräaikana kolmea (3) kuukautta vanhempi.
Näytä lisää
2) Aiesopimus työyhteenliittymän perustamisesta, jos osallistumishakemuksen tekijä on työyhteenliittymä. Työyhteenliittymän tehdessä osallistumishakemuksen tulee kohdassa 1) mainittu ote toimittaa jokaisesta työyhteenliittymän osakasyrityksestä erikseen.
Näytä lisää
Mikäli ehdokas on liittynyt Tilaajavastuu.fi -palvelun Luotettava Kumppani -ohjelmaan, voi kohdassa 1 mainitun otteen korvata ko. palvelusta tulostetulla Tilaajavastuu.fi -yritysraportilla, mikäli siitä ilmenee em. tiedot.
Työyhteenliittymää, ulkomaista yritystä ja vieraskielisiä asiakirjoja koskevat lisäseikat on esitetty kohdassa VI.3 Lisätiedot toiston välttämiseksi.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Alla luetellut asiakirjat on esitettävä osallistumishakemuksessa:
1a) Viranomaisen antama todistus tai valaehtoinen todistus siitä, että ehdokas ja ilmoitetut alihankkijat ovat maksaneet kaikki lainsäädännön mukaiset verot ja että ovat merkittyinä ennakkoperintärekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ja työnantajarekisteriin ennakkoperintälain sitä vaatiessa (Suomessa kaikki tiedot sisältyvät todistukseen verojen maksamisesta).
Näytä lisää
1b) Viranomaisen antama todistus tai valaehtoinen ilmoitus siitä, että ehdokas ja ilmoitetut alihankkijat ovat maksaneet kaikki lakisääteiset sosiaaliturvamaksunsa (Suomessa sisältyy todistukseen verojen maksamisesta).
1c) Todistus siitä, että ehdokas ja ilmoitetut alihankkijat ovat maksaneet kaikki lakisääteiset eläkemaksut.
1d) Vakuutuksenantajan todistus siitä, että ehdokkaalla on työntekijöilleen voimassa oleva työtapaturmavakuutus.
1e) Jos ehdokkaalla tai ilmoitetulla alihankkijalla on maksamattomia verovelkoja tai sosiaaliturvamaksuja, tulee em. 1a ja 1b -kohtien sijasta toimittaa verovelkatodistus, sopimus verojen/maksujen maksamisesta ja asianomaisen viranomaisen antama lausunto sopimuksen noudattamisesta. Jos ehdokkaalla tai ilmoitetulla alihankkijalla on maksamattomia lakisääteisiä eläkemaksuja, tulee 1c-kohdan sijasta toimittaa todistus eläkemaksuveloista, maksujen maksamista koskeva sopimus ja asianomaisen eläkelaitoksen antama lausunto sopimuksen noudattamisesta.
Näytä lisää
2) Pankin tai muun luottolaitoksen antama lausunto ehdokkaan luottokelpoisuudesta.
3) Ehdokkaan tilinpäätöstiedot kahdelta viimeiseltä vuodelta (tuloslaskelma, tase liitetietoineen ja toimintakertomus).
Kohdissa 1a–2 mainitut selvitykset eivät saa olla osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaikana 3:a kuukautta vanhempia.
Kohdissa 1a–1d mainitut todistukset voi korvata Rakentamisen Laatu RALA ry:n internet-sivustolta tulostetulla Yritysraportilla, mikäli raportti sisältää em. tiedot tai RALA ry:n myöntämällä RALA-pätevyystodistuksella (”sininen todistus”) tai muulla vastaavalla todistuksella.
Näytä lisää
Mikäli ehdokas on liittynyt Tilaajavastuu.fi -palvelun Luotettava Kumppani -ohjelmaan, voi kohdissa 1a–1d mainitut todistukset korvata ko. palvelusta tulostettavalla Tilaajavastuu.fi -yritysraportilla, mikäli raportti sisältää em. tiedot.
Vähimmäistaso(t):
1) Ehdokkaan ja ilmoitettujen alihankkijoiden tulee olla maksanut kaikki lainsäädännön mukaiset verot, lakisääteiset sosiaaliturvamaksut ja lakisääteiset eläkemaksut sekä olla merkittyinä ennakkoperintärekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin sekä työnantajarekisteriin ennakkoperintälain sitä vaatiessa. Lisäksi ehdokkaalla on oltava työntekijöilleen tapaturmavakuutuslainmukainen työtapaturmavakuutus.
