Turvapuhelinpalvelujen hankinta

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Tällä tarjouspyynnöllä Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (jäljempänä Tilaaja) pyytää tarjousta turvapuhelinpalvelujen ja kotipalvelutehtävien (nostoapupalvelu) hankinnasta. Sopimuskausi on 1.1.2026–31.12.2027. Sopimuskauden jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kahdella (2) optiovuodella vuosi kerrallaan. Option käyttämisestä ilmoitetaan ennen sopimuskauden tai optiovuoden päättymistä. Kilpailutuksen tuloksena valitaan yksi (1) palveluntuottaja ja yksi (1) varapalveluntuottaja, jonka kanssa sopimus allekirjoitetaan vain siinä tapauksessa, että varsinainen palveluntuottaja ei pysty tuottamaan sopimuksen mukaisesti palvelua. Jättämällä tarjouksen valittu palveluntuottaja sitoutuu allekirjoittamaan hankintasopimuksen ja toimittamaan palvelun 100 % toimitustakuulla. Mikäli tarjouskilpailussa valituksi tullut palveluntuottaja ei allekirjoita sopimusta tai aloita toimintaansa sopimuskauden alkaessa 1.1.2026, on Tilaajalla oikeus jättää sopimus allekirjoittamatta ja/tai purkaa sopimus päättymään välittömästi ilman irtisanomisaikaa. Lisäksi Tilaajalla on oikeus hankkia palvelu varapalveluntuottajalta, muulta kolmannelta taholta tai tuottaa palvelu omana tuotantona ja periä tästä aiheutuvat kaikki ylimääräiset kulut tarjoajalta korkeintaan kahdeltatoista (12) kuukaudelta. Tarjousten vertailuvaiheeseen pääsevät tarjoukset, jotka täyttävät tarjoajalle (ja hänen alihankkijalleen), tarjottavalle palvelulle ja tarjouksen muodolle asetetut kelpoisuusehdot. Tilaaja varaa oikeuden auditoida tai muuten todentaa palveluntuottajien sopivuus Tilaajan tarpeisiin ennen valintapäätöksen tekoa. Emme tule tekemään sopimusta, jos kaikki ehdottomat vähimmäisvaatimukset eivät täyty. Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jossa hinnan painoarvo on 100 %. Palvelua koskevat ehdottomat laatuvaatimukset ovat kuvattu tarjouspyynnön palvelukuvauksessa. Tapauksessa, jossa vertailuluvut ovat samat, ratkaistaan tarjoajien etusijajärjestys arpomalla tai muulla hankintayksikön päättämällä syrjimättömällä menettelyllä. Tilaajalla on oikeus perustellusta syystä olla hyväksymättä mitään tarjousta tai keskeyttää hankinta, mikäli tarjotun palvelun hinta ylittää sille varatun määrärahan. Mikäli saaduista tarjouksista yksikään ei vastaa tarjouspyyntöä hankintayksikön edellyttämällä tavalla taikka olosuhteet tarjouskilpailun aikana muuttuvat sellaisiksi, ettei hankintayksikkö voi tarjouskilpailun tuloksia hyödyntää, hankintayksikkö voi keskeyttää hankintamenettelyn kokonaan tai osittain. HANKINNAN SISÄLTÖ Palveluja hankitaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen (jatkossa Tilaaja) asiakkaille turvaamaan ja tukemaan asiakkaan selviytymistä kotona ja arjessa. Usein taustalla on runsaasti sairauksia, jotka ovat riskitekijöitä asiakkaan kotona selviämiselle. Päätöksen palvelun myöntämisestä asiakkaalle tekee Tilaaja. Hankinta koskee nykyisiä ja uusia