Hankinnan kohteena ovat työnohjauspalvelut HUS-yhtymälle. Hankinta on liitteen E sosiaali- ja terveyspalveluhankintoihin kuuluva, EU-kynnysarvon ylittävä hankinta, jossa hankintamenettelynä on hankintalain 109 §:n mukainen järjestelmä. Kyseessä on Hankintayksikön itsensä suunnittelema, hankintalain periaatteiden mukainen menettely, joka kestää 12 kk kerrallaan ja jota voidaan jatkaa kokonaan tai osittain enintään kolmella 12 kk mittaisella optiokaudella. Yhteensä menettely tai sen osa voi kestää enintään 48 kuukauden ajan. Hankintayksikön hankintatarpeen mukaan hankintajärjestelmä voidaan avata enintään kahdesti vuodessa uusille tarjoajille, jotka eivät ole menettelyn aiemmissa vaiheissa jättäneet tarjoustaan tai eivät tulleet aiemmin hyväksytyiksi hankintajärjestelmään. Järjestelmässä jo olevat palveluntuottajat voivat samassa yhteydessä osallistua uusiin osa-alueisiin tai päivittää tarjoustaan. Mikäli sopimuksen piirissä jo olevat palveluntuottajat eivät osallistu järjestelmän avaukseen, sopimus jatkuu samoilla hinnoilla ja osa-alueilla kuin aiemmalla sopimuskaudella. Uudet hinnat ja osa-alueet tulevat vanhojen palveluntuottajien sopimuksen osiksi sopimuksessa kuvatun sopimusmuutosmekanismin mukaisesti. Menettely on kuvattu tarkemmin tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä, erityisesti liitteessä 2 Hankintamenettelyn kuvaus. Työnohjaus on osa HUSin henkilökunnan työn tukemisen ja laaja-alaisen osaamisen kehittämisen kokonaisuutta, jolla varmistetaan asiakkaiden ja potilaiden saaman hoidon ja palvelun laatua. Työnohjausta voidaan toteuttaa usealla eri tavalla, kuten yksilö-, ryhmä-, työyhteisö-, johtamisen tuen- ja tilannetyönohjauksena sekä työyhteisösovitteluna. Työnohjaus tapahtuu Tilaajan tiloissa, Palveluntuottajan järjestämissä tiloissa tai etänä sovitusti. Jos työnohjaus järjestetään Palveluntuottajan järjestämissä tiloissa, ei siitä makseta lisäkorvausta Palveluntuottajalle. Palveluntuottajilta edellytetään mahdollisuutta etätyönohjaukseen tietoturvallisella etäyhteydellä. Työnohjaus voidaan toteuttaa Palveluntuottajan halutessa täysin etänä. Hankinta on jaettu kuuteen (6) osa-alueeseen: Osa-alue 1 Yksilötyönohjaus Osa-alue 2 Ryhmätyönohjaus Osa-alue 3 Työyhteisön työnohjaus Osa-alue 4 Esihenkilöiden ja johdon työnohjaus Osa-alue 5 Tilannetyönohjaus Osa-alue 6 Työyhteisösovittelu Jokaiselle osa-alueella muodostetaan oma, osa-aluekohtainen tilausjärjestyksensä. Tilauksia koskevat ehdot on kuvattu tarkemmin tässä tarjouspyynnössä sekä tarjouspyynnön liitteenä olevassa sopimusluonnoksessa. Sopimuskausi on yksi (1) vuosi. Optiona varataan lisäksi mahdollisuus jatkaa sopimusta kolmella (3) yhden (1) vuoden optiokaudella. Tilaaja päättää option käyttämisestä erikseen. Optio on Tilaajan oikeus, ei velvollisuus. Mikäli Tilaaja hyödyntää option, Palvelusopimukset jatkuvat myös seuraavan 12 kk sopimuskauden ajan samoin ehdoin kuin aiemmalla sopimuskaudella. Mikäli Tilaaja ei hyödynnä optiota joltakin sopimuksen osalta, hankinta päättyy tältä osin ja hyödyntämättä jäävän option sopimukset päättyvät sopimuskauden päättyessä. Arvioitu vuosiarvo (12 kk) on noin 1 000 000 €. Menettelyn enimmäisarvo on optiokaudet mukaan laskettuna yhteensä 4 000 000 €. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Sopimuskumppaniksi valitaan kaikki vähimmäisvaatimukset täyttävät tarjoajat. Tarjoajat järjestetään etusijajärjestykseen ja vertailuperusteena on halvin hinta. Hankinnan kohteeseen liittyvät laatuvaatimukset on huomioitu hankinnan kohdetta koskevissa vähimmäisvaatimuksissa.