Näytä lisää
Hankintayksikkö pidättää kuitenkin itsellään oikeuden hyväksyä ehdokas, jonka maksamattomien verojen ja maksujen määrä on kokonaisuutena tarkastellen vähäinen tai joka on tehnyt veroja ja/tai maksuja koskevan maksusopimuksen ja noudattanut sitä.
2) Ehdokkaan on oltava luottokelpoinen.
3) Ehdokkaan vuosittaisen kokonaisliikevaihdon kahden (2) viimeisen tilinpäätöskauden vahvistettujen tilinpäätöstietojen mukaan tulee olla vähintään 10 000 000 euroa/vuosi.
Työyhteenliittymän tehdessä osallistumishakemuksen tulee jokaisen työyhteenliittymän osakasyrityksen täyttää kohdissa 1) ja 2) olevat vaatimukset ja toimittaa vaaditut selvitykset tai todistukset. Vähintään yhden työyhteenliittymän osakasyrityksen tulee yksinään täyttää kohdan 3) kokonaisliikevaihtoa koskeva vaatimus ja toimittaa vaadittu selvitys.
Näytä lisää
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Alla luetellut asiakirjat on esitettävä osallistumishakemuksessa:
1) Rakentamisen Laatu RALA ry:n myöntämä RALA-pätevyystodistus (”sininen todistus”) tähän urakkaan soveltuvasta pätevyydestä tai Rakentamisen Laatu RALA ry:n internet-sivustolta tulostettu, voimassa oleva yritystä koskeva Yritysraportti tai muu riittävä näyttö tähän urakkaan soveltuvasta pätevyydestä (tärkeimmät referenssikohteet).
Näytä lisää
Mikäli ehdokas esittää näytöksi pätevyydestä selvityksen tärkeimmistä referenssikohteista, tulee selvityksen sisältää urakan kuvauksen lisäksi tiedot urakan arvosta, toimitusajasta ja toimituksen vastaanottajasta.
2) Rakentamisen Laatu RALA ry:n myöntämä tähän urakkaan soveltuva yritystason RALA-sertifikaatti (”keltainen todistus”) tai muu vastaava näyttö ulkopuolisesti todennetusta laadunhallinnasta, esimerkiksi tähän urakkaan soveltuva SFS-EN ISO 9001 laatusertifikaatti. RALA ry:n myöntämän todistuksen voi korvata myöntäjän internet-sivustolta tulostetulla, voimassa olevalla Yritysraportilla.
Näytä lisää
3) Luettelo viimeksi kuluneiden viiden (5) vuoden aikana tehdyistä ST-urakoista, joka sisältää urakoiden kuvauksen, arvon, toimitusajan sekä toimituksen vastaanottajan tai selvitys hankkeeseen ehdolla olevien projektin johtohenkilöiden osaamisesta ja kokemuksesta ST-urakoista edellä mainituin tiedoin (tässä ei aikarajaa). Mikäli ehdokas esittää näytöksi pätevyydestä selvityksen muista tärkeimmistä referenssikohteista kuten esimerkiksi PPP- (Public Private Partnership) tai muu vastaava urakka, tulee selvityksen sisältää urakan kuvauksen lisäksi tiedot urakan arvosta, toimitusajasta ja toimituksen vastaanottajasta.
Näytä lisää
4) Selvitys ST-urakoiden tekemiseen perehtyneiden urakoitsijan omien tai käyttämiensä alihankkijoiden henkilöstön pätevyydestä ja kokemuksesta (selvitykset edellytetään ST-urakoiden tekemiseen sekä suunnitteluttamiseen perehtyneiden yrityksen omien tai käyttämiensä asiantuntijoiden pätevyydestä ja kokemuksesta sekä suunnittelusta vastaavien henkilöiden ammatillisesta pätevyydestä) koskien seuraavia osa-alueita:
Näytä lisää
— työ- / projektipäällikkö,
— työmaapäällikkö/vastaava työnjohtaja,
— maanrakennustekniikka,
— siltatekniikka,
— työn aikaiset liikennejärjestelyt vilkasliikenteisellä valtatiellä,
— rakentamisen laadunvalvonta ja raportointi,
— tietomallin / koneautomaation käyttö.
5) Selvitys ehdolla olevan tien rakennussuunnittelu- ja sillansuunnittelutoimiston ST-urakoihin sekä tähän hankkeeseen liittyvästä pätevyydestä ja kokemuksesta.
6) Suunnittelutoimiston todistus RALA-hyväksynnästä (RAKLI-SKOL-ATL-arviointimenettely) tai akkreditoidun sertifiointielimen myöntämä ISO 9001 -sertifikaatti tai todistus siitä, että yritys on hakenut jompaakumpaa, tai muu vastaava näyttö laadunhallinnan toimivuudesta, jonka riittävyys arvioidaan erikseen.
Näytä lisää
7) Selvitys 3D-mallintamalla laadituista tien ja sillan rakennussuunnitelmista, jotka on toteutettu koneautomaatiolla sekä niihin liittyvien tietomallien päivittämisestä.
Työyhteenliittymän tehdessä osallistumishakemuksen tulee kaikki edellä mainitut todistukset 1–2 toimittaa jokaisesta työyhteenliittymän osakasyrityksestä erikseen.
Mikäli ehdokas/ilmoitettu alihankkija on liittynyt Tilaajavastuu.fi -palvelun Luotettava Kumppani -ohjelmaan, voi kohdissa 1 ja 2 mainitut todistukset korvata ko. palvelusta tulostettavalla Tilaajavastuu.fi -yritysraportilla, mikäli raportti sisältää em. tiedot.
Näytä lisää
Vähimmäistaso(t):
1) Ehdokkaalla ja ilmoitetuilla alihankkijoilla tulee olla Rakentamisen Laatu RALA ry:n myöntämä RALA-pätevyys tai ehdokkaan ja ilmoitettujen alihankkijoiden tulee toimittaa pätevyytensä toteamiseksi näytöt yrityksen referensseistä. RALA ry:n pätevyysnimikkeistöstä katsotaan tähän urakkaan soveltuvaksi pääurakoitsijan osalta luokat 18.1b (Pääurakointi; sillanrakentaminen sisältäen suunnittelun) sekä 18.6b (Pääurakointi; tiet, kadut, rautatiet ja kiitotiet sisältäen suunnittelun) sekä 18.5b (Pääurakointi; pohjarakentaminen: vaativat pohjarakennustyöt).
Näytä lisää
2) Ehdokkaalla ja ilmoitetuilla alihankkijoilla tulee olla Rakentamisen Laatu RALA ry:n yritystasoinen tähän urakkaan ja esitettyihin alihankintoihin (siltaurakoitsijoiden ryhmät: sillanrakennus vähintään ”R2 Keskisuuret tai vaativat siltapääurakat” soveltuva toimintatapojen sertifiointi tai muu vastaava näyttö ulkopuolisesti todennetusta laadunhallinnasta.
Näytä lisää
3) Ehdokkaalla on oltava osoittaa viimeisten viiden (5) vuoden ajalta vähintään yksi tehty tai tehtävänä oleva lähinnä ilmoitettavaa hankintaa vastaava ST-urakka tai ehdokkaan tulee osoittaa käytettävissään olevan ST-urakoihin osallistunut ja osaamisensa sekä kokemuksensa puolesta ilmoitettuun hankintaan kykenevä riittävä projektin johtohenkilöstö. Näytöksi katsotaan myös osallistuminen PPP-hankkeen tarjouslaskentavaiheeseen edellyttäen, että tarjous on hyväksytty. Keskeinen huomio on ehdokkaan työ-/projektipäällikön, työmaapäällikön, suunnittelun ohjauksesta vastaavien referensseissä.
Näytä lisää
4) Ehdokkaan tai ilmoitetun alihankkijan palveluksessa olevan, työtä johtavan työ-/projektipäällikön on oltava koulutukseltaan vähintään teknillisen oppilaitoksen/ammattikorkeakoulun rakennustekniikan insinööritutkinnon suorittanut sekä hänellä on oltava kokemusta vastaavista tehtävistä vähintään viisi (5) vuotta.
Näytä lisää
Työmaapäällikön sekä maatöistä, siltatöistä ja liikennejärjestelyistä vastaavan työnjohtajan tulee olla vähintään teknillisen oppilaitoksen/ammattikorkeakoulun rakennustekniikan teknikon tutkinnon suorittanut tai hänellä on oltava vastaavat tiedot. Työkokemusta tulee olla vähintään viisi (5) vuotta vastaavista tehtävistä.
Näytä lisää
Rakentamisen laadunvalvonnasta ja raportoinnista sekä tietomallin / koneautomaation käytöstä vastaavilla henkilöillä tulee olla kokemusta vastaavista tehtävistä:
5) Ehdokkaalla tulee olla käytössään hankkeessa sellainen tien- ja sillanrakennussuunnittelutoimisto, jolla ST-urakoiden rakennussuunnittelukokemusta viimeisen viiden (5) vuoden aikana (vähintään yksi (1) referenssi). Lisäksi urakassa käytettävällä siltasuunnittelijalla tulee olla Fise Oy:n myöntämä AA-vaativuusluokan betonirakenteiden suunnittelijan pätevyys.
