Etäluettavat vesimittarit
Tampereen Vesi Oy
Tuomi Logistiikka Oy toteuttaa kilpailutuksen Tampereen Vesi Oy:n toimeksiannosta etäluettavista NB‑IoT‑vesimittareista. Hankittavat mittarit on tarkoitettu käytettäviksi Tampereen Vesi Oy:n määrittämässä tiedonsiirtoverkossa. Hankinnan kohteena on n. 13 500 etäluettavaa vesimittaria, joita käytetään laskutukseen tai verkostonhallintaan. Kilpailutuksen kohteena olevan hankinnan laajuus muodostuu etäluettavista vesimittareista. Kilpailutukseen sisältyvistä etäluettavista vesimittareista suurin osa on kokoluokkaa DN20-DN40. Pienempi osuus mittareista on kokoluokkaa DN50-DN150. Etäluennan mittausalueet sijaitsevat taajamassa tai haja-asutusalueilla Tampereen Veden toiminta-alueella. Hankinnan tavoitteena on, että Tampereen Vesi saa kattavan kokonaisuuden NB-IoT teknologialla varustettuja vesimittareita. Vesimittareiden teknologisten ominaisuuksien tulee vastata tarjouspyynnön mukaisesti tietoteknisiin vaatimuksiin ja säädöksiin. Toimittajilla tulee olla kyky toimittaa mittareita tarvittavissa toimitusajoissa, sekä tarjota teknistä tukea Suomen kielellä. Tarjottavien tuotteiden, palvelujen ja tiedonsiirtoteknologioiden tulee vastata tarjouspyynnön mukaisesti tietoteknisiin vaatimuksiin ja säädöksiin. Hankinta on jaettu osa-alueisiin seuraavasti: Osa-alue 1 :Etäluettava vesimittari DN 20 Osa-alue 2: Etäluettava vesimittari DN 25 Osa-alue 3: Etäluettava vesimittari DN 40 Osa-alue 4: Etäluettava vesimittari DN 50 Osa-alue 5: Etäluettava vesimittari DN 80 Osa-alue 6: Etäluettava vesimittari DN 100 Osa-lue 7: Etäluettava vesimittari DN 150 Tarjoukset voivat koskea kaikkia osia tai vain yhtä osaa. Kyseessä on puitejärjestely, jossa jokaiseen osa-alueeseen valitaan enintään 3 tarjouspyynnön ehdot täyttävää sopimustoimittajaa. Sopimuskausi alkaa mahdollisimman pian ja on voimassa 31.12.2027 asti.
MääräaikaTarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-03-02. Hankinta julkaistiin 2026-01-29.
ToimittajatSeuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:
- • Kaiko Oy
- • Landis Gyr Oy
- • Netquori B.V.
- • Onninen oy
- • OY PUMPPULOHJA AB
- • Saint-Gobain Finland Oy PAM
| Päivämäärä | Asiakirja |
|---|---|
| 2026-01-29 | hankintailmoitus |
| 2026-02-10 | hankintailmoitus |
| 2026-02-23 | hankintailmoitus |
| 2026-08-14 | Ilmoitus tehdystä sopimuksesta |
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Etäluettavat vesimittarit
Viitenumero:
592924
Lyhyt kuvaus:
Tuotteet/palvelut: Vesimittarit 📦
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 7
1️⃣
Sisäinen tunniste:
1-0
Otsikko: Etäluettava vesimittari DN20
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus:
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Pirkanmaa 🏙️
Kesto: 24 kuukautta
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 0
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 70
Laatukriteeri (nimi): Laatupisteitä on mahdollista saada enintään 30 seuraavasti: -Mittari lähettää vähintään kerran vuorokaudessa edellisen kahden vuorokauden (48 tunnin) tuntisarjat, Kyllä= 2 p., Ei= 0 p. -Vesimittarit on mahdollista päivittää etänä tietoverkon kautta. Tehtävissä mahdolliset tietoturvapäivitykset, hälytysrajojen muutokset, lähetysajankohta yms. laitehallinta, kyllä= 8p., Ei= 0p. -Paristonkesto (Tiedonsiirto sykli: Yksi kumulatiivinen lukema vuorokaudessa), 12 vuotta= 1 pistettä, 14 vuotta= 2 pistettä ja 16 vuotta = 3 pistettä -Tiedonsäilytys mittalaitteella ≥ 3 kuukautta = 1 pistettä ≥ 5 kuukautta = 2 pistettä -Mittaustarkkuus ≥R250= 1 piste, ≥R400 = 2 pistettä -Hälytykset pariston, takaisinvirtauksen ja vuotohälytyksen lisäksi.1 piste (2)kahdesta lisähälytyksesta, 2 pistettä (4)neljästä lisähälytyksestä -Ylimääräinen tiedonsiirtoväylä mittarissa esim. taloautomaatioon, Kyllä: 1 piste, Ei: 0 pistettä -Mittarissa integroitu