Yhteisöohjautuvuuden koulutus- ja kehittämispalvelut

Helsingin kaupunki

Hankinnan kohteena on valikoima erilaisia koulutus- ja kehittämispalveluja, jotka tukevat työyhteisön yhteisöohjautuvuutta. Palvelujen tavoite on yhteisöohjautuvuutta lisäämällä parantaa työyhteisössä työn suunnittelun, organisoinnin, toteuttamisen ja ketterän kehittämisen tapoja, joiden avulla työntekijäkokemus on erinomainen ja työn tuottavuus on hyvä. Palvelu koostuu kolmesta sisällöstä, joita ovat: - Inspiraatioluennot, joiden sisältö on tieteellisesti / kokemusperäisesti perusteltu - Esihenkilötyön ja johtamisen tuki - Kehittämisprosessit, joilla - teemaa tuntematon yhteisö voi aloittaa kehittymisprosessin, - yhteisöohjautuvuudessa jonkin verran kehittynyt, mutta kehittymisessään kesken jäänyt yhteisö voi jatkaa tuetusti, - hyvällä kehittymisen uralla oleva yhteisö voi edetä kehittymisessään. Hankinta toteutetaan puitejärjestelynä. Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo on 2 milj. Arvioitu arvo sisältää varsinaisen sopimuskauden (3 vuotta) sekä yhden (1 kpl) yhden (1 vuosi) vuoden optiokauden. Hankintaa ei ole jaettu osiin. Sopimustoimittajia valitaan 4, ellei vaatimukset täyttäviä toimittajia ole vähemmän. Tämä hankinta on kuvattu tarkemmin tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-02-27. Hankinta julkaistiin 2025-01-22.

Toimittajat

Seuraavat toimittajat mainitaan hankintapäätöksissä tai muissa hankinta-asiakirjoissa:

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-01-22 hankintailmoitus
2025-08-06 Ilmoitus tehdystä sopimuksesta
hankintailmoitus (2025-01-22)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Yhteisöohjautuvuuden koulutus- ja kehittämispalvelut
Viitenumero: H027-24 / HEL 2024-006371
Lyhyt kuvaus:
“Hankinnan kohteena on valikoima erilaisia koulutus- ja kehittämispalveluja, jotka tukevat työyhteisön yhteisöohjautuvuutta. Palvelujen tavoite on...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Henkilökunnan koulutuspalvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 2 000 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: H027-24 / HEL 2024-006371
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 2 000 000 EUR 💰
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Hankinnan kuvaus:
“Hankinnan kohteena on valikoima erilaisia koulutus- ja kehittämispalveluja, jotka tukevat työyhteisön yhteisöohjautuvuutta. Palvelujen tavoite on...”    Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Henkilökunnan koulutuspalvelut 📦
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto: 48 (MONTH)
Jäljempänä oleva aikataulu on ilmaistu kuukausina.
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 50
Laatukriteeri (nimi): Laatu
Laatukriteeri (painotus): 50
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
“Tässä hankinnassa käytetään avointa menettelyä. Tarjoajien tulee toimittaa tarjoukset määräaikaan mennessä tämän tarjouspyynnön vaatimusten mukaisesti....”    Näytä lisää
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-02-27 10:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-02-27 11:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6
Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa
Osallistujien enimmäismäärä: 4
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-02-27 11:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-02-03 10:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yhteensä)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Taloudellinen suhdeluku: Tarjoajalla on hankinnan laatuun ja laajuuteen nähden riittävät taloudelliset ja rahoitukselliset edellytykset hankinnan...”    Näytä lisää

“Pakote: Helsingin kaupunki on velvollinen noudattamaan Euroopan unionin, Yhdistyneiden kansakuntien ja Suomen viranomaisten asettamia pakotteita,...”    Näytä lisää
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
“Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin: Se on merkitty...”    Näytä lisää
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
“Tarjoajan kokemus: - Referenssejä tulee olla kolme. Yhden referensseistä tulee olla toteutettu julkisen sektorin (katso määritelmä Ohje tarjoajalle...”    Näytä lisää