Näytä lisää
6) Tien- ja sillansuunnittelusta vastaavalla suunnittelutoimistolla tulee olla toimiva laadunvarmistusjärjestelmä.
7) Suunnittelutoimistolla tulee olla riittävästi kokemusta ja osaamista tien ja sillan rakennussuunnitelmien laatimiseen tietomallintamalla koneautomaation mahdollistamiseksi sekä tietomallien päivittämiseksi.
Sopimuksen toteuttaminen
Vaadittavat vakuudet ja takuut: Ilmoitetaan tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Ilmoitetaan tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Oikeudellinen muoto, joka sen taloudellisten toimijoiden ryhmittymän, jonka kanssa hankintasopimus tehdään, on otettava: Osakeyhtiö tai yritysten muodostama työyhteenliittymä.

Menettely
Kutsujen lähetyspäivä: 2015-05-08 📅
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 1010547-1
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Projektien toteutus
Ari Mäkelä
Nimi: Liikennevirasto / Kirjaamo
Postiosoite: Opastinsilta 12A
Yhteyspiste: Kirjaamo
Puhelin: +358 295343000 📞
Sähköposti: kirjaamo@liikennevirasto.fi 📧
Faksi: +358 295343700 📠
Osallistumisen URL-osoite: http://www.liikennevirasto.fi 🌏

Viite
Tunnisteet
Hankintaviranomaisen antama viitenumero: LIVI/1632/02.01.01/2015
Lisätietoja
Osallistumishakemuksessa toimitettavia todistuksia ja selvityksiä koskee aiemmin mainitun lisäksi:
Työyhteenliittymän tehdessä osallistumishakemuksen tulee ammatti- tai elinkeinorekisteriin kuulumisesta vaadittu todistus sekä taloudellisesta ja rahoituksesta tilanteesta vaaditut todistukset ja selvitykset toimittaa jokaisesta työyhteenliittymän osakasyrityksestä erikseen.
Näytä lisää
Ulkomaisen ehdokkaan, jolla on sivuliike Suomessa, tulee toimittaa sekä yrityksen kotimaasta että Suomesta:
1) kaupparekisteriote;
2) kaikki lainsäädännön mukaisten verojen ja lakisääteisten sosiaaliturva- ja eläkemaksujen maksamista koskevat todistukset;
3) selvitykset työntekijöilleen voimassa olevasta työtapaturmavakuutuksesta.
Vieraskieliset todistukset ja selvitykset tulee toimittaa sekä alkuperäiskielisinä että suomen kielelle käännettyinä. Myöhemmin tarjousvaiheessa tulee käännösten olla virallisen kielenkääntäjän laatimia ja ulkomaisten viranomaisten antamien todistusten asianmukaisesti legalisoituja.
Näytä lisää
Osallistumishakemus tulee jättää kirjeitse. Kirjekuoreen tulee kirjoittaa tunnus: ”Osallistumishakemus: Valtateiden 3 ja 18 parantaminen Laihian kohdalla; ST. Ei saa avata”.
Faksilla tai sähköpostilla toimitettua osallistumishakemusta ei hyväksytä.
Lisäksi osallistumishakemuksessa tulee ilmoittaa:
1) mihin sähköpostiosoitteeseen tarjouspyynnöt lähetetään;
2) lisätietoja osallistumishakemuksesta antavan henkilön yhteystiedot;
3) sähköpostiosoite, johon hankintayksikkö voi lähettää tarjouspyynnön latauslinkin, hankintaa koskevat päätökset sekä muut mahdolliset hankintamenettelyn aikaiset ilmoitukset sekä lausunto- ja selvityspyynnöt;
4) yrityksen virallinen nimi ja Y-tunnus.
Osallistumishakemus tulee allekirjoittaa, ja allekirjoittajalla on oltava joko yrityksen nimenkirjoitusoikeus tai valtakirja.
Hankintailmoitukseen ja osallistumishakemukseen liittyviin tiedusteluihin vastaa Ari Mäkelä, p. +358 295343567 (ari.makela@liikennevirasto.fi). Tiedustelut tulee toimittaa ensisijaisesti sähköpostitse.

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2015/S 067-117353 (2015-04-01)