Hämeenkyrön kunnan monitoimikeskuksen kirjaston kalusteiden hankinta

Hämeenkyrön kunta

Hankinnan kohteena ovat Hämeenkyrön kunnan Kirkonkylän keskustaan rakennuttaman monitoimikeskuksen kirjaston kalusteet.
Hankintayksikön tavoitteena on toteuttaa laadukas ja kestävä kalustehankinta, joka tehokkaasti vastaa uuden monitoimikeskuksen vaatimuksia ja on yhtenäinen ja kattava kokonaisuus. Hankinnan kielenä on suomen kieli. Hankintaan kuuluu kirjaston kalustekokonaisuuden suunnittelu-, toimitus-, kokoamis- ja asennuspalvelut sekä pakkausjätteiden poisvienti.
Hankinnan kohdetta tullaan kuvaamaan tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Hankintamenettelynä on neuvottelumenettely. Hankintayksikkö valitsee neuvotteluvaiheeseen kolme (3) tarjoajaa, joiden kanssa Hankintayksikkö käy neuvottelut hankintasopimuksen sisällöstä.
Kirjastokalusteiden toimittajaksi valitaan yksi (1) toimittaja.
Hankintayksikkö ilmoittaa tällä hankintailmoituksella aikaisemmin keskeytetyn kirjaston kalusteiden hankintamenettelyn aloittamisesta uudelleen. Hankintayksikkö on julkaissut aikaisempaa, 16.10. tehdyllä päätöksellä keskeytettyä, menettelyä koskevan hankintailmoituksen Hilma-ilmoituskanavassa 3.9.2015 sekä hankinnan keskeyttämistä koskevan ilmoituksen Hilma-ilmoituskanavassa 20.10.2015. Lisäksi hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus Hilma-ilmoituskanavassa 4.6.2015.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2015-12-02. Hankinta julkaistiin 2015-11-02.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2015-11-02 hankintailmoitus
2016-05-23 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2015-11-02)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Huonekalut
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Tavarat
Asetus: Euroopan unioni
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Huonekalut 📦

Menettely
Menettelyn tyyppi: Neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Alue- tai paikallistason viranomainen
Hankintaviranomaisen nimi: Hämeenkyrön kunta
Postiosoite: Härkikuja 7
Postinumero: 39100
Postitoimipaikka: Hämeenkyrö
Yhteystiedot
Sähköposti: info@hankintajuristit.fi 📧

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2015-11-02 📅
Tarjousten jättämisen määräaika: 2015-12-02 📅
Julkaisupäivä: 2015-11-04 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2015/S 213-388357
Viittaa ilmoitukseen: 2015/S 110-199325
EUVL-S-numero: 213
Lisätietoja
Osallistuakseen hankintamenettelyyn, ehdokkaan on tilattava osallistumispyyntöasiakirjat sähköisesti osoitteesta: info@hankintajuristit.fi Sähköpostikenttään pyydetään kirjoittamaan ”Asiakirjapyyntö: Hämeenkyrön monitoimikeskuksen kirjaston kalusteiden hankinta”. Lisätietoja osallistumishakemuksen sisältöön liittyvistä asioista voi pyytää sähköpostiosoitteesta: info@hankintajuristit.fi viimeistään 16.11.2015 klo 12:00 Suomen aikaa mennessä. Lisäkysymyksiä koskevan sähköpostin aihekenttään pyydetään kirjoittamaan ”Lisäkysymys_Hämeenkyrön kunnan monitoimikeskuksen kirjaston kalusteet”. Puheluihin ei voida vastata. Suomenkieliset vastaukset kaikkiin kysymyksiin lähetetään samanaikaisesti kaikille kysymyksiä esittäneille sekä niille, jotka ovat ilmoittaneet yllä mainittuun sähköpostiosoitteeseen haluavansa mahdollisten kysymysten vastaukset. Ehdokkaalla on velvollisuus tutustua lisäkysymyksiin annettuihin vastauksiin ennen osallistumishakemuksen toimittamista. Täytetty osallistumishakemuslomake liitteineen on palautettava viimeistään 2.12.2015 klo 12:00 Suomen aikaa mennessä sähköpostiosoitteeseen: info@hankintajuristit.fi tai postitse suljetussa kirjekuoressa osoitteeseen: Hämeenkyrön kunta, c/o Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy, Erottajankatu 19 A 11, 6. krs, FI-00130 Helsinki. Ehdokas voi myös toimittaa osallistumishakemuksensa hankintayksikölle henkilökohtaisesti osoitteeseen: Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy, Eteläesplanadi 24 A 11, 6. krs, FI-00130 Helsinki. Merkitkää sähköpostin aihekenttään tai kirjekuoren päällykseen: ”Osallistumishakemus_ Hämeenkyrön kunnan monitoimikeskuksen kirjaston kalusteiden hankinta”.
Näytä lisää