turvapuhelinpalveluun kuuluvia Tilaajan asiakkaita. Palvelua annetaan asiakkaan haluamalla kielellä suomeksi tai ruotsiksi. Tilaaja ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin sopimuskaudella. Hankinnan kohteena oleva turvapalvelu sisältää seuraavat kokonaisuudet: • Ympärivuorokautisen turvapuhelinhälytyspäivystyksen (asiakkaiden hälytysten vastaanottamisen sekä avun hälyttämisen) vuoden jokaisena päivänä ja turva-auttajakäynnit. • Turvapuhelimen ja/tai asiakkaan mukana pidettävän hälyttimen (turvarannekkeen/riipuksen tai vastaavan) sekä mahdolliset lisälaitteet. • Laiteiden ja mahdollisten lisälaitteiden toimituksen, asennuksen, huollon, korjauksen ja akun/paristojen vaihdon. • Varalaitteen, turvapuhelimen ja/tai asiakkaan mukana pidettävän hälyttimen (turvarannekkeen/riipuksen tai vastaavan) vaihdon ehjään ja kadonneen laitteen tilalle uuden. • Laitteen noudon asiakkaalta palvelun päättyessä ja ohjelmoinnin purkamisen. • Asiakkaiden avainten noudot, palautukset ja vaihdot • Asiakkaan/omaisen käytönopastuksen ja Tilaajan henkilökunnan opastuksen ja muut palveluun kuuluvat tukipalvelut. • Turva-auttamispalvelu Turva-auttamispalvelun tarkoitus on auttaa äkillisessä ja ennakoimattomassa avuntarpeessa. Turva-auttajan tehtävät liittyvät välittömään avun tarpeeseen. Turva-auttajan tehtävät luokitellaan kiireettömäksi ja lääkkeettömäksi. Auttamiskäynti tai muu avun järjestäminen asiakkaalle suoritetaan aina asiakkaan tehtyä hälytyksen. Hälytyskeskuksen päivystäjän tekemän tilannearvion mukaan asiakkaan luokse lähetetään turva-auttaja, tilataan ambulanssi, poliisi, asiakkaan luokse hälytetään omainen tai muu auttajasuunnitelmassa määritetty lähitukihenkilö. Turva-auttajan, ambulanssin, poliisin tai muun tukihenkilön kutsu tulee suorittaa välittömästi kaikissa tapauksissa. Tilanteessa, jossa asiakkaan tila on korkeariskinen ja akuutti, tehdään pyyntö Hätäkeskukseen välittömästi, Hätäkeskus tekee aina oman kiireellisyys- ja tilannearvion. Pääsääntöisesti tieto akuuteista tehtävästä välitetään Hätäkeskukselle (112). Hankinnan kohteena oleva Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella suoritettava sosiaalipäivystystoimintaan liittyvä sosiaalityön sosiaalitehtävien tehtäväluokka 823 kotipalvelutehtävä (ns. nostoapupalvelu) sisältää seuraavan kokonaisuuden: • hätäkeskuksesta tulleen tehtäväluokka 823 kotipalvelutehtävään liittyvän kaatuneen, liukastuneen tms. henkilön auttaminen Hankittava nostoapupalvelu pitää sisällään hätäkeskuksesta tulleen tehtäväluokka 823 kotipalvelutehtävään liittyvän kaatuneen, liukastuneen tms. henkilön auttamisen. Kysymyksessä on tilanne, jossa henkilö on kotona kaatunut tms. ja ottaa yhteyttä ensihoitoon/hätäkeskukseen. Tehtävä siirtyy Tilaajalle siinä tapauksessa, kun ensihoito/hätäkeskus arvioi, että kyseessä ei ole terveydenhuollon tehtävä. Tehtävään liittyy apua tarvitsevan henkilön auttaminen ja tarvittaessa kotona tehtävä palvelutarpeenarviointi. Hankinnan tarkempi kuvaus Palvelukuvauksessa.

