PUITEJÄRJESTELYN KOHDE Puitejärjestelyn kohteena on matkahätä- ja matkustusturvallisuuspalveluiden hankinta tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyn mukaisesti. Matkahätäpalvelun tarkoituksena on tarjota ympärivuorokautista tuki- ja neuvontapalvelua tarjouspyynnössä tarkemmin määritellyille palvelun käyttäjäryhmille. Matkahätäpalvelu tarjoaa sairaanhoitoa koskevaa neuvontaa ja sen kautta ohjataan valtion matkavahinkoturvan piiriin kuuluva henkilö tarvitsemaansa hoitoon mahdollisimman nopeasti. Yli kolme kuukautta ulkomailla oleskeleville sekä heidän mukanaan seuraaville perheenjäsenilleen palveluntuottaja järjestää tarvittaessa myös terveydenhoitopalvelut tarkoituksenmukaisella tavalla. Palveluun sisältyy muun ohella hoitolaitoshaun sisältävä mobiilisovellus matkustajille. Matkustusturvallisuuspalveluiden tarkoituksena on tiedon tarjoaminen asiakkaalle ja matkustajalle matkustukseen liittyvien riskien ennakoimiseksi ja vähentämiseksi. Palvelun tarkoituksena on myös, että sen kautta matkustajaa avustetaan kaikissa matkustuksen uhka- ja kriisitilanteissa. Lisäksi palvelun avulla asiakkaalla on mahdollista seurata matkustajatietoja matkakohteittain sekä saada neuvontaa ja apua poikkeustilanteissa. Palveluun sisältyy muun ohella mobiilisovellus ja palveluportaali. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä, erityisesti liitteessä 1 ''Hankinnan kohteen kuvaus'' ja liitteessä 1.1 Vähimmäisvaatimukset. LISÄTIEDOT HANKINNAN TOTEUTUKSESTA Hankinta on päätetty toteuttaa yhtenä puitejärjestelynä. Valtiokonttori (VK) toimii tässä hankinnassa puitesopimuksen sopimusosapuolena ja edustamiensa asiakkaiden yhteistyön koordinoijana. Valtiokonttorin edustamat asiakkaat liittyvät Valtiokonttorin puitesopimukseen erillisellä liityntäsopimuksella matkustusturvallisuuspalveluiden osalta (VK:n ja käyttäjäorganisaation välinen sopimus). Matkahätäpalvelut hankitaan Valtiokonttorin toimesta puitesopimuksen mukaisesti. Valtiokonttori ei tule itse käyttämään puitejärjestelyn mukaisia matkustusturvallisuuspalveluita, vaan tarjouspyynnön liitteessä B mainitut Valtiokonttorin asiakkaat tulevat tekemään matkustusturvallisuuspalveluista puitesopimuksen mukaisen hankintasopimuksen, jossa sovitaan asiakaskohtaiset yksityiskohdat (ks. puitesopimuksen kappale 6.3). SOPIMUSKAUSI Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta ja kolme (3) kuukautta. Hankintayksiköllä on oikeus jatkaa puitesopimuksen voimassaoloa enintään kahdella (2) enintään yhden (1) vuoden mittaisella optiokaudella puitesopimuksen ehdoin. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä A olevan puitesopimuksen luku 6. Matkustusturvallisuuspalveluiden osalta asiakkaiden hankintasopimukset voivat olla voimassa enintään puitesopimuksen päättymiseen saakka. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä A olevan puitesopimuksen kohta 6.4. PUITEJÄRJESTELYN LAAJUUS Arvio matkahätäpalvelun kautta käsiteltävien tapausten lukumäärästä sopimuskaudella (sisältäen optiokauden) on 1 900 - 2 200 eri tapausta. Arvio matkustusturvallisuuspalveluiden piiriin kuuluvista palvelun käyttäjistä vuositasolla on 3 100 - 3 565 sopimuskaudella (sisältäen optiokauden). Matkaturvallisuuspalvelut koskevat tarjouspyynnön liitteellä B listattujen puitesopimukseen liittyneiden Asiakkaiden matkustajia. Tarjouspyynnön liitteellä 1 ''Hankinnan kohteen kuvaus'' on annettu arviot Asiakkaiden vuosittaisista matkustajamääristä ja lisätietoja pääsiallisista matkakohteista. Ennakoidut arviot ovat sitoumuksettomia arvioita. Valtion talousarvio, yleinen turvallisuustilanne ja Suomen Nato-jäsenyys sekä mahdolliset pandemiat tai epidemiat aiheuttavat epävarmuutta hankinnan laajuuden arvioinnille.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-11-08.
Hankinta julkaistiin 2024-10-09.
hankintailmoitus (2024-10-09) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Valtion ulkomaan virkamatkojen matkahätä- ja matkustusturvallisuuspalveluiden hankinta
Viitenumero: VK/2183/2024
Lyhyt kuvaus:
PUITEJÄRJESTELYN KOHDE
Puitejärjestelyn kohteena on matkahätä- ja matkustusturvallisuuspalveluiden hankinta tarjouspyynnössä ja sen liitteissä määritellyn mukaisesti.
Matkahätäpalvelun tarkoituksena on tarjota ympärivuorokautista tuki- ja neuvontapalvelua tarjouspyynnössä tarkemmin määritellyille palvelun käyttäjäryhmille. Matkahätäpalvelu tarjoaa sairaanhoitoa koskevaa neuvontaa ja sen kautta ohjataan valtion matkavahinkoturvan piiriin kuuluva henkilö tarvitsemaansa hoitoon mahdollisimman nopeasti. Yli kolme kuukautta ulkomailla oleskeleville sekä heidän mukanaan seuraaville perheenjäsenilleen palveluntuottaja järjestää tarvittaessa myös terveydenhoitopalvelut tarkoituksenmukaisella tavalla. Palveluun sisältyy muun ohella hoitolaitoshaun sisältävä mobiilisovellus matkustajille.
Matkustusturvallisuuspalveluiden tarkoituksena on tiedon tarjoaminen asiakkaalle ja matkustajalle matkustukseen liittyvien riskien ennakoimiseksi ja vähentämiseksi. Palvelun tarkoituksena on myös, että sen kautta matkustajaa avustetaan kaikissa matkustuksen uhka- ja kriisitilanteissa. Lisäksi palvelun avulla asiakkaalla on mahdollista seurata matkustajatietoja matkakohteittain sekä saada neuvontaa ja apua poikkeustilanteissa. Palveluun sisältyy muun ohella mobiilisovellus ja palveluportaali.
Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä, erityisesti liitteessä 1 ''Hankinnan kohteen kuvaus'' ja liitteessä 1.1 Vähimmäisvaatimukset.
LISÄTIEDOT HANKINNAN TOTEUTUKSESTA
Hankinta on päätetty toteuttaa yhtenä puitejärjestelynä. Valtiokonttori (VK) toimii tässä hankinnassa puitesopimuksen sopimusosapuolena ja edustamiensa asiakkaiden yhteistyön koordinoijana. Valtiokonttorin edustamat asiakkaat liittyvät Valtiokonttorin puitesopimukseen erillisellä liityntäsopimuksella matkustusturvallisuuspalveluiden osalta (VK:n ja käyttäjäorganisaation välinen sopimus).
Matkahätäpalvelut hankitaan Valtiokonttorin toimesta puitesopimuksen mukaisesti.
Valtiokonttori ei tule itse käyttämään puitejärjestelyn mukaisia matkustusturvallisuuspalveluita, vaan tarjouspyynnön liitteessä B mainitut Valtiokonttorin asiakkaat tulevat tekemään matkustusturvallisuuspalveluista puitesopimuksen mukaisen hankintasopimuksen, jossa sovitaan asiakaskohtaiset yksityiskohdat (ks. puitesopimuksen kappale 6.3).
SOPIMUSKAUSI
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta ja kolme (3) kuukautta. Hankintayksiköllä on oikeus jatkaa puitesopimuksen voimassaoloa enintään kahdella (2) enintään yhden (1) vuoden mittaisella optiokaudella puitesopimuksen ehdoin. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä A olevan puitesopimuksen luku 6.
Matkustusturvallisuuspalveluiden osalta asiakkaiden hankintasopimukset voivat olla voimassa enintään puitesopimuksen päättymiseen saakka. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä A olevan puitesopimuksen kohta 6.4.
PUITEJÄRJESTELYN LAAJUUS
Arvio matkahätäpalvelun kautta käsiteltävien tapausten lukumäärästä sopimuskaudella (sisältäen optiokauden) on 1 900 - 2 200 eri tapausta.
Arvio matkustusturvallisuuspalveluiden piiriin kuuluvista palvelun käyttäjistä vuositasolla on 3 100 - 3 565 sopimuskaudella (sisältäen optiokauden). Matkaturvallisuuspalvelut koskevat tarjouspyynnön liitteellä B listattujen puitesopimukseen liittyneiden Asiakkaiden matkustajia. Tarjouspyynnön liitteellä 1 ''Hankinnan kohteen kuvaus'' on annettu arviot Asiakkaiden vuosittaisista matkustajamääristä ja lisätietoja pääsiallisista matkakohteista.
Ennakoidut arviot ovat sitoumuksettomia arvioita.
Valtion talousarvio, yleinen turvallisuustilanne ja Suomen Nato-jäsenyys sekä mahdolliset pandemiat tai epidemiat aiheuttavat epävarmuutta hankinnan laajuuden arvioinnille.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Liike-elämän palvelut: laki, markkinointi, neuvonta, työhönotto, painatus ja turvallisuus📦
Täydentävä hankintalaji: Tavarahankinnat
Suorituspaikkaa koskevat rajoitukset: Missä tahansa
Kuvaus
Sisäinen tunniste: 744653
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Lisätuotteet/palvelut:
Toimittajan tulee tunnistaa toimintaansa liittyvät kansainväliset henkilötietojen siirrot ETA-alueen ulkopuolelle ja niihin käytettävät siirtoperusteet.
Henkilötietoja voidaan siirtää ETA-alueen ulkopuolelle seuraavilla siirtoperusteilla:
- Euroopan komission päätös Yhdysvaltojen tietosuojan riittävästä tasosta 10.7.2023
- Tietosuoja-asetus (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679, luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) 49 art. (1) a: rekisteröidyn suostumus
- Tietosuoja-asetus 49 art. (1) f: rekisteröidyn elintärkeiden etujen suojaaminen

Kesto: 51 kuukautta
Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 2
Lisätietoja uusimisesta:
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta ja kolme (3) kuukautta. Hankintayksiköllä on oikeus jatkaa puitesopimuksen voimassaoloa enintään kahdella (2) enintään yhden (1) vuoden mittaisella optiokaudella puitesopimuksen ehdoin. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä A olevan puitesopimuksen luku 6.
Matkustusturvallisuuspalveluiden osalta asiakkaiden hankintasopimukset voivat olla voimassa enintään puitesopimuksen päättymiseen saakka. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä A olevan puitesopimuksen kohta 6.4.
Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta ja kolme (3) kuukautta. Hankintayksiköllä on oikeus jatkaa puitesopimuksen voimassaoloa enintään kahdella (2) enintään yhden (1) vuoden mittaisella optiokaudella puitesopimuksen ehdoin. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä A olevan puitesopimuksen luku 6.
Matkustusturvallisuuspalveluiden osalta asiakkaiden hankintasopimukset voivat olla voimassa enintään puitesopimuksen päättymiseen saakka. Ks. myös tarjouspyynnön liitteenä A olevan puitesopimuksen kohta 6.4.
Tietoa vaihtoehdoista
Vaihtoehdot ✅
Vaihtoehtojen kuvaus:
Vapaaehtoisesti tarjottava optio:
Optiona tarjottavan palvelun tarkoituksena on varmistaa, että Yhdysvalloissa yli kolme kuukautta oleskelevat matkustajat pääsevät sujuvasti hoitoon. Asianmukaisen hoitoon pääsyn varmistamiseksi matkustajat voidaan liittää ennalta paikalliseen terveydenhuoltojärjestelmään.
