Hankinta toteutetaan allianssimallilla. Hankkeen tavoitteena on edistää Äänekoskelle rakennettavan biotuotetehtaan toimintaedellytyksiä valtion ratayhteyksiä parantamalla siten, että ratayhteydet vastaavat käytettävyydeltään ja kapasiteetiltaan sekä nykyisten käyttäjien että uuden tehtaan vaatimuksia. Rataosuudella Jyvaskyla-Äänekoski suoritetaan mm. seuraavia töitä: — Noin 47 raidekilometriä koko osuuden peruskorjaus, — Liikennepaikkojen kunnostamista, — Turvalaitemuutokset, — Uuden kohtauspaikan rakentaminen, — Tunnelin peruskorjaus noin 3 raidekilometriä. Lisäksi rataosuudella Jyvaskyla-Äänekoski toteutetaan noin 47 raidekilometriä sähköistys koko osuudelle. Ehdokkaan ei tarvitse tässä vaiheessa sisällyttää sähköistystä koskevia resursseja osallistumishakemukseensa (Teknistä suorituskykyä koskevan vaatimuksen 4 mukainen resurssi tulee kuitenkin sisällyttää), vaan tämän kilpailutuksen kautta muodotettava tilaajan ja palveluntuottajan välinen allianssi hankkii sähköistyksen kilpailuttamalla. Selvyyden vuoksi todetaan, että tällä kilpailutuksella valittava palveluntuottaja voi osallistua tarjoajana sähköistystä koskevaan kilpailutukseen, mutta palveluntuottaja ei voi osallistua sähköistyksen tarjouskilpailun tarjouspyynnön laadintaan eikä tarjousten käsittelemiseen. Palveluntuottaja voi kuitenkin osallistua sähköistyksen hankinnan valmisteluun siten, että valmistelu toteutetaan toimittajaneutraalisti. Sähköistyksen kilpailutuksessa tullaan käyttämään allianssiosapuolien ulkopuolista, puolueetonta tarkkailijaa. Toteutus 2016–2017. Rataosuudella Tampere-Jyväskylä suoritetaan kohdennettuja peruskorjaustöitä, mm: — Turvalaitemuutoksia, — Tunneleiden korjausta: — Muut rataosan kohdekohtaiset peruskorjaustyöt. Rataosalla Orivesi-Haapamäki-Jyväskylä kohdennettuja peruskorjaustöitä, jotta rataosuutta voidaan käyttää kiertoreittinä. Hankintaan sisältyvät hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat suunnittelu- ja rakentamistyöt. Hankkeen tavoitteena on, että hankinnan kohteena olevat rataosuudet ovat pääosin valmiina viimeistään 15.8.2017. Liikennevirasto pidättää oikeuden teettää myös muita töitä hankkeen toteuttamiseksi tai jättää joitakin edellä mainittuja töitä suorittamatta.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2015-08-18.
Hankinta julkaistiin 2015-06-25.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2015-06-25) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Rautateiden rakennustyöt
Määrä tai laajuus:
Tavoitteena on, että hankinnan toteuttamiskustannukset ovat korkeintaan noin 79–85 000 000 EUR (sisältäen tilaajan hankkimat materiaalit, mm. kiskot ja pölkyt, noin 10–20 000 000 EUR ja sisältäen sähköistyksen).
Ilmoituksen metatiedot
Alkukieli: suomi 🗣️
Asiakirjatyyppi: hankintailmoitus
Sopimuksen luonne: Urakat
Asetus: Euroopan unioni ja WTO-maat
Yhteinen hankintanimikkeistö (CPV)
Koodi: Rautateiden rakennustyöt📦
Menettely
Menettelyn tyyppi: Neuvottelumenettely
Tarjouksen tyyppi: Tarjous koskee kaikkia eriä
Myöntämisperusteet
Kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous
Hankintaviranomainen Tunnistetiedot
Maa: Suomi 🇫🇮
Hankintaviranomaisen tyyppi: Yleishyödyllisten palvelujen alalla toimiva yksikkö
Hankintaviranomaisen nimi: Liikennevirasto
Postiosoite: PL 33 (Opastinsilta 12 A)
Postinumero: 00521
Postitoimipaikka: Helsinki
Yhteystiedot
Sähköposti: mikko.heiskanen@liikennevirasto.fi📧
Puhelin: +358 295343808📞
Hankinnasta kiinnostuneita ehdokkaita pyydetään ilmoittamaan yhteyshenkilönsä yhteystiedot sähköpostiosoitteeseen mikko heiskanen@liikennevirasto.fi ja mika.pohjonen@hannessnellman.com mahdollisimman pian hankintailmoituksen julkaisemisen jälkeen.