Määräaika
Tarjousten vastaanottamisen määräaika oli 2024-07-12.
Hankinta julkaistiin 2024-05-30.
hankintailmoitus (2024-05-30) Kohde Hankinnan laajuus
Otsikko: Työnohjauspalveluiden hankinta
Viitenumero: HUS 058-2024
Lyhyt kuvaus:
Hankinnan kohteena ovat työnohjauspalvelut HUS-yhtymälle.
Hankinta on liitteen E sosiaali- ja terveyspalveluhankintoihin kuuluva, EU-kynnysarvon ylittävä hankinta, jossa hankintamenettelynä on hankintalain 109 §:n mukainen järjestelmä. Kyseessä on Hankintayksikön itsensä suunnittelema, hankintalain periaatteiden mukainen menettely, joka kestää 12 kk kerrallaan ja jota voidaan jatkaa kokonaan tai osittain enintään kolmella 12 kk mittaisella optiokaudella. Yhteensä menettely tai sen osa voi kestää enintään 48 kuukauden ajan.
Hankintayksikön hankintatarpeen mukaan hankintajärjestelmä voidaan avata enintään kahdesti vuodessa uusille tarjoajille, jotka eivät ole menettelyn aiemmissa vaiheissa jättäneet tarjoustaan tai eivät tulleet aiemmin hyväksytyiksi hankintajärjestelmään. Järjestelmässä jo olevat palveluntuottajat voivat samassa yhteydessä osallistua uusiin osa-alueisiin tai päivittää tarjoustaan. Mikäli sopimuksen piirissä jo olevat palveluntuottajat eivät osallistu järjestelmän avaukseen, sopimus jatkuu samoilla hinnoilla ja osa-alueilla kuin aiemmalla sopimuskaudella.
Uudet hinnat ja osa-alueet tulevat vanhojen palveluntuottajien sopimuksen osiksi sopimuksessa kuvatun sopimusmuutosmekanismin mukaisesti.
Menettely on kuvattu tarkemmin tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä, erityisesti liitteessä 2 Hankintamenettelyn kuvaus.
Työnohjaus on osa HUSin henkilökunnan työn tukemisen ja laaja-alaisen osaamisen kehittämisen kokonaisuutta, jolla varmistetaan asiakkaiden ja potilaiden saaman hoidon ja palvelun laatua. Työnohjausta voidaan toteuttaa usealla eri tavalla, kuten yksilö-, ryhmä-, työyhteisö-, johtamisen tuen- ja tilannetyönohjauksena sekä työyhteisösovitteluna.
Työnohjaus tapahtuu Tilaajan tiloissa, Palveluntuottajan järjestämissä tiloissa tai etänä sovitusti. Jos työnohjaus järjestetään Palveluntuottajan järjestämissä tiloissa, ei siitä makseta lisäkorvausta Palveluntuottajalle. Palveluntuottajilta edellytetään mahdollisuutta etätyönohjaukseen tietoturvallisella etäyhteydellä. Työnohjaus voidaan toteuttaa Palveluntuottajan halutessa täysin etänä.
Hankinta on jaettu kuuteen (6) osa-alueeseen:
Osa-alue 1 Yksilötyönohjaus
Osa-alue 2 Ryhmätyönohjaus
Osa-alue 3 Työyhteisön työnohjaus
Osa-alue 4 Esihenkilöiden ja johdon työnohjaus
Osa-alue 5 Tilannetyönohjaus
Osa-alue 6 Työyhteisösovittelu
Jokaiselle osa-alueella muodostetaan oma, osa-aluekohtainen tilausjärjestyksensä. Tilauksia koskevat ehdot on kuvattu tarkemmin tässä tarjouspyynnössä sekä tarjouspyynnön liitteenä olevassa sopimusluonnoksessa.