“Koulutusta ja ammatillista pätevyyttä koskevat tiedot: Nimettyjen asiantuntijoiden vähimmäisvaatimukset: Tarjoajalla tulee olla riittävät henkilöresurssit...”    Näytä lisää
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste: bankr-nat
bankruptcy
corruption
cred-arran
crime-org
distorsion
envir-law
finan-laund
fraud
human-traffic
insolvency
labour-law
liq-admin
misrepresent
nati-ground
partic-confl
prep-confl
prof-misconduct
sanction
socsec-law
socsec-pay
susp-act
tax-pay
terr-offence
Kuvaus poissulkemisperusteista:
“Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.”

“Tarjoaja on konkurssissa.”
Näytä lisää (22)
“Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,...”    Näytä lisää

“Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.”

“Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu...”    Näytä lisää

“Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.”

“Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.”

“Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai...”    Näytä lisää

“Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on...”    Näytä lisää

“Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai...”    Näytä lisää

“Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.”

“Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.”

“Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.”

“Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b)...”    Näytä lisää

“Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä...”    Näytä lisää

“Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.”

“Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.”

“Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.”

“Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on...”    Näytä lisää

“Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.”

“Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.”

“Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.”

“Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.”

“Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai...”    Näytä lisää

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Helsingin kaupunki
Kansallinen rekisterinumero: 0201256-6
Yksikkö: Kaupunginkanslia
Postiosoite: PL 700
Postinumero: 00099
Postitoimipaikka: Helsingin kaupunki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Jaana Kalliomaa
Sähköposti: jaana.kalliomaa@hel.fi 📧
Puhelin: +358 403582371 📞
URL: http://www.hel.fi 🌏
Ryhmänvetäjä
Tietoa yhteishankinnoista
Sopimukseen sisältyy yhteishankinta
Hankintasopimuksen tekee keskitetty hankintaelin
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=511816&tpk=e23a0e05-71c7-4508-bbfe-61d76bec2012 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=511816&tpk=e23a0e05-71c7-4508-bbfe-61d76bec2012 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Lähde: OJS 2025/S 016-048425 (2025-01-22)
Ilmoitus tehdystä sopimuksesta (2025-08-06)
Kohde
Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 2 000 000 EUR 💰
Hankinnan kokonaisarvo (ilman arvonlisäveroa): 2 000 000 EUR 💰
Puitejärjestelyjen enimmäisarvo tässä ilmoituksessa: 2 000 000 EUR 💰
Kuvaus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 2 000 000 EUR 💰

Sopimuksen tekeminen
Sopimus/erä myönnetään
Muutoksenhakumenettelyt
Valituksen tekijöiden lukumäärä: 1
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Sopimuksen numero: H027-24-1
Sopimuksen tekopäivä: 2025-06-27 📅
Sopimus tehdään puitejärjestelyn puitteissa
Tietoa tarjouskilpailuista
Pk-yrityksiltä saatujen tarjousten määrä: 10
Tiedot sopimuksen/erän arvosta (ilman alv:tä)
Sopimuksen/osuuden kokonaisarvo: 2 700 EUR 💰
Enimmäisarvo puitejärjestelyssä: 2 000 000 EUR 💰
Puitejärjestelyn uudelleenarvioitu arvo: 2 000 000 EUR 💰
Tarjouksen tunniste: tenderReference-4053416-843095
Osan tai osien ryhmän tunniste: LOT-0000
Toimeksisaajan nimi ja osoite
Nimi: Prominda Revolution Oy
Kansallinen rekisterinumero: 2581024-5
Postiosoite: Keihäänkärjenkatu 1
Postinumero: 24130
Postitoimipaikka: Salo
Alue: Varsinais-Suomi 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: admin@prominda.com 📧
Organisaation koko: Mikro, pieni tai keskisuuri
Lähde: OJS 2025/S 150-519239 (2025-08-06)