Hankinnan tavoitteena on hankkia tilaajan käyttöön kokonaistaloudellisesti edullisin palveluntuottaja, jolla on parhaat edellytykset toteuttaa kohteen rakennesuunnittelu yhteistyössä tilaajan, käyttäjän, muiden suunnittelijoiden/konsulttien sekä myöhemmin valittavan urakoitsijan kanssa. Hanke käsittää uuden Miilin liikuntahallin suunnittelun ja rakentamisen sekä nykyisen koulun liikuntasalin peruskorjauksen VE 1 mukaisesti (1-taso ratkaisu). Uusi liikuntahalli rakennetaan laajennuksena nykyiseen koulurakennukseen. Nyt suunnitteilla olevalla Miilin liikuntahallilla vastataan koulukeskuksen laajentumisen ja Söderkullan alueen kasvun myötä lisääntyvään liikuntatilojen tarpeeseen ja korvataan entisen Opintien koulukeskuksen käytöstä poistuvia tiloja. Laajentamisen tavoitteena on rakentaa toimiva, arkkitehtonisesti korkeatasoinen sekä kustannustehokas liikuntahalli. Hallin toteuttamista on tutkittu 1- ja 2-tasoratkaisuna. Samassa yhteydessä nykyisen koulun tiloja on tarkoitus muuttaa siten, että nykyisen liikuntasalin toimintaa voidaan kehittää kulttuuripalveluiden tarpeet huomioiden. Hankkeen osoite on Söderkullan Koulutie 7, 01150 Söderkulla Hankkeen hankesuunnitelma on hyväksytty 12/2022.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2023-05-30.
Hankinta julkaistiin 2023-04-25.
Toimittajat
Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
hankintailmoitus (2023-04-25) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan tavoitteena on hankkia tilaajan käyttöön kokonaistaloudellisesti edullisin palveluntuottaja, jolla on parhaat edellytykset toteuttaa kohteen rakennesuunnittelu yhteistyössä tilaajan, käyttäjän, muiden suunnittelijoiden/konsulttien sekä myöhemmin valittavan urakoitsijan kanssa.
Hanke käsittää uuden Miilin liikuntahallin suunnittelun ja rakentamisen sekä nykyisen koulun liikuntasalin peruskorjauksen VE 1 mukaisesti (1-taso ratkaisu). Uusi liikuntahalli rakennetaan laajennuksena nykyiseen koulurakennukseen.
Nyt suunnitteilla olevalla Miilin liikuntahallilla vastataan koulukeskuksen laajentumisen ja Söderkullan alueen kasvun myötä lisääntyvään liikuntatilojen tarpeeseen ja korvataan entisen Opintien koulukeskuksen käytöstä poistuvia tiloja. Laajentamisen tavoitteena on rakentaa toimiva, arkkitehtonisesti korkeatasoinen sekä kustannustehokas liikuntahalli. Hallin toteuttamista on tutkittu 1- ja 2-tasoratkaisuna. Samassa yhteydessä nykyisen koulun tiloja on tarkoitus muuttaa siten, että nykyisen liikuntasalin toimintaa voidaan kehittää kulttuuripalveluiden tarpeet huomioiden.
Hankkeen osoite on Söderkullan Koulutie 7, 01150 Söderkulla
Hankkeen hankesuunnitelma on hyväksytty 12/2022.

Kokonaistaloudellisuuden edullisuuden ainoana vertailuperusteena käytetään halvinta hintaa. Hankintayksikkö on ottanut palveluhankinnan laadun huomioon asettamalla ESPD - lomakkeelta ilmikäyvät hankintaa koskevat riittävät vähimmäisvaatimukset.
Kohde Hankinnan laajuus

Hankinta sisältää kohteen rakennesuunnittelun tehtävät, hankintailmoituksessa ja sen liitteissä mainitussa laajuudessa.
Suunnittelutehtävät sisältävät RT 103087 RAK18 tehtäluettelon mukaiset hankevaiheet:
C Suunnittelun valmistelu
D Ehdotussuunnittelu
E Yleissuunnittelu
F Rakennuslupatehtävät
G Toteutussuunnittelu
H Rakentamisen valmistelu
I Rakentaminen
J Käyttöönotto
K Takuuaika
Kesto: 66 kuukautta
Uudistusten kuvaus:
Tätä sopimusta voidaan jatkaa esimerkiksi hankkeen mahdollisen viivästyksen johdosta siihen asti, kunnes hanke on saatettu
kokonaan valmiiksi.
Vaihtoehtojen kuvaus:
Mahdolliset suunnittelun tai rakentamisen aikana esiin tulevat lisätyötarpeet tuovat mahdollisuuden lisähankinnalle.
Lisätietoja:
Kokonaistaloudellisuuden edullisuuden ainoana vertailuperusteena käytetään halvinta hintaa. Hankintayksikkö on ottanut palveluhankinnan laadun huomioon asettamalla ESPD - lomakkeelta ilmikäyvät hankintaa koskevat riittävät vähimmäisvaatimukset.
Suorituspaikka
Pääkohde tai suorituspaikka: Sipoo, Söderkulla
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Osallistumisehdot
Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa: Ehdot on kuvattu ESPD-lomakkeella.
Sopimuksen toteuttaminen
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Työssä noudatetaan Konsulttitoiminnan yleisiä sopimusehtoja KSE 2013.
Sopimus laaditaan konsulttisopimus -lomakkeelle (RT 80343). Hankintalain 129 §:n mukaan EU-kynnysarvon ylittävässä hankinnassa sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen sekä hankintaoikaisuohjeen

tiedoksi.
Menettely
Oikeusperusta: 32014L0024
Tarjousten vastaanottoaika: 14:05
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Tarjouksen voimassaoloaika: 4 kuukautta
Tarjousten avauspäivä: 2023-05-30 📅
Tarjousten avausaika: 14:10
Paikka: Sipoo
Lisätietoja: Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
Tarjouksen tekemisestä ei makseta palkkiota. Tarjouspyyntöasiakirjat ovat saatavilla suomen kielellä ja tarjous sekä sen liitteet tulee myös toimittaa suomen kielellä.
Tarjouksen on täytettävä tarjouspyynnön vaatimukset. Tarjouksen on oltava sisällöltään tarjouspyynnön ja sen liitteiden
mukainen. Tarjoukseen ei saa liittää tarjoajan omia tarjouspyynnön vastaisia ehtoja.
Hankintamenettely toteutetaan vaiheittain seuraavassa järjestyksessä:

1. Tarjousten avaaminen
2. Tarjoajan soveltuvuuden tarkistaminen
3. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen
4. Tarjousten vertailu
5. Johtavan/johtavien tarjousten oikeellisuuden varmistaminen
6. Hankintapäätöksen teko ja päätöksestä ilmoittaminen tarjoajille
7. Hankintasopimuksen solmiminen tarjouskilpailun voittaneen tarjoajan kanssa.
Sopimus syntyy vasta sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä.