Hankinnan kohteena on Kansaneläkelaitoksen (Kelan) henkilöasiakkaille järjestettävä vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus lapselle ja nuorelle, näkövammapalvelu. Moniammatillinen yksilökuntoutus toteutetaan majoituksella tai ilman majoitusta palveluntuottajan toimipisteessä. Osa yksilökuntoutuksesta voidaan toteuttaa myös etäkuntoutuksena, jonka soveltuvuus asiakkaalle arvioidaan aina yksilöllisesti. Yksilökuntoutus voi toteutua myös sopeutumisvalmennuksena. Hankinta tehdään valtakunnallisesti. Kilpailutuksen perusteella muodostettava puitejärjestely on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä 3 Puitejärjestely. Jättämällä tarjouksen tähän tarjouskilpailuun tarjoaja sitoutuu toteuttamaan palvelua asiakkaille, jotka tulevat koko Suomen alueelta. Moniammatillinen yksilökuntoutus toteutetaan Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 566/2005 (myöhemmin KKRL tai Kelan kuntoutuslaki) 9 ja 10 § mukaisena vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena. Kelan asiakkaiden kuntoutus alkaa 1.1.2026 lukien. Lapsen ja nuoren näkövammojen yksilökuntoutus on tarkoitettu alle 18-vuotiaalle lapselle tai nuorelle ja hänen perheelleen. Lisäksi yksilökuntoutus on tarkoitettu sellaiselle 18–25-vuotiaalle nuorelle aikuiselle, jonka sairaus- ja elämäntilanne sekä kuntoutumisen tuen tarve edellyttävät tiivistä yhteistyötä koko perheen kanssa. Muussa tapauksessa nuoret aikuiset osallistuvat yli 18-vuotiaille tarkoitettuun yksilökuntoutukseen. Yksilökuntoutukseen osallistuvalla lapsella tai nuorella on diagnoosilla varmistettu näkövamma. Asiakkaalla on vammaansa tai sairauteensa liittyvä huomattava suoriutumisen ja osallistumisen rajoite, jonka vuoksi hän tarvitsee yksilöllisesti ja moniammatillisesti toteutettua kuntoutuspalvelua. Perheeseen kuuluvat asiakkaan lisäksi hänen huoltajansa tai muut perheen itsensä määrittämät, asiakkaan päivittäiseen elämään kuuluvat omaiset tai läheiset. Moniammatillinen yksilökuntoutus lapselle ja nuorelle, näkövammapalvelu, toteutetaan seuraavan palvelukuvauksen mukaisesti: - Moniammatillinen yksilökuntoutus lapselle ja nuorelle, Aistivammat Kelan kuntoutuksen palvelukuvaus, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (voimassa 1.1.2026 alkaen). Palvelukuvaus jakautuu kahteen osaan eli kuntoutuspalvelun osaan ja yleiseen osaan. Osat on sijoitettu yhteen asiakirjaan peräkkäin ja molemmilla osilla on oma kansilehtensä sekä sisällysluettelonsa (Liite 1). Molempia palvelukuvauksen osia sovelletaan samanaikaisesti Kelan järjestämän kuntoutuksen toteuttamisessa. Näkövammojen vaativa lääkinnällinen moniammatillinen yksilökuntoutus lapselle ja nuorelle, kuulovammojen vaativa lääkinnällinen moniammatillinen yksilökuntoutus lapselle ja nuorelle ja kuulonäkövammojen vaativa lääkinnällinen moniammatillinen yksilökuntoutus lapselle ja nuorelle on määritelty samassa palvelukuvauksessa, mutta palvelut kilpailutetaan erillisissä tarjouskilpailuissa ja toteutetaan erillisinä palveluina. Jokaisesta tarjottavasta toimipisteestä on tehtävä oma erillinen tarjous. Tarjoaja voi antaa samasta toimipisteestä vain yhden tarjouksen. Kyseessä katsotaan olevan yksi toimipiste, vaikka tiloihin olisi olemassa kaksi eri osoitetta, mutta tosiasiasiallisesti kyseessä on kuitenkin sama toimipiste (esim. sisäänkäynnit kahdelta eri kadulta tai toimipisteet sijaitsevat saman katuosoitteen eri rapuissa/kerroksissa).
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2025-06-02.
Hankinta julkaistiin 2025-04-14.
hankintailmoitus (2025-04-14) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Moniammatillinen yksilökuntoutus lapselle ja nuorelle, näkövammapalvelu, vaativa lääkinnällinen kuntoutus
Viitenumero: KELA/404/2025
Lyhyt kuvaus:

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut📦 Kuvaus
Sisäinen tunniste: KELA/404/2025
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätietoja:
Kela varaa oikeuden jatkaa sopimusta kahdella yhden (1) vuoden optiolla ajalle 1.1.2028-31.12.2028 ja 1.1.2029-31.12.2029.
Lisätuotteet/palvelut: Kuntoutuspalvelut📦
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Ihmisoikeuksia koskeva due diligence -velvoite maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️ Kesto
Aloituspäivä: 2025-11-01 📅
Loppupäivä: 2027-12-31 📅
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Hankinta tehdään avoimella menettelyllä. Tarjouskilpailuun voivat osallistua kaikki hankinnasta kiinnostuneet ja soveltuvuusvaatimukset täyttävät tarjoajat tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinnassa noudatetaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 1397/2016 (myöhemmin hankintalaki) velvoittavia säännöksiä ja julkisissa hankinnoissa noudatettavia periaatteita. Hankinnassa perustetaan puitejärjestely, joka on kuvattu liitteessä 3.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2025-06-02 10:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅ Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2025-05-05 13:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Tarjouspyynnön ehdot
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista: Taloudellinen tilanne ja rahoitusasema
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista: Kelpoisuus harjoittaa ammattitoimintaa
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista: Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot:
Hankintasopimus ei synny hankintapäätöksen tiedoksiannolla, vaan se edellyttää erillistä kirjallista sopimusta. Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen hankintaa koskevan päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Poissulkemisperuste:
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Petos
+ 6 lisää
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Verojen maksu
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa

Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto- , johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto- , johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto- , johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.