Sopimuskausi on yksi (1) vuosi. Optiona varataan lisäksi mahdollisuus jatkaa sopimusta kolmella (3) yhden (1) vuoden optiokaudella. Tilaaja päättää option käyttämisestä erikseen. Optio on Tilaajan oikeus, ei velvollisuus.
Mikäli Tilaaja hyödyntää option, Palvelusopimukset jatkuvat myös seuraavan 12 kk sopimuskauden ajan samoin ehdoin kuin aiemmalla sopimuskaudella.
Mikäli Tilaaja ei hyödynnä optiota joltakin sopimuksen osalta, hankinta päättyy tältä osin ja hyödyntämättä jäävän option sopimukset päättyvät sopimuskauden päättyessä.
Arvioitu vuosiarvo (12 kk) on noin 1 000 000 €. Menettelyn enimmäisarvo on optiokaudet mukaan laskettuna yhteensä 4 000 000 €.
Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Sopimuskumppaniksi valitaan kaikki vähimmäisvaatimukset täyttävät tarjoajat. Tarjoajat järjestetään etusijajärjestykseen ja vertailuperusteena on halvin hinta. Hankinnan kohteeseen liittyvät laatuvaatimukset on huomioitu hankinnan kohdetta koskevissa vähimmäisvaatimuksissa.

Sopimustyyppi: Palvelut
Tuotteet/palvelut: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut📦
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 4 000 000 EUR 💰
Tietoa eristä
Tämä sopimus on jaettu osiin ✅
1️⃣
Sisäinen tunniste: 1
Otsikko: Yksilötyönohjaus
Tämä hankinta soveltuu myös pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yrityksille) ✅
Hankinnan kuvaus: Palvelu on kuvattu tarkemmin liitteessä 3 (Palvelukuvaus).
Tuotteet/palvelut: Henkilökohtaiseen kehittämiseen tähtäävä koulutus📦
Lisätuotteet/palvelut: Terveyspalvelut ja sosiaalitoimen palvelut📦
Edistettävä sosiaalinen tavoite: Oikeudenmukaiset työolot
Maa: Suomi 🇫🇮
Suorituspaikka: Helsinki-Uusimaa🏙️
Kesto: 12 kuukautta Sopimuksen, puitesopimuksen tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto
Tämä sopimus voidaan uusia ✅ Kuvaus
Uudistusten kuvaus:
Hankinta on liitteen E sosiaali- ja terveyspalveluhankintoihin kuuluva, EU-kynnysarvon ylittävä hankinta, jossa
hankintamenettelynä on hankintalain 109 §:n mukainen järjestelmä. Kyseessä on Hankintayksikön itsensä suunnittelema,
hankintalain periaatteiden mukainen menettely, joka kestää 12 kk kerrallaan ja jota voidaan jatkaa kokonaan tai osittain enintään
kolmella 12 kk mittaisella optiokaudella. Yhteensä menettely tai sen osa voi kestää enintään 48 kuukauden ajan.
Hankintayksikön hankintatarpeen mukaan hankintajärjestelmä voidaan avata enintään kahdesti vuodessa uusille tarjoajille, jotka
eivät ole menettelyn aiemmissa vaiheissa jättäneet tarjoustaan tai eivät tulleet aiemmin hyväksytyiksi hankintajärjestelmään.
Järjestelmässä jo olevat palveluntuottajat voivat samassa yhteydessä osallistua uusiin osa-alueisiin tai päivittää tarjoustaan.
Mikäli sopimuksen piirissä jo olevat palveluntuottajat eivät osallistu järjestelmän avaukseen, sopimus jatkuu samoilla hinnoilla ja
osa-alueilla kuin aiemmalla sopimuskaudella.
Uudet hinnat ja osa-alueet tulevat vanhojen palveluntuottajien sopimuksen osiksi sopimuksessa kuvatun
sopimusmuutosmekanismin mukaisesti.

