Koulujakeluohjelman liitännäistoimenpiteet

Ruokavirasto

Hankinnan kohteena on koulutuksellisten liitännäistoimenpiteiden kokonaisuuden hankinta Tilaajan tarpeisiin ja käyttöön. Hankittavat koulutukselliset liitännäistoimenpiteet hyödyntävät ja jatkavat jo luotua RuokaTutka-kampanjaa. Tarkoituksena ei ole kokonaan uuden ilmeen tai kokonaiskonseptin hankkiminen. Hankittavan kokonaisuuden tulee muodostaa olemassa olevan RuokaTutka-kampanjan kanssa saumaton kokonaisuus, jota voidaan käyttää lukuvuosien aikana ja mahdollisesti myös sen jälkeen. Koulutuksellisten liitännäistoimenpiteiden kokonaisuus hankitaan lukuvuodelle 2026-2027 ja optiona syyslukukaudelle 2027. Osana koulujakelujärjestelmää Euroopan unionin tukea voidaan myöntää koulutuksellisiin liitännäistoimenpiteisiin, kuten sellaisiin toimenpiteisiin, joilla annetaan lapsille ja nuorille tietoa maataloudesta, terveellisistä ruokailutottumuksista, paikallisesta elintarvikeketjusta, luonnonmukaisesta viljelystä, kestävästä tuotannosta ja ruokahävikin välttämisestä. Tuotteiden jakelun tueksi laadittavilla koulutuksellisilla liitännäistoimenpiteillä pyritään muokkaamaan lasten ruokavalioita terveellisemmäksi. Koulutukselliset liitännäistoimenpiteet ovat keskeinen väline, jonka avulla lapset ja nuoret voivat saada uuden suhteen maatalouteen ja unionin erilaisiin, erityisesti heidän alueellaan tuotettuihin maataloustuotteisiin. Lisäksi koulutuksellisten liitännäistoimenpiteiden tavoitteena on koulujakelujärjestelmään kuuluvien maataloustuotteiden kulutuksen lisääminen. Liitännäistoimenpiteet voivat koostua monista erilaisista eri ikäryhmille laadituista kokonaisuuksista. Palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset on maksettu kokonaan EU-varoista komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/40 ja komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/39 perusteella. Valittu Toimittaja on EU:n sääntelyn näkökulmasta tuensaaja ja Toimittajan on täytettävä ne edellytykset, mitä tuensaajasta säädetään edellä mainituissa asetuksissa. Euroopan unionin tuen osuus vahvistetaan vuosittain ja liitännäistoimenpiteisiin käytettävistä varoista säädetään vuosittain valtioneuvoston asetuksella. Hankinnan tarkempi sisältö on kuvattu hankinta-asiakirjoissa, erityisesti liitteellä 1 "Hankinnan kohteen kuvaus".