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat Hämeenkyrön kunnan Kirkonkylän keskustaan rakennuttaman monitoimikeskuksen kirjaston kalusteet.
Hankintayksikön tavoitteena on toteuttaa laadukas ja kestävä kalustehankinta, joka tehokkaasti vastaa uuden monitoimikeskuksen vaatimuksia ja on yhtenäinen ja kattava kokonaisuus. Hankinnan kielenä on suomen kieli. Hankintaan kuuluu kirjaston kalustekokonaisuuden suunnittelu-, toimitus-, kokoamis- ja asennuspalvelut sekä pakkausjätteiden poisvienti.
Näytä lisää
Hankinnan kohdetta tullaan kuvaamaan tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Hankintamenettelynä on neuvottelumenettely. Hankintayksikkö valitsee neuvotteluvaiheeseen kolme (3) tarjoajaa, joiden kanssa Hankintayksikkö käy neuvottelut hankintasopimuksen sisällöstä.
Kirjastokalusteiden toimittajaksi valitaan yksi (1) toimittaja.
Hankintayksikkö ilmoittaa tällä hankintailmoituksella aikaisemmin keskeytetyn kirjaston kalusteiden hankintamenettelyn aloittamisesta uudelleen. Hankintayksikkö on julkaissut aikaisempaa, 16.10. tehdyllä päätöksellä keskeytettyä, menettelyä koskevan hankintailmoituksen Hilma-ilmoituskanavassa 3.9.2015 sekä hankinnan keskeyttämistä koskevan ilmoituksen Hilma-ilmoituskanavassa 20.10.2015. Lisäksi hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus Hilma-ilmoituskanavassa 4.6.2015.
Näytä lisää

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
Rekisterit:
Ehdokkaan on oltava rekisteröitynyt ennakkoperintälain mukaiseen ennakkoperintärekisteriin ja työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverolain mukaiseen arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, jos lainsäädäntö edellyttää rekisteröitymistä, tai vaihtoehtoisesti ehdokas toimittaa selvityksen rekisteröimättömyyden perusteista.
Näytä lisää
Kaupparekisteriote:
Ehdokkaan on oltava rekisteröitynyt kaupparekisteriin, mikäli lainsäädäntö edellyttää rekisteröitymistä. Ehdokkaan on toimitettava kaupparekisteriote tai selvitys rekisteröimättömyyden perusteista.
Verot:
Ehdokas on tullut suorittaa veronsa tai ehdokkaalla tulee olla veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma. Ehdokkaan on toimitettava todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus ja selvitys siitä, että verovelkaa koskeva veronsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on hyväksytty.
Näytä lisää
Eläkevakuutusmaksut:
Ehdokaan on tullut suorittaa eläkevakuutusmaksunsa ja muut lakisääteiset maksunsa taikka erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksunsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty. Ehdokkaan on toimitettava todistus eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys siitä, että erääntyneitä eläkevakuutusmaksuja koskeva maksunsaajan hyväksymä maksusuunnitelma on tehty.
Näytä lisää
Tapaturmavakuutus:
Ehdokkaalla on oltava voimassaoleva tapaturmavakuutuslaissa (608/1948) tarkoitettu vakuutus työsuhteessa oleville työntekijöilleen.
Ehdokaan on toimitettava tapaturmavakuutuksen ottamista koskeva todistus osallistumishakemuksensa liitteenä.
Selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista:
Ehdokkaan onannettava selvitys työhön sovellettavasta työehtosopimuksesta tai keskeisistä työehdoista.
Selvitys työterveyshuollon järjestämisestä:
Ehdokkaan on annettava selvitys työterveyshuollon järjestämisestä. Hyväksyttävänä selvityksenä pidetään työterveyshuoltosopimusta tai vapaamuotoista kirjallista selvitystä siitä, missä lakisääteisen työterveyshuollon järjestäminen on sovittu järjestettävän.
Näytä lisää
Ehdokkaan soveltuvuutta koskevia vaatimuksia ja selvityksiä on kuvattu tarkemmin osallistumispyyntöasiakirjoissa.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Ehdokkaan vakavaraisuus:
Ehdokkaalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky sekä maksukyky hankinnan kokoon nähden.
Ehdokkaan taloudellisen tilanteen on oltava sellainen, että se Suomen Asiakastieto Oy:n ratingluokituksessa on vähintään A+ (tyydyttävä+) taikka tilinpäätöstietojen tai muun vastaavan selvityksen perusteella vastaavaa tasoa.
Ehdokkaan on liitettävä osallistumishakemukseensa Suomen Asiakastieto Oy:n Rating alfa raportin tai, jos tietoja ei ole Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterissä, tilinpäätöstiedot kolmelta (3) viime vuodelta tai muun vastaavan selvityksen.
Vastuuvakuutus:
Ehdokkaalla on oltava voimassaoleva toiminnan vastuuvakuutus.
Ehdokkaiden soveltuvuutta koskevia vaatimuksia ja selvityksiä on kuvattu tarkemmin osallistumispyyntöasiakirjoissa.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Laadunvarmistusjärjestelmä:
Ehdokkaalla on oltva laadunvarmistusjärjestelmä, jolla ehdokas varmistaa toimitettavien tuotteiden laadun. Suomenkielinen selvitys laadunvarmistusjärjestelmästä on liitettävä osallistumishakemukseen.
Ehdokkaan kokemus hankinnan kohteena olevista kalustetoimituksista:
Ehdokkaalla on oltava kokemusta hankinnan kohdetta vastaavien kalustekokonaisuuksien toimituksista viimeisen kolmen (3) vuoden ajalta. Referenssi on viimeisen kolmen (3) vuoden ajalta, mikäli toimitus on tilaajan hyväksymä aikaisintaan 12/2012 tai tämän jälkeen. Riittävän kokemuksensa osoittamiseksi ehdokkaan tulee esittää vähintään yksi (1) hankinnan kohdetta vastaavaa referenssi. Vastaavana referenssinä pidetään sopimuksen perusteella referenssiasiakkaalle suoritettua kirjastokalusteiden toimitusta. Toimitettujen kalusteiden joukossa tulee olla ollut ammattimaiseen käyttöön soveltuvia kirjastohyllyjä.
Näytä lisää
Lisäksi edellytetään, että toimitukseen on sisältynyt kalustekokonaisuuden suunnittelupalvelut sekä kalusteiden toimitus- ja kokoamispalvelut. Yksittäisen referenssitoimitussopimuksen arvonlisäverottoman kokonaisarvon on tullut olla vähintään 30 000 EUR.
Näytä lisää
Ehdokkaan saama asiakaspalaute:
Ehdokas toimittaa osallistumispyynnön liitteenä olevan asiakastyytyväisyyskyselylomakkeen yhdelle (1) ilmoittamistaan referenssiasiakkaista. Vähimmäisvaatimuksena on, että ehdokkaan saaman asiakaspalautteen keskiarvo on ollut vähintään 3.
Ehdokkaan soveltuvuudelle asetettuja vaatimuksia ja selvityksiä on kuvattu tarkemmin osallistumispyyntöasiakirjoissa.

Menettely
Ehdokkaiden arvioitu määrä: 3
Puolueettomat valintaperusteet:
Neuvottelumenettelyssä hankintayksikkö valitsee osallistumishakemuksen jättäneiden ehdokkaiden joukosta tarjoajat neuvotteluihin. Neuvottelumenettelyyn valitaan enintään kolme (3) tarjoajaa, mikäli soveltuvia ehdokkaita on näin monta.
Mikäli soveltuvia ehdokkaita on enemmän kuin em. enimmäismäärä, hankintayksikkö tulee vertailemaan ehdokkaiden osallistumishakemuksia seuraavin vertailuperustein:
1. ehdokkaan vähimmäisvaatimuksen ylittävät referenssit, 70 %,
2. ehdokkaan vähimmäisvaatimuksen ylittävä asiakaspalaute, painoarvo 30 %.
Ehdokkaille annetaan pisteitä osallistumishakemuslomakkeessa esitetyn mukaisesti. Kunkin vertailuperusteen osalta eniten pisteitä saanut ehdokas saa vertailuperusteen painoarvoa vastaavan määrän vertailupisteitä. Muut ehdokkaat pisteytetään suhteessa eniten pisteitä saaneeseen. Muut ehdokkaat saavat vertailupisteitä vastauksista annettujen pisteiden mukaisessa suhteessa (ehdokkaan pisteet/korkein pistemäärä * painoarvo).
Näytä lisää
Ehdokkaiden vertailu ja vertailussa käytettävät perusteet on kuvattu tarkemmin osallistumispyynnössä ja sen liitteissä.
Kielet
Kieli: suomi 🗣️

Hankintaviranomainen
Tunnistetiedot
Kansallinen rekisterinumero: 0132947-3
Yhteystiedot
Yhteyspiste: Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy, Eteläesplanadi 24 A 11, 00130 Helsinki
Nimi: Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy
Postiosoite: Erottajankatu 19 A 11, Käyntiosoite: Eteläesplanadi 24 A, 11, 6. krs
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00130