Optiona tarjottavaan palveluun voi sisältyä mm.:
- Matkustajien kirjaaminen paikalliseen terveydenhuoltojärjestelmään
- Paikalliset terveydenhuoltokortit
- Portaali, josta matkustajat voivat etsiä järjestelmään kuuluvat terveydenhuoltopalveluiden tarjoajat
- Järjestelmää koskeva koulutus ja tuki palvelun käyttäjille
- Maksu- ja hoitotietojen siirtäminen Valtiokonttorille

Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 90
Laatukriteeri (nimi): Palveluiden pisteytettävät ominaisuudet
Laatukriteeri (painotus): 10
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0000
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Avoin menettely ✅
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-11-08 12:00:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot: 2024-11-08 12:01:00 📅
Tarjousten avaamista koskevat ehdot (paikka): Sähköinen kilpailutusjärjestelmä. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️
Vähimmäisaika, jonka kuluessa tarjoajan on pidettävä tarjous voimassa: 6 kuukautta Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Puitesopimus useiden toimijoiden kanssa ✅ Kuvaus
Puitesopimusten osalta on esitettävä perustelut 4 vuotta ylittävälle kestolle:
Kilpailutettavalla puitesopimuksella ja julkishallinnon yhteishankintayksikön Hansel Oy:n aiemmin vuonna 2024 kilpailuttamalla Valtion matkatoimistopalvelut 2024-2029 - yhteishankintasopimuksella on yhteys matkustusturvallisuuspalveluiden osalta. Valtion matkatoimistopalveluiden toimittajan kautta tehdyt matkavarausten tiedot jonotetaan tällä kilpailutuksella valittavan toimittajan järjestelmään. Tietojen jonotus edellyttää integraatiota toimittajien järjestelmien välillä. Valtion matkatoimistopalveluiden yhteishankintasopimus päättyy 31.3.2029. Tavoitteena on, että kilpailutettava puitesopimus päättyy samana ajankohtana kuin valtion matkatoimistopalveluiden yhteishankintasopimus, jotta vältytään ylimääräisiltä integraatiokustannuksilta osapuolille.
Yllä mainitusta johtuen on perusteltua, että sopimuskausi optiokaudet mukaan lukien on neljä (4) vuotta ja kolme (3) kuukautta.
Puitesopimusten osalta on esitettävä perustelut 4 vuotta ylittävälle kestolle

Puitesopimusta tai dynaamista hankintajärjestelmää koskevat tiedot
Osallistujien enimmäismäärä: 1
Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Tarjousten avaamisen päivämäärä: 2024-11-08 12:01:00 📅
Paikka: Sähköinen kilpailutusjärjestelmä. Tarjousten avaustilaisuus ei ole julkinen.
Sähköinen laskutus: Pakollinen
Sähköistä tilaamista käytetään ✅
Sähköistä maksua käytetään ✅
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-10-22 11:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Painotustyyppi: Painotus (pisteinä, tarkka)
Tarjouspyynnön ehdot
Sopimukseen sisältyy suoritusehtoja ✅
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Vastuuvakuutus: Toimittajalla tulee olla sopimuskauden alkaessa ja koko sopimuskauden ajan toiminnan vastuuvakuutus, jonka vakuutusmäärän tulee olla vähintään 1 000 000 euroa.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, tulee kaikilla ryhmittymän jäsenillä olla tämän vaatimuksen mukainen vastuuvakuutus.
Tarjoaja sitoutuu toimittamaan todistuksen vastuuvakuutuksen olemassaolosta ennen sopimuksen allekirjoittamista, mikäli tulee valituksi toimittajaksi.

Riskiluokka: Tarjoajalla on oltava riittävä vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky hankinnan kohteena olevien tuotteiden toimittamiseen ja palvelujen tuottamiseen. Tarjoajan vakavaraisuus, taloudellinen kantokyky ja maksukyky voidaan katsoa riittäväksi, jos sen riskiluokitus Suomen Asiakastieto Oy:n Riskimittarin riskiluokituksessa on 1-3.