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-04-20. Hankinta julkaistiin 2026-03-24.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-03-24 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-03-24)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Koulujakeluohjelman liitännäistoimenpiteet
Viitenumero: 6963/02.03.02/2025
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena on koulutuksellisten liitännäistoimenpiteiden kokonaisuuden hankinta Tilaajan tarpeisiin ja käyttöön. Hankittavat koulutukselliset liitännäistoimenpiteet hyödyntävät ja jatkavat jo luotua RuokaTutka-kampanjaa. Tarkoituksena ei ole kokonaan uuden ilmeen tai kokonaiskonseptin hankkiminen. Hankittavan kokonaisuuden tulee muodostaa olemassa olevan RuokaTutka-kampanjan kanssa saumaton kokonaisuus, jota voidaan käyttää lukuvuosien aikana ja mahdollisesti myös sen jälkeen. Koulutuksellisten liitännäistoimenpiteiden kokonaisuus hankitaan lukuvuodelle 2026-2027 ja optiona syyslukukaudelle 2027. Osana koulujakelujärjestelmää Euroopan unionin tukea voidaan myöntää koulutuksellisiin liitännäistoimenpiteisiin, kuten sellaisiin toimenpiteisiin, joilla annetaan lapsille ja nuorille tietoa maataloudesta, terveellisistä ruokailutottumuksista, paikallisesta elintarvikeketjusta, luonnonmukaisesta viljelystä, kestävästä tuotannosta ja ruokahävikin välttämisestä. Tuotteiden jakelun tueksi laadittavilla koulutuksellisilla liitännäistoimenpiteillä pyritään muokkaamaan lasten ruokavalioita terveellisemmäksi. Koulutukselliset liitännäistoimenpiteet ovat keskeinen väline, jonka avulla lapset ja nuoret voivat saada uuden suhteen maatalouteen ja unionin erilaisiin, erityisesti heidän alueellaan tuotettuihin maataloustuotteisiin. Lisäksi koulutuksellisten liitännäistoimenpiteiden tavoitteena on koulujakelujärjestelmään kuuluvien maataloustuotteiden kulutuksen lisääminen. Liitännäistoimenpiteet voivat koostua monista erilaisista eri ikäryhmille laadituista kokonaisuuksista. Palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset on maksettu kokonaan EU-varoista komission delegoidun asetuksen (EU) 2017/40 ja komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/39 perusteella. Valittu Toimittaja on EU:n sääntelyn näkökulmasta tuensaaja ja Toimittajan on täytettävä ne edellytykset, mitä tuensaajasta säädetään edellä mainituissa asetuksissa. Euroopan unionin tuen osuus vahvistetaan vuosittain ja liitännäistoimenpiteisiin käytettävistä varoista säädetään vuosittain valtioneuvoston asetuksella. Hankinnan tarkempi sisältö on kuvattu hankinta-asiakirjoissa, erityisesti liitteellä 1 "Hankinnan kohteen kuvaus".
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Mainonta- ja markkinointipalvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 355 000 EUR 💰
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa Euroopan talousalueella
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 6963/02.03.02/2025
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lisätuotteet/palvelut: Tutkimus- ja kehityspalvelut ja niihin liittyvät konsulttipalvelut 📦
Kesto
Aloituspäivä: 2026-08-01 📅
Loppupäivä: 2027-12-31 📅
Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot
Vaihtoehtojen kuvaus: Optiomahdollisuudet on kuvattu hankinta-asiakirjoissa.
Myöntämisperusteet
Laatukriteeri (nimi): Laadullinen vertailuperuste: Toteutussuunnitelma
Laatukriteeri (painotus): 71
Laatukriteeri (nimi): Laadullinen vertailuperuste: Henkilöstön asiantuntemus, osaaminen ja kokemus
Laatukriteeri (painotus): 29
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankintaan sovelletaan julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä. Tarjouskilpailu toteutetaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) tarkoittamaa avointa menettelyä käyttäen. Kyseessä on 26 §:n mukainen EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. Mikäli saaduista tarjouksista yksikään ei vastaa tarjouspyyntöä Tilaajan edellyttämällä tavalla taikka olosuhteet tarjouskilpailun aikana muuttuvat sellaisiksi, ettei Tilaaja voi tarjouskilpailun tuloksia hyödyntää, Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn osittain tai kokonaan. Tarjouksen tekemisestä, esittelystä tai muusta menettelyyn osallistumisesta ei makseta Tarjoajille korvausta. Tarjouspyyntöasiakirjat ovat saatavilla suomen kielellä. Tarjoajan halutessa tarjouspyyntöasiakirjat muulla kielellä, käännättäminen ja siitä aiheutuvat kustannukset ovat Tarjoajan itsensä vastattavina. Tarjous liitteineen tulee jättää suomenkielisenä.
Näytä lisää
Nopeutettu menettely: Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus 30.12.2025.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-04-20 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-04-20 09:02:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 10 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Hankintasopimuksen toteuttamiseen osoitetun henkilöstön nimet ja ammatillinen pätevyys on ilmoitettava
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-04-20 09:02:00 📅
Sähköinen laskutus: Sallittu
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-04-08 12:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Ruokavirasto
Kansallinen rekisterinumero: 2911686-7
Postiosoite: PL 100
Postinumero: 00027
Postitoimipaikka: Ruokavirasto
Alue: fi199 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Hankintajaosto
Sähköposti: kilpailutus@ruokavirasto.fi 📧
Puhelin: +358 295300400 📞
URL: http://www.ruokavirasto.fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Ministeriö tai muu kansallinen tai liittovaltiotason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/ruokavirasto?id=596903&tpk=e2a26987-f5aa-4ff6-8eae-911cb03cf98e 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/ruokavirasto?id=596903&tpk=e2a26987-f5aa-4ff6-8eae-911cb03cf98e 🌏
Edellisen ilmoituksen tunniste: 867501-2025
Lisätietoa EU-rahoituksesta: Koulujakelujärjestelmä
EU:n rahoitusohjelma: Euroopan maatalouden tukirahasto (maataloustukirahasto) (2021/2027)
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Nimi ja osoitteet
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Muutoksenhakumenettelyn määräaikoja koskevat tarkat tiedot ilmoitetaan hankintapäätöksessä.
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 059-205009 (2026-03-24)