Liikennevirasto tulee toimittamaan yhteystietonsa edellä mainitulla tavalla ilmoittaneille tahoille informaatiotarkoituksessa jo hankintailmoituksen jälkeen lisätietoa hankinnasta ja hankkeen teknisestä sisällöstä. Liikennevirasto pyytää hankkeesta kiinnostuneilta ehdokkailta jo osallistumishakemusvaiheessa palautetta ja kommentteja Liikenneviraston toimittamaan aineistoon. Selvyyden vuoksi todetaan, että ehdokkailla ei kuitenkaan ole velvollisuutta antaa palautetta eikä palautteen antaminen vaikuta tarjoajien valintaan tarjouskilpailuun.
Hankintailmoitukseen liittyvät tiedustelut ja kyselyt tulee toimittaa viimeistään 24.7.2015 klo 13:00 sähköpostitse osoitteeseen mikko.heiskanen@liikennevirasto.fi ja mika.pohjonen@hannessnellman.com. Sähköpostin otsikoksi tulee merkitä ”Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet, ratahanke: Hankintailmoitus”.
Osallistumishakemuksessa toimitettavia todistuksia ja selvityksiä koskee aiemmin mainitun lisäksi:
Ehdokasryhmittymän tehdessä osallistumishakemuksen tulee tässä hankintailmoituksessa Taloudellisten toimijoiden henkilökohtaista tilannetta sekä Taloudellista ja rahoituksellista tilannetta koskevissa kohdissa sekä Teknistä suorituskykyä koskevan kohdan vaatimuksissa 1–2 vaaditut todistukset ja selvitykset toimittaa jokaisesta ryhmittymän osapuolesta erikseen.
Ulkomaisen ehdokkaan, jolla on sivuliike Suomessa, tulee toimittaa kaupparekisteriote ja kaikki lainsäädännön mukaisten verojen ja lakisääteisten sosiaaliturva- ja eläkemaksujen maksamista koskevat todistukset sekä ehdokkaan kotimaasta että Suomesta.
Vieraskieliset todistukset ja selvitykset tulee toimittaa sekä alkuperäiskielisinä että suomenkielelle käännettyinä. Myöhemmin tarjousvaiheessa tulee käännösten olla virallisen kielenkääntäjän laatimia ja ulkomaisten viranomaisten antamien todistusten asianmukaisesti legalisoituja.
Tilinpäätöstiedot liitteineen hyväksytään myös englannin- tai ruotsinkielisenä.
Osallistumishakemus tulee jättää kirjallisena (paperiversiona) yhtenä (1) kappaleena sekä muistitikulle tallennettuna yhtenä (1) kappaleena yhdessä kirjekuoressa. Osallistumishakemuksen liitteet tulee nimetä ja numeroida tässä hankintailmoituksessa ja osallistumishakemuslomakkeissa esitetyllä tavalla. Kirjekuoreen tulee kirjoittaa tunnus ”Osallistumishakemus: Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet, ratahanke”.
Lisäksi osallistumishakemuksessa tulee ilmoittaa:
1) Mihin osoitteeseen tarjoajien valintapäätös, neuvottelukutsu ja tarjouspyyntö lähetetään, ja
2) Lisätietoja osallistumishakemuksesta antavan henkilön yhteystiedot.
Osallistumishakemus tulee laatia tämän hankintailmoituksen liitteenä oleville lomakkeille. Lomakkeille tulee täyttää kaikki siinä pyydetyt tiedot. Jos hankinnasta kiinnostunut ehdokas ei voi tulostaa osallistumishakemuslomakkeita tämän hankintailmoituksen liitteistä, ehdokas voi pyytää lomakkeet myös Liikennevirastosta tämän ilmoituksen alussa olevilla yhteystiedoilla.
Faksilla tai sähköpostilla toimitettua osallistumishakemusta ei hyväksytä.
Kukin ehdokas tai ehdokasryhmittymä voi tehdä vain yhden osallistumishakemuksen. Rinnakkaisia osallistumishakemuksia ei ole hyväksyttävää tehdä. Kukin yritys voi olla jäsenenä vain yhdessä ehdokasryhmittymässä.
Ehdokasryhmittymään kuuluvia jäseniä ei voi vähentää tai muuttaa osallistumishakemuksen jättämisen jälkeen. Tarjoajaksi valituksi tullut ryhmittymä voi kuitenkin lisätä ryhmittymään kuuluvia jäseniä edellyttäen, että ryhmittymän uudet jäsenet täyttävät tässä hankintailmoituksessa Taloudellisten toimijoiden henkilökohtaista tilannetta sekä Taloudellista ja rahoituksellista tilannetta koskevissa kohdissa ja Teknistä suorituskykyä koskevan kohdan vaatimuksissa 1–2 esitetyt vähimmäisvaatimukset ja toimittavat siitä tässä hankintailmoituksessa pyydetyn selvityksen.
Ehdokas tai ehdokasryhmittymä voi käyttää osallistumishakemuksessaan alihankkijaa esimerkiksi avainhenkilöiden osalta. Ehdokkaan tulee tehdä alihankkijan kanssa allianssisopimuksen ja sen kaupallisen mallin mukainen ns. aliallianssisopimus, jonka palkkio sisältyy ehdokkaan tarjoamaan palkkioon. Muun muassa aliallianssisopimuksen immateriaalioikeuksia, keskeytystä, irtisanomista, poissulkemista, vetäytymistä, oikeussuojakeinoja, vahingonkorvausta sekä kaupallisen mallin korvattavia kustannuksia koskevien ehtojen tulee olla samanlaiset kuin allianssisopimuksessa. Alihankkijalla ei tule olemaan edustajaa allianssin johtoryhmässä.
Jos ehdokas käyttää alihankkijaa osallistumishakemuksessaan, ehdokkaan tulee toimittaa alihankkijalta kirjallinen sitoumus, että alihankkijan ilmoitetut resurssit ovat ehdokkaan käytettävissä tässä hankkeessa.
Alihankkijoiden tulee täyttää tässä hankintailmoituksessa Taloudellisten toimijoiden henkilökohtaista tilannetta sekä Taloudellista ja rahoituksellista tilannetta koskevissa kohdissa ja Teknistä suorituskykyä koskevan kohdan vaatimuksissa 1–2 esitetyt vähimmäisvaatimukset ja alihankkijoista tulee toimittaa näissä kohdissa pyydetyt selvitykset ja todistukset.
Jos ehdokas nimeää alihankkijan edustajia avainhenkilöiksi, kyseisten henkilöiden tulee osallistua avainhenkilöitä koskeviin työpajoihin myöhemmin hankintamenettelyssä.
Tilaajan konsultteina tässä tarjouskilpailussa toimivat ainakin seuraavat tahot: Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy, Juuriharja Consulting Group Oy, KPMG Oy Ab, Sweco PM Oy, Vison Alliance Partners Oy.
Edellä mainitut tilaajan konsultit avustavat tilaajaa mm. hankintailmoituksen ja tarjouspyyntöasiakirjojen laadinnassa, kuten ehdokkaiden soveltuvuusvaatimusten ja tarjousten vertailuperusteiden määrittelyssä. Konsultit avustavat tilaajaa myös arvioinnin kohteena olevien kehitystyöpajojen järjestämisessä sekä työskentelyssä siellä. Lisäksi konsultit voivat avustaa tilaajaa tarjousten käsittelyssä ja vertailussa. Konsulteilla on luottamuksellista tietoa hankinnasta ja tarjoajien tilajaalle toimittamasta aineistosta. Liikennevirasto on ottanut konsultit avukseen tähän hankkeeseen saadakseen käyttöönsä konsulttien erityisasiantuntemuksen ja resurssit. Tämän vuoksi tilaaja ei voi jäävätä edellä mainittuja konsultteja tilaajan avustamisesta.
Edellä mainituilla perusteilla edellä mainitut tilaajan konsultit ja niiden kanssa samaan konserniin kuuluvat yhtiöt eivät voi osallistua ehdokkaana, tarjoajana tai aliallianssikumppanina tähän tarjouskilpailuun. Edellä mainitut tilaajan konsultit ja niiden kanssa samaan konserniin kuuluvat yhtiöt eivät voi myöskään avustaa tässä tarjouskilpailussa ketään ehdokasta, tarjoajaa tai aliallianssikumppania eikä tällaiseen ryhmittymään kuuluvaa jäsenyritystä.

Kohde Hankinnan laajuus
Lyhyt kuvaus:
Hankinta toteutetaan allianssimallilla.
Hankkeen tavoitteena on edistää Äänekoskelle rakennettavan biotuotetehtaan toimintaedellytyksiä valtion ratayhteyksiä parantamalla siten, että ratayhteydet vastaavat käytettävyydeltään ja kapasiteetiltaan sekä nykyisten käyttäjien että uuden tehtaan vaatimuksia.

Rataosuudella Jyvaskyla-Äänekoski suoritetaan mm. seuraavia töitä:
— Noin 47 raidekilometriä koko osuuden peruskorjaus,
— Liikennepaikkojen kunnostamista,
— Turvalaitemuutokset,
— Uuden kohtauspaikan rakentaminen,
— Tunnelin peruskorjaus noin 3 raidekilometriä.
Lisäksi rataosuudella Jyvaskyla-Äänekoski toteutetaan noin 47 raidekilometriä sähköistys koko osuudelle. Ehdokkaan ei tarvitse tässä vaiheessa sisällyttää sähköistystä koskevia resursseja osallistumishakemukseensa (Teknistä suorituskykyä koskevan vaatimuksen 4 mukainen resurssi tulee kuitenkin sisällyttää), vaan tämän kilpailutuksen kautta muodotettava tilaajan ja palveluntuottajan välinen allianssi hankkii sähköistyksen kilpailuttamalla. Selvyyden vuoksi todetaan, että tällä kilpailutuksella valittava palveluntuottaja voi osallistua tarjoajana sähköistystä koskevaan kilpailutukseen, mutta palveluntuottaja ei voi osallistua sähköistyksen tarjouskilpailun tarjouspyynnön laadintaan eikä tarjousten käsittelemiseen. Palveluntuottaja voi kuitenkin osallistua sähköistyksen hankinnan valmisteluun siten, että valmistelu toteutetaan toimittajaneutraalisti. Sähköistyksen kilpailutuksessa tullaan käyttämään allianssiosapuolien ulkopuolista, puolueetonta tarkkailijaa.

Toteutus 2016–2017.
Rataosuudella Tampere-Jyväskylä suoritetaan kohdennettuja peruskorjaustöitä, mm:
— Turvalaitemuutoksia,
— Tunneleiden korjausta:
— Muut rataosan kohdekohtaiset peruskorjaustyöt.
Rataosalla Orivesi-Haapamäki-Jyväskylä kohdennettuja peruskorjaustöitä, jotta rataosuutta voidaan käyttää kiertoreittinä.
Hankintaan sisältyvät hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat suunnittelu- ja rakentamistyöt. Hankkeen tavoitteena on, että hankinnan kohteena olevat rataosuudet ovat pääosin valmiina viimeistään 15.8.2017.
Liikennevirasto pidättää oikeuden teettää myös muita töitä hankkeen toteuttamiseksi tai jättää joitakin edellä mainittuja töitä suorittamatta.
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa:
1) Ehdokkaan tulee osoittaa sijoittumismaansa lainsäädännön mukaisella rekisteriotteella rekisteröitymisensä ammatti- tai elinkeinorekisteriin (Suomessa kaupparekisteriote).
2) Aiesopimus ehdokasryhmittymän perustamisesta, mikäli ehdokas on useamman yrityksen muodostama ehdokasryhmittymä.
Ehdokasryhmittymän tehdessä osallistumishakemuksen tulee kohdassa 1) mainittu todistus toimittaa jokaisesta ehdokasryhmittymän jäsenyrityksestä erikseen.
Kohdassa 1 mainittu ote ei saa olla osallistumishakemusta jätettäessä kolmea kuukautta vanhempi.
Kohdassa 1 mainitun otteen voi korvata Tilaajavastuu Oy:n Tilaajavastuu.fi -yritysraportilla, mikäli kyseinen raportti sisältää em. tiedot tai muulla vastaavalla todistuksella. Tilaajavastuu.fi -yritysraporttia käytettäessä tulee ko. raportti toimittaa kokonaisuudessaan (pelkkä raportin kansilehti ei ole riittävä selvitys).

