Asumisen apuvälineet

Tuomi Logistiikka Oy

Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa asumisen apuvälineet Sisä-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueiden; Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointialueille. Sopimuskauden pituus on kaksi (2) vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana. Sopimuksen arvioitu alkamisajankohta on lokakuu 2026. Tällä hankintasopimuksella hankintoja tekevät Tuomi Logistiikka Oy sekä Tavarantilaajat. Tilaaja voi tällä hankintasopimuksella tehdä tavarantilauksia itselleen ja hankintalain mukaisille sidosyksiköilleen. Tavarantilaajat voivat tällä hankintasopimuksella tehdä Tavarantilauksia itselleen sekä tytäryhteisöilleen. Tähän hankintaan sovelletaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2022/1031 (IPI- asetus) ja Komission täytäntöönpanoasetusta (EU) 2025/1197 (IPI-toimenpide), jolla rajoitetaan kiinalaisten tarjoajien osallistumista lääkinnällisiä laitteita koskeviin hankintoihin, joiden ennakoitu arvo on vähintään 5 miljoonaa euroa. Kiinasta peräisin olevia lääkinnällisiä laitteita voi sisältyä muiden toimittajien tarjouksiin enintään 50 prosenttia sopimuksen kokonaisarvosta. Hankinnan kohteet on numeroitu seuraavasti: 1. WC-istuimen korottajat 2. Suihkutuolit, -jakkarat ja -tasot. 3. Siirtymisen ja siirtämisen apuvälineet 4. Kääntölevyt ja seisomatelineet 5. Vuodepöydät ja sängyt 6. Nousutuet ja korottajat 7. Työtuolit, moduuli-istuimet, istuintyynyt ja sängynpäädyn sähköiset kohottajat 8. Apuvälineet sukkien ja sukkahousujen pukemiseen ja riisumiseen sekä tarttumapihdit

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2026-04-29. Hankinta julkaistiin 2026-03-26.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2026-03-26 hankintailmoitus
2026-04-20 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2026-03-26)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Asumisen apuvälineet
Viitenumero: 571181
Lyhyt kuvaus:
Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa asumisen apuvälineet Sisä-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueiden; Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointialueille. Sopimuskauden pituus on kaksi (2) vuotta. Sopimusta voidaan jatkaa varsinaisen sopimuskauden jälkeen toistaiseksi voimassaolevana. Sopimuksen arvioitu alkamisajankohta on lokakuu 2026. Tällä hankintasopimuksella hankintoja tekevät Tuomi Logistiikka Oy sekä Tavarantilaajat. Tilaaja voi tällä hankintasopimuksella tehdä tavarantilauksia itselleen ja hankintalain mukaisille sidosyksiköilleen. Tavarantilaajat voivat tällä hankintasopimuksella tehdä Tavarantilauksia itselleen sekä tytäryhteisöilleen. Tähän hankintaan sovelletaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2022/1031 (IPI- asetus) ja Komission täytäntöönpanoasetusta (EU) 2025/1197 (IPI-toimenpide), jolla rajoitetaan kiinalaisten tarjoajien osallistumista lääkinnällisiä laitteita koskeviin hankintoihin, joiden ennakoitu arvo on vähintään 5 miljoonaa euroa. Kiinasta peräisin olevia lääkinnällisiä laitteita voi sisältyä muiden toimittajien tarjouksiin enintään 50 prosenttia sopimuksen kokonaisarvosta. Hankinnan kohteet on numeroitu seuraavasti: 1. WC-istuimen korottajat 2. Suihkutuolit, -jakkarat ja -tasot. 3. Siirtymisen ja siirtämisen apuvälineet 4. Kääntölevyt ja seisomatelineet 5. Vuodepöydät ja sängyt 6. Nousutuet ja korottajat 7. Työtuolit, moduuli-istuimet, istuintyynyt ja sängynpäädyn sähköiset kohottajat 8. Apuvälineet sukkien ja sukkahousujen pukemiseen ja riisumiseen sekä tarttumapihdit
Näytä lisää
Sopimustyyppi: Tavarat
Tuotteet/palvelut: Lääketieteelliset apuvälineet 📦
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa tietyn maan alueella
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin
Yhdelle tarjoajalle myönnettävien erien enimmäismäärä: 2
Tarjouksia voidaan jättää enintään yhtä erää varten: 2

1️⃣
Sisäinen tunniste: 2.-0
Otsikko: Lasten asumisen apuvälineet
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa lasten asumisen apuvälineet Sisä-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueiden; Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointialueille. Lasten asumisen apuvälineet kattavat osa-alueet 2.4, 3.6, 4.6, 4.7, 5.2, 7.1 ja 7.4.
Näytä lisää
Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Maa: Suomi 🇫🇮
Kesto: 24 kuukautta
Tietoa sähköisistä luetteloista
Tarjoukset on esitettävä sähköisinä luetteloina tai niihin on sisällyttävä sähköinen luettelo
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001

2️⃣
Sisäinen tunniste: 1.-1
Otsikko: Aikuisten asumisen apuvälineet
Hankinnan kuvaus:
Tuomi Logistiikka Oy kilpailuttaa aikuisten asumisen apuvälineet Sisä-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueiden; Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointialueille. Aikuisten asumisen apuvälineet kattavat kaikki muut osa-alueet paitsi osa-alueet 2.4, 3.6, 4.6, 4.7, 5.2, 7.1 ja 7.4.
Näytä lisää
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0002

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2026-04-29 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2026-04-29 09:15:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2026-04-29 09:15:00 📅
Sähköinen luettelo: Pakollinen
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2026-04-09 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Tuomi Logistiikka Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2722581-6
Postiosoite: Särkijärvenkatu 1
Postinumero: 33840
Postitoimipaikka: Tampere
Alue: Pirkanmaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Tanja Suikkanen
Sähköposti: tanja.suikkanen@tuomi.fi 📧
Puhelin: +358 406146975 📞
URL: http://www.tuomi.fi 🌏
Ryhmänvetäjä
Hankintaviranomaisen tyyppi
Julkisoikeudellinen yhteisö
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Tietoa yhteishankinnoista
Sopimukseen sisältyy yhteishankinta
Hankintasopimuksen tekee keskitetty hankintaelin
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka?id=571181&tpk=dff0a119-874b-458a-acd6-cca3b4042809 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka?id=571181&tpk=dff0a119-874b-458a-acd6-cca3b4042809 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: https://www.markkinaoikeus.fi 🌏
Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä
Sama kuin: Nimi ja osoitteet
Uudelleentarkastelumenettely
Tarkat tiedot uudelleentarkastelumenettelyjen määräajasta (määräajoista): 14 vrk
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2026/S 061-214154 (2026-03-26)
hankintailmoitus (2026-04-20)

Muutokset
Muut lisätiedot
pieniä teknisiä korjauksia
Muutoksen pääasiallinen syy: Julkaisijan virheen korjaaminen
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: b896c75a-f589-4e79-91d7-93cf83195070-01
Lähde: OJS 2026/S 077-269882 (2026-04-20)