Tarjoajan vakavaraisuutta, taloudellista kantokykyä ja maksukykyä voidaan arvioida myös pyydettäessä toimitettavien tilinpäätöstietojen ja/tai muun selvityksen sekä hankintayksikön oma-aloitteisesti hankkiman selvityksen perusteella.
Tarjoaja, jonka riskiluokitus Suomen Asiakastieto Oy:n riskiluokituksessa on 4-5 tai jonka vakavaraisuuden, taloudellisen kantokyvyn ja maksukyvyn arvioidaan vastaavan riskiluokkaa 4-5, suljetaan hankintamenettelyn ulkopuolelle.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, vaatimus koskee ryhmittymän kaikkia jäseniä.
Jos tarjoaja käyttää voimavarayksiköitä, tulee tarjoajan ohella kaikkien voimavarayksiköiden täyttää vaatimus.

Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Kaupparekisteriin merkitseminen: Tarjoaja on merkitty asiaankuuluviin sijoittautumisjäsenvaltionsa pitämiin kaupparekistereihin:
Se on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion pitämään, direktiivin 2014/24/EU liitteessä XI kuvattuun ammattirekisteriin; tietyistä jäsenvaltioista tulevien tarjoajien täytyy mahdollisesti täyttää muita samassa liitteessä säädettyjä vaatimuksia.

Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Pakollinen kokemus, referenssivaatimukset: Tarjoajan tekniseen ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät tarjoajan kokemukselle asetetut vaatimukset on esitetty tarjouspyynnön liitteessä C ”Referenssit”. Tarjoajan tulee täyttää kaikki tarjoajan kokemukselle asetetut referenssivaatimukset. Tarjoajan tulee täyttää tarjouspyynnön liitteenä oleva ”Referenssit”-lomake siinä esitettyjen ohjeiden ja vaatimusten mukaisesti. "Referenssit"-lomake on ladattava tarjouksen liitteeksi.
Jos tarjous tehdään ryhmittymänä, ryhmittymän jäsenet voivat täyttää vaatimuksen yhdessä.
Tarjoaja voi vedota muiden yksiköiden voimavaroihin (voimavarayksiköt) vaatimuksen täyttämiseksi. Voimavarayksiköiden kokemukseen liittyviä voimavaroja voidaan käyttää hyväksi vain, jos kyseiset voimavarat ovat tarjoajan käytettävissä hankinnan toteuttamisessa.
Alla on esitetty lyhyt kuvaus tarjoajan kokemukseen liittyvistä vähimmäisvaatimuksista:
A. Tarjoajalla tulee olla kokemusta matkustajien tai muiden henkilöiden terveyteen liittyvän tuki- ja neuvontapalvelun tuottamisesta vähintään kahdelle (2) eri asiakkaalle. Palvelua on tuotettu vähintään 12 kuukauden ajan viimeisen kolmen (3) vuoden aikana tarjousten vastaanottamisen määräajasta laskettuna.
B. Tarjoajalla tulee olla kokemusta matkustajien tai muiden henkilöiden turvallisuuteen liittyvän päivystyspalvelun tuottamisesta vähintään kahdelle (2) eri asiakkaalle. Palvelua on tuotettu vähintään 12 kuukauden ajan viimeisen kolmen (3) vuoden aikana tarjousten vastaanottamisen määräajasta laskettuna.
Kohdan B referenssit voivat olla tuotettu samoille asiakkaille kuin mitä tarjoaja on ilmoittanut kohtaan A.

Sopimukseen liittyvät ehdot
Sopimuksen täytäntöönpanoehdot: Ks. hankinta-asiakirjat.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Ennenaikainen irtisanominen, vahingonkorvaukset tai muut vastaavat seuraamukset
Järjestelyt velkojien kanssa
Kansallisesta lainsäädännöstä johtuva konkurssia tai muuta sellaista vastaava tilanne
Syyllistyminen väärien tietojen antamiseen, tietojen antamatta jättämiseen, vaadittujen asiakirjojen antamiseen kykenemättömien tietojen toimittamiseen ja tätä menettelyä koskevien luottamuksellisten tietojen antamiseen
Talouden toimijan hankintamenettelyyn osallistumisesta johtuvat eturistiriidat
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Toisten talouden toimijoiden kanssa kilpailun vääristämiseksi tehdyt sopimukset
Tarjoaja on kansalliseen lainsäädäntöön ja kansallisiin määräyksiin perustuen yllämainittuja tilanteita vastaavassa samankaltaisessa menettelyssä.