Ehdokasryhmittymää, ulkomaista yritystä ja vieraskielisiä asiakirjoja koskevat lisäseikat on esitetty lisätiedoissa kohdassa VI.3) toiston välttämiseksi.
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema:
Ehdokkaan taloudellista ja rahoituksellista tilannetta koskevat vähimmäisvaatimukset:
1) Ehdokkaan ja ehdokasryhmittymän kaikkien jäsenyritysten tulee olla maksanut kaikki lainsäädännön mukaiset verot, lakisääteiset sosiaaliturvamaksut ja lakisääteiset eläkemaksut sekä olla merkittynä ennakkoperintärekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin sekä työnantajarekisteriin ennakkoperintälain sitä vaatiessa. Lisäksi ehdokkaalla on oltava työntekijöilleen tapaturmavakuutuslain mukainen työtapaturmavakuutus.

Hankintayksikkö pidättää kuitenkin itsellään oikeuden hyväksyä ehdokas, jonka maksamattomien verojen ja maksujen määrä on kokonaisuutena tarkastellen vähäinen tai joka on tehnyt veroja ja/tai maksuja koskevan maksusopimuksen ja noudattanut sitä:
2) Ehdokkaan ja ehdokasryhmittymän kaikkien jäsenyritysten tulee olla luottokelpoisia.
3) Ehdokkaan tai ehdokasryhmittymän jäsenyritysten yhteenlasketun liikevaihdon tulee olla vähintään 20 000 000 EUR kummaltakin kahdelta viimeiseltä tilikaudelta.
Mikäli ilmoitettu tilikausi on pidempi tai lyhyempi kuin kaksitoista kuukautta lasketaan liikevaihto jakamalla se tilikauden kuukausien määrällä ja kertomalla kahdellatoista.
Tilaaja varaa itselleen oikeuden käyttää ehdokkaan taloudellisen aseman arvioinnissa myös hankintalain (348/2007) 54 §:ssä mainittuja poissulkemisperusteita.
Tiedot ja muodollisuudet, joiden perusteella vaatimusten täyttyminen voidaan arvioida.
Alla luetellut asiakirjat on esitettävä osallistumishakemuksessa:
1a) Viranomaisen antama todistus tai valaehtoinen todistus siitä, että ehdokas ja ehdokasryhmittymän kaikki jäsenyritykset ovat maksaneet kaikki lainsäädännön mukaiset verot ja että ne ovat merkittyinä ennakkoperintärekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ja työnantajarekisteriin ennakkoperintälain sitä vaatiessa. (Suomessa kaikki tiedot sisältyvät todistukseen verojen maksamisesta).

1b) Viranomaisen antama todistus tai valaehtoinen ilmoitus siitä, että ehdokas ja ehdokasryhmittymän kaikki jäsenyritykset ovat maksaneet kaikki lakisääteiset sosiaaliturvamaksunsa. (Suomessa tieto sisältyy todistukseen verojen maksamisesta).
1c) Todistus siitä, että ehdokas ja ehdokasryhmittymän kaikki jäsenyritykset ovat maksaneet kaikki lakisääteiset eläkemaksut.
1d) Vakuutuksenantajan todistus siitä, että ehdokkaalla ja ehdokasryhmittymän kaikilla jäsenyrityksillä on työntekijöilleen voimassa oleva työtapaturmavakuutus.
1e) Jos ehdokkaalla tai ehdokasryhmittymän jäsenyrityksellä on maksamattomia verovelkoja tai sosiaaliturvamaksuja, tulee em. 1a ja 1b -kohtien sijasta toimittaa verovelkatodistus, sopimus verojen/maksujen maksamisesta ja asianomaisen viranomaisen antama lausunto sopimuksen noudattamisesta. Jos ehdokkaalla tai ehdokasryhmittymän jäsenyrityksellä on maksamattomia lakisääteisiä eläkemaksuja, tulee 1c- kohdan sijasta toimittaa todistus eläkemaksuveloista, maksujen maksamista koskeva sopimus ja asianomaisen eläkelaitoksen antama lausunto sopimuksen noudattamisesta.

2) Pankin tai muun luottolaitoksen antama lausunto ehdokkaan ja ehdokasryhmittymän kaikkien jäsenyritysten luottokelpoisuudesta.
3) Ehdokkaan ja ehdokasryhmittymän kaikkien jäsenyritysten tilinpäätöstiedot kahdelta viimeiseltä tilikaudelta, jolta tilinpäätös on vahvistettu (tuloslaskelma ja tase liitetietoineen sekä toimintakertomus).
Kohdissa 1a–2 mainitut selvitykset eivät saa olla osallistumishakemusten sisäänjätön määräaikana kolmea kuukautta vanhempia.
Kohdissa 1a–1d mainitut todistukset voi korvata Rakentamisen Laatu RALA ry:n RALA-pätevyysraportilla tai Tilaajavastuu Oy:n Tilaajavastuu.fi -yritysraportilla, mikäli kyseinen raportti sisältää em. tiedot tai muulla vastaavalla todistuksella. Tilaajavastuu.fi -yritysraporttia käytettäessä tulee ko. raportti toimittaa kokonaisuudessaan (pelkkä raportin kansilehti ei ole riittävä selvitys).
Kohdissa 1a–1d mainitut todistukset voi korvata Rakentamisen Laatu RALA ry:n RALA-pätevyysraportilla tai Tilaajavastuu Oy:n Tilaajavastuu.fi -yritysraportilla, mikäli kyseinen raportti sisältää em. tiedot tai muulla vastaavalla todistuksella. Tilaajavastuu.fi -yritysraporttia käytettäessä tulee ko. raportti toimittaa kokonaisuudessaan (pelkkä raportin kansilehti ei ole riittävä selvitys).
Ehdokasryhmittymää, ulkomaista yritystä ja vieraskielisiä asiakirjoja koskevat lisäseikat on esitetty lisätiedoissa kohdassa VI.3) toiston välttämiseksi.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys:
Ehdokkaan teknistä suorituskykyä koskevat vähimmäisvaatimukset:
1) Ehdokkaalla ja ehdokasryhmittymän kaikilla jäsenyrityksillä tulee olla Rakentamisen Laatu RALA ry:n myöntämä RALA-pätevyystodistus tähän urakkaan soveltuvasta pätevyydestä tai ehdokkaan tai ehdokasryhmittymän jäsenyrityksen tulee toimittaa pätevyytensä toteamiseksi näytöt yrityksen referensseistä.

2) Ehdokkaalla ja ehdokasryhmittymän kaikilla jäsenyrityksillä tulee olla Rakentamisen Laatu RALA ry:n myöntämä tähän urakkaan soveltuva yritystason RALA-sertifikaatti tai muu vastaava riittävä näyttö ulkopuolisesti todennetusta laadunhallinnasta, esimerkiksi tähän urakkaan soveltuva SFS-EN ISO 9001 laatusertifikaatti.

3) Ehdokkaalla tai ehdokasryhmittymän jäsenyrityksillä tulee olla toteutettuna kolme (3) seuraavia työsuorituksia sisältävää toimeksiantoa (yksi kustakin).
— radanpidon turvallisuusohjeen (TURO) mukaiset ratatyöt (rakennusurakka), jossa yrityksen toteutunut laskutus > 250 000 EUR (alv 0),
— radan peruskorjaushanke (rakennusurakka) sisältäen kiskojen ja pölkkyjen vaihdot tai uusimisen tai radan päällysrakenteen uusimisen, jossa yrityksen toteutunut laskutus > 500 000 EUR (alv 0),
— turvalaitejärjestelmien rakennus- tai kunnossapitotyöt (rakennusurakka tai kunnossapitourakka), jossa yrityksen toteutunut laskutus > 500 000 EUR (alv 0).
Kaikkien referenssien tulee täyttää seuraavat vaatimukset:
— toimeksianto on toteutettu liikenteellä olevalla rataosalla, jonka liikennemäärä toimeksiannon aikana on ollut keskimäärin vähintään 10 junaa päivässä ja jonka aikana kyseinen rataosa on ollut suljettuna yhtäjaksoisesti korkeintaan 48 h,
— rakennusurakoiden toteutunut laskutus 18.8.2010 jälkeen ja suunnittelu- tai palvelutoimeksiantojen toteutunut laskutus 18.8.2012 jälkeen on suurempi kuin em. ilmoitettu euromääräinen arvo,
— jokainen referenssi on toisistaan erillinen ja erikseen kilpailutettu toimeksianto, josta on tehty erillinen hankintapäätös.