Sopimuksen optiokausien enimmäismäärä: 3
Myöntämisperusteet
Hinta ✅
Hinta (painotus): 100
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0001
2️⃣
Sisäinen tunniste: 2
Otsikko: Ryhmätyönohjaus
Uudistusten kuvaus:
Hankinta on liitteen E sosiaali- ja terveyspalveluhankintoihin kuuluva, EU-kynnysarvon ylittävä hankinta, jossa hankintamenettelynä on hankintalain 109 §:n mukainen järjestelmä. Kyseessä on Hankintayksikön itsensä suunnittelema, hankintalain periaatteiden mukainen menettely, joka kestää 12 kk kerrallaan ja jota voidaan jatkaa kokonaan tai osittain enintään kolmella 12 kk mittaisella optiokaudella. Yhteensä menettely tai sen osa voi kestää enintään 48 kuukauden ajan.
Hankintayksikön hankintatarpeen mukaan hankintajärjestelmä voidaan avata enintään kahdesti vuodessa uusille tarjoajille, jotka eivät ole menettelyn aiemmissa vaiheissa jättäneet tarjoustaan tai eivät tulleet aiemmin hyväksytyiksi hankintajärjestelmään. Järjestelmässä jo olevat palveluntuottajat voivat samassa yhteydessä osallistua uusiin osa-alueisiin tai päivittää tarjoustaan.
Mikäli sopimuksen piirissä jo olevat palveluntuottajat eivät osallistu järjestelmän avaukseen, sopimus jatkuu samoilla hinnoilla ja osa-alueilla kuin aiemmalla sopimuskaudella.
Uudet hinnat ja osa-alueet tulevat vanhojen palveluntuottajien sopimuksen osiksi sopimuksessa kuvatun sopimusmuutosmekanismin mukaisesti. Menettely on kuvattu tarkemmin tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä, erityisesti liitteessä 2 Hankintamenettelyn kuvaus.

Erän tunnistenumero: LOT-0002
3️⃣
Sisäinen tunniste: 3
Otsikko: Työyhteisön työnohjaus
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0003
4️⃣
Sisäinen tunniste: 4
Otsikko: Esihenkilöiden ja johdon työnohjaus
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0004
5️⃣
Sisäinen tunniste: 5
Otsikko: Tilannetyönohjaus
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0005
6️⃣
Sisäinen tunniste: 6
Otsikko: Työyhteisösovittelu
Otsikko
Erän tunnistenumero: LOT-0006 Hankinnan laajuus
Lisätuotteet/palvelut: Henkilökohtaiseen kehittämiseen tähtäävä koulutus📦 Kuvaus
Postiosoite: Uutistie 5, Vantaa
Postinumero: 00029
Postitoimipaikka: Hus
Menettely Toimenpiteen tyyppi
Oikeusperusta: Direktiivi 2014/24/EU
Menettelyn tärkeimmät piirteet:
Kyseessä on julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalveluita koskeva hankinta. Hankinnan arvioitu arvo ylittää sille asetetun kynnysarvon ja hankinta toteutetaan hankintalain 109 § mukaisella menettelyllä, joka on Hankintayksikön itsensä suunnittelema.
TARJOUSTEN KÄSITTELY
Menettelyn vaiheet ovat seuraavat:
Hankintayksikkö
1. Avaa tarjoukset
2. Tarkastaa tarjoajan soveltuvuutta koskevat vastaukset
3. Tarkastaa tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden
4. Vertailee tarjoukset
5. Pyytää ja tarkastaa kilpailun voittajan/voittajien soveltuvuutta koskevat todistukset ja selvitykset
6. Tekee hankintapäätöksen ja antaa päätöksen tiedoksi kaikille tarjoajille
7. Solmii sopimuksen valitun/valittujen tarjoajien kanssa.
TARJOUSKILPAILUSSA KÄYTETTÄVÄ KIELI
Hankinta-asiakirjat ovat saatavilla suomen kielellä. Mikäli tarjoaja tarvitsee dokumentit muulla kielellä, tarjoaja vastaa itse käännättämisestä ja sen kustannuksista.
OSATARJOUKSET
Osatarjoukset ovat sallittuja. Tarjous voi koskea yhtä tai useampaa osa-aluetta.

Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-07-12 09:00:00 📅
Kielet, joilla tarjoukset tai osallistumishakemukset voidaan jättää: suomi 🗣️ Tarjouspyynnön ehdot
Tarjoaja voi jättää useamman kuin yhden tarjouksen
Hankintasopimuksen toteuttamiseen osoitetun henkilöstön nimet ja ammatillinen pätevyys on ilmoitettava
Lisätietojen pyytämisen määräaika: 2024-06-24 12:00:00 📅
Myöntämisperusteet
Kiintolukutyyppi: Kiinteä arvo (yksikköä kohti)
Oikeudelliset, taloudelliset, rahoitukselliset ja tekniset tiedot Taloudellinen ja rahoituksellinen asema
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista: Vastuu-, potilas-, ja tapaturmavakuutus tarjouspyynnön mukaisesti.
Osallistumisehdot
Luettelo ja lyhyt kuvaus olosuhteista:
Tarjotulla työnohjaajalla tulee olla Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) myöntämä oikeus harjoittaa ammattiaan laillistettuna
ammattihenkilönä.
Tekninen ja ammatillinen pätevyys
Luettelo ja lyhyt kuvaus valintaperusteista:
Koulutus- ja kielitaitovaatimus sekä työkokemusvaatimus tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti.
Osallistumisehdot
Poissulkemisperuste:
Korruptio
Lapsityövoima ja muut ihmiskaupan muodot
Petos
+ 6 lisää
Puhtaasti kansalliset poissulkemisperusteet
Rahanpesu tai terrorismin rahoitus
Rikollisjärjestön toimintaan osallistuminen
Sosiaaliturvamaksujen maksaminen
Terrorismirikokset tai terroritoimintaan liittyvät rikokset
Verojen maksu
Kuvaus poissulkemisperusteista:
Tässä hankinnassa sovelletaan hankintalain mukaisia pakollisia poissulkemisperusteita (80 §). Milloin tahansa
hankintajärjestelmän voimassaoloaikana tarjoaja on velvollinen toimittamaan pyydettäessä hankintalain mukaiset
rikosrekisteriotteet. Tarjoajan tulee siten varautua pyydettäessä toimittamaan rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 8 momentissa ja
6 b §:ssä tarkoitetut otteet tarjoajan itsensä (yhteisösakko-ote) ja sen hallinto-, johto ja valvontaelimen jäsenistä sekä edustus-,
päätös- ja valvontavaltaa käyttävistä henkilöistä.
Tarjoaja voidaan sulkea pois tarjouskilpailusta, jos tarjoajaa koskee jokin hankintalain 81 §:n poissulkemisperuste.

Optiona varataan mahdollisuus jatkaa sopimusta kolmella (3) yhden (1) vuoden (12 kk) optiokaudella. Tilaaja päättää option käyttämisestä erikseen. Optio on Tilaajan oikeus, ei velvollisuus.
hankintailmoitus (2024-07-01) Kohde Hankinnan laajuus
Arvioitu arvo ilman arvonlisäveroa: 4 000 000 EUR 💰
Menettely Hallinnolliset tiedot
Tarjousten tai osallistumishakemusten vastaanottamisen määräaika: 2024-07-29 09:00:00 📅
Muutokset Alkuperäiseen ilmoitukseen korjattava teksti
Erän tunnistenumero: LOT-0001 LOT-0002 LOT-0003 LOT-0004 LOT-0005 LOT-0006 Muut lisätiedot
Tarjouspyynnöstä on jätetty runsaasti lisätietokysymyksiä, joihin annettavat vastaukset tarjoajien tulee huomioida tarjousta valmistellessaan. Tarjousten jättämisen määräaikaa pidennetään sen varmistamiseksi, että tarjoajilla on riittävästi aikaa huomioida vastaukset tarjouksissaan.

Muutoksen pääasiallinen syy: Nyt saatavilla olevat tiedot
Tiedot muutoksista
Muutettavan ilmoituksen edellinen versio: 9f0e87af-f721-4b91-a062-3230977efb48-01
Lähde: OJS 2024/S 127-390756 (2024-07-01)