paineanturi, Kyllä: 2 piste, Ei: 0 pistettä -Mittarin kuuluvuutta pystytään parantamaan ulkoisella jatkoantennilla, Kyllä: 2 piste, Ei: 0 pistettä -Mittarin kuuluvuutta pystytään parantamaan ulkoisella jatkoantennilla, Kyllä: 2 piste, Ei: 0 pistettä -Mahdollisuus kentällä saatavaan tekniseen tukeen, Kyllä=1 pistettä, Ei = 0 pistettä -Takuuaika (yli 4 vuoden takuuajasta on mahdollista saada pisteitä).Takuuajan pituus: 5 vuotta = 1 piste, 6 vuotta= 2 pistettä ja 7 vuotta ja yli = 3 pistettä -Toimitusaika (Vähimmäis vaatimus 4 viikkoa. Nopeammasta toimitusajasta voi saada laatupisteitä: toimitusaika:3 viikkoa = 1 piste, 2 viikkoa = 2 pistettä
Laatukriteeri (painotus): 30
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste:
2-1
Otsikko: Etäluettava vesimittari DN25
Hankinnan kuvaus:
Laatukriteeri (nimi): Laatupisteitä on mahdollista saada enintään 30 seuraavasti: -Mittari lähettää vähintään kerran vuorokaudessa edellisen kahden vuorokauden (48 tunnin) tuntisarjat, Kyllä= 2 p., Ei= 0 p. -Vesimittarit on mahdollista päivittää etänä tietoverkon kautta. Tehtävissä mahdolliset tietoturvapäivitykset, hälytysrajojen muutokset, lähetysajankohta yms. laitehallinta, kyllä= 8p., Ei= 0p. -Paristonkesto (Tiedonsiirto sykli: Yksi kumulatiivinen lukema vuorokaudessa), 12 vuotta= 1 pistettä, 14 vuotta= 2 pistettä ja 16 vuotta = 3 pistettä -Tiedonsäilytys mittalaitteella ≥ 3 kuukautta = 1 pistettä ≥ 5 kuukautta = 2 pistettä -Mittaustarkkuus ≥R250= 1 piste, ≥R400 = 2 pistettä -Hälytykset pariston, takaisinvirtauksen ja vuotohälytyksen lisäksi.1 piste (2)kahdesta lisähälytyksesta, 2 pistettä (4)neljästä lisähälytyksestä -Ylimääräinen tiedonsiirtoväylä mittarissa esim. taloautomaatioon, Kyllä: 1 pistettä, Ei: 0 pistettä -Mittarissa integroitu tai liitettävissä erillinen paineanturi, Integroitu= 2 pistettä, liitettävissä oleva=1 pistettä, Ei paineanturia: 0 pistettä -Mittarin kuuluvuutta pystytään parantamaan ulkoisella jatkoantennilla, Kyllä: 2 piste, Ei: 0 pistettä -Mittarin kuuluvuutta pystytään parantamaan ulkoisella jatkoantennilla, Kyllä: 2 piste, Ei: 0 pistettä -Mahdollisuus kentällä saatavaan tekniseen tukeen, Kyllä=1 pistettä, Ei = 0 pistettä -Takuuaika (yli 4 vuoden takuuajasta on mahdollista saada pisteitä).Takuuajan pituus: 5 vuotta = 1 piste, 6 vuotta= 2 pistettä ja 7 vuotta ja yli = 3 pistettä -Toimitusaika (Vähimmäis vaatimus 4 viikkoa. Nopeammasta toimitusajasta voi saada laatupisteitä: toimitusaika:3 viikkoa = 1 piste, 2 viikkoa = 2 pistettä
Otsikko
Erän tunnistenumero:
LOT-0002
3️⃣
Sisäinen tunniste:
3-2
Otsikko: Etäluettava vesimittari DN40
Hankinnan kuvaus:
Erän tunnistenumero:
LOT-0003
4️⃣
Sisäinen tunniste:
4-3
Otsikko: Etäluettava vesimittari DN50
Hankinnan kuvaus:
Erän tunnistenumero:
LOT-0004
5️⃣
Sisäinen tunniste:
5-4
Otsikko: Etäluettava vesimittari DN80
Hankinnan kuvaus:
Erän tunnistenumero:
LOT-0005
6️⃣
Sisäinen tunniste:
6-5
Otsikko: Etäluettava vesimittari koko DN100
Hankinnan kuvaus:
Erän tunnistenumero:
LOT-0006
7️⃣
Sisäinen tunniste:
7-6
Otsikko: Etäluettava vesimittari DN150
Hankinnan kuvaus:
Erän tunnistenumero:
LOT-0007
Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/25/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-03-02 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-03-02 10:05:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 3 kuukautta
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus yhden toimijan kanssa ✅
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-03-02 10:05:00 📅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-02-09 10:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Tarjouspyynnön ehdot
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Tärkeimmät rahoitusehdot ja maksujärjestelyt ja/tai viittaus niitä koskeviin säännöksiin: Hankinta toteutetaan Tampereen Vesi Oy:n budjettivaroista.