Tarjoaja on konkurssissa.
Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu lahjonnasta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalla on järjestelyjä velkojien kanssa.
Tarjoajalle tai henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rikollisjärjestön toimintaan osallistumisesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoaja on tehnyt muiden kanssa sopimuksia, joilla pyritään vääristämään kilpailua.
Tarjoaja on rikkonut ympäristölainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu rahanpesusta tai terrorismin rahoituksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen, on annettu petoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, on annettu lapsityövoiman käytöstä tai muista ihmiskaupan muodoista lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Tarjoajan osalta on käynnistetty maksukyvyttömyys- tai likvidaatiomenettely.
Tarjoaja on rikkonut työlainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoajan varat ovat selvitysmiehen tai tuomioistuimen hallinnassa.
Tarjoajaa koskee jokin seuraavista tilanteista.
a) on syyllistynyt väärän tiedon antamiseen poissulkemis- tai valintaperusteiden osalta,
b) on jättänyt antamatta tällaisia tietoja,
c) on toimittanut viiveellä tai ei lainkaan ostajan vaatimia tietoja, tai
d) on yrittänyt vaikuttaa ostajan päätöksentekoprosessiin asiattomalla tavalla tai hankkinut luottamuksellista tietoa, joista voisi olla sille hankintamenettelyssä asiaankuulumatonta etua, taikka on toimittanut harhaanjohtavia tietoja, joilla voi olla merkittävä vaikutus poissulkemista, tarjoajan valintaa tai hankintaa koskeviin päätöksiin.

Tarjoajan hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai edustus-,päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö on rikosrekisteristä ilmenevällä lainvoimaisella tuomiolla tuomittu työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta, työsyrjinnästä, kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamisesta tai luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä.

Tarjoaja tai tarjoajaan liittyvä yritys on antanut ostajalle neuvoja tai muulla tavoin osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun.
Tarjoaja on syyllistynyt ammatin harjoittamiseen liittyvään vakavaan virheeseen.
Tarjoajan aikaisempia hankintasopimuksia tai käyttöoikeussopimuksia on irtisanottu ennenaikaisesti tai kyseisen aikaisemman sopimuksen yhteydessä on vaadittu vahingonkorvauksia tai määrätty muita vastaavia seuraamuksia.
Tarjoaja on rikkonut sosiaalilainsäädännön mukaisia velvoitteitaan.
Tarjoaja on rikkonut sosiaaliturvamaksujen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajan liiketoiminta on keskeytetty.
Tarjoaja on rikkonut verojen maksamiseen liittyviä velvoitteitaan sijoittumismaassaan tai ostajan maassa.
Tarjoajalle itselleen tai mille tahansa henkilölle, joka on sen hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsen tai jolla on siinä päätös-, edustus- tai valvontavaltaa, annettu terrorismirikoksesta tai terroritoimintaan liittyvästä rikoksesta lainvoimainen tuomio, joka on annettu enintään viisi vuotta sitten tai jolla suoraan vahvistettu poissulkeminen on edelleen voimassa.

Täydentävät tiedot Arvostelurunko
Nimi: Markkinaoikeus
Kansallinen rekisterinumero: 3006157-6
Postiosoite: Radanrakentajantie 5
Postinumero: 00520
Postitoimipaikka: Helsinki
Alue: Helsinki-Uusimaa🏙️
Maa: Suomi 🇫🇮
Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi📧
Puhelin: +358 295643300📞
URL: http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus🌏 Palvelu, josta voi saada tietoja uudelleentarkastelumenettelystä Sama kuin: Nimi ja osoitteet Tietoa sähköisistä työnkuluista
Sähköinen laskutus hyväksytään
Lähde: OJS 2024/S 198-612090 (2024-10-09)