Ehdokasryhmittymän jäsenyritykset saavat laskea referenssinsä yhteen siten, että ehdokasryhmittymä yhdessä täyttää referenssivaatimukset. Yksittäinen referenssi tulee olla kuitenkin yhden yrityksen suorittama eli ehdokasryhmittymän jäsenyritykset eivät voi yhdistää referenssejään yksittäisen referenssivaatimuksen täyttämiseksi:

4) Ehdokkaan tulee ilmoittaa viisi (5) pyydettyä avainhenkilöä.
Avainhenkilöt tulee nimetä seuraaviin tehtäväkokonaisuuksiin:
— sähkörata- ja vahvavirtavastaava (sähköistyksen ja sähkö- ja vahvavirtajärjestelmien suunnittelusta ja/tai hankinnoista vastaava),
— turvalaitevastaava (turvalaitteiden suunnittelusta, hankinnoista tai urakoinnista vastaava).
Nimetyillä avainhenkilöillä tulee olla hyvä suomen kielen taito ja Radanpidon turvallisuusohjeiden (Liikenneviraston ohjeita 6/2015) mukainen pätevyys em. tehtävien suorittamiseen.
Nimettyjen avainhenkilöiden tulee olla vähintään teknillisen oppilaitoksen tai ammattikorkeakoulun rakennusosastolla teknikon tutkinnon suorittanut tai vastaavat tiedot ja hyvän käytännön kokemuksen omaava henkilö.
Mikäli ehdokas tai ehdokasryhmittymä vaihtaa nimetyn avainhenkilön kesken tarjouskilpailun, ehdokkaan tulee nimetä tilalle uusi avainhenkilö, joka täyttää avainhenkilölle asetetut pätevyysvaatimukset. Lisäksi uudella avainhenkilöllä tulee olla sellaiset referenssit, että ehdokas tai ehdokasryhmittymä olisi tullut valitukseksi tarjoajaksi tarjouskilpailuun samalla sijalla myös uuden avainhenkilön perusteella.
Mikäli ehdokas tai ehdokasryhmittymä vaihtaa nimetyn avainhenkilön kesken tarjouskilpailun, ehdokkaan tulee nimetä tilalle uusi avainhenkilö, joka täyttää avainhenkilölle asetetut pätevyysvaatimukset. Lisäksi uudella avainhenkilöllä tulee olla sellaiset referenssit, että ehdokas tai ehdokasryhmittymä olisi tullut valitukseksi tarjoajaksi tarjouskilpailuun samalla sijalla myös uuden avainhenkilön perusteella.
Tiedot ja muodollisuudet, joiden perusteella vaatimusten täyttyminen voidaan arvioida.
Alla luetellut asiakirjat on esitettävä osallistumishakemuksen yhteydessä:
1. Rakentamisen Laatu RALA ry:n myöntämä RALA-pätevyystodistus (”sininen todistus”) tähän urakkaan soveltuvasta pätevyydestä tai RALA-pätevyysraportti tai muu vastaava riittävä näyttö tähän urakkaan soveltuvasta pätevyydestä (tärkeimmät referenssikohteet). Mikäli ehdokas esittää näytöksi pätevyydestä selvityksen tärkeimmistä referenssikohteista, tulee selvityksen sisältää urakan kuvauksen lisäksi tiedot urakan arvosta, toimitusajasta ja toimituksen vastaanottajasta.

2. Rakentamisen Laatu RALA ry:n myöntämä tähän urakkaan soveltuva yritystason tai työmaatason RALA-sertifikaatti (”keltainen todistus”) tai muu vastaava näyttö ulkopuolisesti todennetusta laadunhallinnasta, esimerkiksi tähän urakkaan soveltuva SFS-EN ISO 9001 laatusertifikaatti. RALA-sertifikaatin voi korvata RALA-pätevyysraportilla, mikäli kyseinen raportti sisältää em. tiedot tai muulla vastaavalla todistuksella.

Jos vähimmäisvaatimukset täyttäviä ehdokkaita on enintään 3, osallistumishakemuksia ei pisteytetä tarjoajien karsintaperusteilla, vaan tarjouskilpailuun valitaan kaikki vähimmäisvaatimukset täyttäneet ehdokkaat. Jos vähimmäisvaatimukset täyttäviä ehdokkaita on enemmän kuin 3, osallistumishakemukset pisteytetään seuraavilla tarjoajien karsintaperusteilla ja tarjouskilpailuun valitaan 3-5 parasta ehdokasta:

1) Yritysreferenssit (tässä ilmoitettavissa referensseissä ei saa olla yhtäkään samaa referenssiä kuin edellä vähimmäisvaatimuksen 3 kohdalla ilmoitetuissa referensseissä).
Ehdokas voi ilmoittaa korkeintaan yhdeksän (9) arvioitavaa referenssihanketta (rakennusurakka tai suunnittelu- tai palvelutoimeksianto), joista korkeintaan kolme (3) kustakin seuraavasta ryhmästä:
— radanpidon turvallisuusohjeen (TURO) mukaiset ratatyöt, jossa yrityksen toteutunut laskutus > 250 000 EUR (alv 0),
— radan peruskorjaushanke sisältäen kiskojen ja pölkkyjen vaihdot tai uusimisen tai radan päällysrakenteen uusimisen, jossa yrityksen toteutunut laskutus > 500 000 EUR (alv 0),
— turvalaitejärjestelmien rakennus-, suunnittelu- tai palvelutoimeksianto, jossa yrityksen toteutunut laskutus > 500 000 EUR (alv 0).
— rakennusurakoiden toteutunut laskutus 18.8.2010 jälkeen ja suunnittelu- tai palvelutoimeksiantojen toteutunut laskutus 18.8.2012 jälkeen on suurempi kuin yllä ilmoitetut euromääräiset arvot (alv 0),
Tullakseen arvioiduksi, referenssistä tulee ilmoittaa kaikki vaaditut tiedot. Muussa tapauksessa tilaajalla on oikeus jättää kyseinen referenssi arvioimatta (referenssin pistemäärä = 0 pistettä).
Ehdokas saa jokaisesta vähimmäisvaatimukset täyttävästä yritysreferenssistä yhden (1) pisteen ja yhteensä korkeintaan yhdeksän (9) pistettä:
2) Henkilöreferenssit.
Ehdokas voi ilmoittaa korkeintaan kymmenen (10) arvioitavaa henkilöreferenssiä, joista korkeintaan kaksi (2)
kullekin avainhenkilölle:
— projektipäällikkö,
— suunnitteluvastaava,
— työmaavastaava,
— sähkörata- ja vahvavirtavastaava,
— turvalaitevastaava.
— liikenteellä olevan rataosan liikennemäärä toimeksiannon aikana on ollut keskimäärin vähintään 10 junaa päivässä ja kyseinen rataosa on ollut suljettuna yhtäjaksoisesti korkeintaan 48 h,
— rakennusurakoiden toteutunut laskutus 18.8.2005 jälkeen ja suunnittelu- tai palvelutoimeksiantojen toteutunut laskutus 18.8.2010 jälkeen on suurempi kuin laskutusvaatimukseksi osallistumishakemuksen liitteen 2 taulukoissa 2–6 esitetyt euromääräiset arvot (alv 0),

— avainhenkilö on toiminut kyseisessä referenssissä vastaavassa tehtävässä rakennusurakoissa vähintään kuusi (6) henkilötyökuukautta ja suunnittelu- tai palvelutoimeksiannoissa vähintään kolme (3) henkilötyökuukautta,
Tullakseen arvioiduksi, referenssistä tulee ilmoittaa kaikki vaaditut tiedot osallistumishakemuksen liitteessä 2. Muussa tapauksessa tilaajalla on oikeus jättää kyseinen referenssi arvioimatta (referenssin pistemäärä = 0 pistettä).
Ehdokas saa jokaisesta vähimmäisvaatimukset täyttävästä henkilöreferenssistä yhden (1) pisteen ja yhteensä korkeintaan kymmenen (10) pistettä.
Sopimuksen toteuttaminen
Vaadittavat vakuudet ja takuut: Ilmoitetaan tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Ilmoitetaan tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Menettely Kielet
Kieli: suomi 🗣️
Hankintaviranomainen Yhteystiedot
Yhteyspiste: Mikko A. Heiskanen
Nimi: Liikennevirasto (Kuoreen merkintä ”Osallistumishakemus Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet, ratahanke”)
Postiosoite: PL 33 (käyntiosoite Opastinsilta 12 A)
Yhteyspiste: Kirjaamo