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Tampereen Vesi Oy
Kansallinen rekisterinumero:
3381716-4
Postinumero: 33800
Postitoimipaikka: Tampere
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Marjo Laine / Tuomi Logistiikka Oy
Sähköposti: marjo.laine@tuomi.fi 📧
Puhelin: +358 406715743 📞
URL: http://www.tuomi.fi 🌏
Päätoimi
Vesihuolto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka?id=592924&tpk=fe14500c-c5c8-4c15-8492-a9dfeccce030 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka?id=592924&tpk=fe14500c-c5c8-4c15-8492-a9dfeccce030 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen
Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero:
3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Arvostelurunko
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista):
Menettely
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-03-13 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-03-13 10:05:00 📅
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-03-13 10:05:00 📅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-02-19 10:00:00 📅
Muutokset
Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero:
LOT-0001
LOT-0002
LOT-0003
LOT-0004
LOT-0005
LOT-0006
LOT-0007
Muut lisätiedot
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: e667dfa4-40a0-4f10-b176-28ef6fca4f12-01
Lähde: OJS 2026/S 030-100946 (2026-02-10)
Muutokset
Muut lisätiedot
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: f42cde4a-2cbe-4ffc-8cbc-f4cf220cb8eb-01
Lähde: OJS 2026/S 039-133213 (2026-02-23)
Kohde
Hankinnan laajuus
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 1 350 000 EUR (framework approximate) 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 1 350 000 EUR 💰
Sopimuksen tekeminen
1️⃣
Sopimus/erä myönnetään ✅
Erän tunnistenumero:
LOT-0001
Sopimuksen numero:
Osa-alue 1: Etäluettava vesimittari DN20
Sopimuksen tekopäivä: 2026-07-06 📅
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 8
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 192857.16 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 192857.16 EUR 💰
Tarjouksen tunniste:
Landis Gyr Oy
Osan tai osien ryhmän tunniste:
LOT-0001
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Landis Gyr Oy
Kansallinen rekisterinumero:
1547630-0
Postiosoite: Paperitehtaankatu 9
Postinumero: 40100
Postitoimipaikka: Jyväskylä
Alue: Keski-Suomi 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Organisaation koko: Suuri
Tarjouksen tunniste:
Onninen Oy
Nimi: Onninen Oy
Kansallinen rekisterinumero:
1071207-9
Postiosoite: Työpajankatu 12
Postinumero: 00580
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Tarjouksen tunniste:
Saint-Gobain Finland Oy
Nimi: Saint-Gobain Finland Oy PAM
Kansallinen rekisterinumero:
3298511-5
Postiosoite: Merstolantie 16
Postinumero: 29200
Postitoimipaikka: Harjavalta
Alue: Satakunta 🏙️
Organisaation koko: Mikro, pieni tai keskisuuri
2️⃣
Erän tunnistenumero:
LOT-0002
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 7
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 192857.14 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 192857.14 EUR 💰
Tarjouksen tunniste:
Pumppulohja Ab
Osan tai osien ryhmän tunniste:
LOT-0002
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Oy pumppulohja ab
Kansallinen rekisterinumero:
0837546-4
Postiosoite: Laatutie 4
Postinumero: 09430
Postitoimipaikka: Saukkola
Tarjouksen tunniste:
Netquori B.V.
Nimi: Netquori B.V.
Kansallinen rekisterinumero:
NL868009659B01
Postiosoite: Keizersgracht 241
Postinumero: 1016EA
Postitoimipaikka: Amsterdam
Alue: Groot-Amsterdam 🏙️
Maa: Alankomaat 🇳🇱
Tarjouksen tunniste:
Kaiko Oy
Nimi: Kaiko Oy
Kansallinen rekisterinumero:
0109550-7
Postiosoite: Henry Fordin katu 5C
Postinumero: 00150
3️⃣
Erän tunnistenumero:
LOT-0003
Tarjouksen tunniste:
Netquori B.v.
Osan tai osien ryhmän tunniste:
LOT-0003
4️⃣
Erän tunnistenumero:
LOT-0004
Osan tai osien ryhmän tunniste:
LOT-0004
5️⃣
Erän tunnistenumero:
LOT-0005
Osan tai osien ryhmän tunniste:
LOT-0005
6️⃣
Erän tunnistenumero:
LOT-0006
Osan tai osien ryhmän tunniste:
LOT-0006
7️⃣
Erän tunnistenumero:
LOT-0007
Tietoa tarjouskilpailuista
Saatujen tarjousten määrä: 3
Osan tai osien ryhmän tunniste:
LOT-0007
Hankintaviranomainen
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Lähde: OJS 2026/S 157-568486 (2026-08-14)