Itäradan mittausperusta

Itärata Oy

Tämän toimeksiannon tehtävänä on tuottaa uusi mittausperusta Itäradan suunnitellulle ra-talinjaukselle. Mittausperusta tuotetaan noudatettavien ohjeiden mukaisilla mittausmenetelmillä. Mittausperusta on tärkeä osa Itäradan suunnittelun lähtötietojen hankintaa varten. Tehtävän sisältö on kuvattu tarkemmin tarjouspyyntöasiakirjoissa. Itärata Oy:n tehtävänä on suunnitella nopean junaliikenteen mahdollistava raideyhteys Lentoradalta Porvoon kautta Kouvolaan rakentamisvaiheeseen asti. Hankkeen keskeisinä tavoitteina on mahdollistaa nykyistä nopeampi kaukojunaliikenne itäiseen Suomeen: Savon ja Karjalan ratoja pitkin Kuopioon, Joensuuhun ja Kainuuseen sekä yhdistää Porvoon kaupunki pääkaupunkiseudun raideliikenteen verkkoon. Itäradan vaikutusalueella asuu 2 miljoonaa suomalaista seitsemässä maakunnassa. Itärata tekee suunnittelua yhdessä useiden suunnittelukumppaneiden, kuntien ja kaupunkien sekä muiden sidosryhmien kanssa. Suunnittelu tähtää siihen, että radan toteuttaminen voitaisiin aloittaa 2030-luvun alkupuolella ja rata valmistuisi vuoteen 2040 mennessä. Itärata hyväksyttiin heinäkuussa 2024 laajennettuun Euroopan laajuiseen liikenteen ydinverkkoon (TEN-T). Päätöksen myötä Itärata Oy voi hakea ratahankkeen suunnitteluun merkittävää EU-rahoitusta. Itärata Oy:n omistajia ovat Suomen valtio (51 %) edustajanaan liikenne- ja viestintäministeriö sekä 24 kaupunkia. Itärata Oy ja sen hallitus varmistavat aktiivisella vuoropuhelulla, että omistajilla eli valtiolla ja kunnilla on yhteinen näkemys hankkeen tavoitteista ja etenemisestä. Itärata-hankkeen muita sidosryhmiä ovat esimerkiksi hankealueen kunnat, viranomaiset, asukkaat, yritykset, oppilaitokset ja yhteisöt.

Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-04-14. Hankinta julkaistiin 2026-03-13.

Kuka?

Mitä?

Missä?

Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-03-13 hankintailmoitus
2026-04-10 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-03-13)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Itäradan mittausperusta
Reference number: 602397
Lyhyt kuvaus:
“Tämän toimeksiannon tehtävänä on tuottaa uusi mittausperusta Itäradan suunnitellulle ra-talinjaukselle. Mittausperusta tuotetaan noudatettavien ohjeiden...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: services
Tuotteet/palvelut: Arkkitehti-, rakennus-, insinööri- ja tarkastuspalvelut 📦
Kuvaus
Hankinnan kuvaus:
“Tämän toimeksiannon tehtävänä on tuottaa uusi mittausperusta Itäradan suunnitellulle ra-talinjaukselle. Mittausperusta tuotetaan noudatettavien ohjeiden...”    Näytä lisää
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto: 8 (MONTH)
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-04-14 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-04-14 10:01:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin:
“Ei sovelleta.”
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
“Kuvattu tarjouspyyntöasiakirjoissa.”

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Itärata Oy
Kansallinen rekisterinumero: 3279613-8
Postiosoite: Lönnrotinkatu 5
Postinumero: 00120
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: minna.weurlander@itarata.fi 📧
Puhelin: +358 405303496 📞
URL: http://www.itarata.fi 🌏
Päätoimi
Railway services
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/itarata?id=602397&tpk=85cfa7ff-e1d3-4608-9de3-d6d743cacf84 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/itarata?id=602397&tpk=85cfa7ff-e1d3-4608-9de3-d6d743cacf84 🌏

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
“Kuvattu hankintailmoituksessa.”
Lähde: OJS 2026/S 052-178683 (2026-03-13)
hankintailmoitus (2026-04-10)
Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-04-17 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-04-17 10:01:00 📅

Muutokset
Muut lisätiedot

“Muutettu tarjousten jättämisen määräaikaa.”
Lähde: OJS 2026/S 071-250089 (2026-04-10)
Aiheeseen liittyvät haut 🔍