Viite
Päivämäärät
Julkaisupäivä: 2015-06-10 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero EUVL:ssä S: 2015/S 110-199325
Lisätietoja
Osallistuakseen hankintamenettelyyn, ehdokkaan on tilattava osallistumispyyntöasiakirjat sähköisesti osoitteesta: info@hankintajuristit.fi Sähköpostikenttään pyydetään kirjoittamaan ”Asiakirjapyyntö: Hämeenkyrön monitoimikeskuksen kirjaston kalusteiden hankinta”.
Näytä lisää
Lisätietoja osallistumishakemuksen sisältöön liittyvistä asioista voi pyytää sähköpostiosoitteesta: info@hankintajuristit.fi viimeistään 16.11.2015 klo 12:00 Suomen aikaa mennessä.
Lisäkysymyksiä koskevan sähköpostin aihekenttään pyydetään kirjoittamaan ”Lisäkysymys_Hämeenkyrön kunnan monitoimikeskuksen kirjaston kalusteet”.
Puheluihin ei voida vastata. Suomenkieliset vastaukset kaikkiin kysymyksiin lähetetään samanaikaisesti kaikille kysymyksiä esittäneille sekä niille, jotka ovat ilmoittaneet yllä mainittuun sähköpostiosoitteeseen haluavansa mahdollisten kysymysten vastaukset. Ehdokkaalla on velvollisuus tutustua lisäkysymyksiin annettuihin vastauksiin ennen osallistumishakemuksen toimittamista.
Näytä lisää
Täytetty osallistumishakemuslomake liitteineen on palautettava viimeistään 2.12.2015 klo 12:00 Suomen aikaa mennessä sähköpostiosoitteeseen: info@hankintajuristit.fi tai postitse suljetussa kirjekuoressa osoitteeseen:
Hämeenkyrön kunta, c/o Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy, Erottajankatu 19 A 11, 6. krs, FI-00130 Helsinki.
Ehdokas voi myös toimittaa osallistumishakemuksensa hankintayksikölle henkilökohtaisesti osoitteeseen:
Suomen Hankintajuristit Asianajotoimisto Oy, Eteläesplanadi 24 A 11, 6. krs, FI-00130 Helsinki.
Merkitkää sähköpostin aihekenttään tai kirjekuoren päällykseen:
”Osallistumishakemus_ Hämeenkyrön kunnan monitoimikeskuksen kirjaston kalusteiden hankinta”.

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postitoimipaikka: Helsinki
Postinumero: 00520
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
Internetosoite: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Faksi: +358 295643314 📠
Lähde: OJS 2015/S 213-388357 (2015-11-02)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2016-05-23)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Kirjastokalusteet
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena olevat kalusteet koostuvat kirjaston kalusteista, kuten erilaisista kirjavaunuista ja lukupöydistä. Hankintayksikkö valitsi neuvotteluvaiheeseen kolme (3) tarjoajaa, joiden kanssa Hankintayksikkö kävi neuvottelut hankintasopimuksen sisällöstä.
Näytä lisää
Ilmoituksen metatiedot
Asiakirjatyyppi: Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Kirjastokalusteet 📦
Suorituspaikka
NUTS-alue: Pirkanmaa 🏙️

Menettely
Menettelyn tyyppi: Kilpailukykyinen käsittävä neuvottelu
Tarjouksen tyyppi: Ei sovelleta

Hankintaviranomainen
Yhteystiedot
Internetosoite: http://www.hameenkyro.fi/ 🌏
Sähköposti: kirjaamo@hameenkyro.fi 📧

Viite
Päivämäärät
Lähetyspäivä: 2016-05-23 📅
Julkaisupäivä: 2016-05-25 📅
Tunnisteet
Ilmoituksen numero: 2016/S 099-176673
Viittaa ilmoitukseen: 2015/S 213-388357
EUVL-S-numero: 99

Kohde
Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena olevat kalusteet koostuvat kirjaston kalusteista, kuten erilaisista kirjavaunuista ja lukupöydistä.
Hankintayksikkö valitsi neuvotteluvaiheeseen kolme (3) tarjoajaa, joiden kanssa Hankintayksikkö kävi neuvottelut hankintasopimuksen sisällöstä.
Hankinnan kohteena ovat Hämeenkyrön kuntaan rakennettavan monitoimikeskuksen kirjaston kalusteet. Hankintamenettelyn perusteella tehtävä hankintasopimus solmitaan yhden (1) kalustetoimittajan kanssa. Hankintaan sisältyy kalustekokonaisuuden suunnittelu, kalusteiden toimitus sekä kokoamis- ja asennuspalvelut. Lisäksi kalustetoimittajan tehtäviin kuuluu pakkausjätteiden poisvienti.
Näytä lisää

Menettely
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Hinta
Laatukriteeri (painotus): 70
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 30
Hinnan painoarvo: Hinta 70, Laatu 30

Sopimuksen tekeminen
Sopimuksen tekemispäivä: 2016-05-09 📅
Lähde: OJS 2016/S 099-176673 (2016-05-23)