Määräaika

Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-09-25. Hankinta julkaistiin 2025-08-21.

Kuka? Mitä? Missä?
Hankintojen historia
Päivämäärä Asiakirja
2025-08-21 hankintailmoitus
hankintailmoitus (2025-08-21)
Kohde
Hankinnan laajuus
Otsikko: Turvapuhelinpalvelujen hankinta
Viitenumero: VAKEDno-2025-2619
Lyhyt kuvaus:

Näytä lisää
Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut 📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 4 000 000 EUR 💰
Kuvaus
Sisäinen tunniste: VAKEDno-2025-2619
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille)
Lisätietoja: Hankinnan tarkempi kuvaus Palvelukuvauksessa.
Lisätuotteet/palvelut: Lähestymistapa ympäristövaikutusten vähentämiseen: Siirtyminen kiertotalouteen
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Pääkohde tai suorituspaikka: Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen alue
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Kesto
Aloituspäivä: 2026-01-01 📅
Loppupäivä: 2027-12-31 📅
Kuvaus
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Sopimuskausi on 1.1.2026–31.12.2027. Sopimuskauden jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kahdella (2) optiovuodella vuosi kerrallaan. Option käyttämisestä ilmoitetaan ennen sopimuskauden tai optiovuoden päättymistä.
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot
Vaihtoehtojen kuvaus:
Sopimuskausi on 1.1.2026–31.12.2027. Sopimuskauden jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kahdella (2) optiovuodella vuosi kerrallaan. Option käyttämisestä ilmoitetaan ennen sopimuskauden tai optiovuoden päättymistä.
Myöntämisperusteet
Hinta
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000

Menettely
Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet: Hankinnan tarkempi kuvaus Palvelukuvauksessa ja Tarjouspyyntöasiakirjoissa.
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-09-25 09:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2025-09-25 09:30:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2025-09-25 09:30:00 📅
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään
Sähköistä maksua käytetään
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-09-04 09:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)

Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ammatin harjoittamiseen liittyvä vakava virhe
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
+ 21 lisää
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Konkurssi
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Liiketoiminta on keskeytetty
Maksukyvyttömyys
Petos
Puhtaasti kansallisten poissulkemisperusteiden nojalla asetettujen velvoitteiden rikkominen
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaalilainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Työlainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Varat selvitysmiehen hallinnassa
Verojen maksamiseen liittyvän velvoitteen rikkominen
Välitön tai välillinen osallistuminen tämän hankintamenettelyn valmisteluun
Väärien tietojen antaminen, tietojen salaaminen, vaadittujen asiakirjojen toimittamatta jättäminen tai tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen saaminen
Ympäristölainsäädännön mukaisten velvoitteiden rikkominen
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen
jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Näytä lisää
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa,
annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista. a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta, b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja, c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.
Näytä lisää
Tarjoajan osallistumisesta hankintamenettelyyn aiheutuu eturistiriitoja.
Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.
Näytä lisää
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.

Hankintaviranomainen
Nimi ja osoitteet
Nimi: Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Kansallinen rekisterinumero: 3221356-1
Postiosoite: PL 1000
Postinumero: 01088
Postitoimipaikka: Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Yhteyspiste: Jussi Pehkonen
Sähköposti: jussi.pehkonen@vakehyva.fi 📧
Puhelin: +358 401939564 📞
URL: https://vakehyva.fi/fi 🌏
Hankintaviranomaisen tyyppi
Alue- tai paikallistason viranomainen
Päätoimi
Yleinen julkishallinto
Viestintä
Asiakirjojen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vakehvalue?id=567716&tpk=3387c9ab-b331-43e5-ac19-ac9a5772338d 🌏
Osallistumisen URL-osoite: https://tarjouspalvelu.fi/vakehvalue?id=567716&tpk=3387c9ab-b331-43e5-ac19-ac9a5772338d 🌏
Tarjouksen/hakemuksen jättäminen sähköisesti: Pakollinen

Täydentävät tiedot
Lisätietoja
Hankinnan tarkempi kuvaus Palvelukuvauksessa.
Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa 🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi 📧
Puhelin: +358 295643300 📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus 🌏
Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2025/S 160-548138 (2025-08-21)
Uudet hankinnat asiaan liittyvissä